Äiti surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa 25.1.2021

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Äiti surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa 25.1.2021

Viesti Kirjoittaja URSA »

Oulussa paljastui perhesurma: Muhokselta kadonneet äiti ja kaksi lasta löytyivät kuolleena majoitusliikkeestä

Tänään klo 16:40

Poliisi epäilee äidin surmanneen kaksi lastaan oululaisessa majoitusliikkeessä.

Poliisi kertoo tutkivansa Oulussa tapahtunutta perhesurmaa. Poliisi kertoo tiedotteessa että kotoaan Muhokselta lauantaina poistuneet äiti kaksi lasta on löydetty menehtyneenä Oulun keskustassa sijaitsevasta majoitusliikkeestä. Heidät löydettiin maanantaina.

Poliisi epäilee, että keski-ikäinen nainen on surmannut ensin yläkouluikäisen ja alle kouluikäisen lapsensa. Tämän jälkeen hänen uskotaan surmanneen itsensä. Tapahtumiin ei epäillä liittyvän ulkopuolisia henkilöitä.

Poliisi oli saanut sunnuntaina äidin ja lasten kotoaan poistumisen jälkeen ilmoituksen kadonneesta henkilöstä. Poliisin mukaan tapahtumien selvittelyssä kävi ilmi, että Muhoksella asuva nainen ja hänen kaksi lastaan olivat poistuneet kotoaan autolla lauantaina. Heidän liikkeistään tai olinpaikastaan ollut muuta tietoa.

Oulun poliisi jatkaa asian tutkintaa epäiltynä kahtena murhana ja kuolemansyyn tutkintana.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c66b ... fd632dc9d6

Kosto eroa halunneelle puolisolle?

Otsikkoa täsmöitetty
-NILS-

krais
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: To Helmi 02, 2012 12:55 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja krais »

Missähän majoitusliikkeessä tämä oli tapahtunut?
Qui sit de canibus?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja poikani »

URSA kirjoitti:
Ma Tammi 25, 2021 5:49 pm
Kosto eroa halunneelle puolisolle?
Kohta alkavat ihmettelyt siitä, mikä miehessä oli vikana, kun nainen oli pakotettu toimimaan tällä tavoin.
????? ?? ??????.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Just meinasin tehdä aloituksen. On kyllä kumma, kun kaksi lasta tapettu ja media ollut täysin hiljaa vrt. Virtain tapaus.

Olisiko löydetty ajoissa jos poliisi olisi kertonut etsivänsä...

"Poliisi oli ehtinyt etsiä kadonneita tekemällä lähietsintää ja ”erilaisia kyselyitä sekä tarkistuksia.". Mutta mitään ei ole tiedotettu yleisölle?
Viimeksi muokannut Gurney, Ma Tammi 25, 2021 5:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

jekkumaisteri
Neuvoja-Jack
Viestit: 589
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:55 am

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

Mikähän mielisairas tämäkin ämmä on oikein ollut. ?😡 Olis mennyt yksin sinne majoitusliikkeeseen tappamaan itsensä. Piti sitten mukanaan murhata viattomat lapset. Toivottavasti tämä nainen heitetään monttuun tai poltetaan ilman siunausta ja mitään kunnollisia hautajaisjuhlia. Palakoon helvetin tulessa murhaaja ämmä

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

jekkumaisteri kirjoitti:
Ma Tammi 25, 2021 5:57 pm
Mikähän mielisairas tämäkin ämmä on oikein ollut. ?😡 Olis mennyt yksin sinne majoitusliikkeeseen tappamaan itsensä. Piti sitten mukanaan murhata viattomat lapset. Toivottavasti tämä nainen heitetään monttuun tai poltetaan ilman siunausta ja mitään kunnollisia hautajaisjuhlia. Palakoon helvetin tulessa murhaaja ämmä
Rauhotu nyt jos sulla ei ole ketjuihin mitään muuta annettavaa kuin jumalatonta vaahtoamista ja uhoamista "helvetin tulella."

Vituttaa lukea ketjuja joissa on tällaista hillumista ja riehumista 40 sivua 50:stä.Ei mitään annettavaa. BAN.

Oisit nyt huutanu joku 500 riviä kerralla niin ei tarvi joka ketjuun käydä takomassa niinkö raivotautinen jolla näppäimistä jouset katkeaa.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

IceQueen
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Ti Elo 19, 2008 7:18 pm
Paikkakunta: Tahiti

Oulun perhesurma 25.1.2021

Viesti Kirjoittaja IceQueen »

Oulussa paljastui perhesurma: Muhokselta kadonneet äiti ja kaksi lasta löytyivät kuolleena majoitusliikkeestä

Tänään 16:40 (muokattu tänään 16:59)

Poliisi epäilee äidin surmanneen kaksi lastaan oululaisessa majoitusliikkeessä.

Poliisi kertoo tutkivansa Oulussa tapahtunutta perhesurmaa. Poliisi kertoo tiedotteessa että kotoaan Muhokselta lauantaina poistuneet äiti kaksi lasta on löydetty menehtyneenä Oulun keskustassa sijaitsevasta majoitusliikkeestä. Heidät löydettiin maanantaina.

Poliisi epäilee, että keski-ikäinen nainen on surmannut ensin yläkouluikäisen ja alle kouluikäisen lapsensa. Tämän jälkeen hänen uskotaan surmanneen itsensä. Tapahtumiin ei epäillä liittyvän ulkopuolisia henkilöitä.

