Lea Sisko Kyllikki Teittisen surma Juvalla
-
Silvastin Härkä
- Alokas
- Viestit: 5
- Liittynyt: To Loka 02, 2008 6:18 pm
- Paikkakunta: Mikkeli
Lea Sisko Kyllikki Teittisen surma Juvalla
Kuka tietää juvalla 50-luvulla tehdystä murhasta? Arvo Himanen murhasi raa'asti Lea Teittisen mustasukkaisuusvimmassaan. Aiheesta on kirjoitettu kirjakin nimeltä Murhaajan Muistelmat jonka joku kirjoitti Himasen linnassa olon aikana. Tietääkseni tällä Himasella on tätä nykyä perhettäkin ja on kuulema tullut uskoon. Löytyiskö aiheesta infoa?
-
Silvastin Härkä
- Alokas
- Viestit: 5
- Liittynyt: To Loka 02, 2008 6:18 pm
- Paikkakunta: Mikkeli
-
johnny rebel
-
johnny rebel
-
Silvastin Härkä
- Alokas
- Viestit: 5
- Liittynyt: To Loka 02, 2008 6:18 pm
- Paikkakunta: Mikkeli
Kyse on juuri tuosta kirjasta!!! Siinä Himanen kertoo oman näkemyksensä tapahtumien kulusta ja vielä kerskuen! Tämän kirjan olen itse aiheesta lukenut mutta muuta siitä en ole löytänyt. Surma oli aikoinaan todellinen uutispommi josta aivan varmasti jostain mediasta löytyy, muttan kun en vain tiedä mistä etsiä.
Tuolta sivulta löytyy kirja ,ilmeisesti myytävänä,jos oikein ymmärsin,yht.tiedoissa ainakin maili ja näkyy olevan listaa päivitetty 1.10.2008
http://www.shakki.net/kimmoval/otherb06.htm
http://www.shakki.net/kimmoval/otherb06.htm
90. Kerala, Alpo Murhaajan muistelmat. Tositapahtumiin perustuva seikkailu- ja rikosromaani 254s. Omakustanne Savonlinna 1984 nid. VG 8,00 €
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4942
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
^Tässä ne loputkin toimitusehdot sille kirjalle. BTW: enpä usko, että ko. antikvariaatin pitäjälläkään niitä on enempää kuin yksi kappale, niin että hopihopi nyt vaan, johnny...
http://www.shakki.net/kimmoval/
http://www.shakki.net/kimmoval/
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4942
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Kyseinen kirja on nyt saanut uuden kodin meiltä (myöhästyit pahasti, johnny) ja puoleenväliin olen sen jo lukenutkin.
Opus on varsin sekavaa tekstiä (kertojan minä-muotoista vuodatusta) joten voisi ollakin sanelusta puhtaaksikirjoitettua. Tosin lukemista hieman hankaloittaa erilainen ajankuvaus, olihan 50-lukulainen ajatusmaailma kovin erilainen nykypäivään verrattuna.
Kirjailijan esipuhe kertoo näin:
Tapahtumapaikkana on Kalvitsan asemakylä Mikkelin maalaiskunnassa, lähellä Juvan rajaa.
Murhamies on tapahtumien aikaan 23-vuotias "veltto sekatyömies", joka kuluttaa aikansa enimmäkseen viinan ja lääkkeiden sekakäyttöön ja naisten/tyttöjen naurattamiseen seurojentalon tansseissa. Viinaksien loppuessa turvaudutaan joko kaverien keittämään kotipolttoiseen tai ajetaan junalla Mikkeliin ostamaan "valtion viinoja". Lähinnä krapulapäissään hän suunnittelee itsemurhaansa, jonka aikoo toteuttaa eräästä juopottelupaikastaan "lainaamalla" pistoolilla, jossa on neljä panosta. Itsemurhaa ennen hänen on kuitenkin kostettava vakituiselle seurustelukumppanilleen, joka ei vuoden ja 10 kuukautta kestäneen seurustelun aikana ole päästänyt miekkosta kiihkeitä hyväilyjä pidemmälle. Kertojan mukaan tyttö on "sukupuolisesta koskemattomuudestaan sairaalloisen tarkka johtuen kristillis-siveellisestä kasvatuksestaan" ja vieläpä paha suustaankin.
