Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Muistattehan, miten THL ja media pelottelivat meitä "uudella koronavirustaudilla, jota vastaan ihmisillä ei ole luonnollista vastustuskykyä" tjsp.? Eivät kuitenkaan kertoneet meidän luontaisesta vastustuskyvystä (innate immunity), joka kykenee selättämään vakaviakin taudinaiheuttajia, jos keho on kunnossa ja D-vitamiinitasot riittävän korkealla.

Vieläkään THL ei ole kuitenkaan kampanjoinut liikunnan tai D-vitamiinin puolesta tai en ole sitten huomannut. Lukitsivat kyllä ihmiset erakoiksi sisälle ja ampuivat jopa lasten liikuntapaikkoja molempiin polviin. Että sellainen "kansanterveysorganisaatio"

Entäs sitten se, kun saimme jo varhain Lombardiasta tietoa siitä, että selvä valtaosa "sairastaa" joko oireetta tai niin lievillä oireilla, ettei tajunnut olleensa "näkymättömän tappajan" kynsissä? Olisko mitenkään voinut olla, että tauti oli kiertänyt myös meidät läpi paljon aiemmin ja laajemmin kuin THL oletti?

Kas kun Kanadassa tutkivat ihmisiä aikavälillä 17.5.20-19.6.20 ja havaitsivat, että yli 90%:lla oli jo vasta-aineita, jotka reagoivat SARS-CoV-2:een ts. että nämä olivat jo kohdaneet viruksen aiemmin.
A majority of uninfected adults show preexisting antibody reactivity against SARS-CoV-2

“... between May 17 and June 19, 2020, showed clear evidence of a prior SARS-CoV-2 infection, after adjusting for false-positive and false-negative test results. Using a highly sensitive multiplex assay and positive/negative thresholds established in infants in whom maternal antibodies have waned, we determined that more than 90% of uninfected adults showed antibody reactivity against the spike protein, receptor-binding domain (RBD), N-terminal domain (NTD), or the nucleocapsid (N) protein from SARS-CoV-2.
https://insight.jci.org/articles/view/146316
Vahvistaa vaan jo tiedossa olleen asian, että virus oli lyönyt maiden läpi paljon aiemmin kuin "ekspertit" meille kertoivat ja oireettomista tartunnoista johtuen monella oli tukeva luonnollinen immuniteetti jo siinä vaiheessa, kun altisti itsensä C19-injektiolle.

THL-Suomessakin injektoitiin ihmiset tutkimattaa heidän vasta-aineitaan, vaikka tämä lisää riskejä saada vakavia haittoja injektiosta sekä huonontaa henkilön immuniteettia jatkossa. Osin siksi Suomi nyt kuolee ennätysmäärin sekä koronaan, että muuten. Osin toki pelkästään jo injektion aiheuttamien sydän- ja muiden sairauksien takia. Lisäksi injektoitujen vasta-aineet, se toksinen piikkiproteiini, voimistaa tällä hetkellä tartuntoja ja siksi injektoidut sairastuvat helpommin uudelleen ja uudelleen. Jokainen tartunta syö niitä T-soluja mahdollistaen jopa immuunikadon tulevaisuudessa.

Toinen osa tulee THL:n muista "koronatoimista", kuten pelottelusta, varhaisen vaiheen hoitojen eväämisestä, sosiaalisesta eristämisestä, maskittamisesta sekä näiden yhteisvaikutuksesta ihmisen terveyteen. En kyllä itse ole luottanut tähän toimijaan enää pitkään aikaan, kun heidän toimiensa irrationaalisuus valkeni minulle.
--------------------------------------------------------------------------

PS. THL:n informaationlähde ja käskijä CDC muuten poisti sivultaan kaikessa hiljaisuudessa lääketieteellistä misinformaatiota, missä aiemmin väittivät piikkiproteiinin säilyvän elimistössä vain lyhyen aikaa. Tuota punaisella merkkaamaani osaa ei enää CDC:n sivulta löydy.
Kuva
Piikkiproteiinin kerrottiin poistuvan elimistöstä nopeasti, mutta hups, sekin oli tiededenialistien levittämää lääketieteellistä misinformaatiota.

Tästähän mm. mRNA-rokotteiden (ja mRNA:n käytön lääkkeenä) isä, MD Robert W Malone kertoi jo vuosi sitten että näin ei ole, vaan ne tieteellisen tutkimuksen valossa vähintäänkin useita kuukausia, mahdollisesti vuosikausia. Näitä ei oltu tutkittu, vaan CDC/THL vetivät nämä asiat hatustaan, toivoivat niin olevan.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Kitarisa
Rico Tubbs
Viestit: 1298
Liittynyt: La Tammi 09, 2021 7:31 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Kitarisa »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Su Elo 14, 2022 3:49 pm
^
Kannattaisi varmaankin aloittaa siitä, että uskoo omia silmiään ja miettii kuka lähipiirissä, työpaikalla tms. on sairastunut vakavasti tai kuollut vai onko kukaan. Selvittää itselleen, että auttaako maskit tai rajoitustoimet ilmateitse leviävää hengitysvirusta vastaan.
Lähipiirin ja työpaikan tarkkailu ei ole validi otanta minkään sairauden vaarallisuutta arvioitaessa väestötasolla.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^
Rakas putsari en minä väestötasosta puhunutkaan, sinä puhuit. Tuollainen otanta riittää kertomaan taudin vaarallisuudesta jopa pahnanpohjimmaiselle viimeistään tässä vaiheessa kun taudin kanssa elelty jo yli 2v. Ainakin sellaiselle ihmiselle, joka ei ole hautautunut hoitolaitokseen tai kotiinsa. Tarkoitus oli vaan osoittaa, että toimenpiteet ovat olleet nurinkurisia, eivätkä ne ole perustuneet tieteeseen.

Nekin harvat, jolle tauti oli/on vaaraksi, olisi turvallisesti ja kustannustehokkaasti hoidettavissa ja 9/10 olisi saatu pidettyä sairaalasta/hautuumaalta pois, mutta
THL valitsi WHO/CDC:n faucilaisen tieteen eli modernin VOODOOn.


MIKÄ TAPPAA INJEKTIOHIMOISTEN MAIDEN KANSALAISIA - ESIMERKKI PORTUGAL?
Myös 95% 2x ja ~2/3 3x "täysin tehokkaalla" injektoitu Portugal kuolee ennätysmäärin. Portugalia ylistettiin esimerkillisenä valtiona heidän injektiohurmastaan johtuen vielä lokakuussa -21 ja mm. NY Times kirjoitti miten Portugalissa "ei ole enää ketään rokotettavaa" (positiivisessa mielessä, koska silloin ylikuolleisuus ei ollut vielä lyönyt injektiokiimaisia silmille).

Portugalilaismediasta:
"Tämä oli tappavin kesäkuu 42 vuoteen
Jul 14, 2022 - 06:35 • Inês Rocha

On mahdollista, että kesäkuussa Portugalissa kuoli suurin määrä ihmisiä koskaan. Ja heinäkuu seuraa samaa trendiä. Mikä selittää ylikuolleisuutta?
Ainakaan vuodesta -80 lähtien portugalilaisia ei ole kuollut näin paljoin. Pelkästään kesäkuussa -22 kuoli 10 215 ihmistä, mikä tarkoittaa 26% kasvua keskimääräiseen kuolleisuuteen (aikavälillä 2009-2019)."

Myos Portugal kuolee enemman kuin ilmeisesti koskaan aiemmin.jpg
Myos Portugal kuolee enemman kuin ilmeisesti koskaan aiemmin.jpg (10.64 KiB) Katsottu 1475 kertaa
Juttu jatkuu:
- Selityksiä haetaan niin ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kuumuudesta kuin epäsuorasti korinastakin.
- "Pyhää lehmää" ei tietysti voi edes mainita, vaikka oudot kuolemat korreloivatkin niiden antamistahdin kanssa eri puolella maailmaa ja niiden lanseeraamisen jälkeen ihmiset alkaneet kuolla vakaviin sydän- ja verisuonitauteihin/-sairaskohtauksiin.

Tuolta portugalilaisuutinen englanniksi kääntäjän avulla interaktiivisine graafeineen:
https://rr-sapo-pt.translate.goog/espec ... r_pto=wapp
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Kitarisa
Rico Tubbs
Viestit: 1298
Liittynyt: La Tammi 09, 2021 7:31 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Kitarisa »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Su Elo 14, 2022 8:11 pm
^
Rakas putsari

Oliko tämä vahinko vai vainoharhaisuutta? Jälkimmäinen usein näkyy monessa muussakin tavoissa ymmärtää ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä.

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja acp »

Batch codes and associated deaths, disabilities and illnesses for Covid 19 Vaccines
https://howbad.info/

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Faucilaisen pervertoituun tieteismikulttiin langenneilla tieteenkieltäjillä tulee olemaan kova työ uskotella itselleen tehneensä oikeita ratkaisuja, kun korkeasti injektoitujen maiden sairaalajärjestelmät ovat tukossa jo ennen korona- JA influessakauden samanaikaista saapumista, samat maat tehtailevat myös sekä koronakuolema- että kaikkien kuolinsyiden kuolemaennätyksiä.

- Milloinkahan he havaitsevat itse olevansa niitä "kulkutautimyönteisiä", joita olivat vaatimassa yhteiskunnasta eristettäväksi vain reilu puoli vuotta sitten?

- Miksikähän nuo mengelemäiset vaatimukset muuten lakkasivat vuodenvaihteen tienoilla, vaikka vielä silloin jotkut yrittävät epätoivoisesti kiistää rokotettujen selvästi rokottamattomia yleisempiä koronatartuntoja ja tietysti kuolemia.

- Hehän vieläkin uskovat juuri rokotteen pitävän tartunnat lievänä, kun heidän kulttijohtajansa rummuttavat näin olevan. He eivät näytä lainkaan pitävän outona sitä, että juuri 3x tai 4x injektoidut ovat niitä, jotka sairastelevat.

En taida tietää ketään himoinjektoinnin ja/tai maskien puolestapuhujaa, joka ei olisi saanut "koronatoimista" ja "vastuullisesta käytöksestä" huolimatta yhtä tai useampaa koronatartuntaa? Tässä lyhytlista näistä kulttijohtajista (en poiminut Faucia&Bideniä jne.):
Kuva
Kulkutauti- ja kuolemamyönteisten kultin johtajia.


ESIMERKKI: PFIZER PÄÄJOHTAJA BOURLA SAA TARTUNNAN NELJÄSTÄ KOKEELLISESTA INJEKTIOSTA HUOLIMATTA

Voi hitsin hitsi. Sama asia olisi kuin jos Musk tiedottaisi, että "ajamani prototyypin kaikki levyjarrut menivät epäkuntoon ja auto ajautui ulos tieltä. Satutin itseäni hieman ja olen toistaiseksi kotona, mutta uskon toipuvani nopeasti. Seuraavaan prototyyppiin lisäämme kokeelliset jarruvarjot!"
Suuret kulttijohtajamme ovat seurakunnan suureksi pettymykseksi paljastuneet kaikki kulkutautimyönteisiksi tiededenialisteiksi.
Suuret kulttijohtajamme ovat seurakunnan suureksi pettymykseksi paljastuneet kaikki kulkutautimyönteisiksi tiededenialisteiksi.
Ai-Jai-Jaa - kun kaikki isopomot nyt sairastaa.jpg (78.05 KiB) Katsottu 925 kertaa
Pfizerisopomo sai siis koronan…

Propaganda-tarkastuslista*:
✅Kiitollinen 4 annoksesta
✅Aloittaa Paxlovid-kokeellisen antiviraalin
✅Varma nopeasta toipumisesta

Totuus-tarkastuslista:
✅Ns. "rokote" ei toimi edes 4 annoksen jälkeen.
✅Millainen "Rokote" vaatii kokeellista lääketerapiaa sen jälkeen, kun "Rokote" on pettänyt, taas?
✅Nopea toipuminen? Verrattuna mihin? Tälle väittämälle ei ole tieteellisiä perusteita, kun tutkimusten valossa juuri useaan kertaan injektoidut kantavat tartuntaa kauemmin kuin puhdasveriset. Kyseessä on siis pelkkä (valheellinen) mainoslause.

Nyt vaan odottamaan "Paxlovid-takapotkua" (rebound), kun Pfizer on kertonut että 1-2% sillä hoidetuista saa uusintatartunnan heti ensimmäisen jälkeen. Näinhän kävi jo herroille Fauci ja Biden. Todennäköisyys tuolle on varsin pieni, mikäli lääketeollisuus ei valehdellut tuossakin. Lasketaan vaikka yläkanttiin eli tuon 2% mukaan. Todennäköisyys sille, että sekä Fauci että Biden olisivat saaneet ko. Paxlovid-reboundin olisi 0,02²=0,004=1/2500. Todennäköisyys sille että Bourlakin saisi takapotkun kokeellisesta lääketerapiasta olisi 0,0008=1/12500.

Olen yrittänyt välttää töykeyksiä, mutta tässä vaiheessa asia on kyllä niin että hmiset, jotka uskovat yhä ensimmäiseen tarkastuslistaan eivät ole kovin teräviä. Viimeistään nyt tulisi jo nähdä, että teitä on kusetettu ja helvetin pahasti!

Samaan aikaan oikea tieteellinen prosessi toimii propagandakoneiston takana ja alkaa saamaan pitoa median sekä kansallisten terveydenhoitolaitosten myyräntyöstä huolimatta ja paljastaa se katastrofi, minkä nämä yhdessä lääketeollisuuden kanssa loivat.


Islantilaistutkimus osoittaa tartuntojen kulkevan käsi kädessä otettujen piikkien kanssa

Tuore islantilainen seurantatutkimus osoittaa 2 annosta tai enemmän ottaneiden saaneen uusintatartunnan helpommin Omikron-aikana (verrattuna heihin, jotka olivat ottaneet 0 tai 1 annosta). Tutkimuksessa ei siis ollut erillistä ryhmää puhdasverisille, vaan heidät oli niputettu 1x injektoitujen kanssa.
Re-infektio_IS1.png
Re-infektio_IS1.png (97.92 KiB) Katsottu 925 kertaa
Re-infektio_IS2.jpg
Re-infektio_IS2.jpg (44.52 KiB) Katsottu 925 kertaa
https://jamanetwork.com/journals/jamane ... ct/2794886

Uusintainfektioherkkyys kasvoi injektiomäärän mukaan kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi ryhmässä "17v ja alle". Tuon ikäryhmän verratut populaatiot lienevät melko epätasavertaisia, kun kukaan järkevä vanhempi ei injektoituta tervettä lastaan kokeellisella geneettisellä terapialla mitätöntä riskiä vastaan.

Tulee pitää mielessä myös se, että et ole "rokotettu", mikäli saat tartunnan 14 vrk:n aikana injektiosta lääketeollisuuden luomien sääntöjen mukaan, joita myös Islanti WHO:n ohjeistamana on noudattanut. Tällä petollisella määritelmällä saatiin aikaan systemaattinen virhe, minkä takia kaikki tilastot näyttävät nyt injektiolle myönteisempiä tilastoja mitä todellisuudessa olisi.

Erään yleisen "haittavaikutuksen" tiedetään olevan koronatartunta, kun injektioon on tulehdusreaktion pienentämiseksi lisätty vartijasolujamme lamaava komponentti, mikä valitettavasti vaikuttaa ihmisen yleistä immuniteettia alentavaksi (siksi monien virussairauksien kuten vyöruusun esiintulo).
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

*pltmtxtvp*tm
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^
Heh ja kuin tilauksesta Dr. Jillillä on nyt "se" ja joutuu syömään kokeellista lääketerapiaa sen jälkeen kun 4 "rokotetta" epäonnistui myös hänellä surkeasti. Onneksi syksyllä tulee ne "turborokotteet", mihin ollaan sotkettu myös omikronvasta-aineita, niin saadaan opetettua virukselle taas uusia metkuja ja ohjattua se pakenemaan sitäkin.


Ja ihan tosissaan porukka näyttää twitterissä puolustelevan, että "rokotteen takia ei sairastu vakavasti". No jos noin olisi, niin miksikähän helvetissä nämä sitten rouskivat vielä kokeellista lääkettä kokeellisten "rokotteiden" päälle?

Ihan vitun tyhmää porukkaa, kun eivät näe että injektiot pahentavat tilannetta ja tuon paxlovidin sijaan kannattaisi käyttää oikeiden lääkäreiden kehittämää hoitoprotokollaa, missä taudin oireita hoidetaan vaiheittain multilääkeyhdistelmällä. Pieni määrä lääkäreitä on pitänyt näillä jo vähintään kymmeniätuhansia riskiryhmiin kuuluvia (ylipainoisia, diabeetikkoja, vanhoja) pois sairaaloista, mihin joutuminen tietää nykyisin usein kuolemaa. Pari toimivaksi todettua protokollaa, mitkä ovat melko lähellä toisiaan:
1. https://covid19criticalcare.com/covid-1 ... treatment/
2. https://covid19.onedaymd.com/2021/11/dr ... tment.html

Kaikista lääkkeistä yllä (paitsi monoklonaalisista vasta-ainehoidoista, joiden saantia alettiin USA:ssakin rajoittamaan koska oli paha kilpailija rokotteen hätäkäyttöluvalle...) pitkän ajan haittaprofiili tiedossa, toisin kuin "paxlovidista".🤡
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

luzer
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2022 8:35 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja luzer »

paxlovixia tykittänyt vanhempi pariskunta valloista kertoi aineen olevan pahempi kuin itse tauti

tässä vähän uutista

https://sharylattkisson.com/2022/08/jud ... deletions/
A judge in the Eastern District of Virginia has ordered the National Institutes of Health (NIH) to provide unredacted copies of certain documents to ascertain whether NIH improperly redacted them.

This ruling pertains to a lawsuit filed by Empower Oversight, a watchdog group seeking information on the NIH’s deletion of Covid-19 genetic data at the request of a Chinese researcher.

The judge's order was issued in connection with NIH's motion for summary judgment, which Empower Oversight is contesting.

The judge has ordered NIH to provide to the court unredacted versions of exhibits cited by Empower Oversight.

Efforts by Empower Oversight to probe deletion of Covid-19 data by the NIH have been ongoing for more than a year, with an initial FOIA request for documents filed in July 2021, and the lawsuit filed in November 2021 when the documents were not turned over.
eli jotain väärin mustattuja kohtia kuulemma papereissa ja cov15 geeni dataa poistettu
mitä lie sitten tarkoittaakaan

ehkä jotain apinoihin liittyvää tai kuinka aidsin pilkkukuumeen nuhan isorokon ja muutaman muun kivan veitakan avulla koitettiin tehdä temppu

Kitarisa
Rico Tubbs
Viestit: 1298
Liittynyt: La Tammi 09, 2021 7:31 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Kitarisa »

*pltmtxtvp*tm

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

URSA kirjoitti: Tieteessä on sellainen jännä juttu, että tieteellinen kredibiliteetti syntyy koulutuksen ja julkaisujen kautta. Ei siitä millaisia ääniä kuulee päässään tai miten hulluja salaliittoteorioita keksii. Siksi kuka tahansa ei voi esittää tieteessä edes teorioita, vaan pitää olla edes vähän jotain tieteellistä taustaa, jolla osoittaa ettei ole randomhihhuli.
Miten päästään asioita keksiviin "tieteellisiin auktoriteetteihin", kuten Fauci tai Nohynek pitäisi sitten suhtautua? (Oli alusta asti tiedossa, etteivät geneettiset injektiot ehkäise tartuttamasta. Edes lääketeollisuus ei näin ole väittänyt.)
FAUCI LIED - PEOPLE DIED.jpg
FAUCI LIED - PEOPLE DIED.jpg (60.19 KiB) Katsottu 560 kertaa
FAUCI LIED - PEOPLE DIED2.jpg
FAUCI LIED - PEOPLE DIED2.jpg (16.09 KiB) Katsottu 560 kertaa
Ja nyt tiedämme, että injektiot eivät ehkäise vakavaa tautia tai kuolemia, lisäksi useaan kertaan injektoiduilla menee kauemmin karistaa virus kuin puhdasverisillä.

Sitten tämä:
On Anoi Kaa kirjoitti:
Ti Elo 16, 2022 5:45 pm
Faucilaisen pervertoituun tieteismikulttiin langenneilla tieteenkieltäjillä tulee olemaan kova työ uskotella itselleen tehneensä oikeita ratkaisuja, kun korkeasti injektoitujen maiden sairaalajärjestelmät ovat tukossa ...


