Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja URSA »

Koululaisten ulkoilupäivä muuttui jengitappeluksi.
Nuorisojengit alkoivat tapella kesken ulkoilupäivän Eskilstunassa – useita sairaalaan, suuri poliisioperaatio käynnissä

JULKAISTU 25 MINUUTTIA SITTEN (PÄIVITETTY 12 MINUUTTIA SITTEN)

Ainakin kolme koulun oppilasta on viety sairaalaan Ruotsin Eskilstunassa sijiatsevassa urheilukeskuksessa tapahtuneen väkivallanteon vuoksi. Ruotsin TV4:n mukaan hoitoon videyillä on puukotuksesta syntyneitä vammoja ylävartalossa.

Poliisi kuvaa tapahtumaa murhan tai surman yritykseksi. Aftonbladetin haastattelema poliisin tiedottaja Dennis Johansson kertoo, että teossa on käytetty teräasetta.

Ruotsin TV4:n mukaan kaksi nuorijengiä olisi alkanut tapella keskenään.

– Oppilaat ovat olleet ulkoilupäivää viettämässä täällä, sanoo Eskilstunan areenoista ja ulkoilusta vastaava Mattias Albers TV4:lle.

Tilanne käynnistyi hieman ennen yhtä iltapäivällä paikallista aikaa. Albersin mukaan areena on suljettu ja tilanne on rauhoittunut.

Toistaiseksi ketään ei ole pidätetty, mutta Aftonbladetin mukaan viranomaiset etsivät epäiltyä tai epäiltyjä muun muassa dronehen ja koirapartioiden voimin.

Juttua päivitetään.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vak ... #gs.z81up3
Mediatiedot: Eskilstunassa veitsi-isku, jossa osallisena koululaisia

Alueella on käynnissä suuri poliisioperaatio.

14:30 | Päivitetty 14:45
RUOTSIN Eskilstunassa on mahdollisesti tapahtunut veitsi-isku, jossa on ollut osallisena koululaisia, kertoo ruotsalainen televisiokanava TV4.

TV4:n tietojen mukaan useita ihmisiä olisi loukkaantunut. Poliisi vahvisti, että ainakin kolme ihmistä on viety sairaalahoitoon.

Alueella on käynnissä suuri poliisioperaatio. Myös Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo poliisioperaatiosta. SVT:n mukaan hälytys tapahtuneesta tuli paikallista aikaa kello 13:n jälkeen.

POLIISI ilmoittaa tapahtuneesta ”murhan yrityksenä”, SVT kertoo. Kyseessä on siis epäilty vakava rikos. Poliisin mukaan kyseessä ei ainakaan ole ampuminen, TV4 kertoo.

Epäillystä tekijästä ei ole toistaiseksi tietoa. Ketään ei ole otettu kiinni tapahtuneen vuoksi.

Koulun rehtori ei välittömästi kertonut yksityiskohtia tapahtuneesta TV4:lle, sillä tiedot olivat hänen mukaansa vielä hyvin vähäisiä.

Rehtorin mukaan tilanne ei kuitenkaan olisi tapahtunut koululla, vaan jossain muussa paikassa, jossa koulun oppilaat olisivat olleet. SVT:n mukaan koululaiset olisivat olleet viettämässä jonkinlaista teemapäivää.

Uutinen päivittyy.
Ruotsi | Mediatiedot: Eskilstunassa veitsi-isku, jossa osallisena koululaisia https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009627086.html
satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja satakunta »

Pikkuiset karvapallot taas kerran masentuneet.
Pahaksi mennyt ongelma.
Anoteus
Roger Murtaugh
Viestit: 872
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 8:12 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

Köksän tunti ollut ja pojat suuttuneet kun silakat loppuneet kesken, päättivät sitten olla vähän luovempia perkeissään.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja URSA »

Nuorison joukko­tappelu päättyi puukotuksiin Ruotsissa – useita loukkaantui

Useita koululaisia on loukkaantunut puukotuksissa Ruotsin Eskilstunassa.

14:39 | Päivitetty 15:40

USEITA nuoria on loukkaantunut puukotuksissa Ruotsin Eskilstunan kaupungissa, Ruotsin TV4-kanava kertoo.

– On totta, että Eskilstunassa on tapahtunut vakava rikos, poliisin tiedottaja totesi TV4:lle.

Loukkaantuneet ovat 15-vuotiaita koululaisia. Poliisi on vahvistanut TV4:lle, että epäillyssä rikoksessa on asianomistajia yhteensä neljä. TV4:n mukaan kolmea heistä on puukotettu ylävartaloon ja heidät on viety sairaalaan.

Poliisi sai hälytyksen tapahtuneesta kello 12.45. Tapausta tutkitaan tällä hetkellä murhan yrityksenä. Ketään ei ole pidätetty tapauksesta.

TOISIN kuin ensi tiedoissa kerrottiin, väkivaltaisuudet eivät tapahtuneet koulussa. TV4:n mukaan puukotukset ovat tapahtuneet koulun läheisessä urheilukeskuksessa, jossa koululaisilla oli menossa urheilupäivä.

– Kyse on koulun oppilaista, jotka ovat toisessa paikassa, koulun rehtori vahvistaa TV4:lle.

Tapahtumat saivat alkunsa paikalla olleiden kahden nuorisojengin joukkotappelusta.

Uutislehti Aftonbladet on tavoittanut silminnäkijän, joka kertoo nähneensä koko tapahtuman ikkunastaan.

– Se oli jonkinlainen välienselvittely, he tappelivat keskenään. Heitä oli 20 vastaan 20, jotka polttivat yhdessä. Kaksi heistä oli täysin puukotettuja, silminnäkijänä ollut mies kertoo havainnoistaan Aftonbladetille.

Mies kuvailee tilannetta "täydeksi tappeluksi", joka päättyi hyvin nopeasti.

– Kaikki kävi nopeasti. Kun he olivat puukottaneet kolmea ihmistä, koko jengi juoksi kohti kaupunkia, mies kuvailee.
Nuorison joukkotappelu päättyi puukotuksiin Ruotsissa – useita loukkaantui https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009627121.html

Suomessa on onneksi niin kylmä kesän alku ettei mamut ja S2 oppilaat pysty olemaan ulkona illalla vielä ensi viikonloppuna. Eikä kyllä muutkaan.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Yksi kuollut ja kolme loukkaantunut ammuskelussa Tukholmassa

Poliisi sai tiedon ensin kahdesta ampumisessa haavoittuneesta, mutta löysi pian rikospaikan lähettyviltä toiset kaksi uhria.

NELJÄÄ ihmistä on ammuttu Farstassa eteläisessä Tukholmassa, poliisi kertoo. Yksi uhreista kuoli Dagens Nyheterin mukaan paikan päällä.

Haavoittuneiden vammojen vakavuus ei ole vielä selvillä. Tapauksen vuoksi on otettu kiinni kaksi ihmistä, jotka yrittivät paeta paikalta autolla.

Heidät saatiin kiinni ajojahdin päätteeksi. Poliisi on aloittanut esitutkinnan murhasta ja murhan yrityksestä.

HÄLYTYS ammuskelusta metroaseman lähettyvillä tuli poliisille iltakuudelta paikallista aikaa. Poliisi on eristänyt rikospaikan ja muita alueita Farstassa.

Poliisi sai ensin tiedon kahdesta ampumisessa haavoittuneesta, mutta löysi pian rikospaikan lähettyviltä toiset kaksi uhria.

Tekijöiden paon estämiseksi poliisi esti metron pysähtymisen Farstan asemalla.

VUOROKAUDEN kuluessa Tukholman alueella on ammuttu yhteensä seitsemää ihmistä. Perjantaina illalla kahta ihmistä ammuttiin Solnassa Tukholman pohjoispuolella ja yhtä Jordbrossa kaupungin eteläpuolella. Kukaan heistä ei haavoittunut hengen­vaarallisesti.

Jordbron teosta on otettu kiinni 18-vuotias mies. Häntä epäillään murhan yrityksestä.
Helsingin Sanomat
10.6.2023 19:57, päivitetty 21:10
----------------------------------------
Tukholman ampumisessa kaksi sivullista saivat osumia

Tukholman lauantai-iltaisessa ammuskelussa haavoittui kaksi sivullista, 45-vuotias mies ja 65-vuotias nainen. Kaksi muuta osumaa saanutta oli 15-vuotiaat nuorukaiset.

Poliisi ei ole vahvistanut, että kuka haavoittuneiden joukosta on kuollut, mutta medioiden mukaan loukkaantuneet olivat kaksi 15-vuotiasta poikaa ja 45-vuotias mies sekä 65-vuotias nainen. On luultavaa, että itse kohteet olivat nuorukaiset ja kaksi sivullista sattuivat tulilinjalle.

Tulituksen alkaessa alueella oli satoja ihmisiä. Esimerkiksi metrolaiturilla olleet ihmiset heittäytyivät maahan kun laukauksia alkoi kuulua. Torilla metron sisäänkäyntialueella olleet ihmiset niin ikään joutuivat hakemaan suojaa puiden ja autojen takaa. Osa ihmisistä pakeni paniikissa suojaan läheisiin kauppoihin ja kioskeihin.

On melkoista tuuria, että useampi sivullinen ei saanut osumaa.

Poliisi sai nopeasti tietoa pakoautosta ja se pystyttiin jäljittämään helikopterin avustuksella. Takaa-ajo jatkui E4-moottoritietä etelään Södertäljen ohi kunnes Järnassa pakoauto BWW saatiin kiilattua tieltä ja kyydissä olleet kaksi henkilöä otettiin kiinni.

Ammuskelussa yhtenä aseena oli varmuudella rynnäkkökivääri AK47.

Farstassa on tällä hetkellä kymmeniä poliisipartioita, jotka pyrkivät rauhoittamaan tilannetta.
pt-media
10.6.2023

Kuulenko jo sanat: eriarvoistuminen, ankkuri-toiminta, varhainen puuttuminen, rakenteellinen rasismi, koulupudokkuus, huoli sukulaisista siellä jossain...?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
miesku
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: Su Touko 02, 2021 4:40 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja miesku »



Voi liittyä PKK:hon.
Pari päivää sittenhän päätettiin ensimmäisen PKK tukijan palauttamisesta Turkkiin NATO:oon pääsemiseksi.

Piiitkä lainaus korvattu nuoliviittauksella
-NILS-
satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja satakunta »

Karvaiset lapsoset olleet taas kerran huonolla voinnilla.
satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja satakunta »

17 kerta tänä vuonna kun henki pakeni Tukholmassa isomman karkelon yhteydessä.
Näitä kavereita tarvitaan pride suomeen pikaisesti.
Tarve on kova. Terveisin vasurit.

Suomen työvoiman tarpeesta voidaan keskustella siihen tarkoitetussa ketjussa. Tämä ketju on otsikon aiheelle.
-NILS-
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7507
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Neljää ihmistä ammuttu Tuk­hol­mas­sa – am­mus­ke­lu on jo kolmas samana vii­kon­lop­pu­na
Neljää ihmistä on ammuttu Farstassa eteläisessä Tukholmassa, poliisi kertoo. Haavoittuneiden vammojen vakavuus ei ole vielä selvillä.
Hälytys ammuskelusta metroaseman lähettyvillä tuli poliisille iltakuudelta paikallista aikaa. Poliisi on eristänyt rikospaikan ja muita alueita Farstassa.
Poliisi sai ensin tiedon kahdesta ampumisessa haavoittuneesta, mutta löysi pian rikospaikan lähettyviltä toiset kaksi uhria.
Tekijöiden paon estämiseksi poliisi on estänyt metron pysähtymisen Farstan asemalla.

Vuorokauden sisällä Tukholman alueella on ammuttu yhteensä seitsemää ihmistä. Eilen illalla kahta ihmistä ammuttiin Solnassa Tukholman pohjoispuolella ja yhtä Jordbrossa kaupungin eteläpuolella. Kukaan heistä ei haavoittunut hengenvaarallisesti.
Jordbron teosta on otettu kiinni 18-vuotias mies. Häntä epäillään murhan yrityksestä.

https://www.kaleva.fi/neljaa-ihmista-am ... medium=RSS
satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja satakunta »

Karvapalloilla on todella huono mieli.
Jos vihervassarit tilaisi niille vaikka pizzaa pride täytteillä.
sebvet
Sabrina Duncan
Viestit: 355
Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 6:08 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja sebvet »

Palkkaarmeija laittaa tuonne sotimaan nuita vastaan ni eiköhän tuo aika nopeaa saada loppumaan.
Avatar
Taakibörsta
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: To Touko 11, 2017 3:21 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Taakibörsta »

sebvet kirjoitti: Su Kesä 11, 2023 7:30 pm Palkkaarmeija laittaa tuonne sotimaan nuita vastaan ni eiköhän tuo aika nopeaa saada loppumaan.
Eikös se olisi melko rasistista toimintaa? Sama kuin alkaisi aitaa rakentamaan eri valtioiden välille :D
sebvet
Sabrina Duncan
Viestit: 355
Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 6:08 pm

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja sebvet »

Eikös suomessakin jos susi tai karhu tulee ihmisiä ahdistelemaan vähänkin niin nekin ammutaan ni miksei tommosia haittalajeja myös.
Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2829
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

sebvet kirjoitti: Ma Kesä 12, 2023 9:49 pm Eikös suomessakin jos susi tai karhu tulee ihmisiä ahdistelemaan vähänkin niin nekin ammutaan ni miksei tommosia haittalajeja myös.
No näihin haittalajien joukkoon on liittynyt myös jonkin verran ihan ihan kantasvenssonienkin jälkeläisiä ja ainakin peräti yksi suomalainenkin, eli Jussi Laamanen, samaan kahakaahan se Sundsvallin ampumakeissikin siis kuuluu, en vaan muista enää kumman kahinoivan osapuolen kamakauppaan liittyvillä asioilla hankki Nackstassa sen tuomionsa, siitä oli joku maininta jossain uutisessa muutama vuosi sitten.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Doctor Lecter kirjoitti: La Kesä 10, 2023 11:39 pm
Tukholman ampumisessa kaksi sivullista saivat osumia

Tukholman lauantai-iltaisessa ammuskelussa haavoittui kaksi sivullista, 45-vuotias mies ja 65-vuotias nainen. Kaksi muuta osumaa saanutta oli 15-vuotiaat nuorukaiset.

Poliisi ei ole vahvistanut, että kuka haavoittuneiden joukosta on kuollut, mutta medioiden mukaan loukkaantuneet olivat kaksi 15-vuotiasta poikaa ja 45-vuotias mies sekä 65-vuotias nainen. On luultavaa, että itse kohteet olivat nuorukaiset ja kaksi sivullista sattuivat tulilinjalle.
...
pt-media
10.6.2023
Kuolleen 15-vuotiaan lisäksi yksi osumaa saaneista otti ja kuoli:
Farstan ampumisen toinen sivullinen kuoli sairaalassa

Poliisin mukaan Farstan lauantaisen ampumisen osumaa saanut toinen sivullinen, 45-vuotias mies kuoli ampumisessa saamiinsa vammoihin.
45-vuotias mies vietiin ampumisen jälkeen Karoliiniseen sairaalaan, jossa hän on ollut hoidettavana. Ampumavammat olivat kuitenkin niin vakavia, että hänen henkeään ei voitu pelastaa. Poliisin tiedotteen mukaan mies kuoli sairaalassa.
...
pt-media
12.6.2023

Lisää myös täällä: Aftonbladet

Aftonbladet mukaan 45-vuotias oli ulkomaan kansalainen - kuten videolta voi todeta:
Video: Autenttista videokuvaa Farstan ampumisesta

Kuvakaappaukset videolta.
Kuvakaappaukset videolta.
monikulttuurisesta_helvetistä.jpg (106.83 KiB) Katsottu 2299 kertaa
Farstan lauantaisen ampumisen tapahtumakulku on selvinnyt pääpiirteittäin. Ohessa filmikuvaa paikanpäältä kun ampujat ovat poistuneet jo paikalta. Rento näky, ei voi sanoa muuta.
Nuorisokaksikko oli menossa metroon ja ampujat tiesivät odottaa kaksikkoa Farstan metroaseman ympäristössä. Kun kaksikko tuli ampujien näkyviin, niin he avasivat rynnäkkökivääreillä tulen ja ampuivat yksittäisiä useita peräkkäisiä laukauksia. Sarjatulta ei siis ammuttu.

15-vuotiaat saivat melko tarkkoja osumia, kuten huomaa niin päähän on tullut reikiä. Toinen on saanut osumia vatsaan. Kaksi sivullista, eli 65-vuotias nainen ja tänään kuollut 45-vuotias mies olivat taaempana, mutta ikään kuin tulilinjalla ja saivat osumia ohilaukauksista.

Filmillä ensimmäinen ensihoitaja on saapunut jo paikalle, mutta joku sivullinen yrittää antaa ensiapua toiselle. Paniikki torilla on kovan puoleinen.

Heti ampumisen jälkeen ampujakaksikko, noin 20-vuotiaat nuorukaiset, pakenivat paikalta autolla. Poliisihelikopteri oli nopeasti ilmassa ja sen avustuksella autopartiot pääsivät pakoauton perään. Sen perässä ajettiin parikymmentä kilometriä Södertäljen eteläpuolelle, jossa pakoauto kiilattiin penkalle ja karkurit saatiin otettua kiinni.

Filmiltä tulee erittäin hyvin esille se monikulttuurinen tunnelma, jota soisi näkevän useamminkin.
pt-media Huom! Linkin takana video!
12.6.2023
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin