Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Lapsille vaaraton tauti sanotaan Niuvanniemessä.
Kolmeviikkoinen vauva kuoli koronaan Qatarissa

Kolmeviikkoinen vauva on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Qatarissa, kertoi maan terveysministeriö sunnuntaina. Terveysministeriön tietojen mukaan pienokaisella ei ollut sairauksia, jotka olisivat tehneet hänet erityisen alttiiksi koronalle.

Kyseessä oli toinen koronaan kuollut lapsi Qatarissa sitten pandemian alkamisen.

Qatarin terveysministeriön mukaan lapset saavat vakavia koronaoireita harvemmin kuin aikuiset, mutta samalla kun tartuntojen määrät nykyisen tartunta-aallon aikana kasvavat aikaisempia suuremmiksi myös lasten sairaanhoidon tarve kasvaa.

Qatarissa on virallisesti rekisteröity noin 300  000 koronavirustartuntaa ja liki 600 viruksen aiheuttamaan tautiin kuollutta. Qatarissa on 2,6 miljoonaa asukasta.

Omikronmuunnoksen myötä tartuntojen määrä on Qatarissakin noussut nopeasti. Joulukuussa peruttiin kaikkien sellaisten terveydenhuollon ja hallinnon alan työntekijöiden lomat, jotka ovat tekemisissä koronatapausten kanssa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kol ... #gs.mmfqnd

VäärinMeni
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: Ma Loka 18, 2021 5:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja VäärinMeni »

pILLSANDSURGERYLIFESTYLEANDCHANG.jpg
pILLSANDSURGERYLIFESTYLEANDCHANG.jpg (19.38 KiB) Katsottu 466 kertaa
Päivän rokotettu : Suuryritys saa mielestäni valehdella, ja luotan heihin jatkossakin, koska valvonta toimii. ????????
Päivän THL : 20% sairaalahoitoon rokottamattomista
Päivän huomio : Rokotetut tarvitsevat lääkkeitä jokapäiväisessä elämässään

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Itävalta aikoo edelleen tehdä rokotteista pakollisia – lakiesitys parlamentin käsittelyyn ensi viikolla

Itävalta aikoo edelleen tehdä koronarokotuksista pakollisia helmikuussa, vakuutti liittokansleri Karl Nehammer sunnuntaina. Rokotuksesta kieltäytyviä odottavat isot, jopa yli 4 000 euron, sakot.

Maan parlamentin on määrä hyväksyä pakollisia rokotuksia koskeva lakiehdotus torstaina. Lain oli alun perin määrä koskea kaikkia yli 14-vuotiaita, mutta nyt lakiesitys koskee vain täysi-ikäisiä.

Mikäli lakiesitys hyväksytään, Itävallasta tulee ensimmäinen maa Euroopassa, joka tekee koronarokotuksista pakollisia. Lauantaina liki 27 000 ihmistä osoitti Wienissä mieltään lakia vastaan, koska se protestoijien mukaan on hyökkäys henkilökohtaista valinnanvapautta vastaan.

Tällä hetkellä noin 71,5 prosenttia itävaltalaisista on saanut täyden rokotesuojan. Luku on useita prosenttiyksikköjä alempi kuin naapurimaissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ita ... #gs.mmfw0b

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Rokottamaton lumihiutale laitettiin koneeseen ja maasta pois.

Novak Djokovic karkotettiin Australiasta agenttisaattuessa – Serbian pääministeri jyrähti: ”Skandaali!”

Novak Djokovic hävisi oikeustaistelunsa Australian maahantuloviranomaista vastaan.

TENNISTÄHTI Novak Djokovic on poistunut Australiasta. Djokovic poistui maasta hävittyään sunnuntaina oikeustaistelun Australian viisumistaan.

Australian liittovaltion oikeus päätti kolmen tuomarin kokoonpanolla, että Australian maahanmuuttoministeri Alex Hawkella oli perjantaina oikeus perua serbipelaajan viisumi.

Serbialainen poistui maasta Melbournen lentoasemalta lähteneellä lennolla. Australian liittovaltion agentit saattoivat hänet ja hänen seurassaan olleet henkilöt lentoaseman loungesta lähtöportille.

Djokovic lensi Dubaihin. Lento lähti paikallista aikaa 23.00.

DJOKOVIC sanoi olevansa pettynyt oikeuden päätökseen.

–  Kunnioitan kuitenkin päätöstä ja teen viranomaisten kanssa yhteistyötä, jotta lähtöni maasta toteutuu, Djokovic kertoi Sydney Morning Heraldin julkaisemassa tiedotteessa.

Hän kertoi pitävänsä epämukavana, että turnaukseen liittyen kaikki kiinnostus on kohdistunut häneen.

– Toivottavasti pääosaan nousee nyt tennis ja turnaus, jota rakastan, Djokovic sanoi.

34-vuotiaan maahantulo- ja karkotussaaga jatkui läpi päättyvän viikon.

Serbian pääministeri Ana Brnabic piti oikeuden ratkaisua skandaalimaisena.

– Olen pettynyt. Oikeuden päätös on skandaalimainen. Tämä on osoitus siitä, miten oikeusvaltioperiaate toimii – tai pikemminkin ei toimi – joissain maissa, Brnabic jyrisi.

Djokovic on voittanut Australian avoimet urallaan yhdeksän kertaa.
https://www.is.fi/tennis/art-2000008544070.html

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Tanskasta ja Norjasta hyvin positiivisia merkkejä korona­tilanteesta – seuraako Suomi perässä?

Vaikka tartuntojen määrä on yhä nousussa, Norjassa ja Tanskassa sairaala- ja tehohoidon tarve on viime viikkoina kääntynyt laskuun.

NORJASSA ja Tanskassa THL:ää vastaavien elinten Folkehelseinstituttetin (FHI) ja Statens Serum Institutin (SSI) tuoreimmat koronaraportit antavat orastavan positiivisen viestin siitä, että pahimmat uhkakuvat omikronhyökyaallosta eivät toteudu.

Lue lisää: Etäkoulun koko karmeus alkaa paljastua – jälki on suorastaan tuhoisaa

FHI:n ja SSI:n viime viikon (3.–9. tammikuuta) raporteista käy ilmi, että vaikka tartuntojen määrä Norjassa ja Tanskassa jatkaa yhä kasvuaan, sairaala- ja tehohoito eivät ole kuormittuneet äärirajoille eivätkä yhteiskunnan ydintoiminnot ole lamaantuneet.

Norjassa potilasmäärät sairaan- ja tehohoidossa ovat olleet jo kolme viikkoa laskusuunnassa ja Tanskassakin kaksi viime viikkoa.

Tanskassa omikronaalto on alkanut myös taittua. Tartuntamäärät eivät osoita enää eksponentiaalisesti kohti taivasta, vaikka ne vielä kasvavatkin.

Tanska seuraa Britanniaa, jossa tautihuippu on näyttänyt jo taittuneen. Britanniassa rekisteröitiin lauantaina ensimmäisen kerran yli kuukauteen alle 100 000 tartuntaa. Huippuluvusta on tultu jo yli puolet alaspäin.

Ohessa FHI:n ja SSI:n tuoreimman koronaraportin ydinkohdat:

Tartunnat
NORJA: Tartuntojen määrä on Norjassa edelleen kovassa kasvussa omikronvariantin leviämisen johdosta. Viikolla 1 kirjattiin hurja 70 prosentin lisäys tartuntoihin. Norjassa rekisteröitiin vuoden ensimmäisen viikon aikana reilut 45 200 tartuntaa. Se oli koko pandemia-ajan suurin viikkoluku. Lisäystä edelliseen viikkoon oli yli 18 000 tartuntaa. Erityisesti 13–19-vuotiaissa tartunnat kasvoivat hurjasti, ne yli kaksinkertaistuivat.

