Huijarit soittavat "kymmenille Kerttu-nimisille vanhuksille"

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Huijarit soittavat "kymmenille Kerttu-nimisille vanhuksille"

Viesti Kirjoittaja putsari »

"Täällä ylikonstaapeli Jorma Kinnunen" – huijarit soittivat kymmenille Kerttu-nimisille vanhuksille: Soittajiksi epäillään värvätyn narkomaaneja, jotka esiintyivät poliiseina

Poliisi tutkii jälleen uusia valepoliisitapauksia. Tällä kertaa huijausten uhreina ovat olleet 70-80 -vuotiaat Kerttu-nimiset vanhukset.

Asianomistajat ovat Vantaalta, Tampereelta ja Järvenpäästä. Itä-Uudenmaan poliisi ja Kajaanin poliisi ovat tutkineet juttua yhteistyössä.

Epäillyt päätekijät ovat Kajaanista. Poliisi otti viime viikon torstain ja viikonlopun välisenä aikana kiinni kaikkiaan neljä henkilöä rikoksista epäiltyinä. Heistä yksi vangittiin maanantaina.

Poliisi tutkii tapauksia muun muassa törkeinä petoksina ja virkavallan anastuksina.

Yksi uhreista menetti tililtään 15 000 euroa useina tilisiirtoina. Asianomistajan nimissä otettiin myös pikavippilainoja.

Toisenkin asianomistajan tililtä lähti 10 000 euroa, mutta poliisi ehti väliin ennen kuin rahat ehtivät kadota huijareiden tileille.

Uhreja voi olla paljon enemmän
Toimintamalli tapauksissa on ollut samanlainen. Poliisi epäilee, että huijauksien tekoon värvätyt bulvaanit ovat soittaneet kymmenille Kerttu-nimisille henkilöille ympäri Suomea. Huijari on esittäytynyt poliisiksi tyyliin: ”Täällä ylikonstaapeli Jorma Kinnunen Tikkurilan poliisilaitokselta”.

Poliisin epäilyjen bulvaanit ovat olleet narkomaaneja. Soittoja on tehty ainakin seitsemästä eri puhelinliittymästä. Uhreja voi olla paljon enemmän kuin tähän asti paljastuneet.

Poliisi selvittää esitutkinnassa epäiltyjen tekijöiden rooleja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taa ... #gs.9ee5z8

Otsikkoa päivitetty, mm. imperfekti-muoto muutettu preesens-muotoon
-NILS-
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Hai!Oot sie Kerttu? Tääl poliiisi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rasistista toimintaa. Kohteet ovat valitut nimen perusteella. Kerttu on (pääosin tai jopa kokonaan) kantaväestöön kuuluvan nimi. En tiedä yhtään tapausta, jossa valepoliisien kohteeksi on joutunut Leif, Elisabet, Briscilla tai Miranda.
- Sitä on tosin turha toivoa, että näissä rikoksissa olisi edes epäilys rasistisesta motiivista. Eihän sellainen käy.
- Taisi olla väärästä heimosta se manne, joka taannoin MTV:n Rikospaikka ohjelmassa esitti vetoomuksen "lopettakaa se homma".
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Hai!Oot sie Kerttu? Tääl poliiisi

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Joo ei nämä tosiaan paljon Rosita Hagerteille soittele.Lukeutuukohan nuihin muihin vale-ylikonstaapeleihin mm.Pauli Nevala,Aki Parviainen ja Tapio Korjus?
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Hai!Oot sie Kerttu? Tääl poliiisi

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Jos on niin saatanan typerä että menee valepoliisille antamaan rahansa, sietääkin tulla rosvotuksi.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Hai!Oot sie Kerttu? Tääl poliiisi

Viesti Kirjoittaja putsari »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Jos on niin saatanan typerä että menee valepoliisille antamaan rahansa, sietääkin tulla rosvotuksi.
:roll: Kyseessä on usein dementoituneet vanhukset.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Hai!Oot sie Kerttu? Tääl poliiisi

