Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

ESS: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Etelä-Suomen Sanomien mukaan asiasta on aloitettu esitutkinta. Poliisimiestä epäillään väärän rahan käytöstä.

Virkapukuinen poliisimies asioi vajaa viikko sitten lahtelaisella huoltoasemalla ja maksoi ostoksensa ilmeisesti väärennetyllä sadan euron setelillä, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Lehden mukaan kassatyöntekijä oli ajatellut setelin näyttävän oudolta, mutta oli arvioinut sen olevan oikea, kun maksajana oli poliisi. ESS:n mukaan setelistä kuvan nähnyt henkilö määritteli väärennöksen tökeröksi.

Myöhemmin huoltoaseman yrittäjä teki asiasta rikosilmoituksen. Poliisiasemalla epäiltiin, että kyse on pilailusoitosta, mutta lopulta yrittäjä sai rikosilmoituksen tehtyä.

Poliisin on ilmoitettava poliisimieheen kohdistuvista rikosepäilyistä valtakunnansyyttäjän toimistoon.

Aluesyyttäjä Tapio Mäkinen on ESS:n mukaan päättänyt, että asiasta aloitetaan esitutkinta. Epäilty rikos on väärän rahan käyttö.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eac5 ... 6e8a186615
Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Tämähän menee mielenkiintoiseksi.. :D !
Sori pelkkä linkki. Jos joku haluaa laittaa jutun tähän näkyviin, kiitos!

Yllätyskäänne: Tökerösti väärennetty 100 euron seteli oli peräisin Lahden poliisilaitoksen kahvikassasta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006296374.html
kampiakseli
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ke Touko 27, 2009 10:07 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja kampiakseli »

Jaa oikein poliisilaitoksen kahvikassasta peräisin :D

Ensin joku maksaa sinne kassaan satasen setelillä, ja sitten joku vallan toinen maksaa vähintään 200 euron setelillä ja saa tuon väärennetyn satasen vaihtorahana? Johan on taas uskottavaa. Vai onko tässä jotain mitä en tajunnut?
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Lehden mukaan kassatyöntekijä oli ajatellut setelin näyttävän oudolta, mutta oli arvioinut sen olevan oikea, kun maksajana oli poliisi.
Suomalainen on uskossaan vahva.
????? ?? ??????.
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Joku poliisi piruillessaan laittanut "satasen" kahvikassaan, arvellut jonkun sen sieltä ehkä nappaavan, mutta tuskin arvannut ottajan lähtevän ostoksille :roll:
P_V
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: La Elo 17, 2013 11:32 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja P_V »

Pihisti kahvikassasta?
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Tuota,missä kahvikassassa on satasen seteli? Joku ostaa jonku euron kahvin ja kahvikassassa on heittää ainaki sataseen asti takasin?

Eikä ne saa edes omia kuultua vaikka varmaan joka arkipäivä herra ollu työmaalla? Vai onko se kyttä nyt jossain hatkassa ettei asiaa voi selvittää?
Kyllä poliisin pitäs tietää mikä partio ja mikä pari on siellä huoltoasemalla ollu?
Vai eikö ne tiedä missä mikäkin partio seikkailee eikä autoissa ole mitään seurantaakaan?
Ei ne löydä syyllistä edes omasta talosta:
"– Ihmisiä on vielä kuulematta.

Yksi, jonka arvokas näkemys puuttuu, on setelin kanssa huoltoasemalla asioinut poliisi."
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Tulisi äkkiä mieleen, että joku poliisi on piloillaan laittanut kahvikassaan virkatehtävässä haltuun saadun väärennetyn satasen. Ajatuksena siis, että se löytyy kassaa laskettaessa.

Sen jälkeen sen on toinen poliisi ottanut sieltä ymmärtämättä, että kyseessä on väärennös ja maksanut sillä huoltoasemalla. Onko sitten tosiaan varastanut kassasta vai vaihtanut sen oikeisiin seteleihin?
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

tokkaukko kirjoitti: Ti Marras 05, 2019 1:52 am Tuota,missä kahvikassassa on satasen seteli? Joku ostaa jonku euron kahvin ja kahvikassassa on heittää ainaki sataseen asti takasin?
Moni työpaikan kahvikassa toimii niin, että niissä on kiinteä kuukausimaksu jolla saa kahvia juoda rajattomasti. Eikä ole mitenkään harvinaista, että osa maksaa useamman kuukauden kerrallaan.
Eikä ne saa edes omia kuultua vaikka varmaan joka arkipäivä herra ollu työmaalla? Vai onko se kyttä nyt jossain hatkassa ettei asiaa voi selvittää?
Hyvin harva etenkään "virkapukuinen" poliisi tekee mitään 8-16 työpäivää. Sopivasti kun vuorot on menee niin voi helposti olla toista viikkoa vapaalla.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
annaanna

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Tätä juttua on hauska pohdiskella ennen virallisten, lopullisten ja tyhjentävien selvitysten valmistumista. Saako syyttäjä ikinä mitään pöydälleen syyteharkintaa varten vai onko ikävä informaatiokatkos taas syyllinen.

Tekijällä voinut olla vilpitön mieli, arvelee julkisuuteen esitutkinnan toteuttaja Mäkinen. Tietenkin näin on, kaikilla poliiseilla on aina vilpitön mieli :D.

Kyllä suomalainen poliisirikosten tutkinnan seuraaminen on suurinta hupia, jonka tiedän.

Lahjoitus kahvikassaan.
A. Jos on joku reteesti lyönyt poliisille väärennetyn satasen käteen ja luvannut lahjoittaa sen poliisien kahvikassaan :D. Toive toteutettu. Sitten joku avulias-aatu luvannut työvuorollaan rikkoa setelin pienemmäksi jollakin huoltiksella. Tehnytkin näin ja ehkä jopa palauttanut vaihtarit kahvikassaan.

Kysyttäessä ei haluttu muistaa kuka sen homman lupasi hoitaa, oltu lojaaleja. Kun muuten on näköjään tilannetta kysyjille selvennetty.

B. Kuten edellä, mutta lahjoitusseteliä vastaan kuitenkin otettu kassasta pienempiä seteleitä. Olettaisin Rescuerin tapaan tuolla olevan esimerkiksi kympin kuukausimaksu pullakahveihin (kenellä olisi jotakin senttejä joka päivälle taskussaan), jolloin muutaman kymmenen hengen voimin jo saadaan isohko kassa aikaiseksi. Avulias-aatu voisi olla vaikka kahvikassan hoitajaksi nimetty.

Setelin päätyminen kassaan tuskin koskaan selviää. Kuultavana pelkkiä poliiseja.

Siellä on tutkinnanjohtajan virkaa hoitava syyttäjäviraston Mäkinen varmaan huolella pohtinut kannattaako resursseja käyttää setelin sormenjälkien taltiointiin ja vertailuun.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Ensin pitää selvittää että oliko rahankerjuulupa kunnossa ja tästä näkyvä ilmoitus vähintään kolmena kappaleena kahvikassan läheisyydessä. Entä onko ollut nimettynä vastuullista kahvikoneenkäyttäjää ja tälle varahenkilö? Holtitonta menoa viranomaisessa.
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Objektiivisuuden nimissä täytyy todeta, että on hyvinkin mahdollista, että rahaa käyttänyt poliisimies on ollut vilpittömällä mielellä, Mäkinen huomauttaa.
Millä perusteella on selvinnyt, että 100€ seteli oli kahvikassasta eikä esim. poliisin omasta lompakosta? Miten on mahdollista, ettei poliisi huomannut tökeröä väärennöstä, kun sen huomasi myyjäkin, muttei uskaltanut asiasta kertoa/vaikeni vielä, koska maksaja oli poliisi ja erittäin luotettava siis. Ja, jos 100€ oli kahvikassasta niin kuinka on mahdollista, ettei kahvikassan hoitaja huomannut setelin olevan tökerö väärennös? Tai sen setelin vastaanottanut poliisi, joka lähti setelillä maksamaan?

Objektiivisuuden vuoksi on kansalaisena todettava, ettei poliisien tutkinta poliisien toiminnasta täytä objektiivisuuden määritelmää. Ei näin menetellä kansalaisten kohdalla, joita epäillään rikoksesta.
THS
Hetty Wainthropp
Viestit: 464
Liittynyt: To Helmi 04, 2016 12:29 am

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja THS »

Tracker kirjoitti: Ma Marras 04, 2019 9:24 pm Joku poliisi piruillessaan laittanut "satasen" kahvikassaan, arvellut jonkun sen sieltä ehkä nappaavan, mutta tuskin arvannut ottajan lähtevän ostoksille :roll:
Kahvikassassa väärennetty 100€ seteli. Sen saa vaihtorahana, kun ostaa kahvin ja donitsin? Ei mene läpi. Ei noihin kassoihin makseta 20€ suuremmalla setelillä.
:D
THS
Hetty Wainthropp
Viestit: 464
Liittynyt: To Helmi 04, 2016 12:29 am

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja THS »

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Ti Marras 05, 2019 2:37 am Tulisi äkkiä mieleen, että joku poliisi on piloillaan laittanut kahvikassaan virkatehtävässä haltuun saadun väärennetyn satasen. Ajatuksena siis, että se löytyy kassaa laskettaessa.

Sen jälkeen sen on toinen poliisi ottanut sieltä ymmärtämättä, että kyseessä on väärennös ja maksanut sillä huoltoasemalla. Onko sitten tosiaan varastanut kassasta vai vaihtanut sen oikeisiin seteleihin?
Vaihtanut pienempää isommaksi ja sitten maksanut huoltoasemalla pienen ostoksen ja saanut pienempää tilalle. Menee sitten taas vaihtamaan kassasta takaisin isommaksi? Ei mene läpi. Lopputuloksesta riippumatta, kyllä nyt on poliisi käyttänyt väärää rahaa tietoisesti ja luottanut, että ei jää kiinni, kun on virkapuvussa.
:D
Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Virkapukuinen poliisimies maksoi huoltoasemalla väärennetyllä satasella

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

THS kirjoitti: Ti Marras 05, 2019 8:30 pm
Tracker kirjoitti: Ma Marras 04, 2019 9:24 pm Joku poliisi piruillessaan laittanut "satasen" kahvikassaan, arvellut jonkun sen sieltä ehkä nappaavan, mutta tuskin arvannut ottajan lähtevän ostoksille :roll:
Kahvikassassa väärennetty 100€ seteli. Sen saa vaihtorahana, kun ostaa kahvin ja donitsin? Ei mene läpi. Ei noihin kassoihin makseta 20€ suuremmalla setelillä.
Juu kyllä ihmetyttää tämä asia :shock: jos kahvikassasta voi ottaa huntin seteleitä vaihdossa,niin herää kysymys että kuinka helvetin "iso" se kahvilassa oikein on.kyllä nyt vaan on niin että kyttä on maksanut väärennetyillä setelillä ihan tietoisesti tai sitten pilleripäissään :mrgreen:
Vastaa Viestiin