Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Flunssa veritulpilla lyhentää kummasti elinikää:
Tutkimus: Koronapandemia laski elinajanodotteita – Länsi-Euroopassa suurin lasku toisen maailmansodan jälkeen

JULKAISTU 3 TUNTIA SITTEN

Globaalien elinajanodotteiden kasvattamisessa viime vuosina tehty edistys on valunut hukkaan koronapandemiassa, kertoo uusi tutkimus. Tutkimuksesta uutisoi Guardian.

Tutkimuksen mukaan pandemian vaikutukset ovat olleet historiallisia erityisesti Länsi-Euroopassa, jossa se on aiheuttanut suurimman laskun elinajanodotteessa sitten toisen maailmansodan. Lasku on merkittävää myös Yhdysvalloissa.

Suurin yksittäinen lasku vuoteen 2019 verrattuna nähtiin yhdysvaltalaisilla miehillä, joilla elinajanodote laski 2,2 vuodella. Seuraavaksi suurimman 1,7 vuoden laskun kokivat liettualaiset miehet.

Keski- ja Itä-Euroopassa elinajanodotteiden lasku pandemiassa ylitti Neuvostoliiton ja itäblokin hajoamiseen liittyvän laskun.

–  Kahdeksassa maassa naiset ja 11 maassa miehet kokivat yli vuoden pituisia menetyksiä elinajanodotteeseensa. Kontekstin vuoksi kerrottakoon, että näillä mailla kesti keskimäärin 5,6 vuotta kasvattaa elinajanodotettaan vuodella. Tämän edistyksen teki tyhjäksi koronavirus vuoden 2020 aikana, kertoo Guardianille tutkimuksen johtajiin kuuluva tohtori Jose Manuel Aburto.

Dataa kerättiin tutkimusta varten kaikkiaan 29 eri maasta. Näistä maista 27:ssä nähtiin elinajanodotteen lyhenemistä pandemian aikana. Miesten elinajanodote laski naisia enemmän. Tutkijoiden mukaan suurin osa elinajanodotteen lyhenemisestä liittyi suoraan koronaviruksen aiheuttamiin ennenaikaisiin kuolemiin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tut ... #gs.bskl3v

Anom
Jane Marple
Viestit: 1048
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Anom »

Sahkotuoli kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 9:46 am
Anom kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 9:35 am

Aika monellehan se on vaan flunssa. Suurimmalle osalle se ei ole mitään.
Korkea ikä + vakava sairaus + korona = kuolema. Yksinkertaistettuna. Ei se korona niitä välttämättä itsessään tapa (tästä kun ei ole mitään lukuja), mutta edesauttaa nopeampaan lähtöön.
Ja koko maailma on ollut 2v aivan sekaisin kun sinulta ei tultu kysymään tätä ajoissa?
Mitä sä sekoilet, mitä minulta ei tultu kysymään? Jos sinua ei yksinkertaiset faktat kiinnosta, niin voit painua muiden salaliittohörhöjen kanssa rakentamaan foliohattuja.
Et tuo mitään tähän keskusteluun tuolla keskustelutyylilläsi.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

Sahkotuoli
Jack Bauer
Viestit: 993
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 2:42 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Sahkotuoli »

Anom kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 9:55 am
Jos sinua ei yksinkertaiset faktat kiinnosta, niin voit painua muiden salaliittohörhöjen kanssa rakentamaan foliohattuja.
Et tuo mitään tähän keskusteluun tuolla keskustelutyylilläsi.
Jaa tämä keskustelu on vaan liian haastava sinulle pysyä mukana. Ajattelin että jos pilkkaat ja vähättelet siellä valtioiden ilmoittamia kuolinlukuja ja puhut flunssasta niin löytyisi varmaan joku syy tähän maailmanlaajuiseen paniikkiin joka on ollut kohta 2 vuotta. Riehuu pahimmin juuri nyt kehitysmaissa, kuten Afrikassa ja kuolinlukujen mukaan juuri Venäjällä. Nämä numerot on faktoja.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

Anom kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 8:40 am
Sillähän niitä meemejäkin on tullut, jos esim. kuolet auto-onnettomuudessa ja sinulla on todettu korona, niin se lasketaan korona-kuolemaksi. :lol:
Juu se on vähän sama noiden auto-onnettomuuksien kanssa muutenkin, niissäkin suurin osa selviää hengissä tai loukkaantuu vaan lievästi, ja silti jotkut lampaat vaativat noudattamaan liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia ja kaiken lisäksi käyttämään jotain typerää turvavyötä vaikka suurimmalle osalle auto-onnettomuudet ovat yhtä harmittomia kuin flunssa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja poikani »

Turvavöiden käyttö onkin muuten hyvä rinnastus tähän rokotusjuttuun. Turvavöiden vastustajathan ainakin ennen nostivat esiin niitä harvoja tapauksia, joissa autosta ulos lentäminen sattuikin pelastamaan jonkun hengen - siitä siis looginen johtopäätös on, että turvavyöt tappavat, eikä niitä tule käyttää.
????? ?? ??????.

Anom
Jane Marple
Viestit: 1048
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Anom »

Sahkotuoli kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 10:31 am
Anom kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 9:55 am
Jos sinua ei yksinkertaiset faktat kiinnosta, niin voit painua muiden salaliittohörhöjen kanssa rakentamaan foliohattuja.
Et tuo mitään tähän keskusteluun tuolla keskustelutyylilläsi.
Jaa tämä keskustelu on vaan liian haastava sinulle pysyä mukana. Ajattelin että jos pilkkaat ja vähättelet siellä valtioiden ilmoittamia kuolinlukuja ja puhut flunssasta niin löytyisi varmaan joku syy tähän maailmanlaajuiseen paniikkiin joka on ollut kohta 2 vuotta. Riehuu pahimmin juuri nyt kehitysmaissa, kuten Afrikassa ja kuolinlukujen mukaan juuri Venäjällä. Nämä numerot on faktoja.
Kun vastapuolella on noinkin epäselvästi keskusteleva ja argumentoiva henkilö, niin olen mielestäni siihen nähden pysynyt aika hyvin mukana keskustelussa. Kunnes taas tuli jotain aivopierua että pilkkaan valtioiden ilmoittamia kuolinlukuja, kun juuri kerroin esimerkin USA:n tavasta ilmoittaa korona-kuolemat. :lol:
Vai onko se tilastointitapa mielestäsi väärä, että kerrotaan erikseen kuolemat joissa korona on ollu osallisena, eikä pistetä niitä kuolemia suoraan koronan piikkiin?

Minä en ole ollut missään paniikissa, enkä tiedä ketään muutakaan joka olisi tämän pandemian aikaan ollut paniikissa.
Olen elänyt ihan normaalia elämää.
Anom kirjoitti: Korkea ikä + vakava sairaus + korona = kuolema. Yksinkertaistettuna. Ei se korona niitä välttämättä itsessään tapa (tästä kun ei ole mitään lukuja), mutta edesauttaa nopeampaan lähtöön.
Oletan että tässä olemme samaa mieltä, koska tilastotkin sen todistavat.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja putsari »

sikakoira kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 5:40 am

En tiedä mistä revit noita lukujasi mutta viitsisitkö olla levittämättä valeuutisia. Kuolleisuudesta Covidiin ei ole annettu ulos tietoja edelleenkään.
Ihan wikipediasta otin nuo aasialaisen ja honkogilaisen luvut. Miksi sitten itse levität virallisia lukuja, jos et niihin usko.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja putsari »

Isovaalea kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 7:24 am

Jos ajatellaan vaan Suomea vaikka tauti ei tunne rajoja niin hongkongilainen virus vei noin 1 000 henkeä. Tasapääjuoksu koronan kanssa.
Niin eihän kuoliprosentti ole kuin noin kahdeksan kertaa pienempi kuin koronalla Suomessa ja maailmanlaajuisesti vain kaksikymmentä kertaa pienempi. Tasapääjuoksu tosiaan. Kuten jo aiemmin totesin, voi olla joillekkin vaikea hahmottaa suhteita. :roll:
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kitarisa kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 6:52 am
^ Eli jengiä on muuten vaan kuollut sitten normaalia reippaampi määrä, olisko syynä pelkkä 5G säteily?
Mutta kun sitä ylikuolleisuutta nyt vain ei ole. Kannattaisiko tutustua faktoihin propagandan taustalla.

https://off-guardian.org/2021/09/22/30- ... cribsheet/
30 facts you NEED to know: Your Covid Cribsheet

Onhan tuo toki tullut jo selväksi ettei ne faktat nyt paljoa tunnu kiinnostavan. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

damfin kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 7:40 am
Isovaalea kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 7:24 am
Jotta saadaan influenssakuolematkin pienemmäksi niin joka lokakuu-maaliskuu sulkutoimet päälle? Säästyy ihmishenkiä.

Jos ajatellaan vaan Suomea vaikka tauti ei tunne rajoja niin hongkongilainen virus vei noin 1 000 henkeä. Tasapääjuoksu koronan kanssa. Jostain syystä ei tuo korona pure pohjoismaalaisiin pl 'ruotsalaiset'. Ei meidän rajoitustoimet olleet niin rankkoja kuin muualla mm. ulkonaliikkumiskielto, maskivelvoite, jonotus kauppaan jne.

Hongkongilainen influenssa aiheutti Maailman terveysjärjestön tietojen mukaan noin miljoonan kuoleman. Suomessa hongkongilaiseen kuoli vuosina 1968–1971 runsaat 1 000 henkilöä. Vuosina 1975–1976 "moskovalainen" aiheutti lähes 800 kuolemaa

https://yle.fi/uutiset/3-11173735
Jätät jälleen huomioimatta sen että rajoitustoimista huolimatta koronaan on silti kuollut vuodessa vähintään saman verran kuin influenssaan keskimääräisesti vuosittain, eli mikä mahtaisi olla koronaan kuolleiden lukumäärä jos rajoituksia ei olisi ollut?

Eli kun koronakuolemat on saatu suunnilleen tasoihin pahimpien influenssakausien kanssa näillä rajoituksilla, niin ei niitä voi suoraan verrata keskenään.
Kumma hiomma kun se influenssa on kadonnut tilastoista totaalisesti kun Coronaflunssa astui kuviin. Annettiinhan tähän jo toki selityskin kun kerrottiin ettei PCR testi erottele flunssia toisistaan :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja putsari »

Valittu strategia oli huono, kun pudotusta tuli yli kaksi prosenttia. Ei idiootteja määräänsä enempää ole.
Koronarajoitusten ja -rokotteiden vastustaminen jopa maahanmuuttoa isompi teema Saksan äärioikeistolle – näin se näkyi vaalituloksessa

Saksassa pidettiin sunnuntaina liittopäivävaalit. Niiden alla äärioikeisto eli AfD-puolue (Vaitoehto Saksalle, Alternative für Deutschland) ratsasti politiikassa koronarajoitusten, koronarokotusten ja maskisääntöjen vastustamisella.

Epidemiaan liittyvä tematiikka jätti puolueen poliittisella agendalla varjoon jopa perinteisen maahanmuuttovastaisuuden, jolla se nousi vuoden 2017 parlamenttivaaleissa maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi 12,6 prosentin kannatuksellaan.

Dresdenin teknisen yliopiston professori Hans Vorländer sanoi Washington Postissa, että äärioikeistolainen AfD yrittää omia Saksan koronakriittisten ekosysteemin ja valaa sen äärioikeiston kriisille antamiin kehyksiin.

Vorländerin mukaan AfD on koronarajoituksia ja rokotepakkoa vastustavan liikkeen vapaamatkustaja.

AfD:n poliitikkojen vaalien alla levittämät koronakiihotuspuheet ovat analyytikkojen mukaan omiaan lisäämään väkivallan riskiä maassa, jossa runsas viikko sitten bensa-aseman asiakas ampui hengiltä nuoren myyjän, joka kehotti häntä käyttämään aseman tiloissa kasvomaskia.

Tällä hetkellä näyttää, että veljeily koronarajoitusten vastustajien kanssa ei näytä tuoneen viikonlopun vaaleissa oikeistopopulistipuolueelle suurta hyötyä. Ennusteiden mukaan puolue olisi saamassa 10,5 prosentin kannatuksen vaaleissa, mikä tarkoittaisi suosion hiipumista yli kaksi prosenttia vuoden 2017 vaaleihin verrattuna.

– Liki yhdentoista prosentin kannatus on paljon, mutta ei niin paljon, että demokratia vaarantuisi, äärioikeistotutkija Hajo Funke sanoo Washington Postissa.

AfD nousi kuitenkin suurimmaksi puolueeksi kahdessa osavaltiossa, Saksissa ja Thüringenissa.

Ennen AfD näytti ennen vaaleja olevan vahvoilla myös itäiseen Saksaan kuuluvassa Saxonyn osavaltiossa, jossa on myös Saksan kuudestatoista osavaltiosta kaikkein matalin koronarokottamisaste.

Saxonyyn AfD:lle ennustettiin peräti 26 prosentin äänisaalista, mutta todellisuudessa tulos oli 19,6 prosenttia äänistä ja toiseksi suurimman puolueen sijoitus.

AfD perustettiin vuonna 2013 vastustamaan EU:n antamia tukilainoja Kreikalle. Alussa puolue vastusti euron käyttöä valuuttana, mutta huhtikuussa tänä vuonna se kovensi kritiikkiään ja alkoi avoimesti ajamaan Saksan eroa EU:sta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kor ... #gs.btol91
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Sahkotuoli kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 8:43 am
putsari kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 2:02 am
Rajoitus-ja sulkutoimilla ei ole mitään merkitystä tuon asian kanssa? :lol: Ilman noita toimia Suomessa ei olisi hoidettu muuta kuin koronapotilaita. Kuten sanottu, maailmanlaajuisesti kuolleisuus on 2%, mikä on 40-80 kertainen kausi-inluenssaan nähden. Suomessa kuolleisuusprosentti on matalampi kuin maailmanlaajuisesti. Se on Suomessa 0,77%.
Tämä on aina paha. Joka kerta kun verrataan Suomen ja Ruotsin sulkutoimia ja muistellaan miten Ruotsissa kuoli 15000 koronaan hällä-väliä sulkutoimipolitiikalla, pomppaa hyppyrotta sikakoira kolostaan kertomaan että ne oli vaan koronaan ”liittyviä ”(bold, fontti x5) kuolemia.
Syy-seuraus suhde on esimerkissä niin selvä että mökin mummokin ymmärtää.
Korona tappaa. Rokotukset suojaa ja vähentää kuolemat minimiin.
Väänteli sitä asiaa sitten pienessä vinksahtaneessa päässään ihan miten tahansa.

Heti ensimmäinen vastaus alkaa että FAKTA ON ja sitten tulee soopaa paskasivustoilta
Yritätkö nyt siis esittää ettei asian laita olisi juurikin niin vai kuinka? :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Isovaalea
Agentti Scully
Viestit: 699
Liittynyt: To Loka 15, 2015 8:41 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Isovaalea »

damfin kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 7:40 am
Isovaalea kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 7:24 am
Jotta saadaan influenssakuolematkin pienemmäksi niin joka lokakuu-maaliskuu sulkutoimet päälle? Säästyy ihmishenkiä.

Jos ajatellaan vaan Suomea vaikka tauti ei tunne rajoja niin hongkongilainen virus vei noin 1 000 henkeä. Tasapääjuoksu koronan kanssa. Jostain syystä ei tuo korona pure pohjoismaalaisiin pl 'ruotsalaiset'. Ei meidän rajoitustoimet olleet niin rankkoja kuin muualla mm. ulkonaliikkumiskielto, maskivelvoite, jonotus kauppaan jne.

Hongkongilainen influenssa aiheutti Maailman terveysjärjestön tietojen mukaan noin miljoonan kuoleman. Suomessa hongkongilaiseen kuoli vuosina 1968–1971 runsaat 1 000 henkilöä. Vuosina 1975–1976 "moskovalainen" aiheutti lähes 800 kuolemaa

https://yle.fi/uutiset/3-11173735
Jätät jälleen huomioimatta sen että rajoitustoimista huolimatta koronaan on silti kuollut vuodessa vähintään saman verran kuin influenssaan keskimääräisesti vuosittain, eli mikä mahtaisi olla koronaan kuolleiden lukumäärä jos rajoituksia ei olisi ollut?

Eli kun koronakuolemat on saatu suunnilleen tasoihin pahimpien influenssakausien kanssa näillä rajoituksilla, niin ei niitä voi suoraan verrata keskenään.
Esitän tuon seuraavasti. Emme hyväksy 1 000 koronakuolemaa /vuosi mutta hyväksymme 1 000 influenssakuolemaa /vuosi? Kuolleelle kuolinsyyllä ei ole enää väliä.

Joko savossa jatketaan normaalia elämää?

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Australiasta hieman esimerkkiä mihin näillä Coronatoimilla pyritään. Paluuta entiseen ei ole :lol:

https://www.youtube.com/watch?v=RaST13vRT5g
'We're NEVER Getting Back to Normal': Australian Nightmare Intensifies

Jopa puhumista on kehoitettu tuolla välttämään mutta tämä on vain teidän parhaaksenne :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

Isovaalea kirjoitti:
Ma Syys 27, 2021 5:39 pm
Esitän tuon seuraavasti. Emme hyväksy 1 000 koronakuolemaa /vuosi mutta hyväksymme 1 000 influenssakuolemaa /vuosi? Kuolleelle kuolinsyyllä ei ole enää väliä.

Joko savossa jatketaan normaalia elämää?
Edelleen sinulla on pointti hukassa... kukaan ei tiedä kuinka paljon koronakuolemia Suomessa olisi jos rajoituksia ei olisi ollut, jonkinlaisen arvion voi muodostaa ruotsin ensimmäisen vuoden koronakuolemista suhteutettuna väkilukuun.

Vastaa Viestiin