Viesti Kirjoittaja Ande »

putsari kirjoitti:
PoliisimestariSisu kirjoitti:Jos on niin saatanan typerä että menee valepoliisille antamaan rahansa, sietääkin tulla rosvotuksi.
:roll: Kyseessä on usein dementoituneet vanhukset.
Dementoituneilla vanhuksilla ja muillakin heikkokuntoisilla pitäisi olla edunvalvonta. Silloin ei ole mahdollista siirrellä rahoja niin paljon. Jos pankkitunnukset on omassa käytössä, niillä voi tietenkin tehdä rikoksia.
Pitäisi olla olemassa laki, että pankkitunnuksia ei saa antaa sellaisille ihmisillä, jotka eivät ymmärrä ja usko sitä, että ei niitä saa antaa kenenkään muun käyttöön.
MrDarcy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Loka 16, 2014 12:27 am

Re: Hai! Oot sie Kerttu? Tääl poliisi - valepoliisit liikkee

Viesti Kirjoittaja MrDarcy »

Dementoituneilla vanhuksilla ja muillakin heikkokuntoisilla pitäisi olla edunvalvonta. Silloin ei ole mahdollista siirrellä rahoja niin paljon. -- Pitäisi olla olemassa laki, että pankkitunnuksia ei saa antaa sellaisille ihmisillä, jotka eivät ymmärrä ja usko sitä, että ei niitä saa antaa kenenkään muun käyttöön.
Harvoin kai niitä pankkitunnuksia vanhuksille siinä tapauksessa annetaan, kun he ovat selvästi dementoituneita. Nykyään tilanne on se, että väestö ikääntyy ja dementia on sellainen sairaus joka alkaa hitaasti ja menee pitkään ennen kuin sitä selvästi huomaa. Laissa olisi aika vaikea määritellä yksiselitteisesti raja sille, milloin ihminen on siinä kunnossa ettei ymmärrä tulevansa huijatuksi. Onhan täysin terveiltäkin (siis ei dementoituneita) ihmisiltä huijattu suuria määriä rahaa.
scarface
Remington Steele
Viestit: 219
Liittynyt: La Syys 13, 2008 7:50 pm

Re: Hai! Oot sie Kerttu? Tääl poliisi - valepoliisit liikkee

Viesti Kirjoittaja scarface »

Kunnolla kovennettua kiinteetä ja pitää tehdä niistä "julkkiksia" että linnassa tietää ketä etsiä.
Sori iso avatar ei löydy pienempää
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Prässihousuja käyttäviä poliiseja taas liikkeellä

Viesti Kirjoittaja putsari »

Valepoliiseja jälleen liikkeellä – vanhuksilta huijattu pankkitunnuksia Uudellamaalla

Poliisin tietoon on tullut lyhyen ajan sisällä viisi uutta valepoliisitapausta. Viranomaiset eivät ikinä soita ja pyydä pankkitunnuksia.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle on tullut lyhyen ajan sisällä tietoon viisi uutta valepoliisitapausta, poliisi kertoo. Niistä kaikissa huijauksen kohteena on ollut vanhus.

Lue myös: Valepoliisi urkkii pankkitunnuksia Mikkelin seudulla – kertoo valheellista tarinaa pankkitiliin kohdistuvasta uhasta
Huijarit ovat esimerkiksi väittäneet, että vanhuksen tilille on tehty ulkomailta käsin hyökkäys ja rikoksen estämiseksi poliisi tarvitsee pankkitunnukset.

Rikoskomisario Max Bock kannustaa vanhusten tukiverkkoa muistuttamaan huijauksen vaaroista. Poliisi muistuttaa, että oikeat poliisit eivät ikinä soita ja pyydä pankkitunnuksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/val ... #gs.clqqwt
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Valepoliisit huijanneet vanhuksia Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006129731.html

Valepoliisit huijanneet rahaa vanhuksilta Jyväskylässä

Poliiseiksi tekeytyneet varkaat ovat saaneet haltuunsa käteistä ja pankkikortteja.
Sonia El Kamel HS
Julkaistu: 3.6. 15:43


JYVÄSKYLÄSSÄ poliisille on tehty rikosilmoituksia tapauksista, joissa poliiseiksi tekeytyneet henkilöt ovat huijanneet rahaa iäkkäiltä ihmisiltä, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotteessa.

