Jari Pekka Koskela, 45v., surmattu Helsingissä 2010

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

iltalehti:


Liikemies Jari Pekka Koskelan, 45, surman tekijäryhmään epäillään kuuluvan myös hänen naisystävänsä.

Nainen oli tiettävästi viimeisiä, jotka näkivät Koskelan elossa.

Koskelan on kerrottu saaneen helmikuussa salaperäisen puhelun ja lähteneen saman tien Kontulasta sijaitsevasta asunnostaan liikkeelle. Hän ei koskaan enää palannut kotiinsa hengissä.

Vai lähtikö Koskela sittenkään liikkeelle? IS:n tietojen mukaan hänet on surmattu kotonaan Kontulankaari 11:ssa Helsingissä. Rikosylikomisario Kari Tolvanen vahvisti tiedon IS:lle.

Tiettävästi tämän jälkeen ruumis kuljetettiin henkilöautolla Nurmijärvelle, jossa se haudattiin keskelle metsää.

Poliisi yllätti viikonloppuna neljä miestä haudalta. Miesten tarkoituksena oli kaivaa ruumis syvemmälle hautaan tai siirtää vainaja "parempaan" paikkaan.

Iltalehden mukaan surman taustalla ovat ihmissuhdeongelmat. Lehden mukaan yksi vangituista on naisystävän poika.

- Kyse ei missään nimessä ole alamaailmaan liittyvistä asioista, pikemminkin tavallisista suomalaisista rikossyistä, Tolvanen kerto
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

jmit
Vic Mackey
Viestit: 1909
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Jari-Pekka Koskela

Viesti Kirjoittaja jmit »

Iltalehdestä:

"Iltalehden tietojen mukaan nyt paljastuneen rikoksen taustalla ovat kärjistyneet parisuhdeongelmat.

45-vuotiaan liikemiehen Jari Pekka Koskelan tiedetään seurustelleen taposta vangitun 46-vuotiaan naisen kanssa.

Koskelan uskotaan olleen elossa vielä illalla 18. helmikuuta naisystävänsä asunnolla Kontulassa. Hän oli saanut puhelinsoiton ja häipynyt sen jälkeen mitään sanomatta asunnosta. Näin ainakin naisystävä kertoi myöhemmin poliisille.

Meni kuitenkin kaksi viikkoa ennen kuin sukulaiset alkoivat kaivata miestä ja tekivät hänestä katoamisilmoituksen.

Naisystävää ei tuossa vaiheessa epäilty mistään rikoksesta. Juttua tutkittiin aluksi tavallisena katoamisena, joskin henkirikoksen mahdollisuus oli vahvasti esillä."

Suomessa on näköjään lupa tehdä murhia, jos sukupuoli sattuu olemaan nainen. siis oli tiedossa, että viimeinen surmatun elossa nähnyt oli avovaimo, joka ei tehnyt katoamisilmoitusta ja sanoi, että mies sai puhelun ja vain lähti. Näistä lähtökohdista avovaimoa ei edes epäilty rikoksesta.

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Spring kirjoitti:Vois pikkuhiljaa loppua julkisuudessa väittämä että hän välitti vuokra-asuntoja tms...hänen hallussaan oli vain yksi pienehkö asunto jota hän välitti keikkamiehille. Lisäksi annettu kuvaa liikemiehestä, hänellä ei ollut mitään suurempaa kuviota silläkään puolella, eli sossun korvauksilla. Niin kuin päivän lehdessä vihjattiin suhdeongelmiin tms. pitänee kutinsa, mitä Koskelan tunsin henkilökohtaisesti. Kertonee myös jotain kun olimme sopineet tapaavamme seuraavana päivän pe 19.02. käydäksemme katsomassa hänen uutta vuokra-asuntoa. En tavoittanut häntä enään siinä vaiheessa...muisto hänelle. Vielä tästä pariskunnasta, voin vieläkin väittää että heidän tapansa rahastaa tässä jutussa on tosi naurettava teko. He eivät yksinkertaisesti tienneet todellisista taustoista, vain sepitteitä...
Jos sossun toimeentulotuella elää on ymmärrettävää miksi keräsi vuokrat käteisellä, tilillähän ei saa näkyä yli 50 euron suuruista tuloa jos sossusta mielii jotain rahaa saada, eli tämäkin seikka sai järkevän selityksen. Ja näköjään tähän ei suurempaa mysteeriä liittynyt kuin ne iänikuiset ihmissuhdeongelmat joiden vuoksi lähtee niin monelta suomessakin vuosittain henki, aika näyttää mitä oikeudessa ja kuulusteluissa selviää.
On tuo poliisin toiminta näköjään aika hyvää ja huomaamatonta ainakin joskus, naisystävä on varmasti ollut epäiltynä pidempään kun on ilmeisesti seurantaan laitettu, ei vain ole ollut todisteita, mutta nythän niitä on oikein kunnolla ainoastaan alkavat varmaan tekijät keskenään kiistellä kuka on eniten syyllinen ja kuka vähiten. Onnistuisipa poliisi kaikissa tapauksissa yhtä kiitettävästi, tosin kaikissa tapauksissa tekijä ei löydy lähipiirissä ja se vaikeuttaa huomattavasti juttujen selviämistä.

MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

No hupsista! Meinasin jo eilen kysellä, että mitenkäs se naisystävä, joka ei kahteen viikkoon tehnyt katoamisilmoitusta, mutta ajattelin, ettei sovi syyttömiä tällaisella julkisella palstalla mennä mustamaalaamaan.
Minusta tuo kuitenkin näyttää, että kyseessä siis olisi juurikin tuo naisystävä apureineen, eikä mikään ''kiristävä tuttava pariskunta''.

Ihmissuhdedraama

Keskiviikko 9.6.2010 klo 04.36

Äiti ja poika vangittiin liikemiehen surmasta epäiltyinä.
Iltalehti kertoi tiistaina, että kadonnut liikemies Jari Pekka Koskela oli löydetty metsähaudasta.
Iltalehti kertoi tiistaina, että kadonnut liikemies Jari Pekka Koskela oli löydetty metsähaudasta. (POLIISI)

Poliisi vahvistaa Iltalehden tiistaina julkaisemat tiedot, joiden mukaan Nurmijärvellä paljastuneen metsähautasurman taustalla ovat ihmissuhdeongelmat.

- Sieltä alueelta se löytyy, toteaa rikoskomisario Arto Karalahti Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä.

Tarkemmin Karalahti ei vielä lähde motiivia avaamaan.

"Häipyi asunnosta"

Iltalehden tietojen mukaan nyt paljastuneen rikoksen taustalla ovat kärjistyneet parisuhdeongelmat.

45-vuotiaan liikemiehen Jari Pekka Koskelan tiedetään seurustelleen taposta vangitun 46-vuotiaan naisen kanssa.

Koskelan uskotaan olleen elossa vielä illalla 18. helmikuuta naisystävänsä asunnolla Kontulassa. Hän oli saanut puhelinsoiton ja häipynyt sen jälkeen mitään sanomatta asunnosta. Näin ainakin naisystävä kertoi myöhemmin poliisille.

Meni kuitenkin kaksi viikkoa ennen kuin sukulaiset alkoivat kaivata miestä ja tekivät hänestä katoamisilmoituksen.

Naisystävää ei tuossa vaiheessa epäilty mistään rikoksesta. Juttua tutkittiin aluksi tavallisena katoamisena, joskin henkirikoksen mahdollisuus oli vahvasti esillä.

Vangitut kavereita

Tutkinta polki pitkään lähes paikoillaan, kunnes vyyhti alkoi avautua toukokuun loppupuolella. Tapahtumien kulku rupesi paljastumaan, ja poliisi pääsi tekijöiksi epäiltyjen jäljille.

Samalla saatiin selitys myös sille, miksi naisystävä ei ollut ilmoittanut katoamista poliisille.

Yksi vangituista nuorukaisista on IL:n tietojen mukaan naisen poika, jonka epäillään osallistuneen surmatyöhön.