Islantilaistutkimus osoittaa tartuntojen kulkevan käsi kädessä otettujen piikkien kanssa

Tuore islantilainen seurantatutkimus osoittaa 2 annosta tai enemmän ottaneiden saaneen uusintatartunnan helpommin Omikron-aikana (verrattuna heihin, jotka olivat ottaneet 0 tai 1 annosta). Tutkimuksessa ei siis ollut erillistä ryhmää puhdasverisille, vaan heidät oli niputettu 1x injektoitujen kanssa.
Re-infektio_IS1.png
Re-infektio_IS2.jpg
https://jamanetwork.com/journals/jamane ... ct/2794886
Eli kasvava todistetaakka myös siitä, että injektiot vaikuttavat negatiivisesti kykyyn kehittää tukeva immuniteetti tartunnan jälkeen, kun juuri kahdesti tai useammin injektoidut saivat uusintatartunnan selvästi helpommin kuin 0 tai 1 injektiota ottaneet.

Ironisinta on se, että islantilaistutkimus osoittaa eron olevan suurin juuri 18-29v ja 30-49v ikäryhmissä - heillä, jotka eivät ennen injektioita olleet vakavan koronataudin riskiryhmässä, mutta nyt ottavat T-soluvajenemaa enemmän kuin jos eivät olisi osallistuneet lääkekokeeseen! Vanhemmilla ihmisillä uusintatartuntojen ero ryhmien "0&1 vs. >1 injektiota" välillä oli lähes mitätön.
Nuoret saavat uusintakorinaa helpommin.jpg
Nuoret saavat uusintakorinaa helpommin.jpg (19.99 KiB) Katsottu 560 kertaa
Mikäli tutkimus tehtäisiin niin, että siinä olisi ryhmät myös 0 ja 3. ja 4. kertaa injektoiduille, erot olisivat selvästi suuremmat. (Johtuu siitä, että uusintainjektiot sekä lamaavat yleistä immuniteettia, että uudelleenkoodaavat elimistöä tuottamaan vanhan virukset toksista piikkiproteiinia, mikä taas voimistaa tartuttavuutta, altistaa uusintatartunnoille.)
Kulkutautivastainen anti-injektoija kirjoitti:"Mitä enemmän injektoit, sitä enemmän infektoit."
- OAK
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Su Elo 14, 2022 4:27 pm
...
THL:n informaationlähde ja käskijä CDC muuten poisti sivultaan kaikessa hiljaisuudessa lääketieteellistä misinformaatiota, missä aiemmin väittivät piikkiproteiinin säilyvän elimistössä vain lyhyen aikaa. Tuota punaisella merkkaamaani osaa ei enää CDC:n sivulta löydy.
Kuva
Piikkiproteiinin kerrottiin poistuvan elimistöstä nopeasti, mutta hups, sekin oli tiededenialistien levittämää lääketieteellistä misinformaatiota.

Tästähän mm. mRNA-rokotteiden (ja mRNA:n käytön lääkkeenä) isä, MD Robert W Malone kertoi jo vuosi sitten että näin ei ole, vaan ne tieteellisen tutkimuksen valossa vähintäänkin useita kuukausia, mahdollisesti vuosikausia. Näitä ei oltu tutkittu, vaan CDC/THL vetivät nämä asiat hatustaan, toivoivat niin olevan.
Milloinkahan THL poistaa sivuiltaan tiedevastaisen lääketieteellisen misinformaation, mitä Bidenin hallinto vertaa terrorismiin?
Väittävät nimittäin yhä, että mRNA pysyttelee pistokohdan lähisoluissa ja että se hajoaa nopeasti:
"mRNA-rokotteen sisältämä lähetti-mRNA saa lihassolut rokotteen pistokohdassa tuottamaan vaikuttavaa ainetta. Koronarokotteissa vaikuttava aine on koronaviruksen pintaproteiini eli niin kutsuttu piikkiproteiini."

"Lisäksi rokotteen sisältämä mRNA hajoaa elimistössä nopeasti."


Lähde: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... -rokotteet
Kuten olen usein kirjoittanut, lähteineen, niin synteettinen mRNA on kuin valkosipuli, se menee kaikkialle. Läpäisee myös aivoveriesteen sekä istukan, kerääntyy suurina pitoisuuksina pernaan, munasarjoihin ja maksaan. Jakauma oli selvä jo pfizerin rottakokeista ja varmistui Japanin vaadittua "biodistribuutiotutkimusta" Pfizerilta. Ks. sivu 7.:
https://archive.org/details/pfizer-conf ... ew=theater

