Jari Sillanpää tuomittiin sakkoihin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Petu
Frank Drebin
Viestit: 398
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 2:46 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Petu »

Epäillyn hyväksikäytön tekoaika on elokuussa 2017 ja laittoman materiaalin levittämisen syyskuussa 2017. Molempien tekopaikkana on Helsinki.

Koko seksirikossotku sai alkunsa elokuisesta päivästä vuonna 2017, jolloin Jari kärsi vakavasta huumeongelmasta. Seiskan syväkurkun mukaan Jari tapasi tuolloin virolaisen miehen Helsingissä

– Tapaaminen johti ilmeisesti jonkinlaiseen eroottiseen hierontaan, lähde paljastaa Seiskalle.

– Sen jälkeen tapahtui se, mistä syytteet saivat alkunsa. Samaan tilaan tuli alaikäinen henkilö ja tilanteesta otettiin kuvia. -Lähde Seiska, 25.02.2020
Sillanpäätä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Jälkimmäinen syyte liittyy Leppiniemen mukaan siihen, että Sillanpää olisi ottanut kännykällään kuvia ja videoita.
Kyllä tuosta saa sen käsityksen, että siellä on ollut lapsi kuvaamassa Sillanpään eroottisia hetkiä ja Sillanpää on itse kuvannut ja videoinut tätä 12-vuotiasta lasta sellaisessa tilanteessa, josta on napsahtanyt syyte. Eli syytteet siis monikossa liittyvät tuohon samaan tapaukseen.
Seiska kysyi Jarilta paljastusjuttuun liittyen, onko hän joutunut kiristyksen kohteeksi?

- Minua ei ole kiristetty, Jari sanoi epäröimättä.
arkibaldi
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: To Loka 29, 2009 8:12 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja arkibaldi »

Tapauksesta on viimein annettu lisätietoja julkisuuteen. Asiaa kommentoi syyttäjä Nina Keskinen Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salmisen haastattelussa.

– Syyte koskee sitä, että vastaaja (Sillanpää) on ollut aikuisen henkilön kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tämä uhri, lapsi, olisi altistettu näkemään tämä aikuisten välinen kanssakäyminen, Keskinen sanoi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/295c ... 8a87813eb4

Miten tämä täyttää lapsen seksuaalisen hyväksikäytön- syyte nimikkeen?
Kuulostaa aika absurdilta jos noin vakavan syytteen saa tommosesta
disposal
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja disposal »

arkibaldi kirjoitti: Ke Helmi 26, 2020 6:41 pm
Tapauksesta on viimein annettu lisätietoja julkisuuteen. Asiaa kommentoi syyttäjä Nina Keskinen Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salmisen haastattelussa.

– Syyte koskee sitä, että vastaaja (Sillanpää) on ollut aikuisen henkilön kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tämä uhri, lapsi, olisi altistettu näkemään tämä aikuisten välinen kanssakäyminen, Keskinen sanoi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/295c ... 8a87813eb4

Miten tämä täyttää lapsen seksuaalisen hyväksikäytön- syyte nimikkeen?
Kuulostaa aika absurdilta jos noin vakavan syytteen saa tommosesta
Kiitos kysymästä, ihan hyvin täyttää. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö:
Hyväksikäyttöön voi syyllistyä myös ilman fyysistä kontaktia lapsen kanssa. Esimerkiksi katselemalla ja ohjailemalla lasta seksuaaliseen tai tekijän seksuaalisuutta ruokkivaan toimintaan, myös ilman fyysistä läsnäoloa viestintäteknologiaa apuna käyttäen. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ei kuulosta. Enpä olisi halunnut kasvaa nimimerkki arkibaldin perhepiirissä.
????? ?? ??????.
arkibaldi
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: To Loka 29, 2009 8:12 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja arkibaldi »

disposal kirjoitti: Ke Helmi 26, 2020 6:47 pm
arkibaldi kirjoitti: Ke Helmi 26, 2020 6:41 pm
Tapauksesta on viimein annettu lisätietoja julkisuuteen. Asiaa kommentoi syyttäjä Nina Keskinen Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salmisen haastattelussa.

– Syyte koskee sitä, että vastaaja (Sillanpää) on ollut aikuisen henkilön kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tämä uhri, lapsi, olisi altistettu näkemään tämä aikuisten välinen kanssakäyminen, Keskinen sanoi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/295c ... 8a87813eb4

Miten tämä täyttää lapsen seksuaalisen hyväksikäytön- syyte nimikkeen?
Kuulostaa aika absurdilta jos noin vakavan syytteen saa tommosesta
Kiitos kysymästä, ihan hyvin täyttää. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö:
Hyväksikäyttöön voi syyllistyä myös ilman fyysistä kontaktia lapsen kanssa. Esimerkiksi katselemalla ja ohjailemalla lasta seksuaaliseen tai tekijän seksuaalisuutta ruokkivaan toimintaan, myös ilman fyysistä läsnäoloa viestintäteknologiaa apuna käyttäen. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen

Kiitos.