Muut kolme ovat pojan kaveripiiristä. He ovat iältään 20-25-vuotiaita. Yhtä epäillään osallisuudesta tappoon, kahta rikoksentekijän suojelusta.

Poliisi vahvistaa, että vangitut tuntevat toisensa entuudestaan. Kenelläkään heistä ei tiettävästi ole merkittävää rikostaustaa.

RISTO KUNNAS
[email protected]
Nuotio & Äreät Tiput

Wallabi
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 4:08 pm

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Wallabi »

IS kertoo näin:
Myös naisystävää epäillään liikemiehen surmasta
09.06.2010 08:10

Liikemies Jari Pekka Koskelan, 45, surman tekijäryhmään epäillään kuuluvan myös hänen naisystävänsä.

Nainen oli tiettävästi viimeisiä, jotka näkivät Koskelan elossa.

Koskelan on kerrottu saaneen helmikuussa salaperäisen puhelun ja lähteneen saman tien Kontulasta sijaitsevasta asunnostaan liikkeelle. Hän ei koskaan enää palannut kotiinsa hengissä.

Vai lähtikö Koskela sittenkään liikkeelle? IS:n tietojen mukaan hänet on surmattu kotonaan Kontulankaari 11:ssa Helsingissä. Rikosylikomisario Kari Tolvanen vahvisti tiedon IS:lle.

Tiettävästi tämän jälkeen ruumis kuljetettiin henkilöautolla Nurmijärvelle, jossa se haudattiin keskelle metsää.

Poliisi yllätti viikonloppuna neljä miestä haudalta. Miesten tarkoituksena oli kaivaa ruumis syvemmälle hautaan tai siirtää vainaja "parempaan" paikkaan.

Iltalehden mukaan surman taustalla ovat ihmissuhdeongelmat. Lehden mukaan yksi vangituista on naisystävän poika.

- Kyse ei missään nimessä ole alamaailmaan liittyvistä asioista, pikemminkin tavallisista suomalaisista rikossyistä, Tolvanen kertoi IS:lle.

Hannes Markkula
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... os=hl-ko-1

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1848
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Olisikohan poliisilla ollut puhelinkuuntelu käytössään vai onko joku juttuun sekaantuneista vasikoinut koko köörin. Tuskinpa poliisit ihan sattumalta ovat haudalle voineet osua.

Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 652
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

matlockb kirjoitti:
Spring kirjoitti:Vois pikkuhiljaa loppua julkisuudessa väittämä että hän välitti vuokra-asuntoja tms...hänen hallussaan oli vain yksi pienehkö asunto jota hän välitti keikkamiehille. Lisäksi annettu kuvaa liikemiehestä, hänellä ei ollut mitään suurempaa kuviota silläkään puolella, eli sossun korvauksilla. Niin kuin päivän lehdessä vihjattiin suhdeongelmiin tms. pitänee kutinsa, mitä Koskelan tunsin henkilökohtaisesti. Kertonee myös jotain kun olimme sopineet tapaavamme seuraavana päivän pe 19.02. käydäksemme katsomassa hänen uutta vuokra-asuntoa. En tavoittanut häntä enään siinä vaiheessa...muisto hänelle. Vielä tästä pariskunnasta, voin vieläkin väittää että heidän tapansa rahastaa tässä jutussa on tosi naurettava teko. He eivät yksinkertaisesti tienneet todellisista taustoista, vain sepitteitä...
Jos sossun toimeentulotuella elää on ymmärrettävää miksi keräsi vuokrat käteisellä, tilillähän ei saa näkyä yli 50 euron suuruista tuloa jos sossusta mielii jotain rahaa saada, eli tämäkin seikka sai järkevän selityksen. Ja näköjään tähän ei suurempaa mysteeriä liittynyt kuin ne iänikuiset ihmissuhdeongelmat joiden vuoksi lähtee niin monelta suomessakin vuosittain henki, aika näyttää mitä oikeudessa ja kuulusteluissa selviää.
On tuo poliisin toiminta näköjään aika hyvää ja huomaamatonta ainakin joskus, naisystävä on varmasti ollut epäiltynä pidempään kun on ilmeisesti seurantaan laitettu, ei vain ole ollut todisteita, mutta nythän niitä on oikein kunnolla ainoastaan alkavat varmaan tekijät keskenään kiistellä kuka on eniten syyllinen ja kuka vähiten. Onnistuisipa poliisi kaikissa tapauksissa yhtä kiitettävästi, tosin kaikissa tapauksissa tekijä ei löydy lähipiirissä ja se vaikeuttaa huomattavasti juttujen selviämistä.
Jaa, tätä puljausta harrastetaan edelleen: vuokrataan asunto, saadaan sen vuokraan rahat asumistukena, sossusta tms. Asutaan itse jossain mimmin luona ja vuokrataan se "oma" asunto edelleen pimeästi. Joskus kymmenen vuotta sitten hepuilla oli jotain kuusikin asunto eri kunnissa ja kaikista maksoi sossu vuokran ja nämä asunnot oli sitten vuokrattu eteenpäin. Melkoisia "liikemiehiä" :mrgreen:
Syntyneet räyhäämään

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

vasikka kirjoitti:Olisikohan poliisilla ollut puhelinkuuntelu käytössään vai onko joku juttuun sekaantuneista vasikoinut koko köörin. Tuskinpa poliisit ihan sattumalta ovat haudalle voineet osua.
Seurantaan laitettu koko kaveripiiri. Todennäköisesti puhelimessa on puhuttu varomattomasti ja koko kööri paikannettu Nurmijärven korpeen eikä ole edes sienestyskausi poislukien korvasieni. Olishan tossa jo Joutsenlahtikin laittanut miehet asian tarkastamaan.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Tikkewtz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: Ma Tammi 07, 2008 11:21 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Tikkewtz »

Tai sitten on käynyt niin, että porukkaa on varjostettu tyyliin 24/7. Tiedetty varmasti, että jollakin tuosta ydinporukasta on tekemistä katoamisen kanssa. Huomattu, että nyt on koko kööri liikkeellä, ei muuta kuin odotellaan, että jotain tapahtuu. Tulipa tästäkin jutusta sitten oikeaa draamaa. Motiivit varmaan kerkiävät vaihtua vielä moneen otteeseen.
Fuck off, I am Clive Owen. That's mental

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Äidille ja pojalle syyte miehen murhasta
IS 05.10.2010 11:33


Helsinkiläisen Jari Koskelan surmaamiseen tai sen jälkien peittelyyn osallistui syyttäjän mukaan peräti seitsemän miestä ja naista.

Pääsyytettyihin kuuluvat Koskelan avopuoliso ja tämän aikuinen poika.

Syyttäjä Eija Velitski vaati avopuolisolle rangaistusta murhaan yllyttämisestä Helsingin käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä. Itse murhasta Velitski syyttää aikuista poikaa ja toista miestä.

Kaikki kolme kiistävät murhan tai siihen yllyttämisen.

Neljälle muulle luettiin syytteitä rikoksentekijän suojelemisesta, hautarauhan rikkomisesta ja avunannosta hautarauhan rikkomiseen.

Syyttäjän mukaan avopuoliso oli jo kuukausien ajan panetellut pojalleen, kuinka huonosti Koskela häntä väittämänsä mukaan kohteli.

- Lopulta syntyi yhteinen päätös, että Jari Koskelasta on päästävä eroon, Velitski sanoi.

Kuolemaan johtanut pahoinpitely tapahtui aamuyöstä 19. helmikuuta asunnossa Helsingin Kontulassa.

Syyttäjän mukaan väkivalta oli silmitöntä ja kesti tunnin: uhria hakattiin nyrkein, päätä taottiin lattiaan, tökittiin veitsellä kylkeen ja potkittiin päähän raudoitetuin turvakengin.

- (Avopuolison) katsellessa vierestä, Velitski sanoi.

Vei lapsensa
aamulla tarhaan

Surman jälkeen avopuoliso oli syyttäjän mukaan keittänyt kahvit ja todennut, että ruumiista täytyy päästä eroon.

Aamulla nainen syyttäjän mukaan vei lapsensa tarhaan ja kouluun ja palasi siivoamaan verijälkiä. Sitten perhe lähti hiihtoloman viettoon.

- Hän on ollut täysin rauhallinen. Teko ei ole järkyttänyt häntä millään lailla, Velitski sanoi.

Ruumis laitettiin ensin pakastearkkuun, vietiin sitten sohvaliikkeen varastoon Nurmijärvelle ja lopulta metsään. Kesäkuussa mentiin uudestaan ruumiin luo tarkoituksena hävittää se lopullisesti silpomalla ja polttamalla.

Ruumiin siirtelyyn ja piilotteluun osallistui syyttäjän mukaan koko joukko saman tuttavapiirin jäseniä.

Uhrin äiti ja teini-ikäinen tytär vaativat syytetyiltä korvauksia. Vanha äiti itki oikeudessa lohduttomasti nenäliinaansa, kun syyttäjä kuvaili tapahtumia.

Avopuoliso kiisti ehdottomasti yllyttäneensä ketään murhaamaan tai tarkoittaneensa millään puheillaan, että joku tekisi Koskelalle väkivaltaa. Hän itse oli nukkumassa asunnossa, kun miehet surmasivat Koskelan, ja teko tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

Miehet puolestaan myönsivät syyllistyneensä korkeintaan pahoinpitelyyn. Puolustuksen mukaan teko ei ollut harkittu, uhri kamppaili vastaan, eikä pahoinpitely kestänyt tuntia vaan 10-15 minuuttia.

Kuulostaa kyllä äärimmäisen törkeältä teolta, toivottavasti tuomiot ovat senmukaisia.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

On se kumma, kun "eroon täytyy päästä"ja ainoa vaihtoehto on sitten surmaaminen... Eikä mikään tavis ampuminen tietenkään tullut kysymykseen, vaan tuollainen älytön "ylitappaminen".
:evil:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Tampereen Tyttö kirjoitti:On se kumma, kun "eroon täytyy päästä"ja ainoa vaihtoehto on sitten surmaaminen... Eikä mikään tavis ampuminen tietenkään tullut kysymykseen, vaan tuollainen älytön "ylitappaminen".
:evil:
Niimpä, todella sairaalta kuulostaa tuo tekotapa, eihän näille tekijöille ole muuta oikeaa paikkaa kuin loppuikä linnassa, mutta valitettavasti sitä ei laki mahdollista.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Syyttäjän mukaan alle helsinkiläisnainen kuitenkin hyvin tiesi, mitä hänen kotona asunut aikuinen poikansa ja tämän kaveri aikoivat miesystävälle tehdä. Tästä osoittavat useat epäjohdonmukaisuudet naisen käytöksessä.

Nainen oli valittanut pojalleen useasti, miten Koskela kohteli häntä ja hänen alaikäisiä lapsiaan huonosti. Lisäksi Koskelan alkoholinkäyttö oli aiheuttanut koko seitsemän kuukautta kestäneen suhteen ajan ongelmia.

Syyttäjän mukaan Koskelan surmaamiseen oli päädytty äidin ja pojan yhteisen harkinnan jälkeen.

Sitten Facebookiin

Syyttäjän mielestä naisen kylmähermoisuus osoittaa, että hän oli todellisuudessa koko ajan johtavassa roolissa surmatyön suhteen.

Nainen oli muun muassa käyttänyt Facebookia heti Jari-Pekka Koskelan kuoleman jälkeisenä aamuna kello 8.29 ja kello 11.42 pelaten muun muassa korttipeliä muiden henkilöiden kanssa.

Pari päivää myöhemmin hän teki vielä parisuhdetestejä, muun muassa Minkälaisista miehistä kiinnostut.

Syyttäjän mielestä Facebookin käyttö osoittaa, että hän on tiennyt odottaa Koskelan kuolemaa eikä teko siten ole saanut häntä pois tolaltaan.

"Tiesi, mitä tuleman pitää"


Syyttäjän mukaan myös naisen käyttäytyminen surman aikana herättää kysymyksiä.

