Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

TAAS hyvä esimerkki turhasta lasten altistamisesta, kun Italiaan on opettajan pakko päästä, eikä reissuja rajoitettu ennen kuin oli jo myöhäistä.
Aamulehti kirjoitti:Pirkanmaalla kolme uutta koronavirukseen sairastunutta – oppilas sai tartunnan karanteenikoulussa, Suomessa 57 sairastunutta

Keskiviikkoaamuun 11. maaliskuuta mennessä uuteen koronavirukseen on sairastunut maailmanlaajuisesti yli 119 000 ihmistä. Kaikkiaan tautiin on kuollut 4 284 ihmistä, joista suurin osa Manner-Kiinassa, selviää Johns Hopkins -yliopiston laskurista. Taudista parantuneita on 65 765. Suomessa sairastuneita on 57, joista kahdeksan Pirkanmaalla. Tämä juttu täydentyy ja päivittyy.
26.2.2020 07.51 – PÄIVITETTY 11.3.2020 11.25
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

Väkivallantarkastaja kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 11:05 am
Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 10:22 am
MohammedMohammed kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 8:10 am

Kesy influenssa siis, jos Amerikassa ollaan kartalla. 0,5 miljoonaa kuollutta 100 miljoonasta on vaivaiset 0,5%.
Yllättävän matalaksi jää laskelmissa. Sikainfluenssan kuolleisuus 5kertainen perus kausi influenssaan.
Eli maailma ei loppunutkaan? :roll:
Historian pahin pandemia noillakin luvuilla. Otetaan huomioon se että tuossa on laskettu pystyttävän antamaan hoitoa 100 miljoonalle ihmiselle :D Ei tule toteutumaan suurimmassa osassa maailmaa jolloin nähdään +6% kuolleisuus kuten Italiassa.
Banaani valtioissa kuolleisuus tulee olemaan yli15% jos tuo jenkkien laskelma toteutuu. Mut eihän 1-2miljardia kuollutta tosiaan mailmanloppu ole.
Schumi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Su Tammi 26, 2014 4:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Schumi »

Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 2:09 pmMut eihän 1-2miljardia kuollutta tosiaan mailmanloppu ole.
Jokaisesta viestistä paistaa tarve tuoda esille kuinka valtavassa kriisissä ollaan ja kauhistella jonku yhden maan kuolleisuuslukuja ja maalailla kauhukuvia miljardien uhreista.

Mitä ihmettä sä oikeen haet tolla? Yllättävän kesy ollu tähän mennessä koko koronaviirus, varotoimenpiteet saavat näyttämään sen pahemmalta kuin ehkä onkaan

Ennemmin 10% kuolleisuus 10 000 ihmisestä kuin 5 % kuolleisuus 500 miljoonasta.
Tiedemiehillä on aina silmälasit ja huumekauppias panee aina kun se ratsataan
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kyllähän tässä media nyt luo paniikki mielialaa uutisoinneillaan ja varmasti ihan tarkoituksella.Pikkaisen on alkanut ymmärtämään hallituksen lepsua otetta. Tosiaankin vainajat ovat pääosin monisairaita vanhuksia ja Kiinan ulkopuolella on se 1300 tapausta josta puolet Italiassa. Luokittelisin tämän uudeksi kausi influenssaksi jollaiseksi se varmaankin loppupeleissä tuleekin.

Hyötyäkin tästä hypetyksestä on kun "pakolais" massat eivät noin vain olekkaan tervetulleita. Haittapuolena tulemme näkemään valvonnan lisäämistä ja muita tekosyitä toteuttaa pitkäaikaisia suunnitelmia. Kallistun salaliittoteorian kannalle että homma lähti tarkoituksella liikkeelle. 8)
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

Schumi kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 3:01 pm
Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 2:09 pmMut eihän 1-2miljardia kuollutta tosiaan mailmanloppu ole.
Jokaisesta viestistä paistaa tarve tuoda esille kuinka valtavassa kriisissä ollaan ja kauhistella jonku yhden maan kuolleisuuslukuja ja maalailla kauhukuvia miljardien uhreista.

Mitä ihmettä sä oikeen haet tolla? Yllättävän kesy ollu tähän mennessä koko koronaviirus, varotoimenpiteet saavat näyttämään sen pahemmalta kuin ehkä onkaan

Ennemmin 10% kuolleisuus 10 000 ihmisestä kuin 5 % kuolleisuus 500 miljoonasta.
Samalla tapaa voisin kysyä miksi sinä tai joku muu vähättelee asiaa? Selkeästi historian suurin varautuminen mailmanlaajuisesti menossa. Silti puhutte pikku nuhasta ym.
Puutuin jenkkien laskelmaan koska sitäkin vähäteltiin. Melkolailla oleellista lukemien suhteen pystytäänkö kaikki hoitamaan vai ei. Jenkeissä ehkä muilla mantereilla tuskin.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Mielenkiintoinen artikkeli. "Onko kyseessä testi kuinka perustuslaki toimii valtakunnallisen sulun aikana"

https://www.zerohedge.com/geopolitical/ ... e-lockdown
This Is A Test: How Will The Constitution Fare During A Nationwide Lockdown?
It is always a simple matter to drag people along whether it is a democracy, or a fascist dictatorship, or a parliament, or a communist dictatorship. Voice or no voice, the people can always be brought to the bidding of the leaders. This is easy. All you have to do is tell them they are being attacked, and denounce the pacifists for lack of patriotism and exposing the country to danger. It works the same in every country.

Field Marshal Hermann Goering
Aiheeseen hieman liittyen

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006434943.html
Kansalliskaarti New Yorkin esikaupunkiin torjumaan koronaepidemiaa

Sama nähdään Italiassa ja tietysti Kiina näytti malliesimerkin kuinka homma pelittää.
Viimeksi muokannut sikakoira, Ke Maalis 11, 2020 6:45 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 5:00 pm
Schumi kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 3:01 pm
Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 2:09 pmMut eihän 1-2miljardia kuollutta tosiaan mailmanloppu ole.
Jokaisesta viestistä paistaa tarve tuoda esille kuinka valtavassa kriisissä ollaan ja kauhistella jonku yhden maan kuolleisuuslukuja ja maalailla kauhukuvia miljardien uhreista.

Mitä ihmettä sä oikeen haet tolla? Yllättävän kesy ollu tähän mennessä koko koronaviirus, varotoimenpiteet saavat näyttämään sen pahemmalta kuin ehkä onkaan

Ennemmin 10% kuolleisuus 10 000 ihmisestä kuin 5 % kuolleisuus 500 miljoonasta.
Samalla tapaa voisin kysyä miksi sinä tai joku muu vähättelee asiaa? Selkeästi historian suurin varautuminen mailmanlaajuisesti menossa. Silti puhutte pikku nuhasta ym.
Puutuin jenkkien laskelmaan koska sitäkin vähäteltiin. Melkolailla oleellista lukemien suhteen pystytäänkö kaikki hoitamaan vai ei. Jenkeissä ehkä muilla mantereilla tuskin.
Vähättelen asiaa, koska kuulun ilmiselvästi maailmanlaajuiseen salaliittoon, jonka tehtävänä on aiheuttaa mahdollisimman paljon tuskaa, kärsimystä ja tuhoa kaltaisillesi ihmisille. :twisted:

Lisäksi vähättelen kommenttejasi koska osaan laskea ja siten ymmärrän, että millään järjellisellä laskutavalla ei 80 000 sairastuneesta ja 3 000 kuolleesta Kiinassa (Kiinan väkiluku 1,4 miljardia) päädytä johtopäätökseen 1-2 miljardiin kuolleeseen koko maailmassa (maailman väkiluku n. 8 miljardia). Fetissisi miljardeihin kuolonuhreihin jäänee siis ilman kliimaksia.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3938
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja CSI »

On Anoi Kaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 12:39 pm TAAS hyvä esimerkki turhasta lasten altistamisesta, kun Italiaan on opettajan pakko päästä, eikä reissuja rajoitettu ennen kuin oli jo myöhäistä.
Mitäpä haittaakaan tuosta on?