Erinäisten juopottelureissujen kuvausten ja yleisten muistelujen jälkeen päästään sitten surmapäivänkin tapahtumiin. Itsemurhakandidaattimme oli lähdössä tyttönsä kanssa etelään pakoon hankalaa tilannettaan (=kotikylän vähenevien työmahdollisuuksien ja urheiluseuralta kavaltamiensa rahojen takia). Tyttö kuitenkin pyörtää lähtöaikeensa ja karkaa Mikkelin asemalta taksilla takaisin kotikylään. Murhamies ajaa toisella taksilla perästä ja päätyy tytön työnantajan (kylän kauppias) pihalle ammuskelemaan summittaisesti. Itse surmatyö tapahtuukin sitten puukolla (54 iskua
) ja osansa saa myös tyttöä kuskannut taksikuski, jonka ohimoon puukko jää kiinni. Taksikuski raahautuu kymmenisen metriä taksin vierellä jäätyään jalastaan kiinni, mutta tipahtaa sitten verissään tielle. Se pikkuseikka, kuoliko hän jo puukoniskuun vai vasta myöhemmin, jää kerronnan tiimellyksessä kokonaan mainitsematta.
Ajettuaan kyseisen taksin metsään syksyisen liukkauden takia murhamies hakee kotoaan kirveen, jolla käy tekemässä tuhotöitä kylän koululla. Kukaan ei kuitenkaan loukkaannu, mutta murhamies löytää uusiksi apuvälineikseen leipäveitsen ja köysikiepin. Tässä vaiheessa on jo etsintäpartiokin miehen jäljillä, mutta hän onnistuu välttämään takaa-ajajat maastotuntemuksensa turvin. Hän yrittää hirttäytyä läheisessä ladossa (tuikattuaan ensin ladon heinät tuleen), mutta huomattuaan hirttoköyteen matalalta heittäytymisen liian tuskalliseksi pakenee kuitenkin paikalta. Aikansa lääketokkurassa hortoiltuaan hän sitten sammuu erään maalaistalon puimalatoon, josta joutuu kiinniotetuksi.
Melkoista menoa, eikö? Referoin lisää, jahka saan ensin luetuksi, mitä kiinnijäämisen jälkeen tapahtui (vielä melkein puolet 250-sivuisesta kertomuksesta lukematta)
Opus on varsin sekavaa tekstiä (kertojan minä-muotoista vuodatusta) joten voisi ollakin sanelusta puhtaaksikirjoitettua. Tosin lukemista hieman hankaloittaa erilainen ajankuvaus, olihan 50-lukulainen ajatusmaailma kovin erilainen nykypäivään verrattuna.
Kirjailijan esipuhe kertoo näin:
Lyhyt tiivistelmä tähän mennessä lukemastani:Tositapahtumiin perustuva Seikkailu- ja rikosromaani. Sisältö kertoo 1930 syntyneen Luonnevikaisen ja Neuroottisen Poikkeusyksilön vaiheista Suomalaisen Yhteiskuntakoneiston rattaissa. Taustalla valotetaan samalla vuosien 1953-1954 aikaisen yhteiskuntajärjestelmämme tekemiä perusvirheitä ja oikeudellisia pakkomenetelmiä.
Tapahtumapaikkana on Kalvitsan asemakylä Mikkelin maalaiskunnassa, lähellä Juvan rajaa.