Valepoliisit ovat ensin olleet vanhuksiin yhteydessä puhelimitse, minkä jälkeen he ovat tavanneet vanhuksia kasvokkain.

Poliiseiksi tekeytyneet varkaat ovat saaneet haltuunsa käteistä ja pankkikortteja.

POLIISI muistuttaa tiedotteessa, ettei poliisi tarvitse tai pyydä kenenkään pankkitunnuksia- tai korttia. Siviilipukuinen poliisi esittää aina kuvallisen virkamerkin asioidessaan kansalaisten kanssa.

Jos poliisina esiintyvä henkilö ei esitä kuvallista virkamerkkiä, hänelle ei tule luovuttaa mitään tietoja, asiakirjoja, pankkikortteja tai rahaa.

Poliisi neuvoo tällaisessa tilanteessa soittamaan välittömästi hätänumeroon 112.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Valepoliisit huijanneet vanhuksia Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Ettei vaan olisi "Konstaapeli Hagert" ollut taas asialla?
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Hai! Oot sie Kerttu? Tääl poliisi - valepoliisit liikkee

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Suomen rasistisin kansanosa ollut taas ja jälleen suomalaisvanhuksia kuppaamassa:
Rikollisjoukko iski kultasuoneen muistisairaan pariskunnan asunnolla – ahneus kostautui, kun ”poliiseja” olivatkin lopulta vastassa oikeat poliisit

*Poliiseina esiintynyt röyhkeä rikollisjoukko sai lypsettyä yli 80-vuotiaalta muistisairaalta pariskunnalta yhteensä yli 10 000 euroa.
*Kun valepoliisit tulivat hakemaan vanhuksilta uutta 7000 euron summaa, oikeat poliisit olivat odottamassa.
*Eri kokoonpanoissa toiminut rikollisporukka käytti törkeästi hyväkseen uhriensa korkeaa ikää ja heikkoa terveyttä.
*Yli 80-vuotias muistisairas pariskunta joutui valepoliiseina esiintyneiden miesten uhriksi peräti kolme kertaa.
*Neljäs kerta jäi yritykseksi, sillä oikea poliisi oli saanut tietää asiasta.
*Rikollisporukan uhriksi joutunut 86-vuotias mies oli nähty asioimassa helsinkiläislähiössä mukanaan varsin paljon rahaa. Vinkkaaja tiesi, missä mies ja hänen puolisonsa asuivat.


Porukka päätti kokeilla onneaan. Miehet soittivat ovikelloa, esittäytyivät ja pääsivät jollain verukkeella sisään.

Kaksi miehistä jututti pariskuntaa samalla kun kolmas livahti makuuhuoneeseen ja otti mukaansa piirongista löytämänsä tuhat euroa käteistä sekä kultakoruja.

Vierailu kesti runsaat viisitoista minuuttia, minkä jälkeen kolmikko poistui asunnosta ja jakoi rahat keskenään.

”Poliisit paikalle”
Seuraavana päivänä pariskunnan lankaliittymään soitti porukkaan kuuluva neljäs mies, joka esittäytyi poliisiksi. Hän sanoi lähettävänsä virkaveljensä tarkistamaan, onko asunnosta varastettu tavaraa.

Puhelun jälkeen mies meni itse pariskunnan ovelle ja esittäytyi poliisiksi. Mies jututti pariskuntaa ja pyysi heitä näyttämään, mistä omaisuutta oli edellisenä päivänä varastettu.

Vanhusten esitellessä korurasiaa valepoliisi otti sieltä loput korut ja ilmoitti, että ne palautettaisiin myöhemmin. Korut päätyivät kuitenkin panttikonttoriin, mistä niitä vastaan maksettiin yli 1300 euron käteissumma.

Porukka huomasi, että kyseessä oli helppo keikka: 86-vuotias mies kärsi muistisairaudesta ja hänen neljä vuotta nuoremman puolisonsa muisti oli vielä hauraammassa kunnossa.

Kolmen päivän kuluttua vanhukset saivat ”poliisit” uudelleen ovelleen. Nyt kyseessä oli samaan rikollispiiriin kuuluneet kolme ”uutta” miestä, jotka hekin esittäytyivät virkavallan edustajiksi.

Edellinen huijaripoliisi oli taas etukäteen soittanut pariskunnalle ja ilmoittanut heille, että hänen kollegansa oli tulossa hakemaan heiltä käteistä rahaa. Mies kuvaili vielä erikseen kyseisen ”poliisin” tuntomerkit, jotta vanhukset tietäisivät avata hänelle.

Suoraan ansaan
Heikossa kunnossa ollut pariskunta oli jälleen ”luottanut poliisiin” ja käynyt nostamassa tileiltään yhteensä 8000 euroa. Ilmoitettuun aikaan ”poliisi” kävi hakemassa rahat, jotka porukka sitten jakoi ulkona keskenään.

Vanhukset olivat niin hyväuskoisia ja varakkaita, että porukka ei malttanut olla yrittämättä vielä neljättä kertaa. Sama selitys toimi yhä – vanhukset kävivät pankissa nostamassa vielä 7000 euroa käteistä.

Vanhus ehti kuitenkin mainita pojalleen poliisin erikoisista puheluista ja käynneistä. Poika ymmärsi heti, mistä oli kyse. Hän soitti hätänumeroon ja pyysi oikeat poliisit paikalle.

Kun sitten valepoliisi soitti ovikelloa, oven avasivatkin oikeat poliisit. Huijarin rikoskumppanit saatiin hieman myöhemmin kiinni asunnon lähistöltä.

Kohteina vanhukset
Syytteeseen joutui kaikkiaan neljä miestä. Oikeuteen mentäessä 86-vuotiasta uhria ei kuitenkaan enää voitu kuulla hänen heikon terveytensä vuoksi.

Tutkinnassa oli selvinnyt, että samaisen porukan uhreina oli ollut muun muassa 92-vuotias liikuntarajoitteinen ja heikkonäköinen nainen, jolta huijarit olivat vieneet yli 3500 euroa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1983–1992 syntyneet neljä miestä eri asteisiin vankeusrangaistuksiin. Pisimmän, kahden vuoden ja kolmen kuukauden tuomion sai Leif Tino Richard Faltin. Hänen katsottiin syyllistyneen muun muassa kolmeen törkeään petokseen sekä törkeään varkauteen.

Helsingin hovioikeus lievensi törkeään petokseen ja törkeän petoksen yritykseen syyllistyneen miehen tuomion kolmella kuukaudella. Törkeään varkauteen syyllistyneen tuomion hovi piti ennallaan.

Rikokset tapahtuivat vuodenvaihteessa 2013–2014.
Iltalehti
14.6.2019 7:18
Kohteina vanhukset
Oikeuteen mentäessä 86-vuotiasta uhria ei kuitenkaan enää voitu kuulla hänen heikon terveytensä vuoksi. Tutkinnassa oli selvinnyt, että samaisen porukan uhreina oli ollut muun muassa 92-vuotias liikuntarajoitteinen ja heikkonäköinen nainen, jolta huijarit olivat vieneet yli 3500 euroa.
Miten se eräs entinen naispresidentti sanoikaan; meidän pitäisi ottaa oppia romanikulttuurista, siitä miten he kunnioittavat vanhuksia.

Nimi Leif Faltin kuulostaa rikolliselta ja sitä se onkin. Samainen mustalaispaska on mainittu Vuokrahuijari-ketjussa

Hitaasti ovat oikeudenjumalattaren rattahat pyörähdelleet - tai sitten mustalaista ei vaan tavoitettu, koska vastasi vapaalta ja ei ehtinyt aiempiin käsittelyihin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Hai! Oot sie Kerttu? Tääl poliisi - valepoliisit liikkee

Viesti Kirjoittaja putsari »

Leif Faltin lienee sama syöpäläinen kuin tuossa jutussa https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200806137663090

