Vanhus murhattiin kymmenellä kirveeniskulla – lavastettiinko kuuromykkä Ida syylliseksi?

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Vanhus murhattiin kymmenellä kirveeniskulla – lavastettiinko kuuromykkä Ida syylliseksi?

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Synkkänä joulukuun yönä vuonna 1914 yksin mökissään asunut vanhus katoaa. Kuukausia myöhemmin ruumis nousee meren syvyyksistä pintaan. Epäilykset kääntyvät nuoreen kuuromykkään naiseen Ida Saarisen, joka tuomitaan lopulta elinkautiseen vankeuteen. Pystyikö nainen tekemään julman rikoksen vai lavastettiinko hänet? Salla Fagerström kertoo Ida Saarisen tarinan kirjassaan Kymmenen kirveeniskua (Like).

Iäkäs Maria Sofia Åberg asui yksin Matalan saaressa Lokalahdella sijaitsevassa pienessä mökissään. Ankaraan elämään Selkämeren saaristossa tottunut vanhus ei voinut aavistaa tulevaa kohtaloaan menneessään nukkumaan tavalliseen tapaansa joulukuun 2. päivä.
Yön aikana joku tunkeutui Fiiana tunnetun naisen kotiin ja murhasi tämän kymmenellä päähän kohdistuneella kirveeniskulla.
Kuusi päivää myöhemmin Vehmaan kihlakunnan nimismies Berndt Aminoff sai tiedon, että Lokalahdella oli kadonnut yksinäinen mökin muori, ja että asiassa oli syytä epäillä rikosta.
Kun nimismies avustajansa kanssa pääsi Matalan luodolle, oli hämmästys suuri. Mökistä löytyi tupakantumppeja ja lattialta tulitikkuja, vaikka mökissä asunut nainen ei tupakoinut, ja hänet tunnettiin muutenkin erittäin siistinä ihmisenä.

Epäilykset kääntyvät "mykkä-Iitaan"
Muutamia päiviä myöhemmin merikapteenin lesken kotiin murtaudutaan. Epäilykset kääntyvät ”mykkä-Iitaksi” kutsuttuun Ida Josefina Saariseen, jonka oli nähty kulkevan talon ohi. Ida oli myös käynyt kaupassa ostoksilla mukanaan samanlaista rahaa kuin merikapteenin leskeltä oli kadonnut: kymmenen ja kahdenkymmenen markan setelit.
Aivan puhtoinen Ida ei ollut, sillä nuorempana hän oli syyllistynyt pikkurikoksiin, ja hän oli myös saanut potkut Turun kuuromykkäkoulusta.
Nimismies tavoitti Idan kotoaan. Hän kertoi olleensa palveluksessa Kustavissa Anavaisten talossa marraskuun 1. päivään asti, mutta sen jälkeen sopimus oli päättynyt. Kotiinsa Pitkäkariin hän oli palannut 6. joulukuuta olleensa tässä välissä "eri paikoissa Kustavissa".

Vankila kutsuu
Se, että Ida oli nähty juuri murron aikaan murtopaikan lähellä, riitti kääntämään katseet häneen. Myös kauppias vaimoineen kertoi, että he olivat nähneet Idalla 10 ja 20 markan setelit eli juuri sellaiset, jotka leskirouvalta oli varastettu.
Ida lähettiin Turun lääninvankilaan odottamaan käräjiä.

Missä Maria Åbergin ruumis on?
Idan istuessa Turun lääninvankilassa oli nimismies Aminoff saanut kiintoisan vihjeen. Alarik Paavalinpoika oli kuuro kustavilainen, jonka äiti oli ihmetellyt poikansa nurkkiin ilmestynyttä sekalaista roinaa.
Seuraavaksi poliisit menivät jututtamaan Idan isäpuolta Jalmari Grönlundia ja tämän vaimoa, Idan äitiä, Amanda Grönlundia.
Myös eräs kalastaja kertoi nimismiehelle nähneensä Idan soutavan huomiota herättävällä veneellä Matalaan murhan aikoihin.

Tunnustus vankilassa
Tammikuussa 1915 nimismies Aminoff saapui Turun lääninvankilaan. Idaa vastaan oli paljon todisteita, mutta tarvittiin tunnustus ja tieto ruumiin kätköpaikasta. Nimismiehen kannalta vankilakäynti oli menestys, sillä yhtäkkiä Ida tunnusti.
Hän myönsi olleensa Matalan luodolla, missä surmasi Maria Åbergin ja heitti ruumiin mereen. Sitten hän varasti tavaraa, joka myöhemmin löydettiin Alarik Paavalinpojan mökistä.

Käräjät alkavat
Tammikuussa 1915 Idan kohtaloa puitiin käräjillä ensimmäistä kertaa. Koska Ida oli kuuromykkä, hänen puheensa tulkitsi pastori Adolf Eliel Nordman Turun kuuromykkäkoulun johtaja, sama mies, joka oli antanut Idalle koulusta potkut. Oliko tämä hyvä vai huono asia Idalle?

Ida kertoo murhaajasta
Ennen surmaa 2. joulukuuta Ida kertoi tavanneensa Kustavissa K. O. Fridman -nimisen miehen. Nimismies ja muut käräjiä seuranneet olivat ihmeissään. Kuka Fridman, ja miksi Ida ei ollut kertonut hänestä mitään aiemmin?
Ida kertoi saapuneensa Fridmanin kanssa Matalaan. Matalassa Fridman olisi Idan kertoman mukaan tappanut nukkumassa olleen Åbergin lyömällä tätä kirveellä päähän.

Ida tuomitaan elinkautiseen
3. toukokuuta Maria Sofia Åbergin ruumis löytyy Matalan rannikolta. Ruumislöytöön liittyy erikoinen yksityiskohta: yksi ruumiin löytäneistä miehistä teki itsemurhan pian tämän jälkeen. Mikä oli hänen osuutensa Matalan tapahtumiin?
Ruumiinavauksessa vainajan päästä löydettiin kymmenen kirveeniskua.
Ennen kesäkuussa pidettäviä viimeisiä käräjiä Ida kirjoitti tuomarille kirjeen, jossa kiisti syyllistyneensä murhaan. Hän kirjoitti nimismiehen painostaneen häntä tunnustamaan.

Valituksen hovioikeuteen eivät auta
Tuomion jälkeen Idan puolustautui vetoamalla hovioikeuteen kahdella kirjeellä. Kirjeissään Ida oli sitä mieltä, että hänen kuurouttaan käytettiin hyväksi ja että hänet lavastettiin syylliseksi.
Elinkautista tuomiota Ida lähetettiin suorittamaan Hämeenlinnan vankilaan helmikuussa 1916.

Paluu kotiin ja passitus mielisairaalaan
Vuodet vierivät. Lopulta koitti päivä, jota Ida oli odottanut hartaasti. 26. maaliskuuta 1926 hän käveli rangaistuksensa täysin sovittaneena vapauteen Hämeenlinnan keskusvankilan portista. Tuomion kärsittyään Ida palaa kotiinsa Pitkäkariin.
Kaikki oli kuitenkin muuttunut. Jalmari ja Amanda Grönlund halusivat päästä eroon Idasta. Hänen kerrottiin olevan erityisen hankala äitiään kohtaan. Grönlundit onnistuivat pyrkimyksissään 6. kesäkuuta 1928, jolloin Ida siirrettiin pysyvästi Lounais-Suomen piirimielisairaalaan Uuteenkaupunkiin.
Piirimielisairaalasta tuli Idan loppuelämän koti. Potilastiedot ovat salassa pidettäviä, joten tarkempia tietoja hänen mielisairautensa laadusta ei ole. Oliko varsinaista mielisairautta ensinkään?

Kuka murhasi Maria Åbergin?
Mutta lopulta kaikkein kiinnostavin kysymys on se, kuka murhasi Maria Åbergin?
Kuka suunnitteli monimutkaisen operaation, jossa kaikki todisteet viittaisivat Idaan? Mutta entä jos Ida oli sittenkin ihan oikeasti syyllinen?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/van ... #gs.ycrpml

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Vanhus murhattiin kymmenellä kirveeniskulla – lavastettiinko kuuromykkä Ida syylliseksi?

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Nyt löytyy kirja Iidasta kymmenen kirveeniskua

https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/ky ... ua/4779995
Murhainfolainen 8) 8)

Vastaa Viestiin