Veljessurma Pieksämäellä heinäkuussa 1823

[Oikeus ennen kaikkea]

Pieksämäen Partaharjun alueella, leirikeskukselta noin kilometrin verran pohjoiseen, varttui 1800-luvun alkupuolella nuori mies Abraham Niilonpoika Kaipainen.

Abraham asui ahtaasti savutuvassa yhdessä Eeva-äitinsä, siskonsa Margaretin ja isoveljensä Nilsin sekä tämän vaimon ja neljän lapsen kanssa.
– Tuli tilanne, että Abraham olisi halunnut tuoda tupaan vielä Kaisa Turpeisen, jonka kanssa hänellä oli aikomus mennä naimisiin. Nils ei kuitenkaan suostunut ottamaan enää ketään savutupaan ja veljeksillä oli kova riita asiasta.
Kappalainen Fredrik Polén yritti sovitella veljesten riitaa. Päädyttiin ratkaisuun, että Nils maksaa Abrahamille kaksisataa taalaria, jotta Abraham muuttaa muualle.
– Abraham lähtikin, mutta asia jäi kaivelemaan häntä todella paljon.

Myöhemmin, heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1823 Abraham oli torpparin töissä pappilassa, kun hänelle tuli yhtäkkiä huono olo.
Hän otti soutuveneen ja souti Partaharjuun mennäkseen käymään lapsuudenkodissaan. Niilon kotiuduttua peltotöistä perhe kokoontui yhteisen pöydän ympärille aterioimaan.
Rauha rikkoontui pian, kun Abraham ilmoitti, etteivät Niilon maksamat rahat enää riittäneet, vaan hän tarvitsi lisää. Alkoi suukopu ja pian veljekset siirtyivät ulos tappelemaan. Abraham tarttui harjanvarteen ja Nils otti raipan.
Tappelun tuoksinassa Nils päätti ottaa jalat alleen ja lähti juoksemaan. Raivon vallassa ollut Abraham huomasi aitan seinällä roikkuvan viikatteen, nappasi sen ja lähti veljensä perään.
Onnettomuudekseen Nils kompastui ja kaatui. Silmitöntä vihaa tuntien Abraham syöksyi veljensä kimppuun ja löi tämän kuoliaaksi kahdella viikatteen iskulla.
Teon jälkeen Abraham souti takaisin pappilaan ja tunnusti rikoksensa. Hänet laitettiin putkaan odottamaan käräjiä, jotka alkoivat syyskuussa ja kestivät lokakuulle.
Käräjäoikeus langetti tuomion, joka kuului kaikessa karuudessaan: katkaistaan kaula ja teilataan.
Tuomiosta valitettiin ja marraskuussa tapausta käsiteltiin Vaasan hovioikeudessa, joka Abrahamin pettymykseksi kuitenkin piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.
– Tästä vuoden kuluttua 30. lokakuuta 1824 Olkonkankaalla heilahti pyövelin kirves. Abraham Kaipainen oli viimeisimpiä Suomessa mestattuja henkilöitä.
– Ei kuitenkaan aivan viimeisin, sillä vielä vuosi myöhemmin Olkonkankaalla mestattiin Vilhulan poika Tahvo Putkonen. Hänen on sanottu olleen Suomen viimeisin kirveellä mestattu ihminen.

Kuolemanrangaistus säilyi Suomen laissa vielä kauan tämänkin jälkeen, mutta vuoden 1825 jälkeen se tarkoitti tuomitulle Siperian reissua.

https://www.pieksamaenlehti.fi/paikalliset/4116156