Murha autolautta Viking Cinderellalla lokakuussa 1991

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Murha autolautta Viking Cinderellalla lokakuussa 1991

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Suhteellisen vähän huomiota saanut tapaus. Johtuu varmaan kaiketi siitä, että Helsingin rikospoliisi piti tapausta heti alusta lähtien "selvänä tapauksena" ja oikeus istui suljetuin ovin erään asianomistajan pyynnöstä. Sen myötä esim. teon motiivi on täysin hämärän peitossa.

55-vuotias helsinkiläinen rakennusmies Heikki Nilsson surmasi 67-vuotiaan suomalaisnaisen autolautta Viking Cinderellalla laivan ollessa Tukholman satamassa 8.10.1991. Kuten aiemmin sanoin, Helsingin raastuvanoikeus käsitteli jutun suljetuin ovin ja oletettavasti kaikki asiakirjat tuomiolauselmaa lukuunottamatta ovat salaisia. Nilsson tuomittiin huhtikuun 1992 lopussa elinkautiseen vankeuteen. Hän oli toiminut täydessä ymmärryksessä.

Lähteet: HS 11.10.1991 (Cinderellan surmaajaksi epäilty vangittiin) ja HS 1.5.1992 (Mies sai elinkautisen murhasta Cinderellalla)

Nilsson on sitten tätä nykyä, mikäli vielä elää, 72-vuotias.
Sami Tolvanen

Iäkäs elinkautisvanki - puukotti naisen Ruotsin laivalla

Viesti Kirjoittaja Sami Tolvanen »

Tunnistaako joku miehen tästä kuvauksesta: iäkkäämpi (viidenkympin korvilla) kaveri teon tehdessään, puukotti naisen hengiltä Tukholmaan matkalla olleella laivalla, sai elinkautisen.

Kävin Sörkan vankilassa haastattelemassa herraa 1990-luvun puolivälin tietämillä lehtiartikkelia varten, mutta haastattelumatsku ja lehti, jossa juttu julkaistiin, on kadonnut. Olisi mukava tietää, miten miehen kävi. :shock: Hän kovasti nimittäin itse pohti, ehtisikö vapautua ennen kuin noutaja tulisi.

Sivumainintana, että kaveri antoi itsestään ja elämäntarinastaan hyvin sympaattisen ja traagisen kuvan, mutta vankilan edustaja, jolla juttu piti luetuttaa ennen julkaisua, esitti pari epävirallista kommenttia tyyliin "ei se nyt ihan noin mennyt..." :mrgreen:
Sami Tolvanen

Re: Iäkäs elinkautisvanki - puukotti naisen Ruotsin laivalla

Viesti Kirjoittaja Sami Tolvanen »

Aizerbaidzan kirjoitti:Tämäkö: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=6665
Juurikin tämä tapaus! Kiitos miljoonasti. :D Nyt mun pitää vaan kaivaa jostain tieto että mitähän äijälle nykyjään kuuluu. Tuskin enää istuu? Suunnitteli haastattelumme aikaan muuttavansa muistaakseni Mombasaan jos joskus vapautuu. :mrgreen:
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Iäkäs elinkautisvanki - puukotti naisen Ruotsin laivalla

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

no jos tyyppi on ollut n. 50 vuotias teon tehdessään, niin ei se ainakaan silloin vielä ole mikään iäkäs ollut, keski-ikäinen kylläkin. itse asiassa 50-vuotias on tänä päivänä vielä kohtalaisen nuori, kun miettii mikä keskimääräinen elinikä nykyisin suomessakin on, eletään yli 80 vuotiaiksi tai jopa likelle sataa. nyt tietysti jo on vanhempi, mikäli on hengissä.
Gods made heavy metal.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Murha autolautta Viking Cinderellalla lokakuussa 1991

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

istuuko tämä mies edelleen EK? 75 vuotiaana :shock:
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Murha autolautta Viking Cinderellalla lokakuussa 1991

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Onko tästä mitään enempää tietoja jollain ?
Murhainfolainen 8) 8)
Vastaa Viestiin