Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Kekkula-84
Alokas
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 12:23 am

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Kekkula-84 » La Heinä 27, 2019 5:55 pm

Hyvä, että poliisi tutkii huolella ja oikeus aikanaan langettaa tuomiot, mutta kyllähän tämän tapauksen voisi jo julkisuudessa taputella - enää ei ole niin sanotusti mitään nähtävää. Henkilöauton kuski pysähtyi tyhmästi liian keskelle (tai siis ylipäätäänhän ei olisi saanut pysähtyä mihinkään tuossa kohtaa), Igorilla ei ollut mitään mahiksia nähdä tappelupukareita, jotka puolestaan tulevat saamaan postmortaalisti Darwin-palkinnot mieheen ja naiseen ihan vitun typerästä toiminnasta. Tosin kukapa meistä ei olisi joskus humalaspäissään vähän törttöillyt, en siinä mielessä rupea ensimmäistä kiveä heittelemään.

Pikkuauton kuskille sakot jostain liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, Jevgenille ei tietenkään mitään, koska ei voinut kertakaikkiaan mitään tehdä toisin, ja kaikki tästä paljon julkisuutta saaneesta tapauksesta lukeneet ottavat opikseen. Case closed.

sendas
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 59
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2013 4:03 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja sendas » La Heinä 27, 2019 6:15 pm

Sabatti kirjoitti:Kyllä siinä saabissa ei ole sen paremmat valot vakiona kuin missään muussakaan autossa.
Lopeta myrskylyhty paskan puhuminen.
Tämä!

Lyhyiden valojen on mahdotonta olla kirkkaat ja näyttää pitkälle, se vaan on se fakta.

Itse totesin tuossa aijemmin, että pitkillä valoilla ajaminen olisi hyvin todennäköisesti estänyt onnettomuuden. Olisi surullista, että menetettiin pari ihmishenkeä mahdollisen valojenvaihtolaiskuuden takia. Toki ilman tätä nelikon aivopierua, venäläinen rekkakuski toisi jo seuraavia rahtilasteja Suomeen. Tämä siis mutua ja yhtään syyllistämättä rekkakuskia, päinvastoin kaikki sympatia hänelle.

Se on vaan valitettava totuus, että tiellä, jossa on satasen nopeusrajoitus, mutta ei valaistusta, on niitä pitkiä vaan käytettävä välttääkseen tämmöiset. On vähän toista tiirailla ympäristöä 50m tai 200m etäisyydelle.... Työkaveri sanoi, että hänen piti irroittaa huippuxenonilisäpitkät auton keulalta ihan siitä syystä, kun vajaan puolen kilometrin mittainen valokaistale toi näkyviin hirveseläimiä ja muita inhoituksia joista ei vakiovaloilla ollut tietoinen.

Avatar
CSI
Watson
Viestit: 2953
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja CSI » La Heinä 27, 2019 11:16 pm

PiikkiSika kirjoitti:
Alibion kirjoitti:Jenkkirauta on parkkeerattu kyllä ihan päin vittua. Melkein puoli autoa tiellä. Jos nämä menehtyneet on toikkaroineet auton vierellä on koko toinen kaista melkein tukossa. Poliisin kannattaisi miettiä myös tämän jenkkiauton kuskin osaa tässä turmassa eikä keskittyä pelkästään rekkakuskiin...tilaa tienreunassa on ollut ajaa koko auto pois tieltä pientareelle.
Valitettavasti tieliikennelaki edellyttää kuljettajaa olemaan niin valppaana että mitä tahansa edessä onkaan, niin ehtii reagoimaan - nyt etenki ku kyseessä oli ”paikallaan oleva maali”. Eri asia, jos vaikka auto olisi metsästä pompannut täysin yllättäen eteen..

Laki - ja sen tulkinta voi tosiaan olla slaavilas-kafkamaisen järjetöntä. Suomessa kun sentään ollaan.

Mutta näin vapaasti filosofoiden, tuntuu kyllä kohtuuttomalta, jos tämä onnistutaan 100%:sti rekkakuskin viaksi kaatamaan.

Suomessa saa siis pysäköidä auton puoliksi keskelle ajorataa hällä-väli tyyliin pimeällä, sitten tummapukeiset ihmiset toikkaroimaan siihen ajoradalle - ja oliko muutan autossa edes parkkivalot päällä? Mistä se tiedetään? Jos vaikka olikin, niin tosiaan sekin hyvin todennäköinen skenaario, että nämä darwinistiset toikkaroijat peittäneet sen Rhaislerin onnetoman tuikun vähäisenkin näkyvyyden taaksepäin.

