Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Scythe

Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Joensuun Hukanhaudan kaupunginosassa surmattiin 5.8.2006 teräaseella 54-v. mies. Surmaaja (46-v.)viilsi verityön yhteydessä myös asunnon haltijaa, 44-v. naista, joka oli surmaajan entinen kihlattu. Surmatyö tapahtui Siilikujalla sijaitsevassa kaksikerroksisessa vuokratalossa.

Veriteko tapahtui lauantaiaamuna klo 05.00 aikoihin, mutta tapahtumasarjan alkunäytös käytiin jo edellisenä iltapäivänä Joensuun keskustassa, kun tekijä tapasi ex-kihlattunsa ja hänen uuden miesystävän. Miesten kesken oli käyty tällöin jonkinlaista sanasotaa, joka jäi kaivertamaan surmaajaa.

Nukuttuaan muutaman tunnin asunnollaan surmaaja lähti entisen naisystävänsä asunnolle, joka sijaitsi vain 150-200 m:n päässä surmaajan asunnolta. Hän otti mukaansa pitkäteräisen veitsen. Surmaajalle oli jäänyt seurustelusuhteen jäljiltä haltuunsa ex-naisystävän asunnon avain, jolla hän pääsi aamuyön tunteina vaivattomasti asuntoon sisään. Asunnossa surmaaja tunkeutui saman tien makuuhuoneeseen, jossa uhrit olivat nukkumassa. Siellä hän uhkaili naisen miesystävää ja uhkauksen jälkeen iski istumaan ehtinyttä miestä veitsellä ylävartaloon.

Uhri yritti päästä pakoon, mutta sai asunnon eteistilassa ja ulko-ovella lisää iskuja ylävartaloonsa. Lopulta uhri pääsi ulos asunnosta, kun surmaaja kohdisti seuraavaksi vihansa naiseen. Nainen oli paennut lukittuun vessaan, mutta surmaaja mursi WC:n oven, seurasi sinne perässä ja viilsi naista otsaan ja käsivarteen. Nainen onnistui kuitenkin pakenemaan vessasta ja piiloutumaan kerrostalon pihalle.

Myös surmaaja poistui asunnosta ja tapasi haavoittamansa miehen 100 m:n päässä sijaitsevalla bussipysäkillä, jossa hän iski viimeisen tappavan iskunsa joka lävisti aortan seinämän. Paikalle saapuneet viranomaiset löysivät uhrin kuolleena asunnon läheisyydestä. Myös tekovälineeksi varmistunut veitsi löytyi kuulustelujen jälkeen pysäkin vierestä puskaan heitettynä. Oikeuslääkäri löysi uhrista kaikkiaan 12 veitseniskua, joista viisi oli osunut voimakkaina ja hengenvaarallisina rintakehän seinämiin. Muut iskut olivat osuneet uhrin hartian ja selän alueelle.

Surmaaja poistui verityön jälkeen asunnolleen, otti pihalta autonsa ja ajeli sillä liki vuorokauden ajan pakosalla. Hänet saatiin kiinni sunnuntaiyönä klo 03.00 aikaan Kiihtelysvaarassa. Surmaaja ei yrittänyt karkuun eikä tehnyt pidätettäessä vastarintaa. Promilleja löytyi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman verran.

_ _ _

Poliisi tutki tapausta murhana ja murhan yrityksenä ja mies vangittiin seuraavalla viikolla epäiltynä todennäköisin syin murhaan ja murhan yritykseen. Surmaaja myönsi esitutkinnassa lyöneensä veitsellä molempia asunnossa olleita. Tekojen motiiviksi varmistui jo tutkinnan varhaisessa vaiheessa henkilökohtaisiin suhteisiin liittyneet erimielisyydet sekä mahdollisesti mustasukkaisuus.

Surmatyön suunnitelmallisuudesta kertoi osaltaan surmaajan asunnolta löytynyt kirje, jonka hän oli kirjoittanut ennen veritöitä. Lisäksi surmaajan autosta löydettiin pakomatkalla kirjoitettuja muistiinpanoja, jotka viitasivat ennalta suunniteltuun tekoon. Surmaaja oli myös lähettänyt edellisenä iltana ex-naisystävän eräälle omaiselle uhkailevan tekstiviestin ja uhkaillut muutoin aiemminkin. Lisäksi käräjäoikeudessa vaikuttimeksi katsottiin naisen surmaajalle aiemmin toukokuussa hankkima lähestymiskielto, jonka surmaaja oli naista pakottamalla yrittänyt saada tätä peruuttamaan kiellon. Surmaajalla oli aiempaa rikostaustaa, mutta poliisin mukaan miehen tilillä ei ollut vakavia rikoksia.

