Kukkapenkkisurma Rovaniemi 1989

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Kukkapenkkisurma Rovaniemi 1989

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Elokuun 20.päivänä 1989 katosi kotoaan Rovaniemeltä 49-vuotias Lapin Keskussairaalan patologian osaston erikoislääkäri Andrew Kulanga.
Hän oli syntyjään Sri Lankasta mutta saanut Suomen kansalaisuuden noin 7 vuotta aikaisemmin.
Kulanga oli asunut Suomessa 20 vuotta.
Katoamispäivänä Ritva Santanen-Kulanga kävi kertomassa parille ystäväpariskunnalle miehensä lähdöstä Sri Lankaan osallistuakseen siellä jonkinlaiseen poliittiseen toimintaan.
Syyskuussa Lapin Kansassa oli uutinen minkä mukaan Kulanga oli kuollut Sri Lankassa.Lehdessä ei ollu tapahtumasta tai olosuhteista yksityiskohtaisia tietoja.Uutisessa vain viitattiin maan levottomiin oloihin ja kerrottiin patologin kuoleman olleen väkivaltainen.
Erinäisten vaiheiden kautta poliisit alkoivat tutkia asiaa ja lopulta patologi löydettiin oman pihansa kukkapenkkiin haudattuna.
Rouva Santanen-Kulanga tuomittiin 9 vuodeksi vankeuteen...

tulikukka
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 1:44 pm
Paikkakunta: Raisio

Viesti Kirjoittaja tulikukka »

No sepä oli aika täti! Miten olis ilennyt katsella kukkien kaunista loistoa tietäen että ukko siellä lannoittaa niitä? Kylläpä meistä naisistakin löytyy aika raivottaria. Vapiskaa, miehet!
elämä on mysteeri

tzeer
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ma Touko 21, 2007 5:20 pm

Viesti Kirjoittaja tzeer »

tuosta muistaakseni juttua jossain poliisikertoo kirjassa... :?

kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1002
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

Tällä pariskunnallahan oli kaksospojat, meni sitten heiltä samalla kertaa äiti ja isä. Minä vuonna rouva vapautui?

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kaksospojat olivat miehen edellisestä avioliitosta.
Tästä liitosta ei ollut lapsia.
Juttuhan alkoi selviämään siitä kun pojat eivät uskoneet että isä olisi lähtenyt matkoille kertomatta heille mitään ja alkoivat sitä ihmettelemään.

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Ei ole tarkoitus mollata naisasialiikkeen ja tasa-arvon jaloja asioita, mutta eikö 9 vuoden tuomio eli kai käytännössä 4,5 v istuminen noin vakaasti harkitusta teosta ole aivan naurettava?

Miksei tullut elinkautista?

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Ihme juttu on joo.
Mutta kai tää katsottiin pikaistuksissa tehnyksi kun ampui päähän ilmeisesti riidan päätteeksi.
Tosin näistä viranomaisen harhauttamisista ja tutkimuksista Sri Lankassa asti ois saanut jo määrätä triplaelinkautisen :?

jesse72
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 5:41 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja jesse72 »

Nainen oli ilmeisesti ollut humalassa agressiivinen myös aikaisemmin ja mm. huitonut miestään puukolla. Tästä tapauksesta taisi olla myös telkkarissa sarjassa Suomalainen Murha (vai mikä se nyt oli).

Hämäriä muistikuvia, että miehellä olisi ollut rakastaja ja liitto oli pelkkä kulissi, toivottavasti en muista aivan väärin?
Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Et muista väärin. Kyllä tällä herralla jotain avioliiton ulkopuolista säätöä oli olemassa ja kai se vähän siinä motiivissa osaansa näytteli :?

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1847
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Yllättävää, että ei mennyt murhaksi, vaikka mies surmattiin ampumalla ja ruumis piilotettiin kukkapenkkin. Naisilla on tietysti se valttikortti, että voi aina yrittää vedota miehen perheväkivaltaisuuteen tai syyttää vaikka raiskauksen yrityksestä.
Olikos Kulatungan vaimo ammatltaan sairaanhoitaja? Lieköhän palannut vanhaan työhönsä.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

vasikka kirjoitti:Yllättävää, että ei mennyt murhaksi, vaikka mies surmattiin ampumalla ja ruumis piilotettiin kukkapenkkin. Naisilla on tietysti se valttikortti, että voi aina yrittää vedota miehen perheväkivaltaisuuteen tai syyttää vaikka raiskauksen yrityksestä.
Olikos Kulatungan vaimo ammatltaan sairaanhoitaja? Lieköhän palannut vanhaan työhönsä.
Oli sairaanhoitaja tämä vaimo.
Ensinhän rouva yritti väittää että mies olisi tehnyt itsemurhan ja käskenyt hävittää ruumiin. Ja tämän itsemurhaviestin rouva oli muka hävittänyt( tosi uskottavaa :roll: )Miehen ystäviä kuultaessa oli täysin selvää että itsemurha ei tullut kyseeseen ja itse ei olisi pystynytkään itseään siinä kulmassa ampumaan mistä luoti sittemmin löytyi.

Aariel
Vic Mackey
Viestit: 1955
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 12:02 pm

Viesti Kirjoittaja Aariel »

tzeer kirjoitti:tuosta muistaakseni juttua jossain poliisikertoo kirjassa... :?
Jep, oli. Sieltä luin itsekin tämän jutun joku aika sitten.. Ehkä joku vuosi sitten lukasin ja kaikkea se sairas pää keksiikin.. :( *huokaus*

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2431
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

vasikka kirjoitti:Yllättävää, että ei mennyt murhaksi, vaikka mies surmattiin ampumalla ja ruumis piilotettiin kukkapenkkin. Naisilla on tietysti se valttikortti, että voi aina yrittää vedota miehen perheväkivaltaisuuteen tai syyttää vaikka raiskauksen yrityksestä.
Olikos Kulatungan vaimo ammatltaan sairaanhoitaja? Lieköhän palannut vanhaan työhönsä.
Erityisen yllättävää todellakin, ettei mennyt murhaksi, sillä lääkärimiehellä (jossa oli naistenmiehen vikaa melko paljon) oli jo toinen nainen ainakin lehtitietojen mukaan 'kierroksessa', mikä lie ollutkin teon todellinen motiivi tällä sairaanhoitajavaimolla. Siis tapa mies ennen kuin tulet jätetyksi itse.

leijona
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 9:01 pm

Lieköhän palannut vanhaan työhönsä.

Viesti Kirjoittaja leijona »

en ole varma asiasta,mutta kuulin huhua että toimisi kyseinen rouva ammatissaan nykyään jossain päin kannusta tai siellä lähellä!?

hellämustapääfinnilä
Martin Beck
Viestit: 834
Liittynyt: Su Helmi 14, 2010 8:52 pm

Re: Kukkapenkkisurma

Viesti Kirjoittaja hellämustapääfinnilä »

Laitan tänne 'talteen' Kukkapenkkisurmaa koskevan linkin, jonka joku oli postannut 'Raisan tapaus'-ketjuun jokin aika sitten:

http://www.yle.fi/player/player.jsp?nam ... %2F06520_1

Olisi mielenkiintoista kuulla jos jollakin on lisätietoa tämän sairaanhoitajarouvan myöhemmistä vaiheista vankeustuomion kärsimisen jälkeen. Samoin kiinnostaisi tieto siitä, missä päin Rovaniemeä pariskunnan talo on sijainnut, kuulin aikoinaan huhuja siitä mutta muistikuvat ovat kadonneet. Ehdin itse muuttaa pois paikkakunnalta ennen tätä tapausta.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.

Vastaa Viestiin