Mutta takaa tuleva kuljettaja tässä tietysti 100% syyllinen ja auton idiotismia lähentelevällä tavalla sivuun vetänyt loppakorva tietysti 0% syyllinen.

Tuon ajan jenkkiromussa ei tietysti ole hätävilkku toimintoa? Mutta olisi edes vilkun laittanut vaikka vasemmalle tai oikealle päin...ai niin, eihän niissä ole keltaista vilkkuakaan.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
CSI
Watson
Viestit: 2953
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja CSI » La Heinä 27, 2019 11:19 pm

sendas kirjoitti:Työkaveri sanoi, että hänen piti irroittaa huippuxenonilisäpitkät auton keulalta ihan siitä syystä, kun vajaan puolen kilometrin mittainen valokaistale toi näkyviin hirveseläimiä ja muita inhoituksia joista ei vakiovaloilla ollut tietoinen.
OT, mutta vieläkö tuo darwinistinen työkaverisi on hengissä?

Ei kuulosta kamalan hyvältä idealta vähentää itseltään tietoa liikenteen vaaroista. Vähän kuin panisi pään pensaaseen.

Itse ainakin vastaanotan ilolla tiedon siitä, että 500 metrin päässä näkyi hirvi. Se on monellakin tapaa arvokas tieto kuskille. Jo ihan senkin vuoksi, että varsinkin tiettynä vuodenaikaan jos näkyy yksi, on siellä todennäköisesti MONTA.

Vuodenajasta riippumatta varmasti hiljennän vauhtia jos hirviä näkyi kaukanakin.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Wileda
Parranpäristäjä
Viestit: 87
Liittynyt: La Heinä 20, 2019 5:40 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Wileda » Su Heinä 28, 2019 12:54 am

PiikkiSika kirjoitti: Valitettavasti tieliikennelaki edellyttää kuljettajaa olemaan niin valppaana että mitä tahansa edessä onkaan, niin ehtii reagoimaan - nyt etenki ku kyseessä oli ”paikallaan oleva maali”. Eri asia, jos vaikka auto olisi metsästä pompannut täysin yllättäen eteen..
Eihän tässä pitäisi olla lain näkökulmastakaan mitään ongelmaa? Kuskihan ehti reagoimaan, kun ei töräyttänyt suoraan jenkin perseeseen vaan veti vaan skraidua kylkeen. Vähän sama juttu, kuin vihreillä valoilla jostain juoksisi penska eteen. Ehtii ehkä just ja just painaan jarrua, mutta se penska todennäköisesti kuolee omaan tyhmyyteensä.

Eikä tollasen auton lyhyetkään valot mitkään huonot ole. Samaa luokkaa mitä vanhemmissa h-autoissa pitkät. Se jenkki nyt oli vaan parkkeerattu ihan vitun tyhmään paikkaan ja ihan vitun tyhmästi osittain ajoradalle. Ikäänkuin kerjätty verta nenästä. Sitten vielä typerääkin typerämmät kyytiläiset menee tappeleen ajoradalle. Darwin vitun Awards kaikille jenkissä olleille.

Itekki monesti pysäytän auton tien laitaan, jos pitää mennä ykköselle, tai kakkoselle. Mut katon paikan silleen, et on suoraa takanapäin enkä koskaan jätä sillai, et on yhtää tiellä. Eikä tosiaan tulis mieleenkään mennä ajoradalle pimeellä tappelee :lol:

Lamminsuo
Alibin satunnaislukija
Viestit: 131
Liittynyt: Su Elo 21, 2016 12:25 am

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Lamminsuo » Su Heinä 28, 2019 11:29 am

Alibion kirjoitti:Eikä tappelu pukarit ollu vielä ajotiellä. Näin varmaan juttu menny.
Itse ihmettelen miksi henkilöauton kuljettaja ei ole reagoinut nahistelu porukkaan. Kai nyt nähnyt että torailevat tiellä jolloin toinen kaista tiestä on periaatteessa tukossa ja olisi käskenyt ne vittuun sieltä ajoradalta.
Itsellä ei kyllä olisi pienintäkään hinkua pysähtyä keskellä yötä pilkkopimeässä tienposkessa olevan seurueen luokse, etenkään jakamaan neuvoa.

