Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

JosefMengele

Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja JosefMengele » Pe Loka 04, 2019 12:19 pm

Oppilaan päähän tuli haava. Haava ei vaatinut sairaalahoitoa.


Rajalan koulussa Kuopiossa sattui torstaina kahden oppilaan välinen välikohtaus. Rehtori Outi Karikoski kertoo, mistä oli kyse.

– Tilanteessa oppilas on lyönyt toista oppilasta ruokailuveitsellä päähän, ja sen seurauksena päähän on tullut pieni haava. Oppilaan haava ei ole vaatinut sairaalahoitoa, hän sanoo.

Hän kertoo, että Rajalan koulun oppilaiden huoltajat ovat saaneet asiasta tiedon.

Rajalan koulussa opetetaan 1.–6. luokkia.

Koulu puuttui asiaan nopeasti
– Koulu on käsitellyt asiaa normaalien toimintatapojen mukaisesti ja sitä on käsitelty myös molempien oppilaiden sekä heidän huoltajiensa kanssa, Karikoski kertoo.

Rajalan koulussa kasvatetaan ja opetetaan kunnioittamaan toisia sekä arvostamaan omaa ja toisen työtä. Siksi asiaan puututtiin nopeasti.

– Rajalan koulu suhtautuu kaikkiin oppilaiden välisiin konflikteihin vakavasti, eikä minkäänlainen väkivalta ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Asiaa käsitellään luokissa tarpeen mukaan.

Hän ei kommentoi sitä, onko asiasta tehty rikosilmoitus.

– Kyse on alaikäisten suojelemisesta.

Koulussa on lukuvuonna 2019–2020 oppilaita yhteensä noin 385, joista noin 90 musiikkiluokilla ja noin 120 kaksikielisessä eli suomenkielisessä ja englanninkielissä opetuksessa.

– Tilanteesta ei aiheutunut tehtävää poliisille, mutta asiasta on tehty sähköinen ilmoitus, jonka poliisi kirjaa rikosilmoitukseksi, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista kertoo Ilta-Sanomille.

Aiheesta kertoi aiemmin Savon Sanomat.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006261513.html

kakkosurpo
Fitz ratkaisee
Viestit: 6813
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo » Pe Loka 04, 2019 1:59 pm

Minä kun luulen että tämä on ihan normi koulu rehtori Karikosken vakuutteluista huolimatta. Siellä on ihan sama toisten kunnioitus kuin missä tahansa koulussa. Eli sitä ei paljonkaan ole.
Ilmeisesti uhrin vanhemmat on tehneet sähköisen rikosilmoituksen Karikosken mielipahaksi.

Mistähän nuo reksin tuon kaltaiset höpinät johtuu? Ihan kuin olisi kiire lakaista juttu maton alle, miksiköhän.
Minkähän tyyppiset henkilöt oli kyseessä tässä lievässä veitsihyökkäyksessä?
Täällä tänään, missä huomenna?

Ghost hunting
Helen Mirren
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting » Pe Loka 04, 2019 6:15 pm

Jopas alkaa tapahtua, onko tässä tulos niin sanotun koulun, sekä opettajien, rehtorin maine tärkeämpi, mikä menee kiusaamisen estämisen edelle, kun ei edes puututa asiaan. Sitä samaa oli havaittavissa Seinäjoen teinisurmassa, koulun ongelmat lakaistiin maineen ja tärkeilyn alle. Seinäjoella asiasta vaiettiin erittäin lahjakkaasti.
Totuus ei ole rahaa ja valta politiikkaa TOTUUS on jotakin muuta!
-Veijo Baltzar-

Avatar
incendio
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 59
Liittynyt: La Loka 18, 2014 2:22 pm

Re: Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja incendio » Pe Loka 04, 2019 6:52 pm

Harmillista, mutta outoa, että tämä ylitti uutiskynnyksen. Itse olen töissä eräässä hieman ongelmallisessa koulussa, jossa olen nähnyt kuristamista ja mahaan potkimista. Juuri viikko sitten yhtä pientä tönäistiin, kaatui ja löi pänsä kiveen. Ja jos näkisin ruokaveitsi-tilanteen niin ajattelisin "jaa normipäivä". Tällaista meno on nykyään. Lapsia kasvatetaan nyt sen "positiivisuuden kautta" ja jälki-istuntokin on kielletty aikoja sitten, ja oppilailta ei myöskään saa takavarikoida mitään pois. Ei yllätä mikään. Silitellään päätä, ymmärretään ja torutaan vähän. Siinä kaikki mitä koulu voi.

TucoRamirez
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 58
Liittynyt: Ke Elo 01, 2018 12:10 am

Re: Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja TucoRamirez » Pe Loka 04, 2019 7:20 pm

Onko puukottajalla suomalainen nimi vai viittaako öljymaihin?

supa66
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2018 1:45 am

Re: Oppilas löi toista ruokailuveitsellä päähän Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja supa66 » Pe Loka 04, 2019 9:15 pm

incendio kirjoitti:
Pe Loka 04, 2019 6:52 pm
Harmillista, mutta outoa, että tämä ylitti uutiskynnyksen. Itse olen töissä eräässä hieman ongelmallisessa koulussa, jossa olen nähnyt kuristamista ja mahaan potkimista. Juuri viikko sitten yhtä pientä tönäistiin, kaatui ja löi pänsä kiveen. Ja jos näkisin ruokaveitsi-tilanteen niin ajattelisin "jaa normipäivä". Tällaista meno on nykyään. Lapsia kasvatetaan nyt sen "positiivisuuden kautta" ja jälki-istuntokin on kielletty aikoja sitten, ja oppilailta ei myöskään saa takavarikoida mitään pois. Ei yllätä mikään. Silitellään päätä, ymmärretään ja torutaan vähän. Siinä kaikki mitä koulu voi.
Juu, meno on turhan kovaa näinä päivinä. Toki teräaseen käyttö, oli sitten lapsi tai teini, kuuluu aina poliisille.

Vastaa Viestiin