Murhamies on tapahtumien aikaan 23-vuotias "veltto sekatyömies", joka kuluttaa aikansa enimmäkseen viinan ja lääkkeiden sekakäyttöön ja naisten/tyttöjen naurattamiseen seurojentalon tansseissa. Viinaksien loppuessa turvaudutaan joko kaverien keittämään kotipolttoiseen tai ajetaan junalla Mikkeliin ostamaan "valtion viinoja". Lähinnä krapulapäissään hän suunnittelee itsemurhaansa, jonka aikoo toteuttaa eräästä juopottelupaikastaan "lainaamalla" pistoolilla, jossa on neljä panosta. Itsemurhaa ennen hänen on kuitenkin kostettava vakituiselle seurustelukumppanilleen, joka ei vuoden ja 10 kuukautta kestäneen seurustelun aikana ole päästänyt miekkosta kiihkeitä hyväilyjä pidemmälle. Kertojan mukaan tyttö on "sukupuolisesta koskemattomuudestaan sairaalloisen tarkka johtuen kristillis-siveellisestä kasvatuksestaan" ja vieläpä paha suustaankin.
Erinäisten juopottelureissujen kuvausten ja yleisten muistelujen jälkeen päästään sitten surmapäivänkin tapahtumiin. Itsemurhakandidaattimme oli lähdössä tyttönsä kanssa etelään pakoon hankalaa tilannettaan (=kotikylän vähenevien työmahdollisuuksien ja urheiluseuralta kavaltamiensa rahojen takia). Tyttö kuitenkin pyörtää lähtöaikeensa ja karkaa Mikkelin asemalta taksilla takaisin kotikylään. Murhamies ajaa toisella taksilla perästä ja päätyy tytön työnantajan (kylän kauppias) pihalle ammuskelemaan summittaisesti. Itse surmatyö tapahtuukin sitten puukolla (54 iskua
) ja osansa saa myös tyttöä kuskannut taksikuski, jonka ohimoon puukko jää kiinni. Taksikuski raahautuu kymmenisen metriä taksin vierellä jäätyään jalastaan kiinni, mutta tipahtaa sitten verissään tielle. Se pikkuseikka, kuoliko hän jo puukoniskuun vai vasta myöhemmin, jää kerronnan tiimellyksessä kokonaan mainitsematta.Ajettuaan kyseisen taksin metsään syksyisen liukkauden takia murhamies hakee kotoaan kirveen, jolla käy tekemässä tuhotöitä kylän koululla. Kukaan ei kuitenkaan loukkaannu, mutta murhamies löytää uusiksi apuvälineikseen leipäveitsen ja köysikiepin. Tässä vaiheessa on jo etsintäpartiokin miehen jäljillä, mutta hän onnistuu välttämään takaa-ajajat maastotuntemuksensa turvin. Hän yrittää hirttäytyä läheisessä ladossa (tuikattuaan ensin ladon heinät tuleen), mutta huomattuaan hirttoköyteen matalalta heittäytymisen liian tuskalliseksi pakenee kuitenkin paikalta. Aikansa lääketokkurassa hortoiltuaan hän sitten sammuu erään maalaistalon puimalatoon, josta joutuu kiinniotetuksi.
Melkoista menoa, eikö? Referoin lisää, jahka saan ensin luetuksi, mitä kiinnijäämisen jälkeen tapahtui (vielä melkein puolet 250-sivuisesta kertomuksesta lukematta)
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4942
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Tässä jatkoa 50-luvun sekakäyttäjähörhön tarinaan:
Surmapäivähän oli loppusyksyllä -53. Kinni jäätyään miehemme vietti muutaman päivän Mikkelin poliisin putkassa, josta sitten siirrettiin Lääninvankilaan odottamaan käräjiä. Ensimmäisillä käräjillä hän uhkaili paikalle saapunutta surmatun tyttöystävänsä veljeä ja käyttäytyi muutenkin häiritsevästi. Hänet julistettiin vangituksi ja kuulusteluja jatkettiin muun tutkinnan ohessa. Kuulustelupöytäkirjat valmistuivat vasta vuoden -54 puolella ja käräjöintiä jatkettiin helmikuussa. Näille toisille käräjille murhamiehemme valmistautui huolellisesti. Yhdessä sellitoverinsa kanssa hän keräsi pidemmän aikaa saamiaan särky- ja unilääkkeitä (yhteensä 33 tablettia) ja pienen määrän nestemäistäkin unilääkettä. Nämä kaikki hän nautti käräjäpäivän aamuna ja itse käräjät menivätkin rauhallisesti, päähenkilön pystyessä hädintuskin seuraamaan tapahtumien kulkua. Odotettu lopputulos oli se, että miehemme passitettiin Oikeuslääketieteelliseen mielentilatutkimukseen.