Joensuun käräjäoikeus määräsi vangitun miehen mielentilan tutkittavaksi miehen omasta pyynnöstä jo ennen pääkäsittelyä, eli ennen syytteiden esittämistä ja todistelua. Mielentilatutkimuksen perusteella surmaajan katsottiin olleen tekohetkellä täydessä ymmärryksessä.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa 29.1.2007 ja tehty henkirikos katsottiin syytteen mukaisesti murhaksi. Vastaajana ollut joensuulainen Veli Pekka Kirjavainen tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Oikeuden mielestä ex-naisystävän kumppaniin kohdistunut henkirikos täytti murhan tunnusmerkistön sekä vakaan harkinnan (mm. ennalta kirjoitettu kirje) että raa'an ja julman tekotavan osalta. Oikeus teki päätöksen lukuisten kirjallisten todisteiden ja henkilötodistelun antaman näytön perusteella.

Lisäksi syyksi luettiin samassa tekosarjassa tapahtuneet, ex-naisystävään kohdistuneet törkeä kotirauhan rikkominen ja törkeä pahoinpitely sekä vastaajan pakomatkalla kiinnioton yhteydessä selvinneet törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta. Surmaaja määrättiin lisäksi maksamaan asianomistajille erinäisiä korvauksia kaikkiaan lähes 30 000 euron edestä.

Juttu eteni vielä Itä-Suomen hovioikeuteen, jossa tuomittu vaati törkeää kotirauhan rikkomista koskevan syytteen hylkäämistä. Lisäksi hän katsoi syyllistyneensä enintään tappoon.

Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden langettaman tuomion. Se ei myöskään alentanut korvaussummaa.


Karjalainen 6.8.2006 - (pvm?)2007

Inhorealisti

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Inhorealisti »

Scythe kirjoitti: Käräjäoikeus antoi tuomionsa 29.1.2007 ja tehty henkirikos katsottiin syytteen mukaisesti murhaksi. Vastaajana ollut joensuulainen Veli Pekka Kirjavainen tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Oikeuden mielestä ex-naisystävän kumppaniin kohdistunut henkirikos täytti murhan tunnusmerkistön sekä vakaan harkinnan (mm. ennalta kirjoitettu kirje) että raa'an ja julman tekotavan osalta. Oikeus teki päätöksen lukuisten kirjallisten todisteiden ja henkilötodistelun antaman näytön perusteella.

Lisäksi syyksi luettiin samassa tekosarjassa tapahtuneet, ex-naisystävään kohdistuneet törkeä kotirauhan rikkominen ja törkeä pahoinpitely sekä vastaajan pakomatkalla kiinnioton yhteydessä selvinneet törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta. Surmaaja määrättiin lisäksi maksamaan asianomistajille erinäisiä korvauksia kaikkiaan lähes 30 000 euron edestä.

Juttu eteni vielä Itä-Suomen hovioikeuteen, jossa tuomittu vaati törkeää kotirauhan rikkomista koskevan syytteen hylkäämistä. Lisäksi hän katsoi syyllistyneensä enintään tappoon.

Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden langettaman tuomion. Se ei myöskään alentanut korvaussummaa.


Karjalainen 6.8.2006 - (pvm?)2007
Kiitoksia Scythe alustuksestasi! On siinä kanssa melkomoinen jannu. Tuomitaan murhasta elinkautiseen, mutta syyte törkeästä kotirauhan rikkomisesta nakertaa mieltä. Kyllä tuolla todistusaineistolla on helppo vielä tuomita murhasta. Vai onko joku muu eri mieltä - murha vai tappo?

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kirjavainen taitaa olla mustasukkainen kontrollifriikki joka on kirjannut kaiken ylös mitä on tehnyt ja ei oo muistiinpanoista omasta mielestään löytänyt kotirauhan rikkomista.
Tämäkin vässykkä pääsee jo kohta lomille ellei ole jo päässytkkin.
Tuomio oli ihan oikein, vahvasti murhan tunnusmerkit täyttyivät.
Piilohomot on in.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Kyllähän tuossa nyt periaatteessa oli ihan järkevää valittaa koska voitaisiin ajatella, että tuo kotirauhan rikkominen sisältyy jo tehtyyn henkirikokseen, eikä siitä tulisi erillistä rangaistusta. Tästähän olisi tietenkin hyötyä vain jos henkirikoksen olisi saanut tulkittua tapoksi, kun elinkautinen muutenkin sisältää vuosituomiot.