Olen olettanut (selvästikin väärästi) että tämmöisissä syytteissä lapseen on koskettu jollain lailla.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Siltsun munat ja nenä valtiolle, josta ne kärrätään jonkun museon kellariin.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ihmettelen miten tuon ikäinen olisi vahingossa osunut samaan huoneeseen. Missä lapsen oli tarkoitus olla seksin aikana. Tulisiko tuon ikäiselle itsenäisesti mieleen ottaa kuvia tilanteesta? Vai oliko se jonkun aikuisen ajatus? Olen aika yllättynyt, ettei Sillanpää väitä hierojan yrittäneen kiristää häntä kuvan avulla. Se selittäisi koko asetelman.

Sillanpää oli vastenmielinen valittaessaan medialle tulonmenetyksiään kun kyse olikin noin vakavasta ja lapseen kohdistuneesta rikoksesta.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja URSA »

Lapsi onkin ollut vasta 12-vuotias ja ottanut useita kuvia.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syy ... #gs.y68yjw
Syyttäjä: Jari Sillanpää harrasti seksiä hierojan kanssa, lapsi otti kuvia – Sillanpään mukaan mitään rikosta ei ole tapahtunut

MTV Uutiset JULKAISTU 3 TUNTIA SITTEN (PÄIVITETTY TUNTI SITTEN)

Syyttäjä vaatii viihdetaiteilija Jari Sillanpäälle 8–9 kuukauden ehdollista vankeutta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Sillanpää kiistää syyllisyytensä.

– Minusta mitään rikosta ei ole tapahtunut, Sillanpää sanoi toimittajille keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa.

Hyväksikäyttöepäilyssä on kyse siitä, altistiko Sillanpää tahallaan lapsen näkemään seksuaalista kanssakäymistä. Sillanpään asianajajan Riitta Leppiniemen mukaan Sillanpää oli kutsunut kotiinsa hierojan antamaan hierontaa. Tämä toi yllättäen mukanaan alaikäisen, tuohon aikaan hieman alle 13-vuotiaan lapsen.

Leppiniemen mukaan Sillanpää hankki hierojan netistä. Sillanpää ei tuntenut hierojaa entuudestaan.

– Hieronta johti intiimiin kanssakäymiseen. Tämä nuori on kiistatta, riidattomasti nähnyt sitä ainakin lyhyen ajan, koska hän on ottanut siitä muutaman valokuvan, Leppiniemi sanoi median edustajille.

Sillanpää sanoi empineensä, päästääkö lapsen asuntoon

Puolustuksen mukaan tapahtumissa oli kyse vahingosta. Teko ei ole rangaistava.

– Sillanpää sanoo, ettei hän ole havainnut tätä nuorta, kun intiimiä kanssakäymistä on ollut, Leppiniemi sanoi.

Syyttäjä Nina Keskinen tulkitsee asiaa toisin.

– Katson, että vastaaja on ollut tietoinen lapsesta siinä tilanteessa, Keskinen totesi medialle.

Leppiniemen mukaan syyttäjä katsoo, että joko hieroja tai Sillanpää olisi pyytänyt lasta kuvaamaan tapahtumia.

– Täysin riidatonta on se, että tällä nuorella ja Sillanpäällä ei ole yhteistä kieltäkään, Leppiniemi sanoi ja lisäsi, että kuvia otettiin 1–2 minuutin aikana.

Viihdetaiteilija kertoi empineensä hierojan mukana tulleen lapsen päästämistä sisään huoneistoon.

– Eteisessä emmin pitkän tovin. Sitten päätin, että jos hän on keittiössä ja olohuoneessa, on ok tulla. Me (aikuiset) olemme sitten toimistossa, Sillanpää kertoi.

Hänen mukaansa alkuperäisestä ilmoituksesta ei selvinnyt, oliko tarjotussa palvelussa kyse intiimihieronnasta.

– Siinä oli vain mainos, että hierontaa. Ehkä epäilin jotain, mutta tilasin ja hän (hieroja) tuli paikalle.

Leppiniemen mukaan myöhemmin selvisi, että poliisi epäilee hierojaa lapsiin kohdistuvista lainvastaisista teoista. Hieroja on nyt kuollut, eikä näitä asioita pystytä enää käsittelemään ja selvittämään.

Kuva-aineistossa lapsen hyväksikäyttömateriaalia

Sillanpäätä syytetään käräjillä myös siitä, että hän olisi ottanut kuvia matkapuhelimellaan omalta tietokoneruudultaan.

