Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja putsari »

Miljoonien amerikkalaisten vertailu: Koronarokotetun todennäköisyys kuolla muutenkin kuin koronaan on pienempi kuin rokottamattomilla – taustalla terveys ja riskikäyttäytyminen

Yhdysvaltain terveysviranomaisten vertailussa paljastui, että koronarokotteen ottaneita ihmisiä menehtyi vähemmän myös muista syistä, jos samaa ryhmää vertaa rokottamattomiin.

Asiasta kertoo uutiskanava CNN viitaten Yhdysvaltojen terveysviranomainen CDC:n tutkimukseen. Tutkimuksessa verrattiin koronarokotettuja ja rokottamattomia, jotka ovat saaneet influenssarokotteen viime vuosina. Vertailussa oli mukana noin 11 miljoonaa ihmistä.

Tutkimusryhmä yritti osoittaa, että kolme Yhdysvalloissa hyväksyttyä (BioNTech-Pfizer, Moderna ja Johnson & Johnson -rokotteet) koronarokotetta ovat turvallisia, ja heidän mukaansa tulokset osoittavat sen.

Vertailun mukaan ihmisryhmässä, joka sai koronarokotteen, tapahtui vähemmän niin viruksen aiheuttamia kuin muitakin virukseen liittymättömiä kuolemia kuin koronarokottamattomien ihmisryhmässä.

– Itse asiassa tutkimus osoittaa, että COVID-19-rokotettujen ihmisten kuolleisuusaste oli pienempi kuin rokottamattomilla, vaikka koronakuolemat jätettäisiin pois (laskelmista), tutkimuksen johtaja Stanley Xu kertoi CNN:lle tutkimuksen julkaisun jälkeen.

Vertailuajankohta oli joulukuun 2020 ja heinäkuun 2021 välillä.

Tutkimuksen mukaan syyn epäillään liittyvän siihen, että rokotetut ovat yleisesti ottaen terveempiä kuin sellaiset ihmiset, joita ei ole koronarokotettu. Rokotettujen ihmisten riskikäyttäytymisen arvioidaan myös olevan pienempi.

– Pienempi kuolleisuusriski koronarokotuksen jälkeen viittaa merkittäviin terveellisiin rokotevaikutuksiin (healthy vaccinee effects) (eli rokotetut ihmiset ovat yleensä terveempiä kuin rokottamattomat), raportissa kirjoitetaan.

Johtopäätöksenä tutkimuksessa todetaan, ettei koronarokotteen vastaanottajien kuolleisuusriski ole lisääntynyt rokottamisen jälkeen. Täten tutkimuksessa todetaan, että koronarokotteen ottaminen on turvallista.

Ei eroa alle 17-vuotiaiden kohdalla
Tutkimuksessa huomattiin, ettei 12–17-vuotiaiden kuolleisuusriski eronnut Pfizer-BioNTech-rokotettujen ja rokottamattomien henkilöiden välillä. Tutkimusjakson aikana tässä ikäryhmässä tapahtui vain 12 kuolemaa.

– (Tässä tapauksessa) rokottamaton ryhmä saattaa olla riskitekijöissään samankaltaisempi kuin rokotettu ryhmä kuin rokotetut ja rokottamattomat aikuiset. Iän, sukupuolen, rodun ja etnisen alkuperän perusteella tehdyt ositetut analyysit osoittivat, että rokotettujen aikuisten kuolleisuus oli pienempi kuin rokottamattomilla aikuisilla eri alaryhmissä, tutkimuksen johtopäätöksessä todetaan.

Nuorten ikäryhmä myös eroaa terveellisiltä rokotevaikutuksilta (healthy vaccinee effects), joita ei tällä ryhmällä havaittu.

Tutkimuksen johtopäätöksissä myös todetaan, ettei esimerkiksi yksilöllisiä vaikutuksia kuolemanriskin määrittämiseen voitu ottaa tutkimuksessa huomioon, kuten tutkittavien perustason terveydentila, terveydenhuollon käyttö ja sosioekonominen asema.

Lähteet: CNN, CDC
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mil ... #gs.dxx9xh
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
ScamJaffa
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2021 8:37 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ScamJaffa »

Yhdysvaltojen terveysviranomaiset eivät ole ottaneet huomioon näemmä sitä faktaa että he taitavat olla maailman ylipainoisin kansa, siitä johtunee korkea kuolleisuus mihin tautiin tahansa.
Liikkumattomuus, ruokavalio ja se tosiasia taustalla että missään maassa vähävaraisella ei ole varaa syödä terveellisesti aiheuttaa nuo ongelmat.
Lopetin idiooteille vittuilun turhana, se johti vain toistuviin banneihin eikä saa olmia ajattelemaan.
ScamJaffa
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2021 8:37 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ScamJaffa »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007846677.html

"Merkittävän lihavuuden rajapyykkinä pidetään sitä, kun painoindeksi on yli 30 eli liikakiloja on vähintään 15. Lähes puolet (48%) Suomessa koronan takia tehohoitoon joutuneista on niitä, joiden painoindeksi on vähintään 30. Koko väestöstä vähintään merkittävästi lihavia on noin 25 prosenttia"

Eli itsellä ei ole mitään hätää tuonkaan riskin suhteen.
Neekereillä ja lihavilla on korkea riski sairastua.
Lopetin idiooteille vittuilun turhana, se johti vain toistuviin banneihin eikä saa olmia ajattelemaan.
Late6
Theo Kojak
Viestit: 1175
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Late6 »

Virossa paine koronarajoituksien kiristämiseen kasvaa – asiantuntija: ”On korkea aika sulkea maa”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008355849.html

leikki ja pelleily ei ole enää kaukana virossakaan, onneksi siellä ei viher-vasemmistolaiset meuskaa eikä hihhulit hillu kuten täällä kotosuomessa
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja putsari »

Late6 kirjoitti: Su Loka 24, 2021 11:40 pm Virossa paine koronarajoituksien kiristämiseen kasvaa – asiantuntija: ”On korkea aika sulkea maa”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008355849.html

leikki ja pelleily ei ole enää kaukana virossakaan, onneksi siellä ei viher-vasemmistolaiset meuskaa eikä hihhulit hillu kuten täällä kotosuomessa
Kohta paistaa aurinko sanoo virolainen mummo (etnisesti ryssä).

Samasta linkistä:
Latviassa tuli torstaina voimaan kuukauden kestävä sulkutila. Latvian yleisradion LSM:n mukaan ulkona liikkuminen on kielletty kello 20–05 välisenä aikana ja kaikki julkiset tilat ruokakauppoja ja apteekkeja lukuun ottamatta pysyvät suljettuina. Koululaiset palaavat jo pidennetyiltä lomiltaan suoraan etäopetukseen.

Liettuassa on syyskuun puolivälistä lähtien käytössä koronapassi, jonka esittäminen on edellytyksenä useiden palveluiden pariin pääsemiselle. Perjantaina presidentti Gitanas Nauseda allekirjoitti maan yleisradion LRT:n mukaan lain, jonka myötä yli 75-vuotiaille maksetaan 100 euron kertakorvaus rokotuksen ottamisesta.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja putsari »

Itävaltalaiset kommunistifasistinatsilkapitalistiglobalistisosialistit meinaavat laittaa rokotepsykoottiset karanteeniin. Hyvä, hyvä. Siitä on enää lyhyt matka heidän lähettämiseksi leirille ja puff savuna ilmaan. :mrgreen:
Korona runtelee taas Eurooppaa – rokottamattomia uhkaa jopa kotiaresti Itävallassa, Britannia valmistelee rajoituksia

Suunnitelma B palauttaisi rajoituksia Britanniaan. Itävallassa seurataan tehohoitopotilaiden määrää.

Monessa maassa koronatilanne on pahentunut selvästi kesästä. Ukrainassa ollaan koko pandemia-ajan ennätyslukemissa sekä päivittäisten tartuntojen että menehtyneiden osalta.

Koronavirus nostaa taas päätään useassa Euroopan maassa.

Venäjällä, Ukrainassa ja Romaniassa ollaan koko pandemia-ajan ennätyslukemissa, Bulgariassa ja Serbiassakin lähestulkoon.

Saksassa ilmaantuvuusluku (uudet tartunnat kahden viikon ajalta / 100 000 asukasta) nousi ensimmäistä kertaa yli 100:n sitten toukokuun. Vielä reilu viikko sitten ilmaantuvuusluku Saksassa oli 68,7. Tartuntojen määrä on kasvanut Saksassa kaikissa ikäryhmissä.

Britanniassa tartuntojen määrä on korkeimmalla tasolla sitten viime heinäkuun. Jos tartuntojen määrä jatkaa kasvuaan, pian ollaan viime vuodenvaihteen huippulukemissa.

Puolassa päivittäiset tartuntaluvut ovat nousseet kuukaudessa noin tuhannen tasolta 6 000 tartuntaan päivässä, Tanskassa 300:sta yli 1 200:aan.

Myös Belgiassa, Hollannissa, Itävallassa, Kroatiassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Tshekissä, Unkarissa tartuntojen määrä on selvässä nousussa.

Britanniassa valmistellaan koronahoidossa jo suunnitelma B:n käyttöönottoa. Suunnitelma B palauttaisi ilman rajoituksia eläneille briteille taas rajoitusarjen: etätyöskentely palaisi, koronapassi otettaisiin yleisesti käyttöön korkean tartuntariskin paikoissa, tapahtumissa ja yleisötilaisuuksissa ja kasvomaski tulisi pakolliseksi tietyissä tilanteissa viruksen hillitsemiseksi.

Britanniassa ei ole esimerkiksi ravintoloille koronatilanteen takia aukiolo- tai asiakasrajoituksia. Kuva: Henry Nicholls / Reuters

The Observerin mukaan Britannian terveydenhoitoviranomaiset ottivat perjantaina yhteyttä paikallisviranomaisiin saadakseen tuen suunnitelma B:n ”välittömälle käyttöönotolle”.

Taustalla on se, että Britanniassa on jouduttu siirtämään leikkauksia terveydenhuoltoalan työvoimapulan takia, kun koronapotilaiden hoito sitoo paljon henkilökuntaa.

Lisäksi brittiasiantuntijat varoittelevat kolminkertaisesta hengitystieinfektiohelvetistä, kun koronaviruksen ohella influenssa ja rs-virus uhkaavat levitä. Ne kaikki kuormittavat terveydenhuollon kantokykyä.

Hallituksen neuvonantaja, professori Peter Openshaw vaati aikaisemmin viikolla toimia nyt heti, jotta toinen joulu peräkkäin ei sujuisi vahvojen rajoitusten varjostamana.

Pääministeri Boris Johnson on ainakin toistaiseksi vastustanut ehdotusta, että hänen tulisi määrätä suunnitelma B:n ottaminen käyttöön.

– Tutkimme kaiken datan tarkkaan. Pääministerin mukaan suunnitelma B ei ole vielä välttämätön. Suunnitelma on kuitenkin valmiina otettavaksi käyttöön, jos meidän täytyy toimia välttääksemme sairaalahoidon määrän kasvun, hallituksen tiedottaja sanoi The Guardianin mukaan.

Yli miljoona brittiä on saanut päivittäin kolmannen koronarokoteannoksen. Kuvan nainen sai tehosterokotteen Derbyssä 20. syyskuuta. Kuva: Paul Ellis / AFP / Lehtikuva

Britanniassa toivotaan nyt, että koronarokotusten kolmas kierros saisi tartuntamääräkäyrän laskuun ja poistaisi lisärajoitusten tarpeen.

Itävallassa puolestaan suunnitellaan rokottamattomille voimakkaita rajoitustoimia, jos koronan vuoksi tehohoidossa olevien määrä kasvaa yli 500:n. Tällöin rokottamattomilta evättäisiin pääsy esimerkiksi ravintoloihin ja hotelleihin.

Liittokansleri Alexander Schallenberg sanoi lauantaina, että jos tehohoitopotilaiden määrä yltää 600:aan, rokottamattomat saisivat poistua kotoaan vain erityisestä syystä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008355306.html
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
OnyxPhoenix
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5349
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

Late6 kirjoitti: Su Loka 24, 2021 11:40 pm Virossa paine koronarajoituksien kiristämiseen kasvaa – asiantuntija: ”On korkea aika sulkea maa”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008355849.html

leikki ja pelleily ei ole enää kaukana virossakaan, onneksi siellä ei viher-vasemmistolaiset meuskaa eikä hihhulit hillu kuten täällä kotosuomessa
Ei välttämättä vihervasemmisto melskaa, mutta Virossa on suuri venäläisperäinen väestönosa joka on tietenkin äärimmäisen rokotevastainen, koska vastaava sikamainen ryssä- ja salaliittopropaganda mitä tälläkin palstalla näkyy uppoaa siihen kuin kuuma veitsi voihin.
Avatar
EricBlair
Axel Foley
Viestit: 2044
Liittynyt: Ke Elo 18, 2021 6:44 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja EricBlair »

Late6 kirjoitti: Su Loka 24, 2021 11:40 pm Virossa paine koronarajoituksien kiristämiseen kasvaa – asiantuntija: ”On korkea aika sulkea maa”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008355849.html

leikki ja pelleily ei ole enää kaukana virossakaan, onneksi siellä ei viher-vasemmistolaiset meuskaa eikä hihhulit hillu kuten täällä kotosuomessa
Onhan ilmaantuvuusluku korkea. 800/100000. Prosenteissa 0,8%. (99,2%) Jotenkin nämä toimet tuntuu liioittelulta.
Viimeksi muokannut EricBlair, Ma Loka 25, 2021 5:55 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-Kaikki on nykyään ok-
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Ja taas mennään mutta tämä on täysin normaalia ja ymmärrettävää koska niin vakavasta pandemiasta on nyt kyse. Ei auta rokotteet eikä Coronapassit :lol:

https://www.youtube.com/watch?v=MdSJOcjC0Do
HERE WE GO AGAIN
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
OnyxPhoenix
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5349
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

EricBlair kirjoitti: Ma Loka 25, 2021 5:52 am
Late6 kirjoitti: Su Loka 24, 2021 11:40 pm Virossa paine koronarajoituksien kiristämiseen kasvaa – asiantuntija: ”On korkea aika sulkea maa”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008355849.html

leikki ja pelleily ei ole enää kaukana virossakaan, onneksi siellä ei viher-vasemmistolaiset meuskaa eikä hihhulit hillu kuten täällä kotosuomessa
Onhan ilmaantuvuusluku korkea. 800/100000. Prosenteissa 0,8%. (99,2%) Jotenkin nämä toimet tuntuu liioittelulta.
Viron ilmaantuvusluku 1238 / 100,000 tämän mukaan:
https://www.hs.fi/paivanlehti/25102021/ ... 55525.html
Avatar
EricBlair
Axel Foley
Viestit: 2044
Liittynyt: Ke Elo 18, 2021 6:44 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja EricBlair »

OnyxPhoenix kirjoitti: Ma Loka 25, 2021 7:07 am

Siinä tapauksessa selviämisprosentti on vain 99% ja kuinka moni sitten kuolee tartuntaan kun 1% sairastuu. 0,06% taitaa olla tappavuus maailmanlaajuisesti.
-Kaikki on nykyään ok-
OnyxPhoenix
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5349
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

EricBlair kirjoitti: Ma Loka 25, 2021 7:09 am

Tuo on viimeiseltä kahdelta viikolta laskettuna tuo ilmaantuvusluku, että ei se tietenkään sitä tarkoita että vain 1% sairastuu pidemmällä aikavälillä. :mrgreen:

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä että virus käy koko väestön läpi pidemmällä aikavälillä.
Viimeksi muokannut OnyxPhoenix, Ma Loka 25, 2021 7:24 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
EricBlair
Axel Foley
Viestit: 2044
Liittynyt: Ke Elo 18, 2021 6:44 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja EricBlair »

OnyxPhoenix kirjoitti: Ma Loka 25, 2021 7:21 am Tuo on viimeiseltä kahdelta viikolta laskettuna tuo ilmaantuvusluku, että ei se tietenkään sitä tarkoita että vain 1% sairastuu pidemmällä aikavälillä. :mrgreen:
Ei se sitä poista, että 0,06% on tappavuuspinna. Se on todella vähän, joten toimet on vahvasti liioiteltuja. Tuon naaman käyttäjät erottuvat älyllään joukosta
-Kaikki on nykyään ok-
OnyxPhoenix
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5349
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

EricBlair kirjoitti: Ma Loka 25, 2021 7:23 am Ei se sitä poista, että 0,06% on tappavuuspinna. Se on todella vähän, joten toimet on vahvasti liioiteltuja. Tuon naaman käyttäjät erottuvat älyllään joukosta
Ja edelleen. On tuossa paljon muitakin tekiöitä mitä pitää huomioida kuin vain tappavuus %. Esim. nyt sairaanhoidon kuormittuvuus mikä on varsin oleellinen asia. Virossa vissiin alkaa olla ongelmia tuon kanssa jo.
Avatar
EricBlair
Axel Foley
Viestit: 2044
Liittynyt: Ke Elo 18, 2021 6:44 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja EricBlair »

OnyxPhoenix kirjoitti: Ma Loka 25, 2021 7:21 am
Ja edelleen. On tuossa paljon muitakin tekiöitä mitä pitää huomioida kuin vain tappavuus %. Esim. nyt sairaanhoidon kuormittuvuus mikä on varsin oleellinen asia. Virossa vissiin alkaa olla ongelmia tuon kanssa jo.
Vissiin. Minä en tiedä mikä siellä on kuormittuvuus, mutta sen tiedän, että näitäkin lukuja liioitellaan reilusti joka puolella, jotta agenda etenee.
-Kaikki on nykyään ok-
Vastaa Viestiin