HS: Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4477
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

HS: Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Poliisi etsi torstain törkeästä ryöstöstä epäiltyä, jonka kuvan valvontakamerat tallensivat.

MIES ryösti Helsingin Kontulassa torstaina 20. kesäkuuta naisen niin, että hän uhkasi tätä kiväärimallisella aseella. Poliisi tiedotti maanantaina tutkivansa tekoa törkeänä ryöstönä ja etsivänsä teosta epäiltynä tätä ostoskeskuksen valvontakameroihin tallentunutta miestä.

Miehen henkilöllisyys selvisi parissa tunnissa. Uudessa tiedotteessa poliisi kiitti saamistaan vihjeistä.

NOIN 25-vuotias nainen oli ostoskeskuksessa alkanut jutella hänelle ennestään tuntemattoman miehen kanssa aamuyöllä neljän aikaan. Miehellä oli mukanaan kantopussi, josta hän hetken kuluttua kaivoi esiin aseen.

Mies vaati naiselta omaisuutta, nainen antoi hänelle esimerkiksi pienen määrän rahaa.

Tapahtuma näkyi valvontakameroiden tallentamasta materiaalista. Mies puhui suomea ja poliisi arvioi hänen olevan noin 40-vuotias.

Päivitys 4.11. klo 12.30: Lisätty tieto henkilöllisyyden selviämisestä ja poistettu kuva.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1311
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: HS: Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

No kuka oli?
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: HS: Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Viesti Kirjoittaja poikani »

Papa Legba kirjoitti: Ma Marras 04, 2019 1:45 pmNo kuka oli?
En tiedä, mutta tällä videolla tuo rasvalettinen hampuusi kävelee kuin olisi paskat housussa ja juoksee kuin kuvittelisi voivansa sen vielä välttää.
????? ?? ??????.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: HS: Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Oliko tämä pieni määrä rahaa siis esimerkkinä tälle ryöstäjälle siitä että lisääkin omaisuutta on?
Habahouhou
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 2:08 pm

Re: HS: Kontulan kivääriryöstäjän henkilöllisyys selvisi

Viesti Kirjoittaja Habahouhou »

Oliskohan tuon kuvan voinut laittaa jo kesäkuussa niin ei olisi tarvinnut näin pitkään asiaa tutkia?
Vastaa Viestiin