Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pieksämäellä paljastui tiistaina 27. marraskuuta 2001 kaksoisurma kun poliisi löysi teräaseilla surmatut 30- ja 56-vuotiaat miehet kahdesta eri asunnosta. Miesten surmien välillä oli muutama tunti ja surmat oli tehty edeltäneen viikonlopun aikana

Surmista epäiltyinä pidätettiin kaksi pieksämäkeläistä miestä. 30- ja 33-vuotiaat miehet kertoivat, että heillä tuli humalassa riitaa uhrien kanssa.

Kumpikin surmista tehtiin juovuksissa joko puukolla tai leipäveitsellä. Teoista epäillään 30- ja 33-vuotiaita miehiä. Nuorempi heistä ilmoittautui Pieksämäen poliisilaitokselle maanantain ja tiistain vastaisena yönä. Hän kertoi poliisille tappaneensa kaksi miestä viikonlopun aikana.

Mielentilatutkimuksen jälkeen - tammikuussa 2003 miehille luettiin murhasyytteet Pieksämäen käräjäoikeudessa. Heille tehtyjen mielentilatutkimusten mukaan kumpikin toimi täydessä ymmärryksessä. Syytetyt kiistivät murhasyytteet sekä tekojen yksituumaisuuden. Niin siinä kuitenkin kävi, että Sami Johannes Janhunen ja Marko Juhani Nivalainen tuomittiin kumpikin kahdesta murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Uhrit ja surmaajat tunsivat toisensa. Raakoja veritöitä edelsi ryypiskely ja sanaharkka.

Lähde HS arkisto

Kuka muistaa, että menikö juttu sittemmmin hoviin ja jos, niin kuinka siellä sitten kävi?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Viesti Kirjoittaja otus »

Muistan joskus kuulleeni tästä.. siis kyllä mie tiedän,mutta kun en mie muista..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

otus kirjoitti:Muistan joskus kuulleeni tästä.. siis kyllä mie tiedän,mutta kun en mie muista..
Olisitko tuolta lukenu :)

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1343
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Tuttuja sukunimiä kaikki nuo pieksämäkeläiset sukunimet. Olikohan Janhunen sukua alkujaan pieksämäkeläiselle Lauri Janhuselle. Moninkertainen henkirikosmies hänkin ja kirjan "Sellaista vankia ei ole" kirjoittaja.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

15 vuotta vierähtänyt tästä känniläisten kaksoismurhasta. Hovioikeus näytti toisen tuomitun ehdonalaisanomukselle vihreää valoa.
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016053 ... 0_uu.shtml

Tiistai 31.5.2016 klo 09.32

Kaksoismurhaaja pääsee vapaaksi

Hovioikeus päätti vapauttaa miehen, joka murhasi julmasti kaksi kaveriaan.

Rikos tapahtui Pieksämäellä marraskuussa 2001. Tekoaikaan kolmekymppinen mies murhasi yhdessä kaverinsa kanssa kaksi entuudestaan tuntemaansa miestä julmasti puukottamalla.

Veriteot oli tehty kahdessa eri asunnossa muutaman tunnin välein. Tapahtumiin liittyi runsas alkoholin käyttö ja riita miesten kesken. Rikokset paljastuivat vasta joitakin päiviä myöhemmin, kun toinen puukottajista ilmoittautui poliisille.

Mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen helmikuussa 2003. Hän on istunut tuomiotaan yli 14 vuotta. Helsingin hovioikeus päätti tiistaina, että mies on päästettävä ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden kesäkuun alussa.

Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon mukaan mies tulisi vapauttaa vasta, kun hän on kärsinyt tuomiostaan 15,5 vuotta. Vapauttamista vastaan puhuivat sekä tehdyt murhat että vankeusaikana tapahtuneet rikkomukset. Vangin asenne päihteettömyyteen sekä vankeusajan pituus vaikuttivat kuitenkin hovin tekemään vapauttamispäätökseen.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8217
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Rikkomuksilla ja pienillä lomilla tehdyillä rikoksilla ei ole suurtakaan merkitystä nykyään ehdonalaiseen pääsyn kanssa elinkautisesta.
Piilohomot on in.
TooToo
Sofia Karppi
Viestit: 441
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja TooToo »

Vanhaa ketjua ylös välillä, ettei nimet ja teot unohdu. Kuulin että jompikumpi noista olisi siirtynyt itsekin taivaalliseen soittokerhoon?
viivahattu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1493
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

TooToo kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 2:03 pm Vanhaa ketjua ylös välillä, ettei nimet ja teot unohdu. Kuulin että jompikumpi noista olisi siirtynyt itsekin taivaalliseen soittokerhoon?
Janhusesta ei mitään tietoa, mutta Nivalainen tosiaan nitisti tällä kertaa itsensä pari vuotta sitten. Ja otsikkoon sellainen tarkennus, että ainakin Marko oli myös ihan täysverinen nisti, vaikka varmasti viinakin maistui.
Cxcxc
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ke Helmi 22, 2023 9:46 am

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja Cxcxc »

viivahattu kirjoitti: Pe Touko 05, 2023 9:21 pm
TooToo kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 2:03 pm Vanhaa ketjua ylös välillä, ettei nimet ja teot unohdu. Kuulin että jompikumpi noista olisi siirtynyt itsekin taivaalliseen soittokerhoon?
Janhusesta ei mitään tietoa, mutta Nivalainen tosiaan nitisti tällä kertaa itsensä pari vuotta sitten. Ja otsikkoon sellainen tarkennus, että ainakin Marko oli myös ihan täysverinen nisti, vaikka varmasti viinakin maistui.
Tekikö itsemurhan nivalaine siis vai huumeetko vei?
viivahattu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1493
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Cxcxc kirjoitti: To Touko 25, 2023 11:25 am
viivahattu kirjoitti: Pe Touko 05, 2023 9:21 pm
TooToo kirjoitti: Ke Maalis 31, 2021 2:03 pm Vanhaa ketjua ylös välillä, ettei nimet ja teot unohdu. Kuulin että jompikumpi noista olisi siirtynyt itsekin taivaalliseen soittokerhoon?
Janhusesta ei mitään tietoa, mutta Nivalainen tosiaan nitisti tällä kertaa itsensä pari vuotta sitten. Ja otsikkoon sellainen tarkennus, että ainakin Marko oli myös ihan täysverinen nisti, vaikka varmasti viinakin maistui.
Tekikö itsemurhan nivalaine siis vai huumeetko vei?
En ihan satavarmasti osaa sanoa, mutta hyvin todennäköisesti ampui itsensä. Juuri ennen kuolemaa heilui aseen kanssa somepäivityksissään ja kirjoitteli äärimmäisen sekavia. Henkilökohtaisesti en hänen kanssaan ollut missään tekemisissä oman lapsuuteni jälkeen, mutta kun peräti läheistä sukua oltiin, niin luotettavalta taholta tämä on kuultu.

Hänen tekojaan en puolustele enkä selittele, niihin hän on syyllinen ja rangaistuksensa ansainnut, mutta lähtökohdat rikolliseksi luisumiselle olivat hänellä alusta saakka suunnilleen niin vankat kuin olla saattaa. Tiedän tämän ihan siitä, että jaan osittain ne täsmälleen samat lähtökohdat. Ei ollut todellakaan mikään helppo elämä hänellä.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Aizerbaidzan kirjoitti: Ti Touko 31, 2016 11:36 am 15 vuotta vierähtänyt tästä känniläisten kaksoismurhasta. Hovioikeus näytti toisen tuomitun ehdonalaisanomukselle vihreää valoa.
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016053 ... 0_uu.shtml

Tiistai 31.5.2016 klo 09.32

Veriteot oli tehty kahdessa eri asunnossa muutaman tunnin välein.
30-vuotias uhri löytyi kerrostaloasunnosta Yläristin kaupunginosasta ja toinen, 56-vuotias, vanhasta omakotitalosta Kontiopuistosta.

Kumpiko tää 2015 vapautunut oli ja kuin toisen häiskän ek:n kanssa kävi?
viivahattu kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 7:42 am
Cxcxc kirjoitti: To Touko 25, 2023 11:25 am Tekikö itsemurhan nivalaine siis vai huumeetko vei?
En ihan satavarmasti osaa sanoa, mutta hyvin todennäköisesti ampui itsensä. Juuri ennen kuolemaa heilui aseen kanssa somepäivityksissään ja kirjoitteli äärimmäisen sekavia.
...
Muutama murhamies on lopulta päätynyt ns. henkilökohtaiseen ratkaisuun. Painaako henkirikos mieltä vai näyttääkö se oma tulevaisuus niin lohduttomalta, ettei ole muuta vaihtoehtoa? Toki päihteilläkin saa itsensä niin huonoon kuntoon, että lopulta elimistö kieltäytyy jatkamasta yhteistyötä, kuten kävi Valjakkalallekin. Imatran haulikkosurmaaja Asp - joka muutes uhosi täälläkin - päätti lopulta päivänsä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
viivahattu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1493
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Nivalainen vapautui 2015. Kuten sanottu, Janhusen vaiheista en tiedä yhtään mitään. Ei Marko elämänsä viimeisinä vuosina minun tietääkseni mitään isoja rötöksiä tehnyt, päihteistäkin taisi päästä hetkeksi kokonaan eroon. Sitten taas syystä tai toisesta retkahti niihin ja meno oli sen mukaista. Moni päihteillä itsensä pilannut päätyy lopulta tappamaan itsensä. Ei se mitään hohdokasta elämää ole, varsinkaan kun mittarissa alkaa olla 50 vuotta ja mitään sen kummempaa ei enää ikinä ole elämältä odotettavissa. Vielä kun taustalla on monesti ihan niitä samoja mielenterveyden ongelmia, jotka ajavat "tavallisiakin" ihmisiä itsemurhaan, niin ei se ihme ole, että näitä niin paljon on.

Markon elämäänsä saamista lähtökohdista on häntä pahempiakin rikollisia leivottu. En edelleenkään tarkoita hänen tekojaan puolustella, kunhan vain sanon, että ei se hänen väkivaltaisuutensa ja päihteiden käyttönsä taivaasta tipahtanut. Suurin osa ihmisistä kuitenkin elää sellaistakin elämää syyllistyen korkeintaan omaisuus- ja lieviin väkivaltarikoksiin, joten pakkohan siellä korvien välissä oli olla jotain ihan kunnolla rikki. Enkä minä sitä ihmettele, kun itsekin olen elämässäni joutunut kärsimään samojen tapahtumien seurauksista, jotka hänet suistivat raiteiltaan.
2023
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ti Huhti 11, 2023 2:41 am

Re: Känniläisten tekemä kaksoismurha Pieksämäellä 2001

Viesti Kirjoittaja 2023 »

Eihän Nivalaisen elämä helppo ollut. Sen voin kuitenkin varmuudella sanoa, että itseensä ei tappanut, eikä sitä tehnyt kukaan muukaan.
Vastaa Viestiin