– Ne ovat kuvia, jotka ovat lainvastaisia. Siinä oli muistaakseni kahdeksan kuvaa ja yksi video, Leppiniemi kertoi.

Syyttäjä Keskisen mukaan kuva-aineisto oli lapsen hyväksikäyttömateriaalia.

Kun Sillanpään puhelin takavarikoitiin, materiaalia ei ollut enää jäljellä, vaan se oli poistettu. Poistettua materiaalia pystyttiin kuitenkin palauttamaan poliisitutkinnassa.

– Koneesta näkyy, että se kuvamateriaali on avattu hänen miesystävänsä tunnuksilla. Ajankohta on ollut sellainen, että paikalla on ollut myös muita henkilöitä. Sillanpää sanoo, ettei hän ole ottanut kännykällään mitään kuvia tai videota. Se on ollut joku muu, Leppiniemi kertoi.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2017. Syytteitä käsiteltiin käräjillä suljetuin ovin. Tuomio annetaan 23. maaliskuuta
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

"Empineensä" ja "hieman alle 13-vuotiaan". Miksi ei voida kirjoittaa suoraan 12-vuotiaan? Ja miksi pitää kertoa, että on emmitty eteisessä oikeen "pitkä tovi"? Raiskaajatkin saattavat empiä hiukan, mutta ei se tekoa muuksi muuta. Tuosta ei ole pitkä matka vetää 12-vuotiasta mukaan muuhunkin toimintaan, jos kerran näkee, että sen ikänen voi kuvata seksiä. Jos ymmärsin oikein Siltsun kännykällä on siis otettu kuvia hänen tietokoneelleen ladatusta lapo-matskusta, josta Sillanpää ei mukamas tiennyt mitään.
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Sillanpäällä ei ole mikään kovin hyvä miesmaku tämän yllämainitun lehtijutun perusteella. Miesystävä ja hierojapano molemmat lapsiin päin. Herättää kysymyksiä Siltsun arvoista.
Centauri
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: La Joulu 29, 2018 11:45 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Centauri »

Oliko tämä lapsi missä suhteessa hierojaan ? Oliko hänen lapsensa ??

Kuinka todennäköistä on että random hierojan kanssa tilanne etenee seksiin ?

Kuinka todennäköistä on että random hierojan kanssa tilanne etenee seksiin kun talossa on 12v lapsi ja ovet auki ?

Oliko hieroja suomalainen ?
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Lapsen läsnäolo on siltsulle sivuseikka kun pitää saada kairaa koloon. Mahtoikohan olla rööri meta-kusella puudutettu, kuten niissä aiemmin uutisoiduissa bakkanaaleissa. Sais tuon taikinanaaman karkoittaa johonkin staniin.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
The Uolevi
Lauri Hanhivaara
Viestit: 121
Liittynyt: La Marras 23, 2013 10:01 am
Paikkakunta: Los Jakomäglös

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja The Uolevi »

phonyjoker kirjoitti: Ke Helmi 26, 2020 10:12 pm Sillanpäällä ei ole mikään kovin hyvä miesmaku tämän yllämainitun lehtijutun perusteella. Miesystävä ja hierojapano molemmat lapsiin päin. Herättää kysymyksiä Siltsun arvoista.
Lisäksi kristallin luottotoimittaja suuren pedofiiliringin pääjehu. Ympärillä häärii lauma pedofiilejä, mutta Siltsu on toista maata. Uskooko joku?
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:[Sillanpään asianajaja Riitta] Leppiniemen mukaan myöhemmin selvisi, että poliisi epäilee hierojaa lapsiin kohdistuvista lainvastaisista teoista. Hieroja on nyt kuollut, eikä näitä asioita pystytä enää käsittelemään ja selvittämään.
Seuraavaksi Siltsua epäillään murhasta... Ja mummojen Sloggit yhä lentävät lavalle.
????? ?? ??????.
Leggio
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: To Tammi 30, 2020 7:55 pm

Re: Jari Sillanpää käräjille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Leggio »

The Uolevi kirjoitti: Ke Helmi 26, 2020 10:40 pm
phonyjoker kirjoitti: Ke Helmi 26, 2020 10:12 pm Sillanpäällä ei ole mikään kovin hyvä miesmaku tämän yllämainitun lehtijutun perusteella. Miesystävä ja hierojapano molemmat lapsiin päin. Herättää kysymyksiä Siltsun arvoista.
Lisäksi kristallin luottotoimittaja suuren pedofiiliringin pääjehu. Ympärillä häärii lauma pedofiilejä, mutta Siltsu on toista maata. Uskooko joku?
Ja puhelimelle tallennettu lapsen hyväksikäyttöä. Aika vaikea uskoa, ettei Siltsukin olisi lapsipornosta kiinnostunut.
Vastaa Viestiin