Ihan oikein, että murhana meni, koska on ollut sen verran suunnitelmallista meininkiä.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Kuulin että Kirtsu ois jo mananmajoilla...en tiedä sitte.
"If you aim for a king, you better not miss"

Netflixer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: La Maalis 24, 2018 7:34 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Netflixer »

Onkohan kenelläkään tietoa, onko Kirjavainen yhä hengissä ja jos on, onko hakenut ehdonalaiseen?
Nergin mielestä ei ole syytä huolestua siitä minkälaisia henkilöitä Suomeen tulee, sillä jokainen henkilö tiedetään. Lisäksi he ovat todellisia aarteita.

BLM Burn Loot Murder

Morgan Kane
Lauri Hanhivaara
Viestit: 143
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 8:33 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Morgan Kane »

Ei taida vielä ovet aueta Kirjavaiselle.
Murhasta on 11,5 vuotta niin ei ole täynnä vielä vuodet. Muutamia vuosia vielä niin noin 60-vuotiaana pääsee rikastuttamaan kotiseutuaan tai minne päättääkin asettua.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Niin mutta tietääkö kukaan onko kirtsu ylipäätään hengissä?
"If you aim for a king, you better not miss"

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja putsari »

Varmaan ollut tämäkin naaras sen näköinen, että on kannattanut tappohommiin ryhtyä mustasukkaisuuden vuoksi. :roll:
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Netflixer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: La Maalis 24, 2018 7:34 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Netflixer »

Pari vuotta takaperin kirtsu oli samassa avotalossa kuin minä. Kiinnostaisi tietää onko vielä elossa?
Samassa talossa oli myös tämä lapsensa ampunut kiteeläinen joka pääsee ehdonalaiseen tänä vuonna.
Nergin mielestä ei ole syytä huolestua siitä minkälaisia henkilöitä Suomeen tulee, sillä jokainen henkilö tiedetään. Lisäksi he ovat todellisia aarteita.

BLM Burn Loot Murder

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Dope Boy kirjoitti:
Ti Maalis 27, 2018 11:46 pm
Niin mutta tietääkö kukaan onko kirtsu ylipäätään hengissä?
Tämän uutisen perusteella on. Huhut kuolemastaan olivat vahvasti liioiteltuja.
Entisen kihlattunsa uuden kumppanin murhannut mies pääsee vapaaksi – tunkeutui asuntoon ja puukotti hengiltä

Miehen ensimmäinen hakemus päästä ehdonalaiseen vapauteen hylättiin 2018.

* HELSINGIN HOVIOIKEUS on päättänyt laskea ehdonalaiseen vapauteen miehen, joka murhasi entisen kihlattunsa uuden seurustelukumppanin elokuussa 2006 Joensuussa.
* Mies tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
* MIEHEN tekemä murha oli hovioikeuden mukaan poikennut vakavuudeltaan suuresti edellisistä. Vankeusaikana mies ei ollut hovioikeuden mukaan tiettävästi syyllistynyt uusiin rikoksiin.
* Mies oli alkanut suorittaa elinkautista rangaistustaan 6.9.2007 ja hänet päästetään ehdonalaisen vapauteen marraskuussa 2021. Sitä ennen on luvassa valvottu koevapaus.

Miehen vapauttamisen puolesta puhuivat hovioikeuden mukaan elinkautisen rangaistuksen pituus, vankila-aikainen käyttäytyminen ja aktiivinen osallistuminen vankilassa järjestettävään toimintaan. Miehen vankeusaika oli hovioikeuden mukaan kokonaisuutena arvioiden sujunut hyvin lukuun ottamatta poistumislupiin liittyneitä rikkomuksia. Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.
Koko uutinen täällä: IltaSanomat
29.12.2020 10:24
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Joensuun Hukanhaudan murha 2006

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Vapautuvat murhaajat
Ex-puolisonsa uuden miehen murhannut
Elinkautinen: 15 vuotta ja 4 kuukautta, vapauteen 30.11.

Vapauteen pääsee myös ex-puolisonsa uuden kumppanin surmannut mies. Teko tapahtui Joensuussa vuonna 2006.

Mies tunkeutui keskellä yötä naisen asuntoon ja löi leipäveitsellä nukkumassa ollutta 54-vuotiasta miestä useita kertoja ylävartaloon. Uhri pääsi pakenemaan asunnosta, mutta murhaaja tavoitti uhrin uudestaan läheisen bussipysäkin luota ja löi viimeisen kuolettavan iskun.

Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista sen jälkeen, kun vanki olisi suorittanut elinkautista 15 vuotta ja 6 kuukautta, mutta hovioikeus päätyi vapauttamaan miehen jo pari kuukautta aiemmin.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Vastaa Viestiin