Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
vellamo
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: La Syys 30, 2017 3:13 am

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja vellamo »

Voi toki leikkiä uskovaa mutta Kristian oli sekopää jo kouluaikoina ja täysin arvaamaton. Kukaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan hänelle vastaan. Viimeisen kerran näin Kristianin kun sai meiltä kyydin Porissa kun olin kaksikymppinen. Hän tunnisti minut mutta vasta kun oli avannut auton takaoven ja hypännyt autoon sanoen määränpään mihin haluaa, mun mies ei häntä tuntenut ja meinasi jo nousta ja kiikuttaa miehen ulos kun sanoin että anna olla, viedään vaan jolloin mies takana sanoi että just niin, kiva likka oot ollut aina. Samaan aikaan toiselta puolelta tuli toinen mies sisälle autoon ja lähdettiin. Jossain vaiheessa kuulin kuinka toinen mies kysyi jotain Kristianilta ja Kristian vastas tyyliin että "piip" on aina ollut fiksu likka, annetaan mennä tällä kertaa ja miehelleni sanoi vielä kun pysähdyttiin ja hyppäsivät autosta että naises pelasti sut tällä kertaa. Ehkä ihan sanasta sanaan ei mennyt noin mutta pääpiirteittäin. En missään universumissa usko hänen parantaneen tapojaan vaan paha on hänessä sisällä, tosin se enviromentti jossa kasvoi ei sekään ollut kovin sopiva lapselle...Kuinka monta pahoinpitelyä ja ryöstöä Ravantilla on takanaan...sitä ei mistään lainkirjoista löydy.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re:

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Aizerbaidzan kirjoitti:En huomannut kenenkään mainitsevan seuraava seikkaa:

Kristian Ravantti oli käräjäoikeudessa syytettynä viime huhtikuun 3. päivänä. Tuolloin käsiteltiin vuoden 2001 tapahtumia Sampolassa. Tuomio tuli huhtikuun 19. päivänä: Ravantti tuomittiin seitsemän kuukauden vankeuteen mm. lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kavalluksesta.

Sampolassa kuoli vuonna 2001 eräs 47-vuotias sairaseläkeläinen. Syyttäjä Kalle Kyhä katsoi sairaseläkeläisen kuoleman tapaturmaksi, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske hakee muutosta asiaan korkeimmalta oikeudelta. Ravantti saattaa siis saada syytteen toisestakin taposta.

Tietääkö kukaan tuliko syytettä vai onko se vielä harkinnan alla?
Tästä aikaisemmasta tappotapauksesta en tiennytkään.

Nimittäin sama mies, Kalle Kyhä, oli se joka myös tämän Ravantin muilutus-jutun oli haudannut tapaturmana! Juttua tutki Juha Joutsenlahti ja hän teki Kyhästä valituksen. Tapaus liittyy Ulvilan surmatapahtumiin sikäli, että Joutsenlahti kertoi tämän Ravantin tapauksen tehneen hänestä syyttäjien ja poliisipomojen silmissä hyvin epäsuositun, vaikka hän olikin oikeassa ("Jouduin asian vuoksi silloisen lääninjohdon, poliisilaitoksen johdon ja syyttäjien puhutteluun, jossa minut lähes ”lynkattiin””.), mikä vaikutti hänen kohtaloonsa myöhemmin Ulvilan tutkinnanjohtajana. Häntähän piinattiin virkarikossyytteillä aina vuoteen 2016, jolloin syytteet lopulta kaatuivat.


Joutsenlahti kertoo ns. avoimessa kirjeessään vuonna 2012:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/136

"Puhelujen jälkeen assosioin noin viiden vuoden takaisen tilanteen, jossa ollessani tutkinnanjohtajana Porissa sattuneessa ns. opiskelijasurmassa, syyttäjä kutsui minut poikkeuksellisesti luokseen neuvotteluun. Syyttäjän mukaan syynä oli toisen epäillyn vankilassa lähettämät ns. mutkakirjeet, joista meidän pitäisi puhua. Ihmettelin, että miksi näistä asioista ei voisi puhua puhelimitse ja otin varmuuden vuoksi mukaani kaksi jutun tutkijaa. Epäilykseni osuivat oikeaan. Kyse ei ollutkaan ns. mutkakirjeistä, vaan syyttäjän itse hankkimasta (esitutkinnan ulkopuolisesta) kuolemansyyntutkijan raportista, jonka mukaan teko ei ollut tappo, vaan tapaturma. Tyrmistyimme, kun syyttäjä ilmoitti, että hän ei aio nostaa syytettä kahdesta tutkimastamme taposta. Ilmoitin heti, että jos syyttäjä jättää syyttämättä, kantelen hänen toiminnastaan. Syyttäjän päätöksellä toinen epäillyistä pääsi vapaaksi ja minä kantelin syyttämättäjättämispäätöksestä. Jouduin asian vuoksi silloisin lääninjohdon, poliisilaitoksen johdon ja syyttäjien puhutteluun, jossa minut lähes ”lynkattiin”. Asia eteni oikeusistuimissa ja lopputulos oli, että molemmat tekijät saivat ns. opiskelijasurmassa taposta sekä HO:ssa että KKO:ssa 10 vuotta vankeutta. Toista tappojuttua KKO ei ottanut käsittelyyn. Vaikka olin tuolloin ollut ko. asiassa ”oikeassa”, eipä minua jälkeenpäin juuri kiitelty (paitsi opiskelijauhrin omaiset). Maksan edelleen laskua tuosta uhmakkaasta kantelutoimenpiteestäni."


Onko tuo toinen tappojuttu mahdollisesti tuo Sampolan 2001 tapaus, vai mitä tuossa tarkoitetaan?
Kalle Kyhä oli Ulvilan syyttäjäkaksikon Jarmo Valkaman ja Kalle Kulmalan vapaamuurariveli.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:Opiskelijapoika Lauri, 23, joutui tuntemattomien pahoinpitelemäksi ja muiluttamaksi Porissa – kuoli vaikeaan kallovammaan

JULKAISTU 9 TUNTIA SITTEN

23-vuotias opiskelija Lauri Vuohijoki joutui täysin sattumanvaraisesti voimakkaan väkivallan uhriksi Porin rautatieaseman kupeessa 7. toukokuuta 2006. Kaksi miestä ajoi autolla paikalle kännipäissään ja ryhtyi pian pahoinpitelemään Lauria.

Katso Rikospaikan video opiskelijan muilutussurmasta Porissa 2006

Lauri muilutettiin ja myöhemmin heitettiin ulos autosta kerrostalon pihaan.

Lauri sai väkivallan seurauksena vaikean kallovamman ja kuoli kymmenen päivää myöhemmin. Tekijät olivat poliisin hyvin tuntemia taparikollisia.

– Tekijät väittivät, että Lauri olisi itse hypännyt autosta ja saanut vamman. Todistajien mukaan se ei ollut mahdollista. He totesivat suoraan, että Lauria on potkittu päähän kiinteää alustaa vastaan, tapauksen tutkinnanjohtajana ollut Juha Joutsenlahti kertoi Rikospaikan haastattelussa.

Luulivatko Lauria toiseksi?

Vuosina 1974 ja 1978 syntyneet tekijät olivat poliisin hyvin tuntemia taparikollisia. Heistä toinen oli aiemmin kuvaillut väkivaltansa kohteeksi joutuneita uhreja kaadoiksi.

– Motiivia ei tiedetä tarkkaan. Se saattoi liittyä tapahtumiin baarissa, jossa tekijät olivat kohdanneet Laurin kaltaisen kaverin. Baarissa oli ollut illan aikana riitaa naisesta. Lauri saattoi vain muistuttaa tuota kaveria, ja se laukaisi tilanteen ja väkivallan.

Tapauksen tutkinta osoittautui kaikkiaan haasteelliseksi – ei vähiten siksi, että poliisi ja syyttäjä olivat tuolloin Porin henkirikostutkinnoissa olleet eri linjoilla. Syyte Laurin asiassa nostettiin vasta sen jälkeen, kun Joutsenlahti oli tehnyt poikkeuksellisen kantelun valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Käräjäoikeus määräsi tekijät törkeästä kuolemantuottamuksesta kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mutta omaiset ja syyttäjä eivät tyytyneet tähän. Lopulta syyskuussa 2007 hovioikeus tuomitsi molemmat miehet Laurin taposta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/opi ... an/7166802

Artikkelissa mainittu video (n. 7 min) löytyy siis tuon antamani linkin takaa.
????? ?? ??????.

Porin

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja Porin »

Olivia Benson kirjoitti:Ravantti löytyy FB:stä. Oisko uskoon hurahtanut.
Kiva. Taas yks jeesusmustalainen. Pian taas joku kuolee, koska jessus antaa anteeksi.

Raimond
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Elo 07, 2012 5:20 pm

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja Raimond »

Porin kirjoitti:
Olivia Benson kirjoitti:Ravantti löytyy FB:stä. Oisko uskoon hurahtanut.
Kiva. Taas yks jeesusmustalainen. Pian taas joku kuolee, koska jessus antaa anteeksi.
Kyllä Kristian on tainnut viimeisen tapponsa tehdä. Sen verran vilpittömältä kaverin touhu tuntuu jonkin verran läheltä seuranneena. Tästä toisesta vempulasta ei kyllä ole mitään hajua, joten sieltä suunnalta ei välttämättä ole viimeistä sanaa sanottu?

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Jaa,tämä Ravantti on oikeen lapsiseksiäijäki.Näkyy kuvissa usiampia lapsia,liekkö tekee kohta mieli kiksauttaa jotaki 7 vuotiasta poikaa perseeseen rakkaudesta.TAAS.Väkisin.

" Ravantti tuomittiin seitsemän kuukauden vankeuteen mm. lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä"
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Kristian Ravantin poika on ainakin ykkös ja kakkososassa(en oo kattonu kolmost vielä) joissa myös Kristian itse on vähän,poika kertoo että isä oli aina vankilassa.
Ykkönen:Pilluralli - itsenäistymisen vuosi
Jakso 1: Paska raha-asioissa Alex, 18, luo uudelleen välejä vankilasta vapautuneen isänsä kanssa.

Kakkonen:Pilluralli - itsenäistymisen vuosi
Jakso 2: Meitä on kusetettu


https://areena.yle.fi/1-50780148
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

häirikkö
Hetty Wainthropp
Viestit: 470
Liittynyt: Ke Maalis 25, 2009 8:56 pm

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja häirikkö »

Juu joku jo kerkesikin. Tuli myös silmäiltyä tuota "Pilluralli"-ohjelmaa Areenasta, ja siinähän tämä venkula pelailee poikansa kanssa ja antaa isällisiä neuvoja :roll: Aikas ylläri oli

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Oli kolmos osassa enempiki esillä,poika kerto isän ottavan lokeroa toisinaan eli ei kai enää ole Jeesuksen kyydissä? Eikait ne saa jurrissa olla?

Poika sano että isä on erittäin mukava ku alkanu oppiin tuntemaan sitä ja pojan kaveritki kehu "teän iskä on sitten tosi mukava mies ja hauskat jutut ku lähtee joskus mukaan viihteelle " pojan välit on alkanu parantumaan isään.

Ehkäpä se siitä sitten vielä...
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Mänttähood
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Huhti 20, 2021 12:35 pm

Re: Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa, toukokuu 2006

Viesti Kirjoittaja Mänttähood »

Läheltä sivusta seuranneena pilleri sekä huumekauppaa pyörittää ahkerasti, ajelee kännissä sekä muissa piristeissä autolla. Autot taitaa olla kaikki vaimon nimissä, välillä on pelti rytyssä ja laseja isketty sisään.. Poliisilla seurannassa mutta eipä ne noille taida mitään tehdä :? Muutama päivä sitten varasti koiran paikallisen S-Marketin pihasta aivan sekaisin, koira pisti hanttiin joten joutui jättämään Piilan liikkeen eteen.. Selvää päivää ei oo tainnut taas hetkeen olla, ohjelma antoi täysin fiktiivisen kuvan heidän perheestä..

Vastaa Viestiin