Timo Tuhkanen: Pia Talaskareen murha - Oulu 1992, Arvo Honkikankaan murha - Oulunsalo 1993

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
amppa
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 9:21 pm

Viesti Kirjoittaja amppa »

McAbre kirjoitti:Ellen nyt aivan väärin muista, niin tämän Tuhkanen-Timosen elämää on esitetty teevessä aiemminkin. Tuolloin näytettiin arkeaan Mikkelin vankilassa, kertoili melkolailla avoimesti tästä myrkytyssurmasta. Vai oliko kyseessä osa tätä Inhimillistä tekijää?
On tainnut olla parikin kertaa muissa ohjelmissa. Joskus parisen vuotta kiinnijäämisen jälkeen oli raamatun kanssa jossain haastattelussa. Joku uskoontulemisjutska muistaakseni. Itse en ko. haastattelua nähnyt, mutta usemman tutun silmään se sattui.

Jossain toisessa ohjelmassa myös ajeli traktorilla pitkin kaupunkia ja kertoi arjestaan.

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1848
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Valjakkaalapa hyvinkin. En muista ohjelmaa, mutta enkä noin viitisen vuotta sitten hänen haastattelunsa näytettiin tv:ssä. Siinä hän totesi, että ei hän niitä tekoja, joista tuomionsa sai ala ykskaks tunnustamaan. Muutenkin käyttäytyminen oli aika rehvakkaan oloista.

Aariel
Vic Mackey
Viestit: 1955
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 12:02 pm

Viesti Kirjoittaja Aariel »

ShipWreck kirjoitti:
Aariel kirjoitti:Tuossa pätkää Inhimillisen Tekijän sivuilta, joka ainakin mun veret saa kiehumaan... Argh! "Timo haluaa murtaa ennakkoluuloja ja antaa kasvot elinkautisvagille osoittaakseen, että he ovat ihmisiä siinä missä muutkin "
Tottahan hän puhuu, he ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Ihminenhän se oli Adolf Hitlerkin, vai onko vastaväitteitä? En kuitenkaan väitä, että kaikki ihmiset ansaitsisivat samanlaista kohtelua, riippumatta siitä, mitä ovat tehneet.

Eikö ole parempi, että ko. rikollisen ajatukset ovat edes jossain määrin terveemmän oloisia kuin silloin aikanaan? Mikä siinä on niin pahaa? Tehtyjä asioita ei edelleenkään saa tekemättömiksi.
Onhan se, mutta uhrin omaisilla on oma elinkautisensa, joka kestää läpi elämänän! Ja heistä ei kovin mukavalta tunnu, kun tuttu naama on telkkarissa puhumassa katumuksesta ja uskosta ja siitä, kuinka elämä jatkuu nyt normaalina. Katumalla ei saa ketään takaisin :cry: Tarkoitus oli varmaan saada sympatiaa, minulta sitä ei ainakaan heru. Murhaaja on murhaaja AINA, ei sitä kuulu pyytää anteeksi, saatika saada anteeksi. Pysyttelisivät nämä yhteiskunnan pohjasakat omissa oloissa ja kaukana telkkarilähetyksistä. :evil:

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Onko tästä tapauksesta missään "Poliisi kertoo" kirjassa juttua?

inka03
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2008 8:47 pm

Viesti Kirjoittaja inka03 »

Juu :)
Tunnen Timpan henk kohtaisesti ja hyvin.
Lukekaa se hänen kirjoittamansa kirja sieluun kun sattuu...
Nämä hypnostan tipat juu aiheutti Piian kuoleman!

viikate
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Su Kesä 17, 2007 9:22 pm

Viesti Kirjoittaja viikate »

Kaksi ihmistä Oulussa murhannut elinkautisvanki vapaaksi

Taksinkuljettajan ja nuoren oululaisnaisen murhannut Timo Timonen (ent. Tuhkanen) pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden alussa. Helsingin hovioikeus hyväksyi tiistaina Timosen armahdushakemuksen.

Timonen ryösti ja ampui taksinkuljettajan vuonna 1993 Oulunsalossa. Nuoren naisen hän surmasi oululaisessa asunnossa syyskuun lopussa vuonna 1992.

Oulun käräjäoikeus katsoi taksinkuljettajan tapauksen murhaksi ja nuoreen naiseen kohdistuneen teon tapoksi. Hovioikeudessa myös naisen tappo muuttui murhaksi.
Lapin Kansa

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tossa vielä linkki uutiseen: http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite?c ... LKAWrapper

Timo pääsi sitten 13 vuodella kahdesta murhasta. Liian vähällä...

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Samarina kirjoitti:
Tampereen Tyttö kirjoitti:Pia kuuluu siis nimilistaan "ei uskalla antaa tyttärelle nimeksi"...
On nimittäin erittäin monta tullut täällä esille henkirikokset/kadonneet. Onhan se yleinenkin tietenkin, mutta... :shock:
Ja pojalle opiskelupaikkaa valitessa kannattaa miettiä toisen ja kolmannenkin kerran olisko se Turku sittenkään niin hyvä vaihtoehto..
Mutta jos poika kaikesta huolimatta muuttaa nimekseen Pia ja muuttaa vanhempien vastaväitteistä huolimatta Turkuun opiskelemaan?
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

^Ehehhehee, Jack se onpi vitsipäällä.

Mutta kyllä se 6,5 vuotta on kyllä aika vähän yhdestä elämästä.
Olipa se sitten kuinka (nyyh) hyvä ihminen nykyään. :roll:

inka03
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2008 8:47 pm

Viesti Kirjoittaja inka03 »

Joo mä en ole sanonut sitä et hyväksyn teot!
Edelleenkään vaikka sanoin ihmisestä jotain.

Bruno
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 3:32 pm
Paikkakunta: Oulu

Oululainen psykopaatti vapaana

Viesti Kirjoittaja Bruno »

Varmaan muistatte tapauksen taksimurhasta, jossa taksi ajatettiin Varjakkaan ja kuski murhattiin. Tekijä, sukunimeltään Tuhkanen myrkytti aiemmin tyttökaverin ystävän ja ruumis poljettiin suohon. Mies on nykyään Timonen ( etunimeä en muista) vapaalla jalalla ja on kuulemma tullut vankilassa uskoon. (uskokoon ken tahtoo) Osallistuu kuulemma jumalanpalveluksiin tms. Tietääkö joku tapauksesta. Epäilemättä jokin ketju asiasta on olemassa. Ajankohtaista tämä on siksi, että psykopaatti on vapaana Oulussa juuri nyt.
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Oululainen psykopaatti vapaana

Viesti Kirjoittaja Damien »

Hmm..Kaksi murhannut ja pakkohoidon välttänyt psykopaatti?Think not...
Aika pitkään istunut ja kun vielä uskoonkin tullut, ei kannata olla huolissaan. :wink:

Lähde minfo:
Kaksi ihmistä Oulussa murhannut elinkautisvanki vapaaksi

Taksinkuljettajan ja nuoren oululaisnaisen murhannut Timo Timonen (ent. Tuhkanen) pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden alussa. Helsingin hovioikeus hyväksyi tiistaina Timosen armahdushakemuksen.

Timonen ryösti ja ampui taksinkuljettajan vuonna 1993 Oulunsalossa. Nuoren naisen hän surmasi oululaisessa asunnossa syyskuun lopussa vuonna 1992.

Oulun käräjäoikeus katsoi taksinkuljettajan tapauksen murhaksi ja nuoreen naiseen kohdistuneen teon tapoksi. Hovioikeudessa myös naisen tappo muuttui murhaksi.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... SKAWrapper
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

Bruno
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 3:32 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Oululainen psykopaatti vapaana

Viesti Kirjoittaja Bruno »

Se, että psykopaatti välttää pakkohoidon, ei ole mikään ihme Suomessa. Uskoon voi tulla silloin kun se on itselle edullista. Sinisilmäinen ei kannata olla.
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Oululainen psykopaatti vapaana

Viesti Kirjoittaja Damien »

Bruno kirjoitti: Uskoon voi tulla silloin kun se on itselle edullista. Sinisilmäinen ei kannata olla.
Niinpä. :wink:
Ja kun ottaa huomioon kuinka suuri taakka henkirikoksen kantaminen on
varmasti harteillaan ynnä, kuinka paljon vankilassakin on aikaa vain miettiä,
en yhtään ihmettele että monet tulevat uskoon.Saavat varmasti kaipaamaansa lohtua sillä.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Oululainen psykopaatti vapaana

Viesti Kirjoittaja Damien »

Lisätäänpä nyt vielä tännekin.Eli tuosta Pia Talaskareen surmasta ketju on täällä:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 2&start=30
Timonen kirjoitti vankilassa myös kirjan: Sieluun kun sattuu.
Sieluun kun sattuu on kertomus pojasta, joka jäi kuusivuotiaana auton alle ja menetti muistinsa, jännitti ja änkytti koulussa. Pojasta, joka oli koulu- kiusattu, kunnes hän oppi lyömään ja nauttimaan siitä, että hallitsi nyrkeillä ympäristöään. Puhumaan ja ilmaisemaan tunteitaan hän oppi vasta vankilassa...

Tämä murhamiehen muotokuva on kirjoitettu Mikkelin vankilassa. T.J. Timonen on elinkautisvanki, joka miettii pienessä sellissä pelkojaan, ajautumistaan väkivaltaan ja rikoksiin. Terapian, uskonnon ja itsetutkiskelun kautta hän pyrkii valoon; elämään, missä on toivoa. Vielä kerran hän kylväisi ympärilleen muutakin kuin surua.
http://www.vhkk.fi/sieluun_kun_sattuu.html
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

Vastaa Viestiin