Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
sikakoira
Ben Matlock
Viestit: 8773
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

damfin kirjoitti:
Ma Helmi 15, 2021 10:38 pm
Juu minä olen myös jo komentanut eukon olohuoneeseen nukkumaan, ja laitan makuuhuoneen oven lukkoon että uskallan nukkua, kun ei sitä tiedä mitä pakko-oireita hänelle alkaa ilmentyä kun sai jo sen vahvistusrokotteenkin.

Ei tuo korona nyt tähän mennessä ole suuremmin pelottanut, mutta tosiaan nyt kun noita rokotettuja alkaa pyörimään ihmisten joukossa niin kyllähän se alkaa jo hieman pelottamaan että uskaltaako enää kauppaan mennä, kun eihän niistä ulospäin näe että kuka on rokotettu ja kuka vielä vaaraton.

Tuolla paikallisessa hoitolaitoksessakin jo kerrottiin vanhuksesta joka oli saattohoidossa ollut jo pitkään, ja nyt kun laitoksen hoitajat rokotettiin niin tuo vanhus kuoli heti sen jälkeen, kyllä tuon pitäisi nyt jo herättää ajatuksia tyhmemmilläkin, pakko siinä rokotteessa on jokin salaliitto olla.

Ja entä sitten tuo rokote tai immuniteettipassi, ihan sairasta, kyllä jumankauta jos minä nyt satun jotain korona-viirusta kantamaan niin kyllä minulla on oikeus konserttiin mennä siitä huolimatta, vittuako se minulle kuuluu mitä siitä muille konsertissa kävijöille seuraa, pitäkööt huolta omista asioistaan, ei sinne konserttiin ole pakko tulla jos jotain koronaa pelkää, eikä se terveille ihmisille mitään flunssaa pahempia oireita aiheuta, kysykää vaikka litmasen jarilta.

Saisivat sitäpaitsi sen taskulamppujen ja kännykän salamavalon käytön kieltää meilläkin, tiedä mitä salaliittoa niilläkin valoilla levitetään, varmaan joku bill gatesin juoni jolla saadaan hypnotisoitua ihmiset ottamaan tuollainen täysin tutkimaton ja testaamaton ihmisten kontrolloimiseen ja sterilointiin tarkoitettu rokote.

No, onneksi se trump nousee kohta presidentiksi ja pistää stopin tälle touhulle.
Näinpä juurikin. Kai nyt ymmärrät että ne tulevat rajoitukset eivät sitten tule jäämään johonkin konsertissa käyntiin. Ne tulevat koskemaan koulussa käyntiä,töissä käyntiä jne jne... Sikäli mikäli ne jotenkin saadaan poljettua lakikirjan yli. :wink: Tämähän se idea on ollut koko ajan, pakkorokotukset mikäli haluat osallistua sosiaaliseen elämään.

Jotkut kyllä tuntuvat olevan niin yksinkertaisia etteivät tätä ymmärrä. :wink:
“Without the ‘Corona-test’, we would not have had any crisis”
— Dr. Wolfgang Wodarg
Koronaongelman ratkaisu on se, että paniikinlietsojat eristetään (Wolfgang Wodarg)

Avatar
acp
Martin Riggs
Viestit: 646
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja acp »

Dr Lawrence Palevsky: Mitä tiede sanoo rokotteiden turvallisuudesta (Suomennettu)

https://tokentube.net/v/3884760641/MIT% ... LISUUDESTA

hutkivajournalisti
Theo Kojak
Viestit: 1183
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

acp kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 4:10 am
Dr Lawrence Palevsky: Mitä tiede sanoo rokotteiden turvallisuudesta (Suomennettu)

https://tokentube.net/v/3884760641/MIT% ... LISUUDESTA
Ei helvetti. Nyt oikeasti. Tyyppi postailee jotain Putintuben juttuja jossa joku rokotevastainen sekopää lastenlääkäri kertoilee rokotteiden turvallisuudesta. :mrgreen:

Palevskystä on juttu Insiderissa.
This New York doctor has been publicly urging parents not to vaccinate their children in the midst of a measles outbreak. Why is he still allowed to practice medicine?
J.K. Trotter May 30, 2019, 6:15 PM


Dr. Lawrence Palevsky is a leading proponent of the discredited conspiracy theory that vaccines are related to autism. He practices medicine at the Northport Wellness Center, right, in New York's Suffolk County.

A licensed New York pediatrician named Lawrence Palevsky has spread misinformation about the safety of vaccines for years.

Palevsky has ramped up his efforts amid outbreaks of measles largely driven by misleading anti-vaccine rhetoric.

Doctors like Palevsky are prompting some in the medical community to question whether physicians should lose their license for expressing anti-vaccine views.

Legal experts say revoking a doctor's license for expressing an opinion would be unprecedented.
https://www.insider.com/anti-vaccine-do ... ech-2019-5
sikakoira kirjoitti:
To Tammi 23, 2020 12:04 am
Saattaapa olla että viranomaiset hieman vähättelevät noita koronan tartuntalukuja

Avatar
sikakoira
Ben Matlock
Viestit: 8773
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Näinhän se menee jos nostaa hieman kritiikkiä vallitsevaa linjaa kohtaan. :lol:
Saman kohtalon on kokenut lähes kaikki lääkärit ja tutkijat jotka ovat tuoneet esille vallitsevan teorian epäkohdat. Todellisuudessahan ne salaliittoteorioitsijat löytyvät valtamedian ja niiden "kunnioitettujen" tutkijoiden piiristä jotka suunvuoron tällähetkellä saavat.

Tässä ne tärkeimmät kysymykset joita kannattaa miettiä ennenkuin lähtee piikittelemää itseään.

Ei helvetti,oikeasti :lol:

https://off-guardian.org/2021/02/15/5-q ... d-vaccine/
5 questions to ask your friends who plan to get the Covid vaccine
“Without the ‘Corona-test’, we would not have had any crisis”
— Dr. Wolfgang Wodarg
Koronaongelman ratkaisu on se, että paniikinlietsojat eristetään (Wolfgang Wodarg)

URSA
Watson itse
Viestit: 5815
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tästä saa samalla käsitystä koronan tarttuvuudessa.
Korona­rajoitukset aiheuttivat yllättävän myönteisen lieve­ilmiön: Influenssa lähes katosi Suomesta

Tänä vuonna on varmennettu vain 33 influenssatapausta, kun vuosi sitten niitä oli yli kuusi tuhatta.

Tälle influenssakaudelle hankitut 1,8 miljoonaa influenssarokotetta käytettiin, eivätkä kaikki halukkaat tiettävästi edes saaneet rokotusta.

15.2. 14:01 | Päivitetty 15.2. 15:09

JOS elettäisiin normaalia helmikuuta, Suomessa jylläisi parhaillaan pahin flunssakausi. Yksi kuluvan koronakauden erikoisuuksia on se, että influenssaepidemiaa ei käytännössä ole lainkaan.

Tänä vuonna A- ja B-viruksen aiheuttamia, laboratoriossa varmennettuja influenssatapauksia on ollut yhteensä 33 tapausta, kun vuosi sitten niitä oli yli 6 000, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntija.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007804384.html

janiv
Alibin satunnaislukija
Viestit: 51
Liittynyt: La Huhti 25, 2020 6:18 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja janiv »

Mites nyt kun näitä rokotteisiin liittyviä positiivisia uutisia tulee, rajoituksia aletaan purkamaan jne.?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/793 ... a10bb9d2f9

Käykö nyt niin etteivät ihmiset kuolekaan massoina rokotteeseen, armeijat eivät tule partioimaan kaduille ja great resetkin jää toteutumatta?

ReissuLasse
Adrian Monk
Viestit: 2689
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

janiv kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 11:29 am
Mites nyt kun näitä rokotteisiin liittyviä positiivisia uutisia tulee, rajoituksia aletaan purkamaan jne.?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/793 ... a10bb9d2f9

Käykö nyt niin etteivät ihmiset kuolekaan massoina rokotteeseen, armeijat eivät tule partioimaan kaduille ja great resetkin jää toteutumatta?
Se kaikki on osa suunnitelmaa. Tulette vielä näkemään ja kokemaan.
Tällä rokotteella ja koronalla ylipäätään vaan pehmitetään maastoa valmiiksi niihin muutoksiin. Kyllä se vielä tulee se iso paukku. Nää on tosi pitkiä prosesseja, vuosikymmeniä se eliitti on näitä miettinyt ja sopinut, ei kai sitä nyt ihan hetkessä saada ostettua kaikkia maailman johtajia. Ei huolta aina sitä löytyy netistä jotain uutta ja jännittävää, mitä voi sitten julistaa vaikka ei edes siihen itsekään uskoisi.
Se kun samalla intensiteetillä tarttuisi vaikkapa omaan hyvinvointiin tai lähimmäistensä, niin maailma olisi jo kovin erilainen, olkoonkin millainen suuri kurpitsa tulossa.

holmesin haamu
Perry Mason
Viestit: 3769
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

janiv kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 11:29 am
Mites nyt kun näitä rokotteisiin liittyviä positiivisia uutisia tulee, rajoituksia aletaan purkamaan jne.?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/793 ... a10bb9d2f9

Käykö nyt niin etteivät ihmiset kuolekaan massoina rokotteeseen, armeijat eivät tule partioimaan kaduille ja great resetkin jää toteutumatta?
Se on ihan hyvä asia, jos rokotteet toimisivat mahdollisimman hyvin. Massakuolemia tuskin kukaan odotti, mutta muita haittavaikutuksia ja yksittäisiä kuolemia rokotteisiin liittyen voi tulla. Rokote voi tietenkin estää myös koronan pahempia tautimuotoja.

Great Reset on pidempiaikainen visio vähän kuin Euroopan Liittovaltiohanke. Kumpaakin ajetaan pidemmällä aikavälillä. Tosin liittovaltiohanke toteutetaan nopeammin. Nämä eivät liity mitenkään koronaan, vaikka jotkut puhuvat koronasta samassa yhteydessä.

holmesin haamu
Perry Mason
Viestit: 3769
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

URSA kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 10:36 am
Tästä saa samalla käsitystä koronan tarttuvuudessa.
Korona­rajoitukset aiheuttivat yllättävän myönteisen lieve­ilmiön: Influenssa lähes katosi Suomesta

Tänä vuonna on varmennettu vain 33 influenssatapausta, kun vuosi sitten niitä oli yli kuusi tuhatta.

Tälle influenssakaudelle hankitut 1,8 miljoonaa influenssarokotetta käytettiin, eivätkä kaikki halukkaat tiettävästi edes saaneet rokotusta.

15.2. 14:01 | Päivitetty 15.2. 15:09

JOS elettäisiin normaalia helmikuuta, Suomessa jylläisi parhaillaan pahin flunssakausi. Yksi kuluvan koronakauden erikoisuuksia on se, että influenssaepidemiaa ei käytännössä ole lainkaan.

Tänä vuonna A- ja B-viruksen aiheuttamia, laboratoriossa varmennettuja influenssatapauksia on ollut yhteensä 33 tapausta, kun vuosi sitten niitä oli yli 6 000, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntija.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007804384.html
Tätä on ihmetelty laajasti, että miten influenssa "katosi" kaikkialta, mutta samalla kaikki olisikin koronatartuntoja...

TV7n tänne linkkaamassani lähetyksessä kerrottiin tieto siitä, että tuotefirmat olisivat voineet myydä testipakkausta, jossa huomioidaan kaikki influenssat ja korona, mutta ainoastaan koronatesteille on ollut kysyntää.

OnyxPhoenix
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 2:18 pm
Great Reset on pidempiaikainen visio vähän kuin Euroopan Liittovaltiohanke. Kumpaakin ajetaan pidemmällä aikavälillä. Tosin liittovaltiohanke toteutetaan nopeammin. Nämä eivät liity mitenkään koronaan, vaikka jotkut puhuvat koronasta samassa yhteydessä.
Tässä on se ongelma että tuskin kukaan osaa tarkalleen määritellä mikä pitäisi tämä Great Reset olla.
Määritelmiä on se miljoona ja yksi riippuen siitä kuka määrittelee ja mitä pelätään.

OnyxPhoenix
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

Toimittajat soluttautuivat rokotevastaiseen liikkeeseen, ja hätkähdyttävä dokumentti siitä on nyt Ylellä – Tunnettu suomalainen ”rokotekriitikko” kutsuu holokaustia valheeksi
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n toimittajat soluttautuivat maailmanlaajuiseen rokotevastaiseen liikkeeseen yli puoleksitoista vuodeksi. Siitä syntyi dokumenttisarja Vaccinkrigarna – rokotevastaisuuden soturit.

Rokotevastaisuuden soturit
https://areena.yle.fi/1-50745253

Avatar
Tarkastaja Levisi
Javier Pena
Viestit: 1778
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.is.fi/urheilu/art-2000007806896.html


Yle esittää kohudokumentin – suomalainen valmentaja julistaa rokotevastaisuutta ja esittää näkemyksiään juutalaisista

Suomen voimisteluliiton kurinpitovaliokunta käsittelee kruunupyyläisen voimisteluvalmentajan Linda Karlströmin dokumentissa esittämiä näkemyksiä.


Ohjelmassa esiintyvä kruunupyyläinen Linda Karlström on tunnettu pitkäaikaisena rokotusten vastustajana niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Dokumentissa hän esittää näkemyksiään rokotusten haitallisuudesta.

Kaikkein suurin kohu Ruotsissa nousi Karlströmin lausunnoista holokaustiin ja juutalaisten salaliittoon liittyen. Karlström sanoi dokumentissa juutalaisten kansanmurhan tapahtuneen paljon pienemmässä mittakaavassa kuin historiankirjoissa on kerrottu.

Rokotevastaisuuden soturit, osa 1 esitetään tiistaina 16.2. klo 18.30 Yle Teema & Fem -kanavalla. Dokumentin kaikki kolme jaksoa ovat jo nyt nähtävissä Yle Areenassa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Jaguaari
Rico Tubbs
Viestit: 1254
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Siirtäkää nyt modet tää sekopääketju Huu Haa-osioon kun sitä tämä on. Helvetin salaliittoteorikot heittelee bensaa liekkeihin tietämättä oikeasti mistään yhtään mitään. Aluksi nauratti mutta nyt ne säälittää.

OnyxPhoenix
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

Seuraavassa kuvasarjassa tämä rokotevastainen liike tulee aika hyvin kiteytettyä. Uskotaan kaiken maailman puoskareihin, salaliittohörhöihin ja epätieteellisiin "vaihtoehtoisiin" julkaisuihin, sekä yksittäisiin kajahtaneisiin, suuren tieteellisen konsensuksen sijasta.
Miten poissa todellisuudesta pitää olla, että uskoo koko tiedemaailman olevan jotenkin tahallaan pahantahtoista.

Ei ymmärretä ajallisen yhteyden ja syy-seuraus suhteen eroa. Eikä todellakaan sitä että tiettyjä ikäviä asioita tapahtuu koko ajan, mutta kyse on ennen kaikkea siitä, voidaanko todeta ulkoisen tekijän aiheuttama a.) tilastollinen poikkeavuus ja/tai b.) tieteellisesti todettu syy-yhteys. Kun näitä ei löydy niin ollaan käytännössä "musta tuntuu"-tasolla väitteissä.

Vaxxed-dokumentin tuottaja, rokotevastustaja Polly Tommey antaa esimerkin rokotevastaisuuden logiikasta:

Kuva
Kuva
Dokumenttisarjasta Vaccinkrigarna – rokotevastaisuuden soturit: https://areena.yle.fi/1-50745134 (38:20)

OnyxPhoenix
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

Mistäköhän muuten johtuu että tuolla ruotsinkielisellä pohjanmaalla on poikkeuksellisen paljon idiootteja suhteessa väestömäärään? Rokotevastaisuus, hopeavedet sun muut puoskaroinnit, ja sijoitushuijaukset tyyliin OneCoin porskuttavat erityisen voimakkaasti juuri tuolla alueella.

Vastaa Viestiin