Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

HUSin Asko Järvinen Ykkösaamussa: "Jos omikron pääsee leviämään, variantin tuloa Suomeen ei voida estää"

Koronaviruksen deltavariantin aiheuttamat tartunnat yltyvät, ja uutena uhkana leviää omikronvariantti. Ylilääkäri Asko Järvinen arvelee, että rajoituksia ja koronapassia tarvitaan läpi talven.




Koronaviruksen vastikään havaitun uuden variantin, omikronin, aiheuttama huoli on lisääntynyt nopeasti, sanoo HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Toistaiseksi omikronin vaikutuksia voidaan kuitenkin pelkästään arvailla, Järvinen sanoi Ylen Ykkösaamussa. Hän arvelee, että ensi viikon aikana tietoa alkaa kertyä enemmän.

Tällä hetkellä tiedetään, että omikron todennäköisimmin leviää nopeammin kuin delta, mutta tiedossa ei vielä ole, onko aiheutunut tauti pahempi tai läpäiseekö omikron rokotusten antaman suojan deltaa helpommin.

Aiempien muunnosten perusteella tiedetään, ettei Suomi kykene estämään omikronin tuloa myös tänne, jos muunnos pääsee maailmalla leviämään, Järvinen sanoi.

– Kaikista rajatarkastuksista ja muista varotoimista huolimatta variantit ovat levinneet hyvin nopeasti, hän muistutti.

Kun Britanniasta lähtenyt alfavariantti tuli Suomeen viime joulun paikkeilla, täällä ajateltiin, että meillä oli onnea, koska variantti tunnistettiin sairastuneen näytteestä heti ja jäljitys pääsi saman tien käyntiin.

– Alfa muodostui kuitenkin valtavirukseksi kahdeksassa viikossa eli aivan samassa ajassa kuin muuallakin maailmassa. Torjuntatoimilla ei kyetty estämään sitä, tartuntahuippua varmaankin kyllä, Järvinen totesi.



Infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen HUSista vierailee Ykkösaamussa lauantaina.
Takapakki, ei nollapiste
Asko Järvinen arvelee, että Suomeen tullessaan myös omikron kyetään tunnistamaan yhtä nopeasti kuin alfa tai delta, mutta rajoittamiskyvyn suhteen hän ei ole enää yhtä optimistinen.

Taistelua COVID-19:ää vastaan ei kuitenkaan tarvitse tällä kertaa aloittaa nollapisteestä, Järvinen lohdutti.

Isolla osalla väestöstä on kuitenkin molemmat rokotukset. Todennäköisesti ne antavat jonkinlaista suojaa myös omikronia vastaan, hän sanoi.

– Tiedämme myös, että rokotetta pystytään ainakin teknisesti muokkaamaan kohtalaisen nopeasti, ja rokotusten tuotantokapasiteettikin on aika korkea. Eli emme me kyllä nollapisteessä millään muotoa ole.

Takapakki omikron kuitenkin voi olla, jos tämänhetkiset uhkakuvat toteutuvat, Järvinen myöntää.

Tärkeintä olisi juuri nyt, että ulkomailta tulevat välttäisivät kontakteja. Variantti ei välttämättä tule suoraan Etelä-Afrikasta, vaan mutkan kautta, levittyään jo muualle – kuinka laajalle, sitä ei vielä tiedetä.

Rokotukset suojelevat joulua
Tällä hetkellä on tärkeää keskittyä jatkamaan deltan tehokasta torjumista, Asko Järvinen korosti. Deltan aiheuttamat tartunnat ovat Suomessa nousussa. Huippua ennustetaan joulun paikkeille, ja Järvinen arvioi, että koko talvikausi mennään nykyisissä merkeissä.

Täysin rokotetut voivat silti viettää joulua keskenään normaalisti, hän sanoi.

– Omikron aiheuttaa pienen epävarmuustekijän, mutta tällä hetkellä näyttää, että joulu voi olla koko lailla normaali.

Rokottamattomat ovat toinen juttu. Heidän tartuntojaan on nyt enemmän kuin kertaakaan koko epidemian aikana.


– Tämän epidemian erikoispiirre on, että aika pienen väestönosan sairastaminen johtaa isoihin määriin tehohoitopotilaita, Järvinen selitti nykyistä tilannetta.


Kun lähes kolmannes väestöstä on vailