Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Jarmo.janiksen kirjoitukseen viitaten kysyn onko tullut luetuksi Hannu Lauerman kirja Pahuuden anatomia? Jos ei, suosittelen lämpimästi.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
En ole lukenut. Ehkä joskus jos sattuu kohille niin voin ostaa...vai olikohan se se kirja minkä lainasin kerran kirjastosta...jota Nickya itse mulle suositteli, oli kai lukenut vankilassa sen. No en nyt muista... Olen kyllä lukenut jos jonkinlaista kirjaa aiheeseen liittyen ja katsonut joitain dokumenttejakin.Destiny kirjoitti:Jarmo.janiksen kirjoitukseen viitaten kysyn onko tullut luetuksi Hannu Lauerman kirja Pahuuden anatomia? Jos ei, suosittelen lämpimästi.
Kiitos Destiny
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
murhamiehelle:
poikasi teot on järkyttäviä.
MUTTA voimia Sinulle, menetyksistä!
Kiitos asiallisista kirjoituksista.
Oma lapsi on aina maailman Rakkain.
poikasi teot on järkyttäviä.
MUTTA voimia Sinulle, menetyksistä!
Kiitos asiallisista kirjoituksista.
Oma lapsi on aina maailman Rakkain.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Kiitos, ja olen samaa mieltä.LadyLou kirjoitti:murhamiehelle:
poikasi teot on järkyttäviä.
MUTTA voimia Sinulle, menetyksistä!
Kiitos asiallisista kirjoituksista.
Oma lapsi on aina maailman Rakkain.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Kiitos kirjoituksistasi, murhamies. Olen lukenut niitä mielenkiinnolla.murhamies kirjoitti:Ei varmaan tullut niin keskityttyä siihen että miksi Nickya on niin kiltti, eikä sellasta silloin jäänyt pohtimaan. Kai sitä oli vaan tyytyväinen että poika oli kiltti Nyt jälestäpäin olen sitä aina välillä miettinyt.
Sekin olisi ihan tutkimisen arvoinen juttu, että miksi jotkut lapset ovat liian kilttejä. Se ei ole ujoutta vaan jotain kummallista estyneisyyttä käyttäytyä lapsenomaisesti. Olin ihan samanlainen. Olen ollut sellainen niin pienestä pitäen, etten edes muista. Se ei ole siis ollut minun valintaani, vaan se on ollut synnynnäistä. Vanhemmat ovat sanoneet, että minut sai esimerkiksi automatkan ajaksi hiljaiseksi antamalla jonkun lelun käteen. Tuhersin sitä sitten niin kauan kuin tarvittiin. En muista koskaan itkeneeni tai vaatineeni yhtään mitään. En siis todellakaan ollut sellainen lapsi, joka olisi esimerkiksi itkenyt kaupan kassalla karkkia. Olin jotenkin liian nöyrä ja vaatimaton lapsi.
Rupesin yläasteikäisenä oireilemaan masennuksella. Se kehittyi sellaiseksi tuskaisuudeksi, josta en saanut enää mitään otetta. Tuntui, että jotain minun sisälläni räjähtää hallitsemattomasti. Tuntui, että sekoan. En pystynyt opiskelemaan. En pystynyt käymään edes ulkona. Olin parhaimmillaan puoli vuotta putkeen sisällä.
Olen nyt 29-vuotias. Sain pari vuotta sitten diagnoosiksi epävakaan persoonallisuushäiriön. Sain sen myötä lääkityksen, jonka ansiosta olen ensimmäistä kertaa elämässäni esimerkiksi valmistunut ja ajanut ajokortin.
Kävin myös terapiassa, jossa keskityttiin tunteiden tunnistamiseen. Sain ihan yksinkertaisia tehtäviä kertoa, että millaisia tunteita olen kokenut tänään ja mikä ne on herättänyt. Olen siitäkin huolimatta hyvin ailahtelevainen.
Kaikista pahinta on se tuska. En tiedä, että mitä se on. Sitä ei voi käsitellä, koska se vain on. Eroan Nickyasta siinä mielessä, että olen kääntänyt sen aina itseeni. Se alkoi ihan "viattomasta" viiltelystä, mutta olen myöhemmin yrittänyt esimerkiksi hakata kättäni seinään niin kauan, että se menee poikki. Se on kauheaa, kun jossain vaiheessa ei keksi enää keinoja, että mikä satuttaisi niin paljon fyysisesti, että se hiljentäisi sen henkisen tuskan.