Lisäksi tiedetään, että synteettinen mRNA, pseudouridiini, käyttäytyy täysin eri tavoin kuin luonnollinen eli uridiini ja injektioiden synteettinen säilyy elimistössä kauan. Tässä aluksi, että löytyi 28 vrk:n kuluttua:
Kuva

Ja myös 60 vrk:n kuluttua (LN= nestemäinen nanopartikkeli):
Kuva

Pysyy elimistössä hajoamatta siis N vuorokautta, mutta tällä hetkellä tiedetä/kerrota kuinka kauan synteettinen mRNA säilyy elimistössä tai kuinka kauan elimistö tuottaa S-proteiinia, mikä on itsessään vaarallinen. Siksi yleensä tehdään niitä prekliinisiä kokeita huolellisesti ja pitkällä seuranta-ajalla.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kun pikkuhiljaa nyt sitä tietoa alkaa olemaan saatavissa ja totuudet tulevat julki niin mitä tekee sosiaalinen media. No se tekee sen mikä on ollut alusta asti tarkoituskin. Tukkii "väärinajattelijoiden" suut.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bdd ... 61adb6baf8
Meta sulki rokotevastaisen ryhmän sometilit
Somejätti Meta kertoi torstaina sulkeneensa merkittävän amerikkalaisen koronarokotevastaisen ryhmän sivun Facebookissa ja Instagramissa. Meta perustelee tilin jäädyttämistä sillä, että ryhmässä on levitetty misinformaatiota koronavirukseen ja rokotteisiin liittyen.

Koronarokotteita vastustava Children’s Health Defense (CHD) syyttää Metaa sananvapauden rajoittamisesta.

– Facebook toimii korvikkeena liittovaltion hallituksen ristiretkelle kaiken kritiikin hiljentämiseksi hallituksen ankaraa politiikkaa kohtaan, CHD:n perustaja Robert Kennedy Jr. sanoo tiedotteessa.

Robert Kennedy Jr. on edesmenneen Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn veljenpoika.

Metan tiedottaja Aaron Simpson sanoo AFP:lle, että CHD:n Facebook- ja Instagram-tilit suljettiin keskiviikkona. Simpsonin mukaan tileillä on rikottu väärän tiedon levittämistä kieltäviä sääntöjä toistuvista huomautuksista ja varoituksista huolimatta.

CHD:n tiedotteessa sanotaan, että sen sosiaalisen median tilejä seurasi satoja tuhansia ihmisiä. CHD:lle Metan toiminta tuli yllätyksenä.

Tiedotteessa CHD jakoi kuvakaappauksen, jossa näkyy viestejä, joissa kerrottiin tilien jäädyttämisestä Metan yhteisösääntöjen rikkomisen takia. Rikkomukset koskevat ”misinformaatiota, joka voi johtaa haittoihin oikeassa maailmassa.”

CHD nosti aiemmin kanteen Metaa vastaan, jossa se syytti teknologiajättiä sananvapauden rajoittamisesta. CHD:n mukaan Meta toimi väärin, koska se luotti Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) linjauksiin siitä, mitkä koronavirukseen liittyvät tiedot ovat tieteellisesti tuettuja.

CHD hävisi kanteen oikeudessa. Pöytäkirjojen mukaan ryhmä on valittanut alemman oikeuden päätöksestä.

CHD on amerikkalainen aktivistiryhmä, joka tunnetaan pääasiassa rokotteiden vastaisesta propagandasta. Se on tunnistettu Yhdysvalloissa yhdeksi merkittävimmistä rokotteita koskevan väärän tiedon lähteistä.
R Kennedy on seurannut Gatesin toimia vuosikymmeniä ja raportoinut tämän toilailuista lääketeollisuudessa.Kennedy ei ole levittänyt väärää tietoa vaan raportoinut lääketeollisuuden aiheuttamista katastrofeista ympäri maailmaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Hieno uutinen! Ryssätrolleille ja hulluille luu kurkkuun.
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

palokirves kirjoitti:
Pe Elo 19, 2022 2:16 am
Hieno uutinen! Ryssätrolleille ja hulluille luu kurkkuun.
Eli kaikille putinisteille, Scholzille, Väyryselle, punavihreille, rokotelampaille, selkärangattomille, tiedevastaisille ja statistiikkaepäuskovaisille luu kurkkuun. Hienoa. Mutta mikä se uutinen onkaan?

Vastaa Viestiin