Terveelle lapselle hyvä vähän sairastella --> parantaa immuniteettia.

Jotenkin omituista tämä överiksi mennyt toimenpiteiden vaatiminen eräiltä ihmisiltä:

"Terveitä ihmisiä määrättävä karanteeniin koska minä sanon niin ja olen pikkuhitler ja saan tyydytystä (tarpeettomasta) Ordnungista"


https://www.youtube.com/watch?v=oSEElcoYBWY
Viimeksi muokannut CSI, Ke Maalis 11, 2020 6:57 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006434699.html
Ranskalaiskaupunki sai kovaa kritiikkiä smurffijuhlista
Kuva

La Repubblican mukaan juhlat voisivat olla ”viruspommi”.

Pieni Landerneaun kaupunki Länsi-Ranskassa on joutunut kovan arvostelun kohteeksi, koska siellä järjestettiin viime viikonloppuna maailman suurin smurffijuhla, johon osallistui noin 3 500 smurffiksi pukeutunutta juhlijaa. Smurffikalaasia on kritisoitu kovin sanoin, koska sen epäiltiin voivan toimia otollisena tautipesäkkeenä Euroopassa riehuvalle koronavirukselle.

– Meidän ei pidä lakata elämästä. Tämä oli tilaisuus osoittaa, että olemme edelleen hengissä, perusteli kaupungin pormestari Patrick Leclerc.

Ranskalaislehtien lisäksi muun muassa Italian media kritisoi kovin sanoin juhlan järjestämistä. La Repubblica -lehden mukaan kyseessä voisi olla "viruspommi", kun taas Secolo XIX -aviisi piti tilaisuuden järjestämistä "vastuuttomana toimena".

Ranska kielsi tällä viikolla kaikki yli tuhannen ihmisen kokoontumiset.

Smurffit ovat belgialaisen sarjakuvapiirtäjä Peyon luomuksia, jotka ovat sarjakuvien lisäksi seikkailleet elokuvissa.

Ranskassa on todettu yli 1 400 koronavirustartuntaa. Sairastuneista 25 on kuollut.
Ikäänkuin tällaisia järjesteltäisiin tarkoituksenmukaisesti aivan kuten Wuhanin kaupunkikin järjesti sen 100 000 ihmisen ilmaisaterioinnin tammikuussa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1408
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Kyllä mieleni niin kirkastui kun luin ministerin saaneen tartunnan. Hah-hah-hah-haa. Ja vielä hah.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?
Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

Väkivallantarkastaja kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 6:23 pm
Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 5:00 pm
Schumi kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 3:01 pm

Jokaisesta viestistä paistaa tarve tuoda esille kuinka valtavassa kriisissä ollaan ja kauhistella jonku yhden maan kuolleisuuslukuja ja maalailla kauhukuvia miljardien uhreista.

Mitä ihmettä sä oikeen haet tolla? Yllättävän kesy ollu tähän mennessä koko koronaviirus, varotoimenpiteet saavat näyttämään sen pahemmalta kuin ehkä onkaan

Ennemmin 10% kuolleisuus 10 000 ihmisestä kuin 5 % kuolleisuus 500 miljoonasta.
Samalla tapaa voisin kysyä miksi sinä tai joku muu vähättelee asiaa? Selkeästi historian suurin varautuminen mailmanlaajuisesti menossa. Silti puhutte pikku nuhasta ym.
Puutuin jenkkien laskelmaan koska sitäkin vähäteltiin. Melkolailla oleellista lukemien suhteen pystytäänkö kaikki hoitamaan vai ei. Jenkeissä ehkä muilla mantereilla tuskin.
Vähättelen asiaa, koska kuulun ilmiselvästi maailmanlaajuiseen salaliittoon, jonka tehtävänä on aiheuttaa mahdollisimman paljon tuskaa, kärsimystä ja tuhoa kaltaisillesi ihmisille. :twisted:

Lisäksi vähättelen kommenttejasi koska osaan laskea ja siten ymmärrän, että millään järjellisellä laskutavalla ei 80 000 sairastuneesta ja 3 000 kuolleesta Kiinassa (Kiinan väkiluku 1,4 miljardia) päädytä johtopäätökseen 1-2 miljardiin kuolleeseen koko maailmassa (maailman väkiluku n. 8 miljardia). Fetissisi miljardeihin kuolonuhreihin jäänee siis ilman kliimaksia.
Voi myös olla että vähättelet asiaa koska et ole ymmärtänyt sitä että nyt varaudutaan pahimpaan. Esim Afrikassa on 1.3miljardia ihmistä ja erittäin paska terveydenhuolto. Mitä luulet kuinka moni tuolta selviää jos korona leviää?
Täytyy myös huomioida ettei pelkästään korona tappaisi tässä skenaariossa , vaan myös kaikki muutkin sairastumiset joita nyky lääketiede kykenee hoitamaan. Koronan vastustuskyvystäkään ei olla päästy selvyyteen. Pahimmissa skenaarioissa se riistäytyy käsistä uudelleen myös Kiinassa.
Jos nyt se pahin skenaario toteutuu niin uhriluvut tulevat mailmanlaajuisesti olemaan ihan älyttömiä. Toki vanhuksia ja sairaita suurin osa..

Suurin todennäköisyys on se että korona menettää tehoaan ja koko farssi unohtuu muutamassa kuukaudessa. Mutta on myös tutkijoiden mukaan pieni mahdollisuus että virus mutatoituu toiseen suuntaan.
Avatar
Pequeno
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Ke Tammi 16, 2019 4:26 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Pequeno »

Qatarissa supertartuttaj(i)a?, hyppäys 24:stä 262:een.
Vai oliko syynä vain testaamattomuus tai tiedon panttaus?
DUBAI (Reuters) - Qatarin terveysministeriö ilmoitti keskiviikkona 238 uutta koronavirustapausta, valtion uutistoimisto kertoi.

Se totesi, että kaikki uudet tapaukset olivat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, jotka aiemmin tunnistettiin tartunnan saaneiksi.
Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

Väkivallantarkastaja kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 6:23 pm
Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 5:00 pm
Schumi kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 3:01 pm

Jokaisesta viestistä paistaa tarve tuoda esille kuinka valtavassa kriisissä ollaan ja kauhistella jonku yhden maan kuolleisuuslukuja ja maalailla kauhukuvia miljardien uhreista.

Mitä ihmettä sä oikeen haet tolla? Yllättävän kesy ollu tähän mennessä koko koronaviirus, varotoimenpiteet saavat näyttämään sen pahemmalta kuin ehkä onkaan

Ennemmin 10% kuolleisuus 10 000 ihmisestä kuin 5 % kuolleisuus 500 miljoonasta.
Samalla tapaa voisin kysyä miksi sinä tai joku muu vähättelee asiaa? Selkeästi historian suurin varautuminen mailmanlaajuisesti menossa. Silti puhutte pikku nuhasta ym.
Puutuin jenkkien laskelmaan koska sitäkin vähäteltiin. Melkolailla oleellista lukemien suhteen pystytäänkö kaikki hoitamaan vai ei. Jenkeissä ehkä muilla mantereilla tuskin.
Sekin minua ihmetyttää. Esimerkiksi Merkel tuli julkisuuteen ja sanoi mahdollisuuden olevan että Saksan väestöstä 70% sairastuu. Tämä olisi jo yli 50 miljoonaa ihmistä.
Millä meriiteillä sinä pystyt sanomaan että tämä on nuha. Toisella teistä on varmasti tietoa asioista ja tutkijoita taustalla.
Who tutkijat maalailivat että pahimmassa tapauksessa tämä kiertää koko maapallon väestön 12-18kk.
Mutta sinä pystyt sanomaan että tämä on nuha.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Juujaa kirjoitti: Ke Maalis 11, 2020 7:26 pm Voi myös olla että vähättelet asiaa koska et ole ymmärtänyt sitä että nyt varaudutaan pahimpaan.
Samaa oletan ja tämä saanut vahvistusta mitä enemmän olen näiden lällättelijöiden kanssa jutellut. Olisi hienoa, että jokainen ymmärtäisi mihin tässä on mahdollisuus ja muuttaisi käytöstään hetkeksi, kun harva lällättelijä ja "mitä te oikein panikoitte" -ihmiset oikeasti haluaisi mennä edes lähelle sitä tilannetta mikä Hubeissa tai Pohjois-Italiassa on. Vai ovatko he koskaan joutuneet katselemaan todella sairasta ihmistä, jota ei voi auttaa? Ovatko he valmiita viettämään viikkoja neljän seinän sisällä?

Minun mielestäni tämä on oikea paikka mieluummin vähän ylireagoida kuin antaa homman mennä kuin Kiinassa tai Italiassa. Lainaan tähän viruksen kanssa hoitotyössä kamppailevaa italialaislääkäriä: "Is panic really worse than neglect and carelessness during an epidemic of this sort?"
https://nypost.com/2020/03/10/italian-d ... -thoughts/ (italialaislääkärin ajatuksia kriisin keskeltä)

Kaipa Suomessakin tullaan ottamaan todella kovat otteet käyttöön, mutta muu ei taida auttaa, kun yksilön mukavuudenhalu ja osittain myös ego menee laajemman hyvän edelle. Egolla tarkoitan juuri näitä "pelottomia", jotka kuvittelevat että ne jotka tuovat esiin huolensa ja toivovat varotoimia, olisivat jotenkin paniikissa ja pelkäisevät. Tosin onhan tässä havaittavissa piirre, että "autuaita ovat tietämättömät hölmöt", mutta nyt on heissä se ikävä piirre, että hölmöyttään tulevat sairastuttamaan muita, mahdollisesti myös tappamaan. Voivatpahan sitten jatkaa lällättelyään, että "minäpä poika/tyttö se en mennyt paniikkiin". Tai kehuskelemaan muutaman kuukauden päästä, jos leviäminen laantuu, että "melko idiootteja ne, jotka olivat vaatimassa jopa rajoja kiinni"!

Koronavirus on jo tähän mennessä osoittanut kuinka huonosti eri valtiot, jopa yhtenä parhaista itseään pitävä (ja meille uskoteltu) Suomi, kykenisivät vastaamaan, jos pandemia kunnolla iskee. Tämä on melko erikoista siinä valossa, että uhka on ollut tiedossa jo kymmeniä vuosia ja hyvinkin todennäköinen jo useita, mutta silti esimerkiksi Suomen prioriteeteissa on ollut siirtolaismiehistä huolehtiminen paljon tärkeämpää. Hallitus esimerkiksi on ilmoittanut, että voi elvyttää yhdellä miljardilla taloutta koronan sitä kurittaessa. Samaan aikaan annetaan vähintään kolme mrd. siirtolaisuuden kuluihin vuosittain. Suurusluokan takia: puolustusbudjetti on noin kaksi mrd./vuosi.
Viimeksi muokannut On Anoi Kaa, Ke Maalis 11, 2020 8:15 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Pequeno
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Ke Tammi 16, 2019 4:26 pm

Re: Koronavirus - Useita kaupunkeja suljettu Kiinassa, tauti levinnyt Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Pequeno »

Lisäinfoa:
Qatarin tartuttajia 3 kpl

https://desktop.gulf-times.com/story/65 ... s-in-Qatar
Vastaa Viestiin