Olen onnekas, koska minulla ei ole koskaan ollut taipumusta kanavoida sitä toisiin ihmisiin. Voin kuvitella, että joku unohtaa henkisen tuskansa katsomalla toisten fyysistä tuskaa. Siinä on vähän samanlainen mekanismi.
Olen joskus verrannut henkistä tuskaa fyysiseen tuskaan, koska ihminen on molempia tuntiessaan yhtä itsekäs. Jos joku saa esimerkiksi julkisella paikalla jonkun kipukohtauksen ja makaa sikiöasennossa maassa, niin siinä vaiheessa ei rupea miettimään toisten ihmisten tuijotuksia tai sitä, että miten tyhmältä siinä näyttää. Siinä vaiheessa on täysin käpertynyt itseensä vain kestämään sitä tunnetta, ettei sekoaisi. En siis valitettavasti usko, että esimerkiksi Nickya on käsittänyt Millaa missään vaiheessa tuntevana ihmisenä. Milla on voinut olla sillä hetkellä vain keino kanavoida sitä henkistä tuskaa, että sitä kestäisi taas hetken eteenpäin.
En halua millään tavalla hyväksyä Nickyan tekoja, mutta yhtäläisyyksiä löytämällä voitaisiin keksiä syitä, että mikä tekee ihmishirviön. Siihen ei ole yhtä syytä, vaan monta epäonnekasta sattumaa. Voitaisiin miettiä, että millaiset lapset ja nuoret tarvitsevat erityistä huomiota, että heitä voitaisiin ohjata kehityksessä oikeaan suuntaan, kun se ei tapahdu luonnostaan.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Jos kiinnostaa, niin siitä kirjasta on tehty pari vuotta sitten myös leffa We Need to Talk About Kevin, joka on saanut ihan hyvät arvostelut.Destiny kirjoitti:Jotenkin noista äidin teksteistä tulee mieleen eräs kirja, "Poikani Kevin". Liekö sattumaa vai onko kirja luettu?
-
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 57
- Liittynyt: Pe Maalis 07, 2014 1:01 pm
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Surunvalittelut omaisille, jos lukevat ketjua.
Tajusin, että minulla ei ole sielunsivistystä ymmärtää tappajan äitiä. Tarkoitan, että en pystyisi tukemaan lastani, joka olisi tehnyt murhan. En vaan pääse tälle ymmärryksen tasolle. Äidille kuitenkin pojot siitä, että on kertonut pojastaan täällä.
Koin, että ketjussa annettiin ymmärtää murhaajien syntyvän alkoholistiperheisiin tai muuten vaan luuserivanhemmille. Asuin itse 70-luvulla vuokrakerrostalossa. Eihän meistä lapsista olisi pitänyt tulla kuin juoppoja, tappajia ja varkaita. Meistä tulikin ihan lukeneita ihmisiä. Kait minäkin olen sitten tilastollinen ihme muiden kakaroiden kanssa.
Mitä me voisimme tehdä enemmän tässä yhetiskunnassa, jotta näin sairaat ihmiset poimitaan talteen ennen kuin tappavat jonkun? Minulla on tunne, että tekijä uusii tekonsa vapauduttuaan.
Tajusin, että minulla ei ole sielunsivistystä ymmärtää tappajan äitiä. Tarkoitan, että en pystyisi tukemaan lastani, joka olisi tehnyt murhan. En vaan pääse tälle ymmärryksen tasolle. Äidille kuitenkin pojot siitä, että on kertonut pojastaan täällä.
Koin, että ketjussa annettiin ymmärtää murhaajien syntyvän alkoholistiperheisiin tai muuten vaan luuserivanhemmille. Asuin itse 70-luvulla vuokrakerrostalossa. Eihän meistä lapsista olisi pitänyt tulla kuin juoppoja, tappajia ja varkaita. Meistä tulikin ihan lukeneita ihmisiä. Kait minäkin olen sitten tilastollinen ihme muiden kakaroiden kanssa.
Mitä me voisimme tehdä enemmän tässä yhetiskunnassa, jotta näin sairaat ihmiset poimitaan talteen ennen kuin tappavat jonkun? Minulla on tunne, että tekijä uusii tekonsa vapauduttuaan.
Paskasta ei saa konvehtia.
- AutumnForever
- Martin Beck
- Viestit: 757
- Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
- Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Minä taas pystyn hyvin ajattelemaan, että rakastaisin poikaani, tekisi hän vaikka mitä. Mutta en ymmärrä miten joku voisi hylätä lapsensa murhan vuoksi? Mulle mun lapsi on aina mun rakas lapseni, teki hän mitä vaan. Tekoja en todellakaan hyväksyisi, mutta rakkaus rakkaimpaan ei kuolisi koskaan.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Kiitos Nancy tuosta kirjoituksestasi. Se oli niin hyvin ja tyhjentävästi kirjoitettu että tuli kyynel silmään sitä lukiessani. Mietin sinun elämääsi sydän verellä, sinun tuskaasi...ja sitä että onko Nickya kokenut lapsena ja nuorena samoin Kiitos että jaoit tarinasi kanssani (ja tietysti jokaisen lukijan kanssa), mutta minulle tämä kirjoitus oli eityisen tärkeä. On hienoa että joku pystyy ajattelemaan tätäkin Nickyan tekoa (niin kauhea ja iljettävä kuin se onkin), myös tältä pohjalta kuin mitä sä kirjoitit. Mutta ei siihen pystykkään vamaan kuin ihminen joka kokee samankaltaista tuskaa sisimmässään kuin sinä. Kiitos siitä. Antoi paljon myös itselleni ajattelemisen aihetta. Toivon sinun elämääsi paljon ilon hetkiä ja mukavia päiviä. Toivon että tuska sisältäsi häipyy ja ilo astuu tilalle...jonain päivänä myös ilman lääkkeitä <3 Hienoa että olet saanut kuitenkin apua itsellesi.NancyDrew kirjoitti:Kiitos kirjoituksistasi, murhamies. Olen lukenut niitä mielenkiinnolla.murhamies kirjoitti:Ei varmaan tullut niin keskityttyä siihen että miksi Nickya on niin kiltti, eikä sellasta silloin jäänyt pohtimaan. Kai sitä oli vaan tyytyväinen että poika oli kiltti Nyt jälestäpäin olen sitä aina välillä miettinyt.
Sekin olisi ihan tutkimisen arvoinen juttu, että miksi jotkut lapset ovat liian kilttejä. Se ei ole ujoutta vaan jotain kummallista estyneisyyttä käyttäytyä lapsenomaisesti. Olin ihan samanlainen. Olen ollut sellainen niin pienestä pitäen, etten edes muista. Se ei ole siis ollut minun valintaani, vaan se on ollut synnynnäistä. Vanhemmat ovat sanoneet, että minut sai esimerkiksi automatkan ajaksi hiljaiseksi antamalla jonkun lelun käteen. Tuhersin sitä sitten niin kauan kuin tarvittiin. En muista koskaan itkeneeni tai vaatineeni yhtään mitään. En siis todellakaan ollut sellainen lapsi, joka olisi esimerkiksi itkenyt kaupan kassalla karkkia. Olin jotenkin liian nöyrä ja vaatimaton lapsi.
Rupesin yläasteikäisenä oireilemaan masennuksella. Se kehittyi sellaiseksi tuskaisuudeksi, josta en saanut enää mitään otetta. Tuntui, että jotain minun sisälläni räjähtää hallitsemattomasti. Tuntui, että sekoan. En pystynyt opiskelemaan. En pystynyt käymään edes ulkona. Olin parhaimmillaan puoli vuotta putkeen sisällä.
Olen nyt 29-vuotias. Sain pari vuotta sitten diagnoosiksi epävakaan persoonallisuushäiriön. Sain sen myötä lääkityksen, jonka ansiosta olen ensimmäistä kertaa elämässäni esimerkiksi valmistunut ja ajanut ajokortin.
Kävin myös terapiassa, jossa keskityttiin tunteiden tunnistamiseen. Sain ihan yksinkertaisia tehtäviä kertoa, että millaisia tunteita olen kokenut tänään ja mikä ne on herättänyt. Olen siitäkin huolimatta hyvin ailahtelevainen.