Poliisikuulusteluissa Koskelan pahoinpitelyyn osallistunut nuori mies kertoo, miten nainen oli noussut ylös sängystä pahoinpitelijöiden saapuessa ja poistunut huoneesta sanomatta tai tekemättä mitään "aivan kuin olisi tiennyt, mitä tuleman pitää."

Pahoinpitelyyn osallistunut mies kertoi poliisikuulusteluissa, miten nainen oli käynyt käynyt huoneen ovella useita kertoja surmateon aikana. Teon jälkeen hän oli käynyt ostamassa kaupasta kloriittia ja pessyt verijäljet pois yhdessä poikansa kanssa.

Verisen surmayön jälkeen nainen istahti vielä normaalisti aamukahville, kertoi asunnossa yöpynyt nuori nainen. Nainen oli toivottanut hänelle hyvät huomenet ja sanonut pojalleen, että siitä pitää päästä eroon tarkoittaen ilmeisesti miesystävänsä ruumista.


http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 10/1199520

Wallabi
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 4:08 pm

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja Wallabi »

Hesari kertoo näin:
Syyttäjä: Äiti taivutti poikansa ja tämän kaverin tappamaan miehensä

5.10.2010 13:10 | Päivitetty: 5.10.2010 15:14
STT

Liikemieheksi luonnehditun miehen epäillään joutuneen murhatuksi parisuhdeongelmien vuoksi.

Syyttäjän mielestä henkirikoksen henkisenä alkuunpanijana toimi alle viisikymppinen nainen, joka taivutti parikymppisen poikansa ja toisen nuorukaisen tappamaan asuinkumppaninsa.

Syyttäjän mukaan nainen oli kertonut toistuvasti, kuinka mies kohtelee häntä ja perheen pieniä lapsia huonosti ja käyttää liikaa alkoholia. Syyttäjän näkemys on, että keskustelut johtivat päätökseen, että miehestä on päästävä eroon. Helmikuussa uhrin kimppuun hyökättiin, kun hän nukkui.

Oikeudessa kävi ilmi, että ruumis puettiin pilkkihaalariin, nostettiin pakastearkkuun ja kuljetettiin sohvaliikkeen varastoon. Ruumis päätyi Nurmijärvellä metsään, josta se löydettiin kesäkuussa silvottuna. Haudan luota napattiin neljä nuorukaista.

Kukaan syytetyistä ei tuntunut olevan mielestään vastuussa uhrin kuolemasta tai oikein mistään muustakaan rikollisesta toiminnasta, kun asiaa alettiin käsitellä tiistaina käräjillä Helsingissä.

Murhasta syytetyt nuorukaiset myönsivät pahoinpitelyn. Yllyttämisestä syytetty äiti kielsi syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Puolustuksen mukaan tapahtumat tulivat naiselle yllätyksenä eikä hän voinut vaikuttaa poikien menettelyyn.

Jutussa on syytettynä kolme muutakin nuorehkoa miestä ja myös toisen murhasta syytetyn nuorukaisen äiti. Rikosnimikkeinä ovat muun muassa rikoksentekijän suojeleminen ja hautarauhan rikkominen.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Syy ... 5260638124

Kysyinkin tätä jo aiemmin, mutta onko missään ollut tietoa, mistä päin Nurmijärveä Koskela on löydetty haudattuna?

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Jari Pekka Koskela,45

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Jälleen kerran ollaan olevinaan niin kovia miehiä että ei kovemmasta puhettakaan kun oikein kahden miehen kanssa hyökätään aseistettuna nukkuvan miehen kimppuun mamman käytännössä ihmetellessä vieressä ja ollaan tekevinään niin täydellinen rikos kun ollaan niin helvetin kovia miehiä mutta sitten kun käräjille joudutaan niin ei ollakkaan kovia miehiä eikä olla tehty mitään, prkl mitä raukkoja. Pääseeköhän poika mammansa kans samaan selliin :mrgreen:
Loppuu tuo "kovana jätkänä" oleminen monella kun oikeuteen marssitetaan :roll:

Vastaa Viestiin