Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Onko kenelläkään tarkempaa tietoa tällaisesta tapauksesta?

Koiran ulkoiluttaja löysi kesällä 80-luvun lopulla Siilinjärveltä mädäntymistilassa olevan ruumiin muurahaispesästä. Asiaa alettiin tutkia ja selvisi, että kukaan paikallinen ei tunnistanut vainajaa. Ruumiista otettu valokuva julkaistiin lehdissä ja mies tunnistettiin Tuusulassa kadonneeksi mieheksi. Tapaus selvisi myöhemmin.

Omat muistikuvat tapauksesta on kovin hataria, kun olin sen verran nuori. Surmaajalla oli muistaakseni ruumiin piilottamisessa apuri. Tekotapana oli puukotus. Heidän käyttämästään Volvo Amazon autosta oli jäänyt jälkiä maastoon. Joku väitti, että tekijät olisivat olleet mustalaisia. Toisaalla on taas puhuttu päihdeongelmaisista.
metallikukko
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:47 pm

Viesti Kirjoittaja metallikukko »

Eikös tämän tapauksen tiimoilta poikkeuksellisesti laitettu vainajan kuva lehteen kun poliisilla ei ollut mitään hajua uhrista?
Aika kylmäverisiä poikia kun ruumiin Savoon asti kärräsivät.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Ruumis oli alunperin tarkoitus viedä jonnekin pohjoiseen keskelle ei mitään. Lämpimässä autossa se rupesi haisemaan ja päätettiin piilottaa Siilinjärven kohdalle.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

metallikukko kirjoitti:Eikös tämän tapauksen tiimoilta poikkeuksellisesti laitettu vainajan kuva lehteen kun poliisilla ei ollut mitään hajua uhrista?
Kyllä. Ilta-Sanomat julkaisi kyseisen kuvan. Sen avulla päästiinkin syyllisten jäljille.

Eikös niistä kahdesta tekijästä vain toinen saanut elinkautisen? Toinen oli muistaakseni täyttä ymmärrystä vailla.

Tämä tapaus on "Suomalainen murha" -kirjassa, mutta en muista paljon mitään tästä.
jesse72
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 5:41 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja jesse72 »

Uhri: Sairaseläkeläinen Kalevi Heinonen, 55.

Tekijät: ent. vahtimestari Pentti Konttinen, 36 ja kiinteistövälittäjä Heino Bemerståhlen, 35.

Kalevi Heinonen oli sairaseläkkeellä ja vaimo oli lähtenyt toisen miehen mukaan. Heinonen joutui muuttaman pois rakkaasta omakotitalostaan ja vaimon uusi mies lunasti Heinosen osakkuuden. Tilille napasahti satatuhatta. Pentti kulutti aikaansa Vantaalla baareissa ja sain hyvän miehen maineen, koska tarjosi juomia muille. Heinosen kyvyttömyys huolehtia asioistaan, johti häätöön vuokra-asunnostaan. Syynä maksamattomat vuokrat, mutta kuitenkin tilillä oli rahaa paljon.

Konttinen ja Bemerstålen kuuluivat myös Heinosen ryypiskelykavereihin. Takana oli usean päivän ryyppyputki ja eräänä aamuna miehet lähtivät ajelemaan Hyrylän suuntaan ja siellä erään metsän reunassa Heinonen ammuttiin tarkuuspistoolilla kahdesti päähän. Teko viimeisteltiin iskemällä uhria puukolla kaulaan ja rintakehään. Oikeudessa miehet selittivät, ettei Heinonen meinannut kuolla millään. Murha tapahtui 27.6-85.

Ruumis kätkettiin aluksi erään toisen metsän reunaan, josta sitä palatiin noutamaan muutaman päivän kuluttua. Ruumis oli tarkoitus siirtää pohjoiseen ja sytyttää metsäpalo ruumiin hävittämiseksi. Muutaman päivän vanha ruumis alkoi kuitenkin haista ja tekijät joutuivat kiipaamaan sen Siilinjärvelle. Ruumis kätketiinn muurahaispesään ja toivottiin pikkueläinten tekevän ruumiista selvää. Ruumis kätkettiin 30.6, mutta se löydettiin jo samana päivänä.