Kaikista pahinta on se tuska. En tiedä, että mitä se on. Sitä ei voi käsitellä, koska se vain on. Eroan Nickyasta siinä mielessä, että olen kääntänyt sen aina itseeni. Se alkoi ihan "viattomasta" viiltelystä, mutta olen myöhemmin yrittänyt esimerkiksi hakata kättäni seinään niin kauan, että se menee poikki. Se on kauheaa, kun jossain vaiheessa ei keksi enää keinoja, että mikä satuttaisi niin paljon fyysisesti, että se hiljentäisi sen henkisen tuskan.
Olen onnekas, koska minulla ei ole koskaan ollut taipumusta kanavoida sitä toisiin ihmisiin. Voin kuvitella, että joku unohtaa henkisen tuskansa katsomalla toisten fyysistä tuskaa. Siinä on vähän samanlainen mekanismi.
Olen joskus verrannut henkistä tuskaa fyysiseen tuskaan, koska ihminen on molempia tuntiessaan yhtä itsekäs. Jos joku saa esimerkiksi julkisella paikalla jonkun kipukohtauksen ja makaa sikiöasennossa maassa, niin siinä vaiheessa ei rupea miettimään toisten ihmisten tuijotuksia tai sitä, että miten tyhmältä siinä näyttää. Siinä vaiheessa on täysin käpertynyt itseensä vain kestämään sitä tunnetta, ettei sekoaisi. En siis valitettavasti usko, että esimerkiksi Nickya on käsittänyt Millaa missään vaiheessa tuntevana ihmisenä. Milla on voinut olla sillä hetkellä vain keino kanavoida sitä henkistä tuskaa, että sitä kestäisi taas hetken eteenpäin.
En halua millään tavalla hyväksyä Nickyan tekoja, mutta yhtäläisyyksiä löytämällä voitaisiin keksiä syitä, että mikä tekee ihmishirviön. Siihen ei ole yhtä syytä, vaan monta epäonnekasta sattumaa. Voitaisiin miettiä, että millaiset lapset ja nuoret tarvitsevat erityistä huomiota, että heitä voitaisiin ohjata kehityksessä oikeaan suuntaan, kun se ei tapahdu luonnostaan.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Tuhatkauno kirjoitti:Meni muutama tunti, jotta sain luettua molemmat ketjut. Surunvalittelut omaisille, jos lukevat ketjua.
Tajusin, että minulla ei ole sielunsivistystä ymmärtää tappajan äitiä. Tarkoitan, että en pystyisi tukemaan lastani, joka olisi tehnyt murhan. En vaan pääse tälle ymmärryksen tasolle. Äidille kuitenkin pojot siitä, että on kertonut pojastaan täällä.
Koin, että ketjussa annettiin ymmärtää murhaajien syntyvän alkoholistiperheisiin tai muuten vaan luuserivanhemmille. Asuin itse 70-luvulla vuokrakerrostalossa. Eihän meistä lapsista olisi pitänyt tulla kuin juoppoja, tappajia ja varkaita. Meistä tulikin ihan lukeneita ihmisiä. Kait minäkin olen sitten tilastollinen ihme muiden kakaroiden kanssa.
Sitä minäkin pelkään, mutta toivon silti että niin ei koskaan käy. Toivon että vankilaviranomaiset ja ne jotka tekee niitä vaarallisuus arvioita ennen vapautumista, ovat niin päteviä että huomaavat jotenkin Nickyasta sen jos jotain sellaista miettii...eikä siinä tapauksessa vapauta häntä. Vaikka rakastan lastani, en hyväksy hänen tekoaan, enkä halua että enään koskaan yksikään nuorinainen (tai kukaan muukaan) joutyuu kokemaan Millan kohtalon Nickyan käsien kautta.
Mitä me voisimme tehdä enemmän tässä yhetiskunnassa, jotta näin sairaat ihmiset poimitaan talteen ennen kuin tappavat jonkun? Minulla on tunne, että tekijä uusii tekonsa vapauduttuaan.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Sitä minäkin pelkään, mutta toivon silti että niin ei koskaan käy. Toivon että vankilaviranomaiset ja ne jotka tekee niitä vaarallisuus arvioita ennen vapautumista, ovat niin päteviä että huomaavat jotenkin Nickyasta sen jos jotain sellaista miettii...eikä siinä tapauksessa vapauta häntä. Vaikka rakastan lastani, en hyväksy hänen tekoaan, enkä halua että enään koskaan yksikään nuorinainen (tai kukaan muukaan) joutuu kokemaan Millan kohtalon Nickyan käsien kautta.murhamies kirjoitti:Tuhatkauno kirjoitti:Meni muutama tunti, jotta sain luettua molemmat ketjut. Surunvalittelut omaisille, jos lukevat ketjua.
Tajusin, että minulla ei ole sielunsivistystä ymmärtää tappajan äitiä. Tarkoitan, että en pystyisi tukemaan lastani, joka olisi tehnyt murhan. En vaan pääse tälle ymmärryksen tasolle. Äidille kuitenkin pojot siitä, että on kertonut pojastaan täällä.
Koin, että ketjussa annettiin ymmärtää murhaajien syntyvän alkoholistiperheisiin tai muuten vaan luuserivanhemmille. Asuin itse 70-luvulla vuokrakerrostalossa. Eihän meistä lapsista olisi pitänyt tulla kuin juoppoja, tappajia ja varkaita. Meistä tulikin ihan lukeneita ihmisiä. Kait minäkin olen sitten tilastollinen ihme muiden kakaroiden kanssa.
Mitä me voisimme tehdä enemmän tässä yhetiskunnassa, jotta näin sairaat ihmiset poimitaan talteen ennen kuin tappavat jonkun? Minulla on tunne, että tekijä uusii tekonsa vapauduttuaan.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Luin tän ja sen edellisen ketjun viikonlopun aikaan kun oli linkattu toiseen keskusteluun ja täytyy sanoa että oli kyllä karua luettavaa Miten kukaan voi olla noin julma? Ja miten selviää niin vähällä tuomiolla kun on ollut aikeissa tappaa jonkun todella julmalla tavalla? Tarkoittaen tuota kaulaan/silmään puukottamista.
Mietin, että kuin paljon tän isän rikos tausta on vaikuttanut Nickyan/mikälie tekoihin? Onko se jotenkin ihaillut isäänsä ja joko tietoisesti tai tiedostamatta päätynyt tekemään samoin? Kuin yleistä tai harvinaista noin muuten on että samasta perheestä löytyy kaksi murhaajaa? Ja sekin että mihin tyyliin perheessä noin muuten on isän rikoksista puhuttu, kun tuolla luki vissiin tän äidin kirjoittamana ja huomasin pientä vähättelyä, että yhdessä tapauksessa oli melkeimpä uhrin oma vika kun henki läksi kun uhkaili lapsia tai jotain vastaavaa. Onko Nickyalle tullut jonkinlainen käsitys että ihmisen tappaminen ei ole niin kamalaa loppujenlopuksi kun isikin on niin tehnyt. Ilmeisesti huumeet kuuluivat elämään myös, vai?
Mietin, että kuin paljon tän isän rikos tausta on vaikuttanut Nickyan/mikälie tekoihin? Onko se jotenkin ihaillut isäänsä ja joko tietoisesti tai tiedostamatta päätynyt tekemään samoin? Kuin yleistä tai harvinaista noin muuten on että samasta perheestä löytyy kaksi murhaajaa? Ja sekin että mihin tyyliin perheessä noin muuten on isän rikoksista puhuttu, kun tuolla luki vissiin tän äidin kirjoittamana ja huomasin pientä vähättelyä, että yhdessä tapauksessa oli melkeimpä uhrin oma vika kun henki läksi kun uhkaili lapsia tai jotain vastaavaa. Onko Nickyalle tullut jonkinlainen käsitys että ihmisen tappaminen ei ole niin kamalaa loppujenlopuksi kun isikin on niin tehnyt. Ilmeisesti huumeet kuuluivat elämään myös, vai?
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Hei vaan taas pitkästä aikaa. En olekkaan käynyt aikoihin täällä lukemassa, ja nyt huomasin että oli tullut uusi kirjoitus, johon haluankin nyt vastata sen verran että; Kun mietit "apuri" että kuinka paljon isän rikostausta on ehkä vaikuttanut Nickyan tekemisiin...niin täytyy sanoa että, en tiedä. Koska en pääse Nickyan pään sisälle, niin en tiedä miten hän on kokenut isänsä teot. Nickyahan lähti sen isänsä teon jälkeen kotoa johonkin kommuuniin asumaan ja oli poissa 3kk, koska ei pystynyt olemaan kotona teon jälkeen (Hän oli jo täysi-ikäinen siinä vaiheessa). Ehkä se kertoo jotain miten hän sen koki. Isän teoista ei ole juurikaan lasten kanssa silloin aikanaan puhuttu...muuta kuin tietysti käyty läpi pakolliset asiat että missä isä on ja miksi ja mitä on tapahtunut. Isänsä teon jälkeen olin itse niin hajalla tapahtuneesta että ei siitä tullu lapsille pahemmin puhuttua, kunhan yritin itse selvitä asiasta ja elämässä eteenpäin ja pitää pojista huolta parhaan kykyni ja ymmärrykseni mukaan, niillä voimavaroilla jotka oli jäljellä. Onneks pojat ei ollu enään sillon ihan pieniä vaan jo murkkuikäisiä, ja kyllä se isän teko aiheutti perheessä monenlaisia ikäviä asioita. Ei kai kukaan ihan tuosta vain selviä sellaisesta asiasta. Isänsä tekoja en ole koskaan vähätellyt missään...en täällä enkä lapsille. Tappo tai murha on vakava rikos, eikä sitä voi vähätellä, mutta, joskus sen voi ymmärtää, joskus tekijä voi kokea että ei ole vaihtoehtoja. ( Kuten voi käydä ESIMERKIKSI että, vaikka sinä voit joutua tilanteeseen jossa joudut sekunneissa päättämään että kumman henki lähtee, sinun vai sen toisen...miten siinä päätät, kun tiedät että jos sä et tapa sitä toista niin se tappaa sut?? Joskus ihminen voi joutua sellaisenkin valinnan eteen). Teon motiivista olen ehkä täällä kertonut (mikä liittyi tuohon uhkailuun ym), mutta se ei tarkoita vähättelyä. asia on niin kuin se on. Ei siitä sen enempää koska isänsä on jo edesmennyt, niin en halua hänestä tai hänen teoistaan enempää kirjoittaa. Uskoisin että nämä Nickyan teot liittyy kyllä enemmän hänen oman elämänsä ahdistukseen, kuin siihen että halusi ottaa mallia isästään. Nämä Nickyan teot kuitenkin poikkeaa täysin siitä mitä isänsä on tehnyt...vaikka lopputulos onkin ollut sama (toisen ihmisen kuolema).apuri kirjoitti:Luin tän ja sen edellisen ketjun viikonlopun aikaan kun oli linkattu toiseen keskusteluun ja täytyy sanoa että oli kyllä karua luettavaa Miten kukaan voi olla noin julma? Ja miten selviää niin vähällä tuomiolla kun on ollut aikeissa tappaa jonkun todella julmalla tavalla? Tarkoittaen tuota kaulaan/silmään puukottamista.
Mietin, että kuin paljon tän isän rikos tausta on vaikuttanut Nickyan/mikälie tekoihin? Onko se jotenkin ihaillut isäänsä ja joko tietoisesti tai tiedostamatta päätynyt tekemään samoin? Kuin yleistä tai harvinaista noin muuten on että samasta perheestä löytyy kaksi murhaajaa? Ja sekin että mihin tyyliin perheessä noin muuten on isän rikoksista puhuttu, kun tuolla luki vissiin tän äidin kirjoittamana ja huomasin pientä vähättelyä, että yhdessä tapauksessa oli melkeimpä uhrin oma vika kun henki läksi kun uhkaili lapsia tai jotain vastaavaa. Onko Nickyalle tullut jonkinlainen käsitys että ihmisen tappaminen ei ole niin kamalaa loppujenlopuksi kun isikin on niin tehnyt. Ilmeisesti huumeet kuuluivat elämään myös, vai?
Aurinkoista syksyn jatkoa vaan apurille, mikäli käyt täällä tän lukemassa.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Hieno kirjoitus.Jotenkin pisti mietteliääksi.Olet hienosti sisällä omassa itsessäsi.Tuosta ei voi kuin nousta kohti parempaa huomista.Kaikkea hyvää sulle.NancyDrew kirjoitti:Kiitos kirjoituksistasi, murhamies. Olen lukenut niitä mielenkiinnolla.murhamies kirjoitti:Ei varmaan tullut niin keskityttyä siihen että miksi Nickya on niin kiltti, eikä sellasta silloin jäänyt pohtimaan. Kai sitä oli vaan tyytyväinen että poika oli kiltti Nyt jälestäpäin olen sitä aina välillä miettinyt.
Sekin olisi ihan tutkimisen arvoinen juttu, että miksi jotkut lapset ovat liian kilttejä. Se ei ole ujoutta vaan jotain kummallista estyneisyyttä käyttäytyä lapsenomaisesti. Olin ihan samanlainen. Olen ollut sellainen niin pienestä pitäen, etten edes muista. Se ei ole siis ollut minun valintaani, vaan se on ollut synnynnäistä. Vanhemmat ovat sanoneet, että minut sai esimerkiksi automatkan ajaksi hiljaiseksi antamalla jonkun lelun käteen. Tuhersin sitä sitten niin kauan kuin tarvittiin. En muista koskaan itkeneeni tai vaatineeni yhtään mitään. En siis todellakaan ollut sellainen lapsi, joka olisi esimerkiksi itkenyt kaupan kassalla karkkia. Olin jotenkin liian nöyrä ja vaatimaton lapsi.
Rupesin yläasteikäisenä oireilemaan masennuksella. Se kehittyi sellaiseksi tuskaisuudeksi, josta en saanut enää mitään otetta. Tuntui, että jotain minun sisälläni räjähtää hallitsemattomasti. Tuntui, että sekoan. En pystynyt opiskelemaan. En pystynyt käymään edes ulkona. Olin parhaimmillaan puoli vuotta putkeen sisällä.
Olen nyt 29-vuotias. Sain pari vuotta sitten diagnoosiksi epävakaan persoonallisuushäiriön. Sain sen myötä lääkityksen, jonka ansiosta olen ensimmäistä kertaa elämässäni esimerkiksi valmistunut ja ajanut ajokortin.
Kävin myös terapiassa, jossa keskityttiin tunteiden tunnistamiseen. Sain ihan yksinkertaisia tehtäviä kertoa, että millaisia tunteita olen kokenut tänään ja mikä ne on herättänyt. Olen siitäkin huolimatta hyvin ailahtelevainen.
Kaikista pahinta on se tuska. En tiedä, että mitä se on. Sitä ei voi käsitellä, koska se vain on. Eroan Nickyasta siinä mielessä, että olen kääntänyt sen aina itseeni. Se alkoi ihan "viattomasta" viiltelystä, mutta olen myöhemmin yrittänyt esimerkiksi hakata kättäni seinään niin kauan, että se menee poikki. Se on kauheaa, kun jossain vaiheessa ei keksi enää keinoja, että mikä satuttaisi niin paljon fyysisesti, että se hiljentäisi sen henkisen tuskan.
Olen onnekas, koska minulla ei ole koskaan ollut taipumusta kanavoida sitä toisiin ihmisiin. Voin kuvitella, että joku unohtaa henkisen tuskansa katsomalla toisten fyysistä tuskaa. Siinä on vähän samanlainen mekanismi.
Olen joskus verrannut henkistä tuskaa fyysiseen tuskaan, koska ihminen on molempia tuntiessaan yhtä itsekäs. Jos joku saa esimerkiksi julkisella paikalla jonkun kipukohtauksen ja makaa sikiöasennossa maassa, niin siinä vaiheessa ei rupea miettimään toisten ihmisten tuijotuksia tai sitä, että miten tyhmältä siinä näyttää. Siinä vaiheessa on täysin käpertynyt itseensä vain kestämään sitä tunnetta, ettei sekoaisi. En siis valitettavasti usko, että esimerkiksi Nickya on käsittänyt Millaa missään vaiheessa tuntevana ihmisenä. Milla on voinut olla sillä hetkellä vain keino kanavoida sitä henkistä tuskaa, että sitä kestäisi taas hetken eteenpäin.
En halua millään tavalla hyväksyä Nickyan tekoja, mutta yhtäläisyyksiä löytämällä voitaisiin keksiä syitä, että mikä tekee ihmishirviön. Siihen ei ole yhtä syytä, vaan monta epäonnekasta sattumaa. Voitaisiin miettiä, että millaiset lapset ja nuoret tarvitsevat erityistä huomiota, että heitä voitaisiin ohjata kehityksessä oikeaan suuntaan, kun se ei tapahdu luonnostaan.
Re: Milla Heikkilä, 22 v - surmattiin Karkkilassa v. 2009
Tästäkin jo 6v...tuttu likka oli...rinnakkaisluokalla yläasteen ja samat kaveripiirit pitkälti oli :/