Mitä hittoa!?!https://yle.fi/uutiset/3-11335668
”Oli vähän yllätys, että rajat menivät noin totaalisesti kiinni”
Kroatiasta tulleiden miesten päämäärä on Suonenjoki. Siellä heidät tarvitaan istuttamaan pari miljoonaa puuntainta, kertoo kroaatit palkannut Esa Peltonen.
– Tein aika paljon töitä, että sain heidät tänne, Peltonen sanoo puhelimessa.
Hän arvasi koronaviruksen tietävän vaikeuksia jo ennen kuin liikkumisrajoituksista edes alettiin puhua. Mutta vaikka Peltonen oli ollut hereillä, työmiehet olivat vähällä jäädä palkkaamatta. Lopulta hän sai ankaran paperisodan päätöksenä luvan lennättää maahan 18 kroaattia. Enemmänkin hän olisi ottanut.
– Oli vähän yllätys, että rajat menivät noin totaalisesti kiinni. Ministeriön virkamiehille täydet propsit: he tekivät tämän kanssa pitkää päivää.
Tilauslento Zagrebista Helsinkiin maksoi Peltoselle ”pikkuisen vajaat 28 000” euroa eli noin 1 555 euroa matkustajaa kohden. Hän ei ole varma, kannattiko se, mutta sanoo halunneensa pitää kiinni asiakassuhteistaan.
Kroatialaisten metsänistuttajien matka toiselta puolen Eurooppaa Suomeen oli siis kuin matkustaminen joskus ennen: vaikeaa, kallista, eksoottista. On kuin maailma ei yhtäkkiä olisikaan niin pieni kuin mihin olemme viime aikoina tottuneet.
Kroatiasta asti täytyi tuoda tilauslennolla miehiä ISTUTTAMAAN PUITA Suomeen
Ei hitto, mä sanon vaan. Olen itsekin jokusen puun istuttanut ja voin kertoa, että se ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Suomessa on par'aikaa käynnissä Taimiteko-hanke, jonka kautta pyritään metsittämään metsätalouden ulkopuolella olleita maaplänttejä ja työllistämään suomalaisia nuoria. Kyseisen hankkeen kautta pyritään vieläpä työllistämään mm. alle 18-vuotiaita nuoria, joiden on usein ikänsä vuoksi hankala löytää kesätoitä. Sekin jo kertoo, että puiden istutus on varsin yksinkertaista hommaa, joskin siinäkin hommassa täytyy toki olla mukana joku joka tietää, miten paljon niitä taimia istutetaan, milloin ja mihin. Uskallan kuitenkin väittää, että samanlaisen päällysmiehen ne kroaatitkin sinne metsään tarvitsevat.
H.Moilaselle heräsi nyt hitonmoinen halu tietää, minkälaisia asiakassuhteita tämä suonenjokelainen Esa Peltonen oikein mahtoi tarkoittaa. (Ihan vain kaverin puolesta kyselen.)
Oltiin kaverin kanssa meinaan aikoinaan useinakin kesinä maatalouden kesätöissä ja siellä näki&kuuli yhtä sun toista. Yksikin nuori mies oli pitänyt lennättää oikein Etelä-Amerikasta asti Suomeen mansikoita poimimaan. Siitä tulikin muuten mieleeni, että marjabisnes saattaisi olla aika hyvää bisnestä esimerkiksi rahanpesuun, verojen kiertoon yms. Pirukaan ei nimittäin tiedä, kuinka monta litraa marjaa jostain pellosta on tiettynä kesänä nostettu, millä hinnalla ne on saatu myytyä, paljonko on tullut hävikkiä yms. Edes Suomen utelias verokarhu ei tiedä, kuinka monta mansikkapuskaa sinne peltoon on tarkalleen ottaen istutettu minäkin kesänä ja miten hyvin ne puskat ovat marjaa tuottaneet. Voisinpa paljastaa muutamia kiinnostavia nimiäkin tähän aiheeseen liittyen, mutten nyt tässä yhteydessä paljasta. Mutta heidän mansikoitaan en kyllä itse syö enkä osta. Että miettikääpä, minkä kaikkien eri syiden vuoksi hitaat ja laiskat suomalaiset poimijat eivät kelpaa mansikkatiloille töihin...
PS. On muuten taivahan tosi, että minäkin olen omin silmin nähnyt, kuinka ulkomaalaiset poimijat keräsivät pellosta vain isoimmat marjat vaikka ohjeeksi oli annettu kerätä kaikki marjat. En kuitenkaan usko, että asiaa kannattaa yleistää kaikkiin ulkomaisiin poimijoihin. Enemmänkin uskon, että tietyt tilat harjoittavat vilunkipeliä ja tekevät pääosan tienesteistään jollain "hillobisneksellä" marjan viljelyn ollessa vain kulissitoimintaa. Kyseisten tilojen ulkomaiset kausipoimijat varmasti hyötyvät bisneksestä jollain tavalla - esimerkiksi se eteläsuomalaisille tilalle lennätetty kolumbiaano. Mansikoiden lisäksi tulee mieleen myös pari muuta saman kategorian bisnestä, jolla touhuaa 100% varmasti JR-porukkaa. Mansikan viljelystä on pakko todeta myös sen verran, että sitä hommaa aika läheltäkin katselleena ihmettelin jo kauan sitten, miten kunnianhimottomasti työhön suhtauduttiin viljelijöiden toimesta. Kehittyminen on tärkeää alalla kuin alalla, mutta ainakin nämä minun tietämät hämäräviljelijät (joilla on isot ja nimekkäät marjatilat) suhtautuivat hommaansa huihai-meiningillä. Jos kehittämishaluja olisi ollut, tämäkin kehitysaskel olisi otettu jo parikymmentä vuotta sitten.