Poliisin sitkeiden tutkimusten ansiosta tekijöiden jäljille päästiin ja poliisi pidätti sankarit heinäkuun lopulla.

Pentti sai elinkautisen ja Heino 11-vuotta vankeutta. Mainittakoon, että Konttinen oli entinenSM-tason nyrkkeilijä, mutta ollut jo pitkään "deekikisellä".
Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä
Kotkanpoika
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 11:28 am

Viesti Kirjoittaja Kotkanpoika »

Mikä tässä surmassa oli motiivina? Vai oliko sellaista...
jesse72
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 5:41 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja jesse72 »

Kotkanpoika kirjoitti:Mikä tässä surmassa oli motiivina? Vai oliko sellaista...
Ilmeisesti putsata Heinonen, sillä miehelle oli hommattu passi ja avattu pankkitili ulkomailla, jonne miehen rahat oli tarkoitus siirtää.
Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä
mieailak
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 7:04 pm

Viesti Kirjoittaja mieailak »

Kalevi Heinonen, 55.

Tekijät: ent. vahtimestari Pentti Konttinen, 36 ja kiinteistövälittäjä Heino Bemerståhlen, 35.

Minua jäi kiinnostamaan Antti Kosken asia, koska on tapahtunut samaan aikaa, kun tämäkin. Ainakin B:llä on herkät korvat, siihen asiaan missä irrallista rahaa on saatavaissa, edelleenkin. Liikkuu Suomen ja Ruotsin välillä, toisten nimiin perustetut firmat sitä pyörittävät. Myy viime kuulemalta jotakin kalastustuotetta. Tekee asiakirjaväärennöksiä sun muuta, mutta on kiinteistövälittäjän lupakirja edelleen Suomessa. Voi apua, Turun puolessa vaviskaa.

:roll:
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8246
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re:

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

mieailak kirjoitti:Kalevi Heinonen, 55.

Tekijät: ent. vahtimestari Pentti Konttinen, 36 ja kiinteistövälittäjä Heino Bemerståhlen, 35.

Minua jäi kiinnostamaan Antti Kosken asia, koska on tapahtunut samaan aikaa, kun tämäkin. Ainakin B:llä on herkät korvat, siihen asiaan missä irrallista rahaa on saatavaissa, edelleenkin. Liikkuu Suomen ja Ruotsin välillä, toisten nimiin perustetut firmat sitä pyörittävät. Myy viime kuulemalta jotakin kalastustuotetta. Tekee asiakirjaväärennöksiä sun muuta, mutta on kiinteistövälittäjän lupakirja edelleen Suomessa. Voi apua, Turun puolessa vaviskaa.

:roll:


Nämä yhteiskunnan valioyksilöt ovat jo vähintään kansaneläkkeellä, jos elossa ovat.
Mites nämä selvisivät lopusta elämästään, jos ovat jo poistuneet?
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Muurahaispesämurha on hyvin mielenkiintoinen tapaus; uhrin aiempi elämä oli hyvinkin auvoista, siis ainakin perusteet joilla elämää normaalisti määritellään. Hyvä työpaikka - oli Finnairin verstaalla alumiinipuolen osaajana, oli kaunis koti puutarhoineen, joka huomioitiin myös jossakin naistenlehdessä ja/tai Koti&puutarha-lehdessä 80-luvun alussa.
- Tuon artikkelin saattaminen tähän ketjuun olisi mainiota.

Avioliitto ei kuitenkaan sujunut, liekö Kalevin mieltymys alkkoholiin ollut syynä. Erohan siitä tuli.

Kalevi otti avioeron raskaasti; rakas koti ja rakas vaimo menivät. Vaimon uusi rakas lunasti Kalevin osuuden torpasta ja 100 000 markkaa saanut höveli sekä hyväluontoinen mies oli suoranaista riistaa helpon rahan etsijöille.

Tässä vaiheessa saatiin mukaan entinen nyrkkeilijä Pentti Konttinen ja Heino Manfrid Bemerståhl (ex Keinänen, exex Rusanen).

Kalevi Heinosen elämäntilanne muuttui peruuttamattomasti; juopottelua, siipeilijöitä ja lopulta väkivaltainen kuolema sekä ruumiinsa päätyminen muurahaispesään.
- Aika kaukana siitä mikä oli status vielä muutama vuosi aiemmin.

Bemerståhl selvisi vuosilla kun oli mukamas varttihullu - mutta auttoiko se hänen päävikaansa kun pääsi vähemmällä eikä saanut hoitoa, vaan oli taas vapaa? Ei auttanut, mutta kuka kantoi vastuun? Oikein, ei kukaan!
- Ja kuten usein käy näissä kahden henkilön tekemissä veritöissä; kumpikin syyttelee toistaan tekijäksi ja vähättelee omaa osuuttaan. Siinä se on. Rikollisten ritarillisuus.
Elinkautisen saanut Pentti Konttinen vuonna 1969 voimainsa tunnossa.
Elinkautisen saanut Pentti Konttinen vuonna 1969 voimainsa tunnossa.
Konttinen.png (234.29 KiB) Katsottu 10863 kertaa
Tapauksesta on aikaa 31 vuotta ja molemmat tekijät jo eläkeiässä. Bemerståhlin nimi on ollut vahvasti esillä liikemies Antti Kosken katoamisen yhteydessä.
- Samoihin aikoihin ovat nämä kaksi tapausta olleet; toisessa uhri katosi (onnistuttiin hävittämään, niin ettei ole tähän päivään mennessä löytynyt ja tokkopa koskaan löytyykään) ja toisessa uhri piti hävittää, mutta eipäs onnistunutkaan.

Minulla on jossain tallessa tuo iltapäivälehdessä ollut etsintäkuulutus Kuka on tämä mies? kun etsittiin henkilöllisyyttä muurahaispesästä löytyneelle miehelle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
maksuton nainen
Lauri Hanhivaara
Viestit: 129
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 12:07 pm
Paikkakunta: uusimaa

Re: Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Viesti Kirjoittaja maksuton nainen »

No tunsin tyypin, tämän Konttisen siis. Ei oikeastaan mitään lisättävää kuitenkaan tuohon ketjuun, paitsi että viimeksi 2000-luvun n.puolivälissä olen nähnyt pyörivän Kalliossa ja piriä näytti vetävän urakalla kavereidensa kanssa. Liekö elossa tänä päivänä, sitä en tiedä..
mikko1979
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2011 5:09 pm

Re: Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Viesti Kirjoittaja mikko1979 »

Etsin tästä tapauksesta olevia lehtijuttuja Helsingin Sanomien arkistosta viime syksynä huonolla menestyksellä. Tällä viikolla katsoin youtubesta ohjelman Enska Special | Karpolla on asiaa. Ohjelmassa Karpo kertoi eräästä näkemästään liikenneonnettomuudesta joka tapahtui kesällä 1985. Aloin etsimään tätä Karpon mainitsemaa tapausta tuolta arkistosta ja sieltähän se löytyi, mutta samalla löytyi myös tätä muurahaispesämurha koskevia uutisia, ensimmäinen oli 2.7 lehdessä otsikolla Miehen ruumis löytyi metsästä Siilinjärvellä, toinen uutinen oli 4.7 lehdessä otsikolla Siilinjärveltä kuolleena löytynyt yhä tunnistamatta, kolmas uutinen oli 13.7 lehdessä otsikolla Siilinjärveltä löytynyt ruumis tunnistettiin ja neljäs uutinen oli 24.7 lehdessä otsikolla Kaksi miestä pidätetty epäiltyinä vantaalaismiehen surmasta.

Eli kun tarkemmin katsoo, niin jotain saattaa löytyäkin :wink:
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7517
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin hovioikeus vahvisti muutoksitta Tuusulan kihlakunnanoikeuden tuomion (iltalehti 25.10.1986)

Presidentti Ahtisaari armahti tämän ent. vahtimestari Pentti Konttisen ja hän vapautui 1.7.2000.
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7517
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kalevi Heinosen murha 1985, ns. muurahaispesämurha

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Edellä mainittu uutinen
Tuusulassa.png
Tuusulassa.png (400.41 KiB) Katsottu 1211 kertaa
Vastaa Viestiin