Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
kukkuu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1369
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:25 pm

Todellakin tapahtui Kankaanpäässä.

Viesti Kirjoittaja kukkuu »

Vuosi oli 1993 tai 1994. Tapettu pariskunta piti valokuvausliikettä Kankaanpään keskustassa, jossa itsekin kävin paria vuotta tapahtumaa aiemmin kuvauksessa.

Tämä tarina oli seikkaperäisesti kerrottu Rikostarinoita Suomesta -ohjelmassa ja motiivina oli aiheeton varkausepäily. Tällä taiteilijalla oli joku virolainen ystävä, joka oli ollut mukana kylässä valokuvauspariskunnan luona. Sieltä oli kadonnut kultakoru ja tätä kyläillyttä seuruetta (olivat ymmärtääkseni olleet ystäviä jo vuosia) epäiltiin siitä ja erityisesti heidän virolaista vierastaan. Muistaakseni asiasta tehtiin rikosilmoituskin. Kalliomäki-Susi suuttui siitä, koska hänestä epäily oli aiheeton ja kävi yhtenä yönä tappamassa tämän pariskunnan tunkeutumalla heidän omakotitaloonsa. Paljon myöhemmin kultakoru löytyi terassilta jostain pehmustelaatikosta eli varkausepäily oli ollut väärä, mutta eipä kai tuolla enää väliä ollut.

Ymmärtääkseni tämä tappaja oli jonkinlainen kylähullu jo valmiiksi taiteineen, mutta ei kai sitä silti tappajaksi osattu epäillä.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Vaihtakaa tuo otsikko...

LÄHTEET: Pohjolan poliisi kertoo 1998 (s. 157-166) ja HS arkisto

Tapahtui 19. elokuuta 1995 Kankaanpäässä Jämintiellä. Valokuvataiteilija Pekka Kalevi Kalliomäki, 46, ampui hyvin tuntemansa yrittäjä-taiteilija-pariskunnan Marjatta ja Matti Kärjen. Kärjen pariskunnan ruumiit löysi kaksi Kankaanpään taidekoulun oppilasta 24. elokuuta. Kyseiset opiskelijat asuivat vuokralla Kärkien omistamassa vanhemmassa talossa. He olivat menneet surmataloon sisälle pienestä sivuikkunasta ja havainneet asunnossa verta.

Koko tapahtumaketju oli saanut alkunsa kadonneesta kultakellosta ja ranneketjusta. Pari päivää ennen surmatöitä Matti Kärki oli tehnyt rikosilmoituksen edellä mainituista, oman arvionsa mukaan noin 60 000 markan arvoisista tavaroista. Ne olivat hävinneet viikkoa aiemmin, jolloin Pekka Kalliomäki oli vieraillut heillä vaimonsa ja virolaisen naisen kanssa. Mainittuja tavaroita ei kuitenkaan löytynyt Kalliomäiltä eikä virottarelta. Pekka Kalliomäki vihjasi poliisille jopa vakuutuspetoksen mahdollisuudesta ja syytti Matti Kärkeä väärästä ilmiannosta. Kalliomäki oli hyvin suuttunut ja lateli useita peiteltyjä tappouhkauksia Kärkeä kohtaan. Kalliomäiltä meni rikosepäilyn vuoksi suunniteltu Viron matka sivu suun.

Pekka Kalliomäki vangittiin poissaolevana ja etsintäkuulutettiin. Samalla vangittiin Kalliomäen kiinniotettu vaimo epäiltynä avunannosta veritöihin. Kalliomäen ajojahti sai runsaasti palstatilaa lehdistössä. Kankaanpäässä kaksoissurma aiheutti valtavan kohun, koska kyseisessä kaupungissa ei tapahdu edes yhtä henkirikosta vuosittain. Lisää kohua aiheutti se, että tapauksen osapuolet olivat tunnettuja paikkakunnalla.

Kalliomäellä oli siis usean päivän etumatka. Saatiin selville, että hän oli liikkeellä punaisella Talbot Horizon -autolla ja aseistautunut. Tämä edellä mainittu auto löytyi Viitasaaresta syyskuun alkupuolella. Kalliomäki oli anastanut tämän auton tilalle vaimonsa entisen työpaikan pihamaalta valkoisen Opel Corsan. Etsintäkuulutus laajennettiin lopulta Viroon ja muihin pohjoismaihin.

Kaksi partioautoa tavoitti Pekka Kalliomäen illalla 3. syyskuuta Runon ja rajan tieltä 18 kilometriä Lieksasta itään. Kalliomäellä oli autossa kaksi pistoolia (kaliibereiltaan 7,65 ja 6,35) sekä pienoiskivääri ja panoksia noin 300 kpl. Hän ei kuitenkaan tehnyt pidätettäessä vastarintaa ja vaikuttikin helpottuneelta kiinniotostaan.

Kalliomäki myönsi surmatyöt. Hän kiisti kuitenkin harkinneensa tekoja etukäteen, vaan tilanne riistäytyi käsistä ja sitten tuli musta hetki. Hän kertoi olleensa humalassa ja psykoosissa. Ajatuksistaan tekohetkellä Kalliomäki kertoi korvissaan kohisseen kuin suihkukone ja tapahtumien edenneen vääjäämättä kuin kauhuelokuvassa, eikä hänellä ollut mahdollisuutta enää vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Kalliomäen vaimo vapautettiin tutkintavankeudesta eikä häntä kohtaan nostettu syytteitä. Ikaalisten käräjäoikeudessa syyttäjä Mika Letonen vaati Pekka Kalliomäelle rangaistusta Matti Kärjen murhasta ja Marjatta Kärjen taposta. Kalliomäki passitettiin vastustuksestaan huolimatta mielentilatutkimukseen, joka totesi hänet syyntakeettomaksi. Vankilan sijasta valokuvataiteilija lähti mielisairaalaan.

Keväällä 1996 Kärkien poika ryhtyi kevättöihin vanhemmiltaan perimänsä talon pihassa Kankaanpäässä. Hän löysi ketjun ja kellon talon terassilta, puutarhatuolien istuintyynykasan alta.

Kosminen
Nikke Knakkertton
Viestit: 181
Liittynyt: La Elo 02, 2008 7:55 pm
Paikkakunta: Pellon laita

Re: Kaksoissurma Tampereella 1995 (?)

Viesti Kirjoittaja Kosminen »

Ylläpito / modet, huhuu. Otsikko kaipaisi muokkausta...
Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla huonona esimerkkinä.
*Pygmi*

kuutar
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Su Touko 24, 2009 3:40 pm

Re: Kaksoissurma Tampereella 1995 (?)

Viesti Kirjoittaja kuutar »

En ole koskaan tällaisesta tapauksesta kuullutkaan!Mielenkiintoista lukea tätä viestiketjua.

strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Kaksoissurma Tampereella 1995 (?)

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Tekijä on päässyt vapaaksi jo muutama vuosi sitten. Käppäilee Kankaanpään kylillä, eikä nykyään enää sen kummempaa huomiota tai pelkoa herätä.

Kakira
Sabrina Duncan
Viestit: 360
Liittynyt: To Touko 14, 2009 9:17 pm

Re: Kaksoissurma Tampereella 1995 (?)

Viesti Kirjoittaja Kakira »

kuutar kirjoitti:En ole koskaan tällaisesta tapauksesta kuullutkaan!Mielenkiintoista lukea tätä viestiketjua.
Katsoppa tämä :D

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=103&t=753&a=6640
ELÄ ja anna toisten elää

Clivia
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ti Elo 09, 2011 12:22 pm

Re: Kaksoissurma Tampereella 1995 (?)

Viesti Kirjoittaja Clivia »

Jostakin syystä minfon haku ei ole löytänyt tätä ketjua. Nyt hain googlesta ja ekana tuli tämä keskustelu. Mahtavaa, että löytyi, koska tämä tapaus on mietityttänyt minua vuosia.

Nuorena tyttönä oli tapana hiippailla salaa Jan Suden tiluksilla hakemassa jännitystä elämään :)

Ja surmat tosiaan tapahtuivat Kankaanpäässä, että otsikon voisi vaihtaa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kaksoissurma Tampereella 1995 (?)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

strangelove kirjoitti:Tekijä on päässyt vapaaksi jo muutama vuosi sitten. Käppäilee Kankaanpään kylillä, eikä nykyään enää sen kummempaa huomiota tai pelkoa herätä.
Vapaalla tekijä tosiaan ollut jo pidemmän aikaa. Erään huhun mukaan oli Niuvassa vain "kolmisen vuotta", mutta voihan se olla, että hänet tuolloin kylillä nähnyt on käsittänyt loman vapaudeksi.

Kärkien poika jatkoi vanhempiensa valokuvausliikkeen pito jonkin aikaa, mutta muutti (ktt:n huhun mukaan) Brasiliaan jo aikoja sitten jääden sinne asumaan. (Ktt = Kankaanpään tietotoimisto). Samaisen ktt:n mukaan surmaaja oli tosiaan pahoitellut, että surmasi Kärjen vaimonkin.

HS:n ensimmäinen uutinen kaksoissurmasta tapauksesta oli 25.8.1995:

Pariskunta löytyi surmattuna

Kankaanpääläinen keski-ikäinen pariskunta löydettiin kuolleena omakotitalostaan torstaina Kankaanpäässä. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena. Tutkimusten mukaan surmatyöt on tehty vajaa viikko sitten lauantai-iltana.

Talossa Jämintiellä tehdyt surmat paljastuivat sivullisten havaintojen perusteella. Naapurin mukaan talossa oli tapahtunut "jotain epätavallista". Pariskunnalla oli myös liike, jonka suljettuja ovia asiakkaat ovat tällä viikolla ihmetelleet.

Poliisin mukaan ketään ei ole pidätetty syylliseksi epäiltynä. Myöskään tietoa tekijöistä ei vielä ole.


28.8. oli tapaus jälleen esillä:

Poliisi toivoo vihjeitä kaksoissurmasta

Kankaanpään ja Porin poliisi yhdessä keskusrikospoliisin kanssa jatkaa Kankaanpään kaksoissurman tutkimuksia. Tutkimusten mukaan surmatekoon saattaa liittyä punainen vanhahko henkilöauto, jossa on voimakas käyntiääni.

Poliisi on kiinnostunut auton liikkeistä Kankaanpään, Niinisalon ja Jämijärven alueella yli viikko sitten lauantai-illan, yön ja sunnuntaiaamun aikana. Kankaanpääläinen pariskunta löydettiin surmattuna viime torstaina kotoaan Jämintiellä.

Rikos oli tutkimusten mukaan tapahtunut reilu viikko sitten lauantai-iltana. Poliisi toivoo yleisövihjeitä numeroon 930-821322 tai lähimpään poliisiin.


Surmaajan auto löytymisestä uutisoitiin 31.8.1995:

Kaksoissurmasta epäillyn auto löytyi

Kankaanpään kaksoissurmaan liittyvä punainen Talbot Horizon -henkilöauto löytyi keskiviikkona Viitasaarelta. Poliisi on varma, että auto on ollut surmista epäillyn Pekka Kalliomäen käytössä.

Poissaolevana vangittua ja etsintäkuulutettua Kalliomäkeä ei ole tavoitettu. Vaimo Tuija Kalliomäki vangittiin tiistaina Ikaalisten käräjäoikeudessa epäiltynä avunannosta kankaanpääläisten Marjatta ja Matti Kärjen surmiin. Yrittäjä-taiteilija -pariskunta löydettiin surmattuna asunnostaan torstaina.Surmatut ja surmista epäillyt olivat tuttuja.

Poliisi epäilee Pekka Kalliomäen paenneen Viroon, jossa hänellä on paljon tuttuja.

Poliisi kaipaa tietoja myös valkoisesta Opel Corsa -henkilöautosta, jonka rekisterinumero on XLK-447. Auto anastettiin Viitasaarelta sunnuntaina, ja se saattaa liittyä etsintäkuulutettuun.


Kiinnijäämisestään en muista uutista, mutta surmaajan sanomisia ennen tekojaan punnittiin jo oikeudessa. "Oli uhannut hirttää Kärjen ensimmäiseen puuhun". Tiedettiin surmaajan sanoneen. Mikä sitten on se ensimmäinen puu, sitä hän ei kait tarkentanut.

Kankaanpään surmaajan uhkauksia pidettiin lennokkaina puheina

Monet todistajat olivat kuulleet valokuvataiteilija Pekka Kalliomäen uhkailevan, että hän tappaa Matti Kärjen. Sitä ei vain pidetty totena. Myös Kankaanpään nimismies Timo Luoma kuuli samat jutut: "Ne olivat ylisanoja, niin ajattelen myös jälkeen päin." Luosmaa kuultiin maanantaina todistajana käräjillä, joilla Kalliomäkeä syytetään Matti Kärjen murhasta ja Marjatta Kärjen taposta. Syyttäjä on kutsunut istuntoon 12 todistajaa.

Surmiin johtanut riita syntyi Kärjen kadonneesta rannekorusta. Kärki epäili tekijäksi Kalliomäen virolaisystävää ja teki rikosilmoituksen. Poliisi pidätti Kalliomäet kuulusteltaviksi Porista.

Luosma tapasi Kalliomäen pari päivää ennen surmaa virkahuoneessaan. Luosman mielestä Kalliomäki oli kiihtynyt mutta ei järkkyneessä tilassa. Kalliomäki ilmoitti nimismiehelle, että hän aikoo hirttää Kärjen lähimpään puuhun heti kun hänet tapaa.

Kalliomäen asianajajan mielestä Kalliomäki oli psykoosissa surmat tehdessään. Ikaalisen käräjäoikeus ratkaisee tänään puolustuksen pyynnön mielentilatutkimuksesta.
HS 17.10.1995


On maailma muuttunut noiden sanomisten jälkeen. Tuohon aikaan tappouhkaukset olivat "lennokkaita puheita", jotka sivuutettiin olankohautuksella tai pojat ovat poikia naureskelulla tai jopa taiteilijan sananvapaudella. Nyt pari sanaa, esim. saatanan somali, vitun mustalainen ovat vihapuhetta, joista tehdään ilmoitus poliisille ja vähemmistövaltuutetulle.
- Kaikesta huolimatta Suomea pidetään sananvapauden mallimaana. Mitenkä lieneekään sitten esim. Gambiassa?

1990-luvun alkupuolella Kankaanpäästä muistamme mm. tapauksen, jossa vartija lavasti ryöstön ampumalla itseään käteen. Vuotta en muista, -94 tai -95, kun 22-vuotias mies ampui 43-vuotiaan eläkeläisen. Kankaanpään kuuluisin poliitikko sai kenkää eduskunnasta saman vuosikymmenen alussa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Että sillee
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2014 8:53 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja Että sillee »

Näin uutena on helpoin kommentoida tuttuun juttuun.
Tapahtuman aikoihin asuin Kankaanpäässä, samassa talossa ja rapussa kun Jan Susi vaimonsa kanssa. Maatilan lisäksi heillä oli Kynäksenkadulla asunto. Jokseenkin pelottavan näköinen mies se Susi, pituutta varmaan likemmäs 2 metriä, punertavat hiukset ja parta, ja aina puukko vyössä. Toripäivillä immeiset puhuivat paikallisena kylähulluna, muuta kukaan ei tuntunut uskovan siihen, että taiteilija Susi olisi syyllinen.

Ja sit ihan eri juttuun
Muistaako kukaan tapausta, missä linja-autoaseman läheltä ojasta löytyi mies kirves päässä?
Tää tapahtui muistaakseni 96-99

aripertti
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Ti Loka 09, 2012 1:52 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja aripertti »

Että sillee kirjoitti: Ja sit ihan eri juttuun
Muistaako kukaan tapausta, missä linja-autoaseman läheltä ojasta löytyi mies kirves päässä?
Tää tapahtui muistaakseni 96-99
Muistaakseni tuo kirvessurma tapahtui ihan -90 luvun alussa Ruokojärvenkadulla. Itsekin olen aina välillä muistaessani koittanut hakea aiheesta tietoa, mutta en ole löytänyt. Juoppojen välienselvittelyä tuo tapahtuma taisi olla...

häirikkö
Hetty Wainthropp
Viestit: 470
Liittynyt: Ke Maalis 25, 2009 8:56 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja häirikkö »

Ja sit ihan eri juttuun
Muistaako kukaan tapausta, missä linja-autoaseman läheltä ojasta löytyi mies kirves päässä?
Tää tapahtui muistaakseni 96-99[/quote] Itsekin joskus kyselin tietoa tuosta tapauksesta, ei tullut vastauksia. Ihan mielenkiinnosta kun itse ko. tapahtuman aikaan lapsena tuolla asunut, ja jostain muistui mieleeni että tuollainen tapaus oli. Mielestäni ajankohta oli kuitenkin paljon aiemmin, lähinnä 80-90-lukujen vaihde.

Että sillee
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2014 8:53 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja Että sillee »

Kävin Kakaanpääs ja parilta henkilöltä kysyin että muistavatko tätä "kirves päässä"-tapausta.
Toinen muisteli tapauksen olleen 80-kuvun lopulla ja uhrin löytyneen Myllymäestä. Ja toinen taas muisti et ois tapahtunut 95-> ja lähempänä linja-autoasemaa.
Ota siitä sit selkoo mitä ja missä on tapahtunut...

häirikkö
Hetty Wainthropp
Viestit: 470
Liittynyt: Ke Maalis 25, 2009 8:56 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja häirikkö »

Että sillee kirjoitti:Kävin Kakaanpääs ja parilta henkilöltä kysyin että muistavatko tätä "kirves päässä"-tapausta.
Toinen muisteli tapauksen olleen 80-kuvun lopulla ja uhrin löytyneen Myllymäestä. Ja toinen taas muisti et ois tapahtunut 95-> ja lähempänä linja-autoasemaa.
Ota siitä sit selkoo mitä ja missä on tapahtunut...
Kyllä se on varma että löyty juurikin ruokojärvenkadulta/varren metsiköstä, vuosi ollut 90-max93, eli linja-autoaseman läheisyydessä, missä nykyään uusi kerrostalo ja asfaltoitu tie. Tuolloin pieni hiekkatie ja peltoa talon tilalla.

Että sillee
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2014 8:53 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja Että sillee »

Tiijätkö tästä kirves-tapauksesta enempää?

diipadaapaa
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2015 9:24 pm

Re: Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja diipadaapaa »

Cittarin aulassa istuskelee usein tämä susi ja kävelee varmaan aina kädet selän takana.

Vastaa Viestiin