Ai niin, ilmeisesti ohimoon puukotettu taksimies ei kuitenkaan kuollut, koska syytteet luettiin "vain" murhasta, ryöstöstä, taponyrityksestä, murhapoltosta, murrosta ja poliisiviranomaisen erehdyttämisestä.
Huhtikuun alussa alkoi sitten matka em. mielentilatutkimukseen. Ensin vankivaunulla Helsingin Lääninvankilaan ja sieltä muutaman päivän kuluttua Lapinlahden Mielitautisairaalaan. Olot sairaalassa olivat (kahdeksan hengen yhteishuoneesta huolimatta) huomattavasti paremmat kuin vankilassa. Ruoka oli parempaa ja hoitajat tarjosivat poikapoloisellemme silmäniloa. Ruumiinkulttuuriakin harrastettiin ulkoilemalla ja lentopalloa pelaten. Siinä sivussa piti tietenkin kehitellä myös monenmoisia karkaussuunnitelmia mahdollisen elinkautistuomion välttämiseksi.
jatkuu joskus...
Lis. Hieman OT, mutta ajankuvaa selventänee tämä pätkä nuorisoseuratoiminnasta Mikkelin maalaiskunnassa:
"Viran nuorisoseura rekisteröitiin vuonna 1932. Nuorisoseurojen toimintaa vaikeuttivat useat tekijät. Harjunmaalla seurasi yleinen taantumus voimia kysyneen talon rakentamisen jälkeen, Kalvitsassa toimintaa haittasi uskonnollinen ahdasmielisyys, Vanhamäellä väkijuomat ja joissakin kylissä yleensäkin seurojen paljous. Osa seuroista jouduttiin ajoittain lakkauttamaankin."
http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mik ... iskunnassa
"
Surmapäivähän oli loppusyksyllä -53. Kinni jäätyään miehemme vietti muutaman päivän Mikkelin poliisin putkassa, josta sitten siirrettiin Lääninvankilaan odottamaan käräjiä. Ensimmäisillä käräjillä hän uhkaili paikalle saapunutta surmatun tyttöystävänsä veljeä ja käyttäytyi muutenkin häiritsevästi. Hänet julistettiin vangituksi ja kuulusteluja jatkettiin muun tutkinnan ohessa. Kuulustelupöytäkirjat valmistuivat vasta vuoden -54 puolella ja käräjöintiä jatkettiin helmikuussa. Näille toisille käräjille murhamiehemme valmistautui huolellisesti. Yhdessä sellitoverinsa kanssa hän keräsi pidemmän aikaa saamiaan särky- ja unilääkkeitä (yhteensä 33 tablettia) ja pienen määrän nestemäistäkin unilääkettä. Nämä kaikki hän nautti käräjäpäivän aamuna ja itse käräjät menivätkin rauhallisesti, päähenkilön pystyessä hädintuskin seuraamaan tapahtumien kulkua. Odotettu lopputulos oli se, että miehemme passitettiin Oikeuslääketieteelliseen mielentilatutkimukseen.
Ai niin, ilmeisesti ohimoon puukotettu taksimies ei kuitenkaan kuollut, koska syytteet luettiin "vain" murhasta, ryöstöstä, taponyrityksestä, murhapoltosta, murrosta ja poliisiviranomaisen erehdyttämisestä.
Huhtikuun alussa alkoi sitten matka em. mielentilatutkimukseen. Ensin vankivaunulla Helsingin Lääninvankilaan ja sieltä muutaman päivän kuluttua Lapinlahden Mielitautisairaalaan. Olot sairaalassa olivat (kahdeksan hengen yhteishuoneesta huolimatta) huomattavasti paremmat kuin vankilassa. Ruoka oli parempaa ja hoitajat tarjosivat poikapoloisellemme silmäniloa. Ruumiinkulttuuriakin harrastettiin ulkoilemalla ja lentopalloa pelaten. Siinä sivussa piti tietenkin kehitellä myös monenmoisia karkaussuunnitelmia mahdollisen elinkautistuomion välttämiseksi.
jatkuu joskus...
Lis. Hieman OT, mutta ajankuvaa selventänee tämä pätkä nuorisoseuratoiminnasta Mikkelin maalaiskunnassa:
"Viran nuorisoseura rekisteröitiin vuonna 1932. Nuorisoseurojen toimintaa vaikeuttivat useat tekijät. Harjunmaalla seurasi yleinen taantumus voimia kysyneen talon rakentamisen jälkeen, Kalvitsassa toimintaa haittasi uskonnollinen ahdasmielisyys, Vanhamäellä väkijuomat ja joissakin kylissä yleensäkin seurojen paljous. Osa seuroista jouduttiin ajoittain lakkauttamaankin."
http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mik ... iskunnassa
"
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4942
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Jatketaanpa vielä Murhaajan muistelmien loppuhuipennukset.
Mielentilatutkimukset Lapinlahdella kestivät huhtikuulta helluntain tienoille. Haastatteluja ja testejä tekivät suomenruotsalainen naispsykiatri ja psykologi. Psykiatrin kanssa murhajallamme ei synkannut, mutta psykologin testit sujuivat paremmin, olihan miehemme mielestään lapsenomainen ja piti kaikenlaisista testeistä. Muuna aikana hän "veti päiväohjelmaansa" (=teeskenteli hullumpaa kuin olikaan) "kanniskelemalla tavaroitaan mukanaan, kyttäilemällä ovenpielissä ja virnistelemällä tarpeettoman leveästi" aina muistaessaan. Teatteri tuottikin jossain määrin tulosta, sillä lausunnoksi tuli, että hän oli tekoja tehdessään täyttä ymmärrystä vailla, muutoin normaali.
Tuomioksi kolmansilla käräjillä julistettiin 15 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisoikeuksien menetys loppuiäksi. Tuomio alistettiin vielä itä-Suomen Hovioikeuden tutkittavaksi ja surmaaja siirtyi Mikkelin lääninvankilaan odottelemaan lopullista tuomion hyväksymistä. Siellä sattui kuitenkin mätäkuussa käsikärhämä vartijoitten kanssa, jonka seurauksena miehemme passitettiin Turun Vankimielisairaalaan (Annekseen). Siellä annettiin hoidoksi rauhoittavia lääkeitä ja sähköshokkeja, joissa hän sai täyden 500 milliampeerin tärskyn 7 kertaa.
jatkuu lounaan jälkeen... eli siis nyt
Anneksen vt. ylilääkärinä toimi tuolloin entinen armeijanlääkäri, jota vangit pitivät "paatuneen tunnottomana ja epäpätevänä puoskarina", ja joka oli saavuttanut kyseenalaista kuuluisuutta noilla määräämillään sähköshokeilla. Murhaajamme epäonneksi Itä-Suomen poliisitarkastaja pyysi hovioikeudelta lykkäystä tuomion julistamiseen (surmaajan Annekseen joutumisen takia) ja uutta lausuntoa miehen henkisestä tilasta. Tähän pyyntöön ylilääkäri vastasikin, todeten että murhaajamme voidaan tuomita normaalina. Tuo uusi lausunto edesauttoi hovioikeuden muuttamaan tuomion elinkautiseksi. Tästä katkeroituneena tuomittu aikoi kirjelmöidä Korkeimpaan Oikeuteen ja pyysi siirtoa takaisin Mikkeliin. Tämä hänelle suotiinkin, koska ylilääkäri halusi sanavalmiista potilaastaan eroon.
Kun siirtopäivä Mikkeliin koitti lokakuun lopulla -54, tuomitulla oli jo pakosuunnitelmakin valmiina. Vankijunassa hän riisui paidan ja sukat ja katkaisi partakoneen terällä alushusujensa lahkeet polven yläpuolelta. Sitten hän rasvasi vartalonsa margariinilla (koko vartalon rasvaukseen kului 6 kappaletta 20 gramman annoksia). Laskeuduttuaan junavaunusta ratapihalle hän yhtäkkiä ponkaisikin juoksuun ja pääsikin yllätyksen turvin livahtamaan, vaikka vartijat ampuivatkin hänen peräänsä. Vajaan 100 metrin päässä oli Savilahden ranta, jossa epätoivoinen karkurimme pudotti kenkänsä ja riisui päälimmäiset sarkahousunsa uidakseen kaislikon suojassa seuraajiaan pakoon. Tottahan tuossa kävi ohraisesti ja poliisivoimat ennättivät vastarannalle Pappilanniemeen kylmän veden kangistamaa uimariamme vastaanottamaan. Lyhyt pakomatka päättyi kiinniottoon maaseurakunnan kirkkoherranvirastossa ja passitukseen Lääninvankilan pahnoille.
Lääninvankilassa tuomittu aloitti syömälakon ja kieltäytyi lähes kokonaan juomastakin, jonka seurauksena hän vajosi jonkunlaiseen hurmaantumisen tilaan. Tuossa hurmiossaan hän sitten sai hengellisen herätyksen, juuri ennen vankilaviranomaisten päättämän pakkoruokinnan alkamista. Kirjan tarina loppuukin toteamukseen, että tuomittu ryhtyy myöhemmin jälkioikeudenkäyntiin ja luottaa Jumalan hyvän tahdon tapahtumiseen asioissaan ja koko elämässään.
Jatkoa seuraa kirjassa Vankiloitten Maa. Mahtaisikohan kenelläkään olla mahdollisuutta etsiskellä tuota ko. kirjaa käsiinsä, niin saataisiin lisää tietoa sankarimme vaiheista varsinaisen tuomion istumisen aikana/sen jälkeen...
Lähde: Murhaajan muistelmat, kirjoittanut Alpo Erik Kerala, Savonlinnan Pikapaino 1984
Mielentilatutkimukset Lapinlahdella kestivät huhtikuulta helluntain tienoille. Haastatteluja ja testejä tekivät suomenruotsalainen naispsykiatri ja psykologi. Psykiatrin kanssa murhajallamme ei synkannut, mutta psykologin testit sujuivat paremmin, olihan miehemme mielestään lapsenomainen ja piti kaikenlaisista testeistä. Muuna aikana hän "veti päiväohjelmaansa" (=teeskenteli hullumpaa kuin olikaan) "kanniskelemalla tavaroitaan mukanaan, kyttäilemällä ovenpielissä ja virnistelemällä tarpeettoman leveästi" aina muistaessaan. Teatteri tuottikin jossain määrin tulosta, sillä lausunnoksi tuli, että hän oli tekoja tehdessään täyttä ymmärrystä vailla, muutoin normaali.
Tuomioksi kolmansilla käräjillä julistettiin 15 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisoikeuksien menetys loppuiäksi. Tuomio alistettiin vielä itä-Suomen Hovioikeuden tutkittavaksi ja surmaaja siirtyi Mikkelin lääninvankilaan odottelemaan lopullista tuomion hyväksymistä. Siellä sattui kuitenkin mätäkuussa käsikärhämä vartijoitten kanssa, jonka seurauksena miehemme passitettiin Turun Vankimielisairaalaan (Annekseen). Siellä annettiin hoidoksi rauhoittavia lääkeitä ja sähköshokkeja, joissa hän sai täyden 500 milliampeerin tärskyn 7 kertaa.
jatkuu lounaan jälkeen... eli siis nyt
Anneksen vt. ylilääkärinä toimi tuolloin entinen armeijanlääkäri, jota vangit pitivät "paatuneen tunnottomana ja epäpätevänä puoskarina", ja joka oli saavuttanut kyseenalaista kuuluisuutta noilla määräämillään sähköshokeilla. Murhaajamme epäonneksi Itä-Suomen poliisitarkastaja pyysi hovioikeudelta lykkäystä tuomion julistamiseen (surmaajan Annekseen joutumisen takia) ja uutta lausuntoa miehen henkisestä tilasta. Tähän pyyntöön ylilääkäri vastasikin, todeten että murhaajamme voidaan tuomita normaalina. Tuo uusi lausunto edesauttoi hovioikeuden muuttamaan tuomion elinkautiseksi. Tästä katkeroituneena tuomittu aikoi kirjelmöidä Korkeimpaan Oikeuteen ja pyysi siirtoa takaisin Mikkeliin. Tämä hänelle suotiinkin, koska ylilääkäri halusi sanavalmiista potilaastaan eroon.
Kun siirtopäivä Mikkeliin koitti lokakuun lopulla -54, tuomitulla oli jo pakosuunnitelmakin valmiina. Vankijunassa hän riisui paidan ja sukat ja katkaisi partakoneen terällä alushusujensa lahkeet polven yläpuolelta. Sitten hän rasvasi vartalonsa margariinilla (koko vartalon rasvaukseen kului 6 kappaletta 20 gramman annoksia). Laskeuduttuaan junavaunusta ratapihalle hän yhtäkkiä ponkaisikin juoksuun ja pääsikin yllätyksen turvin livahtamaan, vaikka vartijat ampuivatkin hänen peräänsä. Vajaan 100 metrin päässä oli Savilahden ranta, jossa epätoivoinen karkurimme pudotti kenkänsä ja riisui päälimmäiset sarkahousunsa uidakseen kaislikon suojassa seuraajiaan pakoon. Tottahan tuossa kävi ohraisesti ja poliisivoimat ennättivät vastarannalle Pappilanniemeen kylmän veden kangistamaa uimariamme vastaanottamaan. Lyhyt pakomatka päättyi kiinniottoon maaseurakunnan kirkkoherranvirastossa ja passitukseen Lääninvankilan pahnoille.
Lääninvankilassa tuomittu aloitti syömälakon ja kieltäytyi lähes kokonaan juomastakin, jonka seurauksena hän vajosi jonkunlaiseen hurmaantumisen tilaan. Tuossa hurmiossaan hän sitten sai hengellisen herätyksen, juuri ennen vankilaviranomaisten päättämän pakkoruokinnan alkamista. Kirjan tarina loppuukin toteamukseen, että tuomittu ryhtyy myöhemmin jälkioikeudenkäyntiin ja luottaa Jumalan hyvän tahdon tapahtumiseen asioissaan ja koko elämässään.
Jatkoa seuraa kirjassa Vankiloitten Maa. Mahtaisikohan kenelläkään olla mahdollisuutta etsiskellä tuota ko. kirjaa käsiinsä, niin saataisiin lisää tietoa sankarimme vaiheista varsinaisen tuomion istumisen aikana/sen jälkeen...
Lähde: Murhaajan muistelmat, kirjoittanut Alpo Erik Kerala, Savonlinnan Pikapaino 1984
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-