FHI povaa, että tartuntojen määrä pysyy korkeana seuraavat viikot, mikä voi näkyä sairaalapotilaiden määrässä.

TANSKA: Tanskassa tartuntojen eksponentiaalinen kasvu on sen sijaan taittumassa. Tartuntamäärät kasvoivat edelleen, mutta lisäystä oli edelliseen viikkoon nähden vain kuusi prosenttia. Tanskassa tartuntoja oli vuoden ensimmäisellä viikolla reilut 127 300. Myös Tanskassa tartuntamäärät 16–19-vuotiaissa ovat kasvaneet eniten, lisäystä edelliseen viikkoon 75 prosenttia.

Sairaalahoito
NORJA: Viikolla 1 sairaalahoitoon hakeutui 229 koronapotilasta. Luku oli edellisellä viikolla 262, eli vähennystä oli 33 potilasta. Se jatkoi jo ennen joulua alkavaa laskevaa trendiä.

Pääsyynä koronavirus sairaalaan joutuneista oli 138 potilaalla eli 60 prosentilla tapauksista. Neljä kymmenestä tuli sairaalaan muusta syystä, ja koronainfektio paljastui sivulöydöksenä vasta sairaalassa.

Sairaalapotilaiden lukumäärä väheni 18–29-vuotiaita lukuun ottamatta kaikissa muissa ikäryhmissä.

Koronan takia sairaalahoitoon joutuneista 64 oli kokonaan rokottamattomia, 11 yhden rokoteannoksen saaneita, 39 kaksi annosta saaneita ja 24 kolmesti rokotettuja. Kahdesti tai kolmesti rokotettujen keski-ikä oli korkeampi ja heillä myös oli enemmän perussairauksia kuin rokottamattomilla sairaalahoitoon joutuneilla.

FHI on arvioinut datan perusteella, että Norjassa riski joutua omikrontartunnan takia sairaalahoitoon on 69 prosenttia pienempi kuin deltavariantin takia. FHI ei usko, että tartuntamäärien lisäys johtaa sairaalapotilasmäärän kasvuun samassa suhteessa.

TANSKA: Koko syksyn jatkunut nouseva käyrä pysähtyi, eli sairaalahoidon tarve näyttää tasaantuneen. Viikolla 1 uusia sairaalahoitoja alkoi 1 123, luvussa on vähennystä 17 kappaletta edelliseen viikkoon verrattuna. Maanantaina 3. tammikuuta Tanskan sairaaloissa oli 777 koronapotilasta, ja määrä on siitä pudonnut vajaan kahden viikon aikana 711 potilaaseen.

Kaikkiaan 71,8 prosenttia potilaista tuli sairaalaan koronaviruksen aiheuttamien oireiden takia. Osuus on pienentynyt syyskuusta kuusi prosenttiyksikköä. Loput 28,2 prosenttia tulivat sairaalahoitoon muusta syystä, ja koronavirus havaittiin sairaalatarkastuksessa sivulöydöksenä.

Suurin sairaalaan joutuneiden ikäryhmä oli 70–79-vuotiaat. Eniten puolestaan kasvoivat 10–14-vuotiaiden lasten sairaalahoitojaksot. Määrä yli kaksinkertaistui, ja Tanskassa tästä ikäryhmästä 60 lasta joutui koronan takia sairaalaan viikolla 1.

Tehohoito
NORJA: Tehohoitoon joutui Norjassa viikolla 1 yhteensä 29 potilasta. Vähennystä edelliseen viikkoon verrattuna oli 9 potilasta, silloin tehohoitoon joutui 38 henkeä. Tehohoitopotilaiden määrä kääntyi laskuun jo ennen joulua.

TANSKA: Tehohoitopotilaiden määrä kävi huipussaan 74 potilaassa viikolla 1. Määrä on siitä tasaisesti laskenut, ja lauantaina 15. tammikuuta tehohoidossa oli 59 potilasta – kaksi vähemmän kuin THL:n mukaan Suomessa perjantaina.

Kuolemantapaukset
NORJA: Koronavirusinfektioon kuolleiden määrä on Norjassa pienentynyt jo kolmen viikon ajan. Viikolla 1 kuolleiden määrä puolittui edellisestä viikosta: 38:sta 19:ään. Viikolla 1 koronaan kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta ja kvartiiliväli 70–90 vuotta, eli 75 prosenttia menehtyneistä oli 70–90-vuotiaita.

TANSKA: Koronaan menehtyi Tanskassa viikolla 1 yhteensä 97 ihmistä. Edellisellä viikolla kuolonuhreja oli 63, eli lisäystä oli 34 tapausta. SSI katsoo, että korona on aiheuttanut maassa merkittävää ylikuolleisuutta etenkin yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä.

Rokotustilanne
NORJA: Suomi ja Norja kulkevat lähes käsi kädessä: Suomessa koko väestöstä 72,9 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta ja 31,9 prosenttia kolme annosta, Norjassa vastaavat prosenttiluvut ovat 72 ja 35.

TANSKA: Tanskassa sen sijaan rokotuskattavuus on korkeampi. Koko väestöstä 79,5 prosenttia on rokotettu kahdesti ja 54,1 prosenttia kolmesti.

Suomi tulee epidemiatilanteessa 1–2 viikkoa Norjaa ja Tanskaa jäljessä.

Onko Norjan ja Tanskan kaltainen kehitys odotettavissa myös Suomessa?
– Näin saattaa käydä. Olen aikaisemmin ennustanut, että Uudellamaalla olisi vielä pari huippuviikkoa, ja sen jälkeen tartuntamäärät eivät ainakaan enää kasvaisi, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Asko Järvinen sanoi.

Infektioylilääkäri Asko Järvinen povaa, että ainakin Uudellamaalla tautihuippu todennäköisesti saavutetaan tammikuun loppuun mennessä.

– Tilannekuvaa koko maahan on kuitenkin hankala tehdä, koska Suomen eri osat ovat niin erilaisessa epidemiatilanteessa. Voi sanoa, että tässä on vielä 2–4 tiukkaa viikkoa edessä. Luulen, että sen jälkeen alkaa näyttää helpommalta, Järvinen lisäsi.

Hän lisää, että kevätrekyyli huhti-toukokuussa on silti vielä mahdollinen, kun joulu-tammikuussa kolmannen rokoteannoksen saaneiden suoja infektiota vastaan on hiipunut.

JÄRVINEN pitää etenkin Tanskan lukuja luotettavina, koska maassa testataan PCR- ja antigeenitestein yli puoli miljoonaa ihmistä päivässä, joten todellisesta tautitilanteesta piirtyy varsin pitävä kuva.

– Tanskassa tartuntamäärät ovat jo alkaneet tasaantua, ja sairaalahoidon kuormitus ei ole enää kasvanut. Myös Britanniassa sairaanhoidon tarve tasaantui jo vuodenvaihteen tienoilla. On hyvä, että on tietoa muiden maiden tilanteesta. Niistä saa hyvää osviittaa, Järvinen sanoo.

Järvinen arvelee, että Tanskan tehohoitoluvun putoaminen on voinut johtua siitäkin, että teholta on saatu pois viimeisetkin deltavarianttiin sairastuneet potilaat.

– Husissa oli vielä hiljattain potilaita, jotka olivat deltan takia tehohoidossa. Kun nämä deltan hännät on saatu tehohoidosta pois, niin omikronvariantti ei aiheuta nykytiedon mukaan niin usein vakavaa koronatautia.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008543752.html

VäärinMeni
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: Ma Loka 18, 2021 5:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja VäärinMeni »

hihi

265159710_4621357067951026_8170703892626198507_n.jpg
265159710_4621357067951026_8170703892626198507_n.jpg (103.96 KiB) Katsottu 361 kertaa
Päivän rokotettu : Suuryritys saa mielestäni valehdella, ja luotan heihin jatkossakin, koska valvonta toimii. ????????
Päivän THL : 20% sairaalahoitoon rokottamattomista
Päivän huomio : Rokotetut tarvitsevat lääkkeitä jokapäiväisessä elämässään

VäärinMeni
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: Ma Loka 18, 2021 5:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja VäärinMeni »

puttssari :P Husin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen sanoi IS:n haastattelussa tiistaina, että noin kolmanneksella sairaalaan tuloon on jokin muu syy kuin koronatartunnan aiheuttamat hengitysvaikeudet. Tällöin potilaalla oleva koronavirusinfektio tulee ilmi sivulöydöksenä, mutta häntä hoidetaan silti koronaosastolla.

VITTUY.jpg
VITTUY.jpg (19.16 KiB) Katsottu 359 kertaa
Päivän rokotettu : Suuryritys saa mielestäni valehdella, ja luotan heihin jatkossakin, koska valvonta toimii. ????????
Päivän THL : 20% sairaalahoitoon rokottamattomista
Päivän huomio : Rokotetut tarvitsevat lääkkeitä jokapäiväisessä elämässään

Puliveivari
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: La Heinä 17, 2021 1:35 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Puliveivari »

Ihmisen oma immuunijärjestelmä puolustaa varsin monia bakteeri ja virusinfektioita vastaan. Näinhän se on. On kuitenkin tiettyjä taudinaiheuttajia joihin oma puolustuskykymme ei riitä. Hyväkuntoiset nuoret selviävät taudista pienin oirein. Ihmiset joilla on joku perussairaus kuten esim. diabetes tai syöpäm heille tauti on vaarallinnen ja voi aiheuttaa vahvan virusten lisääntymisen alahengitysteissä. Pahimmillaan tämä johtaa kuolemaan .

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Tehohoidossa on ollut viikonloppuna eniten potilaita kevään 2020 jälkeen – pääkaupunkiseudulla tilanne voi tasaantua jo helmikuun alkupuolella

Omikron on tuonut sairaalahoitoon uuden ilmiön: yhä useampi vuodeosastolla ja teho-osastolla olevista koronapotilaista tulee sairaalaan jonkin muun syyn kuin koronan vuoksi.

Tehohoidossa on viikonloppuna ollut eniten koronapotilaita sitten kevään 2020. Lauantaina potilaita oli tehohoidossa 73 ja sunnuntaiaamuna vastaava luku oli 72. Huhtikuussa 2020 tehohoidossa oli samanaikaisesti yli 80 potilasta.

Uusimmat luvut kertoi Ylelle Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta tehohoidon ylilääkäri Stepani Bendel. Hän pitää tilannetta huolestuttavana.

– Se on resurssienjakomielessä hankalaa. Aika vähän varmaan voidaan jatkossa tehdä potilassiirtoja sairaaloiden teho-osastojen välillä muista kuin lääketieteellisistä syistä. Jos näyttää siltä, että vähän joka puolella on koronapotilaita, potilaiden siirtely ei kauheasti auta, kun vastaanottavia paikkoja ei ole, hän kuvailee Ylen haastattelussa.

Bendelin mukaan nykyisestä kuormasta vielä selvitään, mutta niissä paikoissa, joissa on eniten potilaita, tilanne aiheuttaa muun toiminnan supistamista.

6.12.2020 asti osastohoitoon on laskettu vain osittain perusterveydenhuollon vuodepaikat.

Pääkaupunkiseudulle helpotusta jo helmikuun alkupuolella?
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tehohoidon tilanne on pysynyt viikonlopun aikana suunnilleen samana kuin aiemmin viikolla. Perjantaina tehohoidossa oli 21 potilasta, sunnuntaiaamuna 23.

Sairaalalahoidon tarve on viikonlopun aikana jopa vähentynyt. Vielä perjantaina vuodeosastolla oli 134 potilasta, kun sunnuntaiaamuna potilaita oli 110.

– Tällä hetkellähän tilanne näyttää kohtalaisen hyvältä, kun potilasmäärä ei nyt voimakkaasti nouse. Tilanne ei ole valoisa, mutta jos verrataan sitä suurimpiin pelkoihin, niin siinä mielessä tilanne on vähän valoisamman oloinen, infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen kuvailee.

Muiden maiden tilanteita seurannut Järvinen odottaa pahimman tilanteen tasaantuvan jo lähiviikkoina.

– Hyvällä onnella voisimme pääkaupunkiseudulla olla jo ainakin helpommassa tai tasaantuvassa tilanteessa helmikuun alkupuolella. Muualla maassa, jossa omikron ei ole vielä ihan samaa voimaa saanut, tullaan vähän jälkijunassa. Siellä varmaan mennään helmikuun aikana vielä tartuntalukemissa ja sairaalapotilaiden määrissä ylöspäin, Järvinen arvioi.

Omikron on tuonut sairaalahoitoon uuden ilmiön
Järvisen mukaan HUSissa sairaalahoidossa olevista koronapotilaista lähes 30 prosenttia on tullut hoitoon jonkin muun syyn kuin koronan vuoksi, ja korona on todettu potilaalla vasta sairaalassa.

Järvisen mukaan ilmiö on lisääntynyt omikronin myötä voimakkaasti.

Stepani Bendelin mukaan ilmiö näkyy myös tehohoidossa. Aiemmin tehohoidon potilaista noin 5 prosenttia on joutunut muun syyn vuoksi tehohoitoon, ja potilaat on todettu koronapositiiviseksi vasta sen jälkeen. Tammikuussa luku on ollut keskimäärin 15 prosenttia.

Ilmiössä on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta se tekee Bendelin mukaan potilaiden hoitamisesta hankalampaa. Esimerkiksi sydänleikkauksen vuoksi tehohoidossa olevan potilaan luona lääkäri joutuu käymään usein. Jos potilas on todettu koronapositiiviseksi, potilas on eristettävä ja lääkärin on käytettävä suojavarusteita.

– Toisaalta potilaiden, joilla on korona sattumalöydöksenä ja tehohoitoon jokin muu syy, hoitoaika voi todennäköisesti olla lyhyempi, jos he eivät saa koronan aiheuttamaa keuhkoinfektiota, Bendel sanoo.

Varsinais-Suomessa kuormitus pysynyt kohtuullisena
TYKS:n johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä kertoo, että tilanne alueella on kohtuullisen vakaa. Tehohoidossa potilaita on sunnuntaina kuusi ja vuodeosastolla 17.

Myös Varsinais-Suomessa suuren osan potilaista on tuonut sairaalahoitoon jokin muu kuin covid-infektio, joka on sitten ollut samanaikainen löydös.

– Potilaita tulee sairaalaan, mutta hoitoajat ovat hieman aiempaa lyhyempiä, joten kokonaispotilasmäärä on pysynyt siedettävänä, Pietilä kuvaa omikronvariantin muuttamaa tilannetta.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakuormitus on Pietilän mukaan ollut muutamien viime viikkojen aikana hieman kevyempää kuin monessa muussa sairaanhoitopiirissä.

– Toivotaan, että tilanne pysyy näin rauhallisena. Takeita siitä ei tosin ole, Pietilä sanoo.
https://yle.fi/uutiset/3-12272927

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Kuolemaan johtaneet tapaukset ovat aika matalalla tasolla Suomessa rokotteiden ansiosta.

Tuosta voi verrata esim. korkean rokotusasteen Suomen ja matalan rokoteasteen Venäjän kuolinlukujen kehitystä.

Suomi
https://covid19.who.int/region/euro/country/fi

Venäjä
https://covid19.who.int/region/euro/country/ru

Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Rauhaa&Rakkautta kirjoitti:
Ma Tammi 17, 2022 12:40 am
Kuolemaan johtaneet tapaukset ovat aika matalalla tasolla Suomessa rokotteiden ansiosta.

Tuosta voi verrata esim. korkean rokotusasteen Suomen ja matalan rokoteasteen Venäjän kuolinlukujen kehitystä.

Suomi
https://covid19.who.int/region/euro/country/fi

Venäjä
https://covid19.who.int/region/euro/country/ru
Kuolemat olivat äärimmäisen harvinaisia ilman rokotteita ja edelleen ne kuolee jotka ovat heikkoja kaikille virustaudeille. Nyt rokotteiden haittavaikutuksiin kuolee enemmän nuoria kuin itse virukseeen joten nuorten rokottaminen pitää lopettaaa.

Miksi Suomea pitää verrata kehitysmaahan missä ihmisillä on huomattavasti heikompi yleisterveys ja terveydenhuolto huonompi?

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Insattsgruppen kirjoitti:
Ma Tammi 17, 2022 12:44 am

Kuolemat olivat äärimmäisen harvinaisia ilman rokotteita
Suurin osa koronakuolemista on rokottamattomilla potilailla. En tiedä kannattaako edes yrittää, mutta kun Venäjän rokotekattavuus on n. 30 % ja siellä kuolee iivanaa 1000 päivävauhtia, niin eikö tämä edes avaa sillmiä? :shock:

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Suomessa rokottamattomat muodostuvat mielisairaista, joiden ÄO on siellä 80:n tietämissä, sekä matuista, joilla älykkyys on samaa luokkaa. Sekaisin olevat ja älykkyydeltään lampaan tasolla olevat kämyt+kiihkouskovaiset hihhulit+mielenterveyspotilaat+matut. Siinä se mistä rokottamattomattomien lahko Suomessa muodostuu.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja poikani »

Insattsgruppen kirjoitti:
Ma Tammi 17, 2022 12:44 am
Kuolemat olivat äärimmäisen harvinaisia ilman rokotteita ja edelleen ne kuolee jotka ovat heikkoja kaikille virustaudeille. Nyt rokotteiden haittavaikutuksiin kuolee enemmän nuoria kuin itse virukseeen joten nuorten rokottaminen pitää lopettaaa.
Miiiiiiiksiiiiiiiiii kiiiiiiiiiiirjoitaaaaaaaaaaaaaat nääääääääääääääiiiiiiiiiin?

Väitteesi on muuten täysin vailla totuuspohjaa. Vain luuserit kuolevat rokotteisiin. Ethän ole luuseri?
Insattsgruppen kirjoitti:
Ma Tammi 17, 2022 12:44 am
Miksi Suomea pitää verrata kehitysmaahan missä ihmisillä on huomattavasti heikompi yleisterveys ja terveydenhuolto huonompi?
En tiedä, mutta tälle sivustolle on pesiytynyt paljon taistolaisten lapsia ja lapsenlapsia, joilla on jo härskiintyneestä äidinmaidosta imetty rakkaus ryssiä kohtaan.
????? ?? ??????.

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Insattsgruppen kirjoitti:
Ma Tammi 17, 2022 12:44 am
Miksi Suomea pitää verrata kehitysmaahan missä ihmisillä on huomattavasti heikompi yleisterveys ja terveydenhuolto huonompi?
Koska vain kehitysmaissa on yhtä matala rokotekattavuus, kuin Venäjällä. Ei kai vertailua pidä tehdä korkeiden rokotekattavuuden kehittyneiden maiden kesken? :roll:

Vastaa Viestiin