Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8117
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Metsästäjän täysi vastuu se on ettei torrakko laukea kertaakaan tarkoituksettomasti. Jos tuollainen kuvaus vahingonlaukauksesta voisi edes paikkansa pitää, niin kovinpa tappavan tarkkana on aseen suuntaus pysynyt asennon muuttuessa ja asetta muuten käsitellessä ennen laakia. Liikkeen ei tarvitse olla suuri kun luoti ohi olisi jo osunut. Itse en ole edes metsästäjä, mutta koen että ensimmäinen toimenpide pitäisi olla ottaa nakki pois liipasimen lähettyviltä sekä aseen suuntaus välittömästi ylös ellei aio laakasta, ja sitten vasta muut aseen käsittelyt. No, ehkäpä kokeneen metsästäjän ei tarvitse olla samaa mieltä.

No, kaipa kaikki on mahdollista kuten myöskin se että koetetaan vain taas venkoilla valheilla irti tosiasiasta että laukaus oli ihan harkittu vaikkei kohde sitä ollutkaan mitä piti. Itsestään pistohaavaan joutuneita teräaseita ja itsestään paukkuvia aseita tuntuu olevan hämmentävän paljon olemassa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Virdon kirjoitti:
To Maalis 18, 2021 8:38 pm
No, kaipa kaikki on mahdollista kuten myöskin se että koetetaan vain taas venkoilla valheilla irti tosiasiasta että laukaus oli ihan harkittu vaikkei kohde sitä ollutkaan mitä piti.
Eiköhän se kohde ollut juuri se, jota oli harkittukin. Perkeleen turisti siis.
????? ?? ??????.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja maxi »

poikani kirjoitti:
To Maalis 18, 2021 9:07 pm
Virdon kirjoitti:
To Maalis 18, 2021 8:38 pm
No, kaipa kaikki on mahdollista kuten myöskin se että koetetaan vain taas venkoilla valheilla irti tosiasiasta että laukaus oli ihan harkittu vaikkei kohde sitä ollutkaan mitä piti.
Eiköhän se kohde ollut juuri se, jota oli harkittukin. Perkeleen turisti siis.
^
Tuohon en usko.
Kyse lienee silkasta huolimattomuudesta, kohdetta ei ole varmuudella tunnistettu ja luultu että lintu siellä on. Kyse ei ole edes ollut turistista vaan henkilöstä joka on ollut naapuripaikkakunnalla kausityössä ja vapaallan ollut pyöräilemässä eli mistään turistivihasta tässä ei lienee kyse. Toki kaikkia jotka liikkuu voidaan pitää turistina kun paikkakuntalaiset ei tuohon vuodenaikaan pyöräile puistossa.
Minun puolestani koko metsästyksen voi kieltää lakia muuttamalla ja samalla pyöräilynkin, niin näitähän ei sitten pääse tapahtumaan. Pyöräily on huomattavasti vaarallisempaa kuin metsästys jos vertaa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.
Elämä on laiffii

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja maxi »

Beranek kirjoitti:
La Tammi 23, 2021 12:30 pm
Olen seurannut tätä mielenkiinnolla ja tietysti osittain kauhistuksellakin, koska olen kova vaeltamaan mm. UKK puistossa, suunnistus on pääharrastukseni, mutta toisaalta myös olen metsästysmyönteinen, vaikka en itse metsästäkään. Monet ystäväni metsästävät, pidän metsästystä hyvin luonnonläheisenä harrastuksena ja ainakin ystävieni joukossa metsästäjät ovat hyvin down-to-earth ja aseidensa vaarallisuuden ymmärtäviä ihmisiä.

Koosteena siitä mitä todennäköisesti tapahtui:
Uskon että metsästäjä oli hetkeä aikasemmin todella nähnyt ihan ihka oikean metsäkanalinnun, joka oli lähtenyt lentoon ampumispaikan suuntaan. Uskon että siinä voi olla myös syy siihen miksi pyöräilijä pysähtyi, samainen lintu. Yksityiskohta mitä tässä ketjussakaan nimittäin ei ole käsitelty on se että miksi pyöräilijä pysähtyi. Kun pyöräilijät olivat jo ketjuuntuneet, niin täytyi olla jokin syy miksi hän pysähtyi ja jäi kahden jälkimmäisen pyöräilijän 'tielle'. Pyöräilijöille tulee luontaisesti välimatkaa siitä käytännöllisestä syystä että alamäissä on hyvä olla välimatkaa, joten pysähtyminen vain hankaloittaa ajamista, enkä usko että se tapahtui vain 'seurallisuudesta'. Toki syy pysähtymiseen voi olla muukin kuin lintu, mutta se on yksi aika hyvä arvaus.
Syy pysähtymiseen on tullut ilmi tutkinnanjohtajan suulla. Pyöräilijä on pysähtynyt odottamaan takaatulevia etäisyyksien venähtäessä pitkäksi. Paikan on ohittanut jo kaksi muuta pyöräilijää samasta seurueesta.
Syy voi olla myös että on ollut aikomus heittää kepillinen vettä, suomennettuna pysähtyi kuselle sitä kun ei pysty kuolleelta tarkistamaan mikä oli aikeena.
Elämä on laiffii

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja maxi »

JohanPomppas kirjoitti:
La Helmi 06, 2021 7:12 pm
"Laukauksen jälkeen hän huomasi, että luoti olikin osunut pyöräilijään, joka oli liikkeellä neljän muun pyöräilijän kanssa.

Poliisin mukaan kokenut paikkakuntalainen metsästäjä metsästi alueella luvallisesti. Myös metsästyksessä käytetty kivääri oli luvallinen. Poliisin mittaama metsästäjän ja uhrin välinen välimatka oli 75 metriä."

Metsästäjän sanotaan "huomanneen" laukauksen jälkeen, että olikin osunut pyöräilijään. Välimatkaa heillä 75 metriä. Ei kai tuon matkan kävelemiseenkään mene kovin kauaa. Miksi ei ollut itse ensimmäisenä paikalla ensiapua antamassa jos toiset pyöräilijät jossain vähän kauempana? Jäikö käkkimään pusikkoon ja tarkkailemaan tilannetta, vai tajusiko sittenkin "saaliinsa" olleen ihminen vasta sitten, kun sai köpöteltyä uhrin luo? Jos 75 metrin matkan taittamiseen menee kovin kauan, niin kyseessä taitaa todellakin olla ikämies ja huonokuntoinen sellainen.
Luovuttanut itse aseensa pois jo heti tapahtuman jälkeen ja ei ole aikonut metsästellä enää. Tällainen tieto on korvani tavoittanut tuoreeltaan.
Elämä on laiffii

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja jhou »

Miten kokenut ja paikallinen metsästäjä voi erehtyä omasta sijainnistaan noin reippaasti, kuin puolustuksessa väitetään? Luuli olevansa kilsan päässä ulkoilureitistä, olikin 75m? En usko hetkeäkään. Eihän tuo kaveri edes löytäisi jonkhasta takaisin autolle, jos suunnistustaidot olisivat oikeasti tuota luokkaa. Vaikeuttaisi aika paljon jahtien järjestämistä, jos porukasta yhden eräjorman tiedettäisiin osuvan omalle passipaikalleen noin +- kilometrin tarkkuudella.

Ja toinen juttu, kun tuota puolustuksen selitelmää lukee: tässä meillä on nyt ilmeisesti maailmanhistorian ensimmäinen tapaus, jossa ase on aidosti tappanut jonkun. Ainahan kuulee esitettävän, että aseet eivät tapa, vaan niitä käyttävät ihmiset. Jos puolustusta uskoo, niin tässä on ihminen kaikin mahdollisin tavoin yrittänyt olla ampumatta. On päätetty jättää ampumatta, on nostettu päätä tähtäimeltä, on hapuiltu varmistinta ja vaikka sun mitä. Ja silti on kroppa pysynyt niin tiukasti asennossa, että kun pyssy on päättänyt ihan omin päin laueta, seurauksena on tullut täydellinen osuma siihen kuviteltuun kanalintuun. En usko tätäkään.

Ei taida seniori pystyä myöntämään edes itselleen, että yksinkertaisesti luuli ampuvansa riistaa. Puhumattakaan siitä, että ottaisi vastuuta ja myöntäisi sen julkisesti. Jos tuo metsästyksen lopettamispäätös pitää paikkansa, siinäkin on varmaan taustalla vain seuran ilmoitus, että jatkossa seuran metsästysreissuilla on sitten tarjolla vain ja ainoastaan kahvinkeittohommia.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Hermione »

maxi kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 12:29 pm
JohanPomppas kirjoitti:
La Helmi 06, 2021 7:12 pm
"Laukauksen jälkeen hän huomasi, että luoti olikin osunut pyöräilijään, joka oli liikkeellä neljän muun pyöräilijän kanssa.

Poliisin mukaan kokenut paikkakuntalainen metsästäjä metsästi alueella luvallisesti. Myös metsästyksessä käytetty kivääri oli luvallinen. Poliisin mittaama metsästäjän ja uhrin välinen välimatka oli 75 metriä."

Metsästäjän sanotaan "huomanneen" laukauksen jälkeen, että olikin osunut pyöräilijään. Välimatkaa heillä 75 metriä. Ei kai tuon matkan kävelemiseenkään mene kovin kauaa. Miksi ei ollut itse ensimmäisenä paikalla ensiapua antamassa jos toiset pyöräilijät jossain vähän kauempana? Jäikö käkkimään pusikkoon ja tarkkailemaan tilannetta, vai tajusiko sittenkin "saaliinsa" olleen ihminen vasta sitten, kun sai köpöteltyä uhrin luo? Jos 75 metrin matkan taittamiseen menee kovin kauan, niin kyseessä taitaa todellakin olla ikämies ja huonokuntoinen sellainen.
Luovuttanut itse aseensa pois jo heti tapahtuman jälkeen ja ei ole aikonut metsästellä enää. Tällainen tieto on korvani tavoittanut tuoreeltaan.
En oikein usko että ampujalta on kysytty, haluaako hän luovuttaa aseensa. Kyllä se takavarikkoon meni saman tien. Ja todennäköisesti joutuu rikosseuraamuksena valtiolle menetettäväksi.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja maxi »

Hermione kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 2:26 pm
maxi kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 12:29 pm
Luovuttanut itse aseensa pois jo heti tapahtuman jälkeen ja ei ole aikonut metsästellä enää. Tällainen tieto on korvani tavoittanut tuoreeltaan.
En oikein usko että ampujalta on kysytty, haluaako hän luovuttaa aseensa. Kyllä se takavarikkoon meni saman tien. Ja todennäköisesti joutuu rikosseuraamuksena valtiolle menetettäväksi.
Joo kyllä surma ase meni heti, mutta ne muut kotona olevat luovutti myöhemmin.
Tuomitaanko valtiolle menetetyksi riippuu tulevasta tuomiosta, ase oli kuitenkin luvallinen ja muut luvat kunnossa nyt ratkaissee tahallisuus.
Joka tapauksessa on luovuttanut ne omastakin tahdostaan heti.
Viimeksi muokannut maxi, Pe Maalis 19, 2021 2:56 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on laiffii

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Hermione »

maxi kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 2:52 pm
Hermione kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 2:26 pm
maxi kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 12:29 pm
Luovuttanut itse aseensa pois jo heti tapahtuman jälkeen ja ei ole aikonut metsästellä enää. Tällainen tieto on korvani tavoittanut tuoreeltaan.
En oikein usko että ampujalta on kysytty, haluaako hän luovuttaa aseensa. Kyllä se takavarikkoon meni saman tien. Ja todennäköisesti joutuu rikosseuraamuksena valtiolle menetettäväksi.
Joo kyllä surma ase meni heti, mutta ne muut kotona olevat luovutti myöhemmin.
Kyllä ne kotona olleetkin on haettu pois riippumatta hänen suostumuksestaan. Niiden osalta hän voinee itse päättää, mitä niille tapahtuu. Hän voi vaikka myydä ne kyseisiin asetyyppeihin luvat omaaville tutuille. Surma-aseen tulee kyllä menettämään valtiolle.

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1962
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Kyllä tuollainen tapaus on ampujallekkin niin traumaattinen, että halut metsästykseen kyllä menee. Ehkä nuori metsästäjä tuon voisi unohtaa, mutta noin pitkään metsästeneelle tuollainen on helposti viimeinen laukaus. Tuskinpa minäkään aseeseen tuollaisen jälkeen enää haluaisin koskea.. Tuolla ei metsästysseuroja, vaan kaikilla paikallisilla on vapaa metsästys oikeus valtion mailla.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja maxi »

Hermione kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 2:55 pm
maxi kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 2:52 pm
Hermione kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 2:26 pm


En oikein usko että ampujalta on kysytty, haluaako hän luovuttaa aseensa. Kyllä se takavarikkoon meni saman tien. Ja todennäköisesti joutuu rikosseuraamuksena valtiolle menetettäväksi.
Joo kyllä surma ase meni heti, mutta ne muut kotona olevat luovutti myöhemmin.
Kyllä ne kotona olleetkin on haettu pois riippumatta hänen suostumuksestaan. Niiden osalta hän voinee itse päättää, mitä niille tapahtuu. Hän voi vaikka myydä ne kyseisiin asetyyppeihin luvat omaaville tutuille. Surma-aseen tulee kyllä menettämään valtiolle.
No hyvä, että tiedät paremmin.
Minulla on kytkös ko.paikkakuntaan ja tiedän hyvin tarkkaan aseiden luovutuksen. Ainoastaan on viranomaiset olleet ottamassa vain ko.tapaukseen liittyneen aseen. Muut aseet on tarjonnut itse vietäväksi. Mitä ilmeisemmin ei ole niitä halunnutkaan myydä kellekään.
Elämä on laiffii

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja maxi »

Hurjimus kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 4:54 pm
Kyllä tuollainen tapaus on ampujallekkin niin traumaattinen, että halut metsästykseen kyllä menee. Ehkä nuori metsästäjä tuon voisi unohtaa ,mutta noin pitkään metsästeneelle tuollainen on helposti viimeinen laukaus. Tuskinpa minäkään aseeseen tuollaisen jälkeen enää haluaisin koskea.. Tuolla ei metsästysseuroja, vaan kaikilla paikallisilla on vapaa metsästys oikeus valtion mailla.
On siellä metsästysseurojakin. Yksityisten maat ovat metsästysoikeudella seurojen käytössä.
Elämä on laiffii

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Hermione »

maxi kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 8:41 pm
No hyvä, että tiedät paremmin.
Jep.

Sohlojensa kanssa joltain hengen pois säheltäneiltä lähtee kaikki aseluvat pois. Ja - ihan syystä.

Muiden kuin tekovälineen osalta omistaja saa päättää mitä omaisuudelle tapahtuu. Ne voi myydä, poliisi voi huutokaupata ne tai ne voi antaa tuhottavaksi.

Suitza
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2021 9:19 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Suitza »

Hurjimus kirjoitti:
Pe Maalis 19, 2021 4:54 pm
Kyllä tuollainen tapaus on ampujallekkin niin traumaattinen, että halut metsästykseen kyllä menee. Ehkä nuori metsästäjä tuon voisi unohtaa ,mutta noin pitkään metsästeneelle tuollainen on helposti viimeinen laukaus. Tuskinpa minäkään aseeseen tuollaisen jälkeen enää haluaisin koskea.. Tuolla ei metsästysseuroja, vaan kaikilla paikallisilla on vapaa metsästys oikeus valtion mailla.
Metsästys on kyllä ihmeellinen aihe. Asiasta mitään tietämättömät ilmestyvät aina mutuilemaan.

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1962
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

En varmaankaan ole oppinut viidessäkymmenessäyhdessä vuodessa mitään metsästyksestä.😁😁 Suzia lienee paljon kokeneepi.?

Vastaa Viestiin