Eri asia jos osoittaisivat olevan suuressa hädässä. Toki voisi häkeen pirauttaa että jotain porukkaa toikkaroi tienposkessa.

Hauki
Poliisikoira Rex
Viestit: 571
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 9:13 am

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Hauki » Su Heinä 28, 2019 11:37 am

Onko siis todettu ja jossain virallisesti kerrottu, että rekka ajoi lyhyillä? En nyt jaksa kaikkea linkitettyä lukea uudestaan, mutta en muista näin olleen sanottu.
Näillä tiedoilla, mitä nyt tilanteesta on annettu julkisuuteen, niin oikein ja kohtuullista olisi jokin nimellinen sakko rekkakuskille, koska todennäköisesti sitä ei voi välttää, mutta muuten saisi kyllä julistaa syyttömäksi. Täysin ennalta arvaamaton tapahtuma.
Tältä vaikuttaa myös sikäli, että on muutaman kuulustelun jälkeen rekkakuski on päästetty palaamaan takaisin kotimaahansa, ja poliisi sanoo, ettei ole tarvetta häntä enempää kuulla tällä hetkellä.

aumari
Poliisikoira Rex
Viestit: 564
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja aumari » Ma Heinä 29, 2019 1:33 am

aumari kirjoitti:Olisko viereisellä kaistalla ollut sen verran liikennettä, että on ajanut lyhyet päällä? Ei ainakaan ole julki tuotu tietoa ohituskaistalla ajaneista.
Pitkät päällä rekkakuski olisi nähnyt tielle pysäköidyn auton ja ehtinyt väistää ajoissa.

Jaguaari
Ran-tan-plan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Jaguaari » Ma Heinä 29, 2019 2:19 am

No ei todellakaan välttämättä. Näkee varmasti lähempää että jotain siellä on, ehkä hiljentää ja koittaa tarkentaa katsettaan, mutta kaikki käy nopeasti. Ja tiellä on ollut auto osittain ja selvästi siis kaksi ajirafalla.. Ihmiset nähnyt liian myöhään. Juopot tai tyhmät olleet ajoradalla, ehkä tajunneetkin ja lähteneet kiertää auton tavaksi mutta liian myöhään. Auton kuskille nyt selvä syytteen paikka mutta rekkakuski käy sääliksi, kaksi tummaa hahmoa kun tajuaa sen, jo muussina nanosekunnissa.

Avatar
myrskylyhty
Alibin kestotilaaja
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty » Ma Heinä 29, 2019 9:55 am

Sabatti kirjoitti:Kyllä siinä saabissa ei ole sen paremmat valot vakiona kuin missään muussakaan autossa.
Lopeta myrskylyhty paskan puhuminen.
En ala väittelemään missä on parhaat valot. Olen Scanian hytissä matkustanut. Näkyvyys korkealta hytistä on hyvä ja valot on kyllä voimakkaat vakiona. Totuus on että ilman rekkakuskia onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Kaksi aiemmin ennen onnettomuutta ohi ajanutta ihmistä on osanneet väistää tätä parkissa ollutta autoa. Toinen totuus on se että nämä yliajajat pääsee aina ehdollisella oli syytön tai ei. Autohan on Suomen paras murhaväline. Vältät aina yliajaessa ehdottoman. Ihmishenki ei maksa kuin 50 päiväsakkoa kuskille.
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Lamminsuo
Alibin satunnaislukija
Viestit: 131
Liittynyt: Su Elo 21, 2016 12:25 am

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Lamminsuo » Ma Heinä 29, 2019 10:24 am

Liekkö toinen totuus sitten että onnettomuutta ei olisi tapahtunut jos henkilöauto olisi pysähtynyt toiseen paikkaan tai sivummaksi tien reunaan.

sendas
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 59
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2013 4:03 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja sendas » Ma Heinä 29, 2019 10:30 am

CSI kirjoitti:
sendas kirjoitti:Työkaveri sanoi, että hänen piti irroittaa huippuxenonilisäpitkät auton keulalta ihan siitä syystä, kun vajaan puolen kilometrin mittainen valokaistale toi näkyviin hirveseläimiä ja muita inhoituksia joista ei vakiovaloilla ollut tietoinen.
OT, mutta vieläkö tuo darwinistinen työkaverisi on hengissä?

Ei kuulosta kamalan hyvältä idealta vähentää itseltään tietoa liikenteen vaaroista. Vähän kuin panisi pään pensaaseen.

Itse ainakin vastaanotan ilolla tiedon siitä, että 500 metrin päässä näkyi hirvi. Se on monellakin tapaa arvokas tieto kuskille. Jo ihan senkin vuoksi, että varsinkin tiettynä vuodenaikaan jos näkyy yksi, on siellä todennäköisesti MONTA.

Vuodenajasta riippumatta varmasti hiljennän vauhtia jos hirviä näkyi kaukanakin.
Vielä sydän lyö ja henki pihisee.

Tottahan se on, että ei "liiasta" valosta ole ikinä haittaa siihen asti kun on pimeä vilkkaaton tie. Sitten kun alkaa olemaan vastaantulevaa liikennettä, alkaa lisäpitkien hyvyys kääntymään tappioksi, koska vaihtotapahtuma surkeisiin lyhyisiin joudutaan vaihtamaan aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin, jolloin pimeä katvealue lisääntyy.

66APE
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 4:21 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja 66APE » Ma Heinä 29, 2019 10:43 am

myrskylyhty kirjoitti:Totuus on että ilman rekkakuskia onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Kaksi aiemmin ennen onnettomuutta ohi ajanutta ihmistä on osanneet väistää tätä parkissa ollutta autoa. Toinen totuus on se että nämä yliajajat pääsee aina ehdollisella oli syytön tai ei. Autohan on Suomen paras murhaväline. Vältät aina yliajaessa ehdottoman. Ihmishenki ei maksa kuin 50 päiväsakkoa kuskille.
Totuushan on että laki kieltää moottoriliikennetielle pysähtymisen, lakia noudattaen onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Sen sijaan että pysäyttää ajokaistalle, auto täysin pimeänä, kyyditettävien toikkaroidessa lisäksi vielä ajokaistalla auton vieressä - olisi auton voinut ajaa pitkälle pientareelle ajoradan ulkopuolelle, jättää käyntiin hätävilkut päällä ja olla menemättä ajoradalle pysyen pientareella. Totuushan on että laki kieltää lisäksi jalankulkijoilta moottoriliikennetielle menemisen. Lakia noudattaen onnettomuutta ei olisi tapahtunut.

Rubiskreebeli
Poliisikoira Rex
Viestit: 560
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli » Ma Heinä 29, 2019 6:44 pm

myrskylyhty kirjoitti:Totuus on että ilman rekkakuskia onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Kaksi aiemmin ennen onnettomuutta ohi ajanutta ihmistä on osanneet väistää tätä parkissa ollutta autoa.
Väität, että olosuhteet/tilanne on ollut rekkakuskille 100% sama kuin noille kahdelle ohittaneelle henkilöautolle? Lähdettä kiitos. Onhan voinut olla vaikkapa niin, että noiden kahden ohittaneen auton tapauksessa uhrien autossa on vielä ollut valot/vilkku päällä ja niiden edessä ei ole seissyt ketään. Auto ei ole välttämättä edes ollut pysähtyneenä silloin.

Avatar
myrskylyhty
Alibin kestotilaaja
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Luumäki; 2 kuoli erikoisessa onnettomuudessa vt6:lla

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty » Ma Heinä 29, 2019 6:56 pm

Rubiskreebeli kirjoitti:
myrskylyhty kirjoitti:Totuus on että ilman rekkakuskia onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Kaksi aiemmin ennen onnettomuutta ohi ajanutta ihmistä on osanneet väistää tätä parkissa ollutta autoa.
Väität, että olosuhteet/tilanne on ollut rekkakuskille 100% sama kuin noille kahdelle ohittaneelle henkilöautolle? Lähdettä kiitos. Onhan voinut olla vaikkapa niin, että noiden kahden ohittaneen auton tapauksessa uhrien autossa on vielä ollut valot/vilkku päällä ja niiden edessä ei ole seissyt ketään. Auto ei ole välttämättä edes ollut pysähtyneenä silloin.
Tämä muistaakseni aiemmi ollut ketjussa:

Luumäen turman tutkinnanjohtaja: Pysähtyneen auton ohi ajoi pari autoa ennen kolaria – ”He ovat avaintodistajia”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006184423.html
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Vastaa Viestiin