Näihin tepsii tämä

Kuva

Harmi, että syöpäläisten karkottaminen jäi kesken aikoinaan.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Hai! Oot sie Kerttu? Tääl poliisi - valepoliisit liikkee

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Tällainen on sitten lopputulos kun ei ollenkaan vaadita yhteiskuntaan sopeutumista. Annetaan vaan erivapauksia, niin hyvä tulee. Tämä sama toistuu karvakäsien kanssa. Hyvin hoidettu. :roll:
"Those who want respect, give respect."
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Hai! Oot sie Kerttu? Tääl poliisi - valepoliisit liikkee

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Useita henkilöitä huijannut valepoliisi vaihtoi pankin hommiin – jäi kiinni huijattuaan heinolalaista miestä

Vuonna 1991 syntynyt mies ehti huijata poliisina esiintyen useilta henkilöiltä kymmeniätuhansia euroja. Keväällä 2016 Helsingissä alkanut petostehtailu päättyi seuraavan vuoden keväällä Heinolassa.

Siihen saakka muun muassa vanhuksiin kohdistuvien rikosten tutkijaksi esittäytynyt mies ilmoitti heinolalaismiehelle toimivansa pankin suojauspalvelun asentajana. Mies väitti, että heinolalaisen pankkitiliä on urkittu ja sai tämän luovuttamaan maksuvälineensä tunnistamistietoineen.

Huijari siirsi heinolalaisen tililtä 5 700 euroa. Hän jäi kiinni tekopäivänä.

Suurimman huijauksen valepoliisi teki Kouvolassa. Hän väitti tutkivansa pariskuntaan kohdistunutta rikosta. Hänen onnistui siirtää miehen kahdelta tililtä, pariskunnan yhteiseltä tililtä ja miehen edustaman yhteisön tililtä yhteensä noin 55 000 euroa.

Valepoliisi toimi maanlaajuisesti. Uhreja oli myös Länsi-Suomessa, Etelä-Karjalassa, Savossa ja Lapissa. Rovaniemellä mies oli valinnut uhreikseen neljä eri naista, joista kaikilla oli sama, vanhahtava etunimi. Mikään neljästä huijauksesta ei onnistunut.

Valepoliisi avoimena oikeudessa
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä petoksesta, kuudesta petoksesta ja viidestä petoksen yrityksestä 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Mies tunnusti teot ja kertoi niistä avoimesti oikeudessa, millä perusteella oikeus lievensi rangaistusta noin kolme kuukautta.

Vuonna 1988 syntynyt mies tuomittiin avunannosta törkeää petokseen hieman yli 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hän oli ottanut tililleen 30 000 euroa kouvolalaisilta huijattua rahaa. Osan rahoista mies siirsi äitinsä tilille. Tämä tuomittiin tuottamuksellisesta rahanpesusta sakkoihin.

Kolmas mies tuomittiin kolmesta avunantorikoksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Kolmen miehen on korvattava yhteisvastuullisesti 55 000 euroa kouvolalaisten uhrien pankille.
ess.fi
20.6.2019 11:35
Rovaniemellä mies oli valinnut uhreikseen neljä eri naista, joista kaikilla oli sama, vanhahtava etunimi.
Veikkaanpa että yksikään etunimi ei ole ollut Elisabeth, Miranda, Rosita, Jasmina.

Taas olivat kohteet valitut etnisen taustansa perusteella, mutta oikeus katsoi, että velkamme syrjitylle vähemmistölle on edelleen niin suuri, että emme voi emmekä saa epäillä rasismia.
Kolmen miehen on korvattava yhteisvastuullisesti 55 000 euroa kouvolalaisten uhrien pankille.
Miten tämä sitten haittaa heidän elämäänsä? Oikein, ei mitenkään.
Osan rahoista mies siirsi äitinsä tilille. Tämä tuomittiin tuottamuksellisesta rahanpesusta sakkoihin.
Perinteiden mukaan koko sisäsiittoinen suku mukana hommissa. Järjestäytynyttä rikollisuutta! Edes äitinsä ei välitä miten vanhuksia kohdellaan, vaikka mustalaiskulttuurissa kuulemma kunnioitetaan vanhuksia...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin