Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
loikkari

Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja loikkari »

hs.fi / IS: Aleksi Valavuorta epäillään törkeästä veropetoksesta
Aleksi Valavuorta epäillään törkeästä veropetoksesta
Epäily koskee satojatuhansia euroja.
Kuva
Aleksi Valavuori oli vuonna 2017 käräjillä rahankeruuoikeudenkäynnissä. Kyse oli venezuelalaiselle hiihtäjälle kerätyistä rahoista. (KUVA: Tatu Lertola)
Ismo Uusitupa HS


Julkaistu: 7.2. 17:05

Urheilun ja viihteen monitoimimiestä Aleksi Valavuorta epäillään törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden tietojen mukaan epäillyt rikokset ovat vuosilta 2014–2016 ja koskevat satojatuhansia euroja.

IS:n mukaan poliisin esitutkinta on lähes valmis. Sen jälkeen on vuorossa syyteharkinta.

Valavuoren asianajaja Heikki Huhtamäki toteaa Ilta-Sanomille, että väitteet on kiistetty kuulemisissa.

Valavuori on ollut monessa mukana. Hän työskenteli muun muassa Espoo Unitedin koripallojoukkueen johtotehtävissä, mutta hänet irtisanottiin lokakuussa 2016 homofobisten Twitter-kommenttien takia.

Lisäksi Valavuori on ollut muun muuassa Hongan joukkueenjohtajana ja markkinointipäällikkönä, Torpan Poikien managerina ja loimaalaisen Bisonsin urheilujohtajana, managerina ja taustavaikuttajana. Seuroissa on ollut suuria talousvaikeuksia, esimerkiksi Bisons pudotettiin vuonna 2016 Korisliigasta.

Lisäksi hän on järjestänyt fanimatkoja koripallo- ja lentopallomaajoukkueen otteluihin.

Viime aikoina Valavuori on työskennellyt ulkomaisessa rahapeliyhtiössä.
Otsikko päivitetty
-NILS-

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tää on kans sellainen sälli, että sietäis nuuskia touhujansa oikein pohjamutia myöden.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

rutanen
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Ma Huhti 29, 2013 10:09 am

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja rutanen »

Vihdoinkin alkaa paljastua törkeydet

Brendon
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: La Helmi 09, 2019 6:08 pm

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Brendon »

Siis käsitinkö oikein että kaikki firmat joihin kyseinen henkilö meni johtamaan niin menivät pian konkkaan? On ollut kyllä todellinen epäonni kaverilla firmoja valitessa.

Brendon
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: La Helmi 09, 2019 6:08 pm

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Brendon »

Silli kirjoitti:Tää on kans sellainen sälli, että sietäis nuuskia touhujansa oikein pohjamutia myöden.
Mitä tarkoitat? Onko hän ollut jossain epäilyttävässä joskus mukana?

Grobiaani
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ke Helmi 20, 2019 10:13 am

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Grobiaani »

Kova poika on ainakin yrittämään.

Pertti Pasasen veli
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Pe Marras 08, 2019 7:46 pm

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Pertti Pasasen veli »

Tämä on kyllä ollut aika kauan käsittelyssä, uutisesta on kohta 9 kuukautta. Liekö tutkinta loppunut vaiko löytynyt niin paljon lisää tutkittavaa että laajentunut muillekin vuosille?

Jaakko Terävä
Harjunpää
Viestit: 339
Liittynyt: Ma Joulu 31, 2007 1:16 am
Paikkakunta: Vantaa

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Terävä »

Käsittääkseni tämä joka paikan valavuori lähestulkoon asuu Kalastajatorpalla Helsingissä. Tuonhan toki, tuon saamani käsityksen, voitte tarkistaa kuljeskelemalla kulmilla, siis Torpalla, ja katselemalla ja kyselemällä siellä.

Joka tapauksessa lienee niin, että Valavuoren sukanvarteen on jäänyt seteleitä. Tai sitten hänellä on jälleen kelpo rahoittajia. Mutta jotensakin veijarimaiselta tämä paljolti eri palloilulajien tapahtumissa liikehtinyt mies vaikuttaa. :idea:
Elämässä on mielenkiintoisia asioita enemmän kuin mitä on aikaa niihin perehtymiseen

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Aleksi Valavuori myönsi raskaat talousrikokset ja vältti täpärästi vankilan: ”Aika raskaat kolme vuotta”

Urheilupersoona Aleksi Valavuori tuomittiin kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.

URHEILUN monitoimimies Aleksi Valavuori, 42, on tuomittu kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Maanantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa pidetyssä tunnustusoikeudenkäynnissä käsiteltiin vuosina 2013–2017 tapahtuneita rikoksia. Valavuori myönsi syyllistyneensä niihin.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi Valavuori tuomittiin suorittamaan 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.
...
Vältettyjen verojen määrä oli yhteensä 402 893,10 euroa, jotka Valavuori joutuu maksamaan takaisin verottajalle.

VALAVUORI halusi käyttää käsittelyssä puheenvuoron, jonka aluksi hän pahoitteli tapahtunutta.
...
Hän kuitenkin kertoi tilanteestaan, joka johti rikoksiin kyseisenä ajankohtana.
– Elämänhallintani oli tuolloin kadoksissa, josta olen julkisesti ja avoimesti kertonut. Olisi pitänyt pystyä hoitamaan paremmin, mutta en pystynyt. Syyllisiä on turha etsiä muualta kuin tästä penkistä. Kolme vuotta olen odottanut, että pääsen vastaamaan syytteisiin, ja se on ollut raskasta.

SYYTTÄJÄ vaati myös liiketoimintakieltoa, jonka puolustus pyysi käräjäoikeutta jättämään tuomitsematta. Perusteena esitettiin, että se vaikeuttaisi Valavuoren elinkeinon harjoittamista niin paljon, että hän ei pystyisi suorittamaan korvausvelvoitettaan, mikä taas johtaisi 20 vuoden velkavankeuteen.
...
Oikeudenkäyntiavustaja Markus Liesegangin mukaan he eivät aio todennäköisesti valittaa tuomiosta.
Koko uutinen täällä: IltaSanomat
4.1.2021 16:02
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Slaikka
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Rip Aleksei Vapaavuori.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Harvinaisen vittumaisen oloinen jokapaikan perseennuolija. Pyrkyri suurimmasta päästä. Ihan heittämällä top-5 etovuuksista.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Varasti yli puoli miljonaa yhteiskunnalta ja sai 2 vuotta ehdollista. Ainoastaan Suomessa mahdollista.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Late6
Theo Kojak
Viestit: 1173
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Late6 »

Silli kirjoitti:
Pe Helmi 08, 2019 9:19 pm
Tää on kans sellainen sälli, että sietäis nuuskia touhujansa oikein pohjamutia myöden.
Urheiluseuroihin tyypillisesti päätyy rahanahneita. Vastuupaikoille ei helpolla löydy tekijöitä ja jos joku tarjoutuu niin hän myös helposti pääsee mukaan. Myös rahojen kontrolli on näissä monesti ummikko maallikkojen varassa, joten nokkela kaveri puhdistaa helposti eri toimilla sievoisen potin näistä jäämättä kiinni

L.Salander
Nikke Knakkertton
Viestit: 195
Liittynyt: Ke Elo 05, 2020 1:23 pm

Re: Aleksi Valavuori: epäillään törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja L.Salander »

Late6 kirjoitti:
Ti Tammi 05, 2021 10:10 pm
Silli kirjoitti:
Pe Helmi 08, 2019 9:19 pm
Tää on kans sellainen sälli, että sietäis nuuskia touhujansa oikein pohjamutia myöden.
Urheiluseuroihin tyypillisesti päätyy rahanahneita. Vastuupaikoille ei helpolla löydy tekijöitä ja jos joku tarjoutuu niin hän myös helposti pääsee mukaan. Myös rahojen kontrolli on näissä monesti ummikko maallikkojen varassa, joten nokkela kaveri puhdistaa helposti eri toimilla sievoisen potin näistä jäämättä kiinni
Suurehko petos kyllä. Toivottavasti jeppe maksaa joka euron valtiolle, vaikkei BB:tä voittanutkaan...
Reilua on kuitenkin se, että myönsi rikoksensa ja pyrkii maksamaan velkansa?

Aivokuollut
Nikke Knakkertton
Viestit: 174
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 7:01 pm

Re: Aleksi Valavuori tuomittiin törkeästä veropetoksesta

Viesti Kirjoittaja Aivokuollut »

Tyypillinen aineiden käyttäjä, vähä sitä ja välillä tota.
Ylivilkas paskanpuhuja.
Kaiken kaikkiaan ällöttävä.
Hoitotahto ?

Vastaa Viestiin