Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Olin aikeissa käydä Kytäjän kartanoa katsomassa, sitä oikeaa, ei uutta isoa rahasampoa, joka on rakennettu lähelle oikeaa rappiokartanoa Linderintien varteen. Liekö epidemia ottanut veronsa, portit olivat kiinni eikä sinne ollut pääsyä. Vai ovatko jo pitempään pitäneet auki vain häiden tai muiden juhlien järjestäjille...

Kaalimaannokka, telttamurhan paikka, tuli nähtyä ja koettua. OIi tavallaan hieno paikka. Kytäjärvellä raivosi kova tuuli, yksi puukin Kaalimaannokassa oli kaatunut viimeaikojen myräköissä. Poikien teltta sijaitsi aikanaan paljon vähemmän puita ja pensaita kasvavassa niemessä. Nyt niemi on kasvuston vallassa.
Luin että Kai Kustaa Vähäkallio näki kartanonsa ikkunasta nuotion loimun Kaalimaannokasta, otti pyssyn ja lähti paikalle katsomaan, mitä siellä oli meneillään. En ole vanhoista kartoistakaan oikein saanut selkoa, näkyykö Kaalimaannokka hyvin Kytäjän kartanolle. Nyt se tuli todistettua, että näkyy. Niemi on ikäänkuin vastapäätä kartanon julkisivua, nuotion hehku on näkynyt erittäin hyvin Kai Kustaan ikkunoihin.
Joku oli raivannut pienen kapean polun halmeeseen, joten murhapaikalle oli helppo patikoida.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

mipa74
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ke Loka 03, 2007 4:32 am

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja mipa74 »

Kun isäntä-Laakkonen kuoli, niin perilliset pistivät kaikki alueen puomit ja portit lukkoon.
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)

Thesjoart
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Pe Helmi 14, 2020 12:06 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Thesjoart »

Länsiväylä-lehdessä artikkeli, 50v kulunut kauheasta verityöstä :(

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4628580
Kai, 14, Esa, 17, ja Veijo, 18, kokivat synkän kohtalon – "Kun avasin teltan aukon ja tunnustelin, kukaan ei ollut enää elossa”

Eilen 20:15 | Päivitetty tänään 10:39

Helatorstaina 50 vuotta sitten Kytäjän kartanon mailla tapahtui kolmoissurma, joka järkytti suomalaisia.

Kartanon isäntä Kai Vähäkallio surmasi kolme maillaan yöpynyttä telttailijaa. Nuorin ammutuista pojista, Kai, oli vasta 14-vuotias, Esa 17-vuotias ja Veijo 18-vuotias kuollessaan.

Päivystävässä yövuorossa oli tuolloin konstaapeli Risto Rantala, joka asuu eläkeläisenä edelleen Hyvinkäällä. Tapaus on uran mieleenpainuvimpia.

Aamuposti vieraili paikalla Rantalan kanssa. Kaalimaannokka oli yhtä hyinen kuin surmakeväänä.

Lämpöä oli silloinkin vain viitisen astetta. Nuoret olivat tulleet paikalle mopoilla ja pystyttäneet soputeltan.

Yöllä 1972 oli näkynyt nuotion loimu yli järvenselän kartanolle, jolloin kartanon isännällä pimahti. Mies lähti kulkemaan rantaa pitkin jalkaisin ase mukanaan poikien teltalle.

Nuori tyttö oli myös ollut teltalla, mutta ei ollut jäänyt yöksi. Hän riensi seuraavana aamuna Kytäjän kaupalle kertomaan, että telttailijoille oli jotain tapahtunut. Kauppias soitti poliisille.

– Kun partio tuli, otimme tytön mukaan oppaaksi, Rantala kertoo Aamuposti-lehdelle.

Se oli Kai Vähäkallio.

– Peltotie meni silloin Kaalimaannokkaan. Nähtiin teltta ja tehtiin suunnitelma, että tyttö jää toisen konstaapelin kanssa auton luo. Taktiikka oli hallussa. Merkittiin tikuilla reitti, jota kuljimme. Käveltiin sitä, eikä muualle teltan aukolta. Nostettiin pressu. Siinä kaikki olivat siten, ettei kasvoja näkynyt. Kumarruin yhden yläpuolelle. Heti korvan alapuolella oli reikä, mistä oli valunut hiukan verta. Tunnustelin. Kukaan ei ollut enää elossa, Rantala huokaa.

– Peräännymme teltasta ja jätimme kaiken siten, ettei mitään muutettu. Palasimme omia jälkiämme auton luo. Poliisiradiolla saatiin yhteys poliisiasemalle. Kerroin, että tarvittaisiin isompaa tutkintaa, ja tekniikkaa paikalle.

Rikostutkinnan päävastuu oli Keskusrikospoliisilla, joka eristi tapahtumapaikan nopeasti.

Rantala kertoo ihailleensa, miten osaavasti tekniikan tutkijat tekivät työnsä. Se oli millimetrin tarkkaa.

Rantala oli paikalla, kun iso mies käveli kumisaappaat jalassa rantaa pitkin tutkintapaikalle.

Se oli Kai Vähäkallio joka sanoi vihaisella äänellä, ”Mitäs täällä on tapahtunut” ja oli kuin myrskyn merkki.

– Ei kukaan osannut siinä vaiheessa yhdistää, että hän oli itse tekijä.

Ainakin 70 poliisia valjastettiin paikalle asukkaita kuulustelemaan ja mukana olivat myös Hyvinkään urheilusukeltajat, jotka etsivät järven pohjasta murha-asetta.

Vähäkallio oli aiemminkin hätyytellyt retkeilijöitä pois luvattomilta leiriytymispaikoilta.

Tiedettiin, että Vähäkalliolla oli asekaappi täynnä aseita. Ne tuotiin poliisiasemalle ja tutkittiin perusteellisesti.

Ei kestänyt kuin muutaman päivän, kun Vähäkallio pidätettiin ja hän tunnusti tapahtuman.

Pojat oli ammuttu Vähäkallion omistamalla Colt 357 Magnum -aseella.

Kai Vähäkallio sai tuomion kolmesta taposta, ei murhista, kuten syyte alunperin kuului. Hyvinkään kihlakunnanoikeus tuomitsi hänet 15 vuodeksi vankeuteen, mutta korkein oikeus lyhensi sen 12 vuoteen. Hyvin käyttäytyneenä hänen ei tarvinnut suorittaa vankeudesta kuin puolet, ja pääsi vapaaksi toukokuussa 1978.

Vähäkallio ampui itsensä Kytäjän kartanossa 20. heinäkuuta vuonna 1979.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin Aamupostissa.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Hesarissakin oli juttu.

https://www.hs.fi/kaupunki/hyvinkaa/art ... t=promobox


Kytäjän kartanon kolmois­surma oli pitkään mysteeri – Hannes Markkula muistelee kylmäävää puhelua
Kytäjän kartanon isäntä Kai Kustaa Vähäkallio ampui kiivastuksissaan kartanon mailla luvatta leiriytyneet kolme nuorta kuoliaaksi toukokuussa 1972. Vähäkallion saamasta tuomiosta kihlakunnanoikeudessa tulee kuluneeksi 6. helmikuuta 50 vuotta.


KKV.jpg
KKV.jpg (71.87 KiB) Katsottu 2400 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Kattivaara
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 2:43 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Kattivaara »

Kytäjän kartanon vanha päärakennus puretaan. On ollut asumatta vuodesta 2005.

Puukko-Mack
Remington Steele
Viestit: 209
Liittynyt: Ma Heinä 11, 2011 12:04 am

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Puukko-Mack »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f75 ... db27a9528a

"– Kukaan ei uskoisi. Lisäksi vielä kirjan loppumetreilläkin paljastuu uutta tietoa esimerkiksi siitä, miten yhdellä uhreista oli yhteys paljon myöhemmin tapahtuneeseen henkirikokseen, josta moni lienee kuullut. Yhteyttä vain ei ole tajunnut kukaan aikaisemmin."

Mistähän tapauksesta mahdetaan puhua?

Aragon
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: La Syys 16, 2023 9:02 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Aragon »

Puukko-Mack kirjoitti:
To Marras 02, 2023 9:59 am
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f75 ... db27a9528a

"– Kukaan ei uskoisi. Lisäksi vielä kirjan loppumetreilläkin paljastuu uutta tietoa esimerkiksi siitä, miten yhdellä uhreista oli yhteys paljon myöhemmin tapahtuneeseen henkirikokseen, josta moni lienee kuullut. Yhteyttä vain ei ole tajunnut kukaan aikaisemmin."

Mistähän tapauksesta mahdetaan puhua?
Erittäin huonosti vanheneva vastaus minulta, koska joku käyttäjä lukee kirjan viimeistään viikossa-parissa.

Google Booksin yksi hyvä ominaisuus on, että julkaisemattomienkin kirjojen sisältöä voi hakea, mm. Haapala-Wennqvist muistelmat olivat siellä digitaalisena jo viikkoja ennen julkaisua. Alla oleva osuma löytyi kirjasta eli tod. näk. jotain tapahtunut n. 1993 nurkilla ja ilmeisesti Häkkisen veljelle. Jostain syystä myös tämä Iltalehden artikkeli oli mainittu kirjan lähdeviitteissä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6adf ... 8840326ca6
Screenshot_20231102-110618_Chrome.jpg
Screenshot_20231102-110618_Chrome.jpg (67.43 KiB) Katsottu 1676 kertaa

Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Sysmässä maatalouslomittajana työskennellyt Aulis Häkkinen menehtyi ryyppyporukan pahoinpitelyn seurauksena saamaansa aivovammaan tammikuussa 1993. Aulis haudattiin Hyvinkäälle isoveljensä Veijon viereen.
Yksi pahoinpitelijöistä oli Kimmo, joka syyllistyi jälleen pahoinpitelyyn tuossa edellä linkatussa Iltalehden jutussa Tampereella 2015.

Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Jutilan mukaan kirjan sivuilta paljastuu tapahtumia ja yhteneväisyyksiä, jollaisia ei koskaan voisi käyttää esimerkiksi dekkarissa, sillä ne eivät tuntuisi kenestäkään todenmukaisilta.
– Kukaan ei uskoisi...”


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f75 ... db27a9528a

Niko Jutila on aivan oikeassa tuossa, että hän on löytänyt kirjaansa Kytäjän kartanon kolmoissurmasta ja siihen liittyneistä henkilöistä ja tapahtumista todella erikoisia yhteensattumia.

Tarkoitus ei ole spoilata tulevaa lukukokemusta keneltäkään, koska kirja kokonaisuutena on niin hyvin kirjoitettu, että siinä riittää monenlaisia kiinnostavia seikkoja ja ajattelemisen aihetta. Miten olikin sekä uhrien että tekijän elämä niin altista ongelmille ja onnettomuuksille, vaikka toisille tulivat tutuiksi huonot asunnot ja koulukodit ja toinen asui valtavassa historiallisessa kartanossa.

Jos dekkarissa tapahtuisi, että kahden aikansa kuohuttavampien rikosten uhrien isät olisivat yhdessä kalastelemassa toisen rikoksen sattuessa, niin kirjailijaa ei uskottaisi. Ei sitä meinanneet uskoa poliisitkaan irralliseksi sattumaksi:

”...Ruumiiden tunnistamisen ja kuulustelun jälkeen Ville soitti isälleen Turun saaristoon Taivassalon Hakkenpäähän, jossa Toivo Hyväkkä oli viihtynyt jo hyvän aikaa paikallisen, nyt jo eläkepäiviään viettäneen ammattikalastajan vieraana. Kotonaan hän oli käynyt viimeksi toukokuun alkupuolella ja tavannut samalla reissulla vanhan työkaverinsa Johannes Laihon. Molemmat olivat ammatiltaan maalareita, ja he olivat 1960-luvun lopulla saman työnantajan palveluksessa ollessaan tutustuneet toisiinsa paremmin ammattiyhdistystoiminnan merkeissä.
Toivo Hyväkkä ja Johannes Laiho olivat käyneet monet kerrat yhdessä kalassa. Esa ja Kai olivat mukana ainakin 1960-luvun lopulla eräällä Kytäjärvelle tehdyllä kalareissulla, jonka ajaksi teltta pystytettiin järven rannalle ratapenkalle.
Johannes Laiho oli sittemmin muuttanut vaimoineen Espoon Lintuvaaraan ja jäänyt eläkkeelle, joten hänellä oli hyvin aikaa lähteä Hakkenpäähän kalastelemaan, kun Toivo Hyväkkä sitä ehdotti. Oli onnekas sattuma, että hän oli Toivon kaverina silloin, kun tämä sai tiedon poikiensa kuolemasta. Laiho nimittäin tiesi, minkälaista oli menettää oma lapsi julman murhaajan uhrina. Hänen 17-vuotias tyttärensä Pirjo oli joutunut ystävänsä kanssa liftarisurmaaja Ensio Koivusen uhreiksi Hyvinkäällä elokuussa 1971.
Yhteensattuma oli niin uskomaton, että Kytäjärven murhia tutkineet poliisitkin kiinnostuivat asiasta, mutta mitään yhteyttä Laihon ja Hyväkän perheen lasten väliltä ei löytynyt.”

Niko Jutila: Kytäjän kartanon kolmoissurma (WSOY 2023)

Kytäjän kartanossa sattui ja tapahtui vielä Kai Vähäkallion kuoltuakin. Hänen vaimonsa tutustui Kain sellitoveriksi vankeudessa sattuneeseen sutkiin huijariin, jonka kanssa sitten avioitui erottuaan Kaista. Pariskunta lopulta haaskasi vauraan kartanon omaisuudet ja loppujen lopuksi Laakkosen autosuvun haltuun päätyneen kartanon päärakennus ja Kain konttorirakennus purettiin homehtuneina röttelöinä nyt vuoden 2023 alussa.

Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan, kannattaa lukea tai kuunnella, kun käsiinsä saa.

kawajawa
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: To Heinä 18, 2019 10:20 am

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja kawajawa »

Jutilan kirjassa ainakin minulle uusia asioita tapauksesta. En niitä nyt tähän kirjoita, mutta mm. tarkkoja tietoja uhrien elämästä ja tekijän kuulusteluja. Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan kirjan.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kartano purettiin menneenä talvena, kun hallinto-oikeus ei hyväksynyt Hyvinkään valituksia.
Kartano meni, mutta kartanon tarinat elävät.

Laakkoset pesi 6-0 Hyvinkään kaupungin viranhaltijat.
Tuo on aika pätevä kikka jos omistaa jonkun suojeltavan kohteen josta haluaa eroon. Ovet ja ikkunat pois, lämmöt poikki, niin eipä siinä montaa vuotta tarvitse kärvistellä kun suojeluarvo on kadonnut.
Piilohomot on in.

Haudankaivaja
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: Ti Syys 11, 2018 7:07 pm

Re: Kai Kustaa Vähäkallio - Hyvinkää 1972

Viesti Kirjoittaja Haudankaivaja »

Sain kirjan käsiini. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

Vastaa Viestiin