Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
ansari
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2007 12:38 am

Kaksoissurma Kankaanpäässä 1995

Viesti Kirjoittaja ansari »

Todella hataria muistikuvia on eräästä tapauksesta reilun kymmenen vuoden takaa. Joku täällä kenties osaisi tarkentaa näitä muisteluksia:

Eli: tapahtui joskus vuonna 1996 (saattoi olla 1994:kin), Tampereella tai sen lähistöllä. Taiteilija, mieshenkilö (kuvanveistäjä??) taiteilijanimeltään Vince tai jotakin siihen suuntaan, tappoi tuttavapariskunnan (??), muistaakseni kellokauppiaita tai kultaseppiä tai muita vastaavia. Tekijä pakeni (Opel Corsa -merkkisellä??) autolla Etelä-Savoon / Karjalaan ja löytyi muutamien päivien päästä jostakin Saimaan rantamilta (Punkaharjulta, Savonlinnasta tms..??).

Kaikki yllämainitut kohdat ovat epävarmoja ja saattaa olla että joku niistä meni täysin pieleenkin. Osa noista tuntomerkeistä kuitenkin on aika lähellä totuutta :D

Muistaako joku enemmän tästä tapauksesta? Itse tunsin joskus henkilön jolla oli jotakin sidoksia tähän tapaukseen, siksi olen kiinnostunut. Muistaakseni tekijä oli vieläpä hieman mieleltään järkkynyt joten ihan täyttä murhatuomiota ei vissimmästi tullut..?
Pata
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 10:48 pm

Viesti Kirjoittaja Pata »

Oliskohan tässä kyseessä se Kankaanpään taiteilijahörhö. Vuotta en muista, mutta tohon 90-luvun puoleenväliin se taisi ajoittua. Muistaakseni se jonkun pariskunnan tappoi, olikohan motiivina joku varastamisepäily vai mikä kyseessä.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Juuh... Hatarasti muistan nyt tämän(kin) kun puheeksi otit. Täytyy kaivella jostain lisätietoja. Hyvä kun näitä vanhoja juttuja joku aina kaivelee, niin palautuu mieleen itsellekin.

Kaveria ja autoa (taisi olla Corsa) etsittiin oliko se nyt kaksi tai kolme päivää.

Siis kuka tietää lisää?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Miehen nimi oli muistaakseni Pekka Kalliomäki ja jotenkin Kankaanpäähän minäkin hänet yhdistäisin. Muistaakseni motiivina oli se, että pariskunta oli epäillyt häntä jonkun arvokkaan sormuksen tai kellon varastamista ja siitä Kaliomäki sitten suuttui ja tappoi pariskunnan. Iso tumma karhun näköinen mies oli tämä kuvanveistäjä!
paksupoika
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Kesä 24, 2007 12:19 am

Viesti Kirjoittaja paksupoika »

vasikka kirjoitti:Miehen nimi oli muistaakseni Pekka Kalliomäki ja jotenkin Kankaanpäähän minäkin hänet yhdistäisin. Muistaakseni motiivina oli se, että pariskunta oli epäillyt häntä jonkun arvokkaan sormuksen tai kellon varastamista ja siitä Kaliomäki sitten suuttui ja tappoi pariskunnan. Iso tumma karhun näköinen mies oli tämä kuvanveistäjä!

Taisi olla vielä niin että kello löytyi myöhemmin terassituolin pehmusteiden välistä, eli sitä ei ollut koskaan edes varastettu.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

paksupoika kirjoitti:
Taisi olla vielä niin että kello löytyi myöhemmin terassituolin pehmusteiden välistä, eli sitä ei ollut koskaan edes varastettu.

Niinpä juuri.
Pollari-kirjan kertomus päättyy sanoihin:
Keväällä-96 Kalle ja Kaija Kallion poika ryhtyi kevättöihin perimänsä talon pihassa Kankaanpäässä.Hän löysi ketjun ja kellon talon terassilta,puutarhatuolien istuintyynykasan alta...
minttusuklaa
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 4:43 pm

Viesti Kirjoittaja minttusuklaa »

Eikös tämä tapaus ollut Rikostarinoita Suomesta -ohjelmassa?
Musculus Sphincter
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 3:44 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Musculus Sphincter »

minttusuklaa kirjoitti:Eikös tämä tapaus ollut Rikostarinoita Suomesta -ohjelmassa?
Taisi olla.
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Tiina kirjoitti:
paksupoika kirjoitti:
Taisi olla vielä niin että kello löytyi myöhemmin terassituolin pehmusteiden välistä, eli sitä ei ollut koskaan edes varastettu.

Niinpä juuri.
Pollari-kirjan kertomus päättyy sanoihin:
Keväällä-96 Kalle ja Kaija Kallion poika ryhtyi kevättöihin perimänsä talon pihassa Kankaanpäässä.Hän löysi ketjun ja kellon talon terassilta,puutarhatuolien istuintyynykasan alta...
Tai olisiko tekijä laittanut sen sinne?
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

^ Niinpä.

Suomessa oikeus on aina arvostanut korkeamman tuomion arvoisiksi ryöstömurhat kuin muut surmat...
Avatar
Kalle-Ville
Adrian Monk
Viestit: 2503
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

vasikka kirjoitti:Miehen nimi oli muistaakseni Pekka Kalliomäki ja jotenkin Kankaanpäähän minäkin hänet yhdistäisin. Muistaakseni motiivina oli se, että pariskunta oli epäillyt häntä jonkun arvokkaan sormuksen tai kellon varastamista ja siitä Kaliomäki sitten suuttui ja tappoi pariskunnan. Iso tumma karhun näköinen mies oli tämä kuvanveistäjä!
Miehen nimi on mainitsemasi Pekka Kalliomäki, jonka taiteilijanimi on Jan Susi. Hän julisti tilansa, jossa taidettaan teki EU:iin kuulumattomaksi Tulimaaksi, jolle piti tulla mm. oma raha ja armeija ym. Tulimaan symbolina hänen postilaatikossaan paloi ikuinen tuli. Mies on kyllä isokokoinen, mutta enemmän vaaleahko ja partakin taisi hiukan punertaa aikoinaan.

Kalliomäki on tiettävästi edelleen kriminaalipotilaana Niuvanniemessä eikä ole pitkäkään aikaa, kun hänen taiteestaan oli juttuja aivan muissa kuin rikoslehdissä. Tulimaassa vieraili aikoinaan mm. tunnettuja poliitikkoja aina ministereitä myöten, joita tämän taitelijan tuttaviin ainakin silloin aikoinaan lehtikirjoitusten mukaan kuului.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Kalle-Ville kirjoitti:Tulimaan symbolina hänen postilaatikossaan paloi ikuinen tuli.
Kaverilla oli postilaatikko jatkuvasti ilmiliekeissä?? ...Taiteilijat...
Juanita
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Su Tammi 20, 2008 7:21 pm

Viesti Kirjoittaja Juanita »

Tää Jan Susi on kyllä käppäillyt Kankaanpään raitilla aina silloin tällöin eli ilmeisesti on välillä lomilla tuolta Niuvasta. Ainakaan ei oo tiedossa että olis kokonaan pois sieltä päässyt. Jonkun aikaa sitten (ainakin yli vuosi sitten, en muista tarkasti) hänellä oli ilmoitus paikallisessa lehdessä. Halusi vuokrata maata tulitaiteen tekoa varten... :shock:
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

joey kirjoitti: Kaverilla oli postilaatikko jatkuvasti ilmiliekeissä?? ...Taiteilijat...
OT..
Kätevää laskujen kannalta. :lol:

Meidänkin kylällä oli erään lajin taiteilija ja naapuri huusi hälle, että -hei tuu hakeen välillä postis, tää ploota on jo ihan täynnä.
Tämä vastasi:-En mä tuu, siellä on kuitenkin laskuja.

Sillähän ne välttää, kun ei hae. :roll: -
Avatar
Kalle-Ville
Adrian Monk
Viestit: 2503
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Tiina kirjoitti:
joey kirjoitti: Kaverilla oli postilaatikko jatkuvasti ilmiliekeissä?? ...Taiteilijat...
OT..
Kätevää laskujen kannalta. :lol:
Aivan asiaa, sillä eräässäkin valokuvatekstissä Tulimaansa symbolista hän kommentoi siihen tyyliin, ettei tule jatkuvia laskujakaan liekeissä olevaan postilaatikkoon, kun oli sillä kotitilalla eli EU:iin kuulumattomalla Tulimaalla joitakin ongelmia pankin kanssa.
Vastaa Viestiin