Poliisi oli saanut sunnuntaina äidin ja lasten kotoaan poistumisen jälkeen ilmoituksen kadonneesta henkilöstä. Poliisin mukaan tapahtumien selvittelyssä kävi ilmi, että Muhoksella asuva nainen ja hänen kaksi lastaan olivat poistuneet kotoaan autolla lauantaina. Heidän liikkeistään tai olinpaikastaan ollut muuta tietoa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Palokangas kertoo, että vainajat löysi maanantaina majoitusliikkeen henkilökunta, joka puolestaan ilmoitti asiasta poliisille.

Poliisi oli ehtinyt etsiä kadonneita tekemällä lähietsintää ja ”erilaisia kyselyitä sekä tarkistuksia.”

Poliisi ei tässä vaiheessa ota kantaa tekotapaan tai teon muihin yksityiskohtiin. Poliisi ei myöskään kommentoi, kuka ilmoitti äidin ja lapset kadonneeksi.

Oulun poliisi jatkaa asian tutkintaa epäiltynä kahtena murhana ja kuolemansyyn tutkintana. Palokankaan mukaan tutkinta on vielä hyvin alussa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c66 ... d632dc9d6
..: Game Over :..

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Pitäsikö jossain hälytyskellot alkaa soida kun näitä sattuu nyt yhtenään, valitettavaa kun lapset kärsii tästä tilanteesta.
Ihmisä katoilee ja löytyy kuolleena perhesurmia...nyt on jotakin pahasti vialla.

UteliasUlla
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Ke Maalis 20, 2019 9:37 am

Re: Oulun perhesurma 25.1.2021

Viesti Kirjoittaja UteliasUlla »

Mikä näille ihmisille on tullu, ku näitä tulee kokoajan vaan lisää ja lisää 😞 voimia omaisille.

Maila
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2018 6:46 am

Re: Oulun perhesurma 25.1.2021

Viesti Kirjoittaja Maila »

UteliasUlla kirjoitti:
Ma Tammi 25, 2021 6:11 pm
Mikä näille ihmisille on tullu, ku näitä tulee kokoajan vaan lisää ja lisää 😞 voimia omaisille.
Tämä erikoinen aika, kiellot, yhteiskunnan sulku ja ylimääräinen stressi ei ole hyväksi. Kova hinta maksetaan vanhusten ja riskiryhmien pelastamisesta.

IceQueen
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Ti Elo 19, 2008 7:18 pm
Paikkakunta: Tahiti

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja IceQueen »

Äärimmäisen surullista. Kerrotaankohan tekotapaa ikinä? Olisipa edes ollut joku kivuton ja siisti :cry:
..: Game Over :..

digitikka
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ma Elo 29, 2011 10:30 pm

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja digitikka »

Ghost hunting kirjoitti:
Ma Tammi 25, 2021 6:10 pm
Pitäsikö jossain hälytyskellot alkaa soida kun näitä sattuu nyt yhtenään, valitettavaa kun lapset kärsii tästä tilanteesta.
Ihmisä katoilee ja löytyy kuolleena perhesurmia...nyt on jotakin pahasti vialla.
Alkavat Korona-epidemian vaikutukset konkretisoitua.
Ihmiset ja perheet voivat todella huonosti ja nyt kun Korona ”oikeuttaa” pistämään kaikki luukut säppiin, niin tätä laskua maksetaan vielä kauan :?
Mutta kiva että meidän päättäjät jaksavat kilpailuttaa ja halpuuttaa ja karsia ”Vihrein Arvoin”, ihmisistä viis!
Koskahan silmät aukeavat ja maalaisjärki astuu kehiin?
Eteenpäin! Sano Mummo lumessa

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ei nyt aleta syyttää kiinalaisia lepakkoja tästä tapauksesta, kun minkäänlaisia yksityiskohtia emme vielä tiedä. Vituttaa, kun vaikkapa jonkin alamaailman välienselvittelyksi paljastuvan keissin yhteydessä joku ehtii jo "tietää", että mielenterveyshoidon riittämättömyys tai someajan kiristynyt tahti ovat kaiken takana.
????? ?? ??????.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Oulun perhesurma 25.1.2021

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Maila kirjoitti:
Ma Tammi 25, 2021 6:22 pm
Kova hinta maksetaan vanhusten ja riskiryhmien pelastamisesta.
Onpa hieno asenne vanhuksia ja riskiryhmäläisiä kohtaan. Riskiryhmään sattuu kuulumaan sellaiset puolen miljoonaa kansalaista, vai oliko enemmänkin, niin että kuolkoon pois vaan kun ovat niin vanhoja ja heikkoja tai kuuluvat jonkin asian vuoksi riskiryhmään. Toivottavasti ei tunneta.

Nopeasti on kyllä perheen lähteminen huomattu, ja onneksi myös löytyivät nopeasti, mutta kamala tapaus taas tämäkin. Olisikohan noin kuin URSA arveli, että kostona puolisolle?

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Nainen surmasi kaksi lastaan ja itsensä Oulussa tammikuussa 2021

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

digitikka kirjoitti:
Ma Tammi 25, 2021 6:27 pm
Alkavat Korona-epidemian vaikutukset konkretisoitua.
Höpö-höpö.
Näitä on aina käynyt ja tulee käymään, oli koronaa tai ei.
it's my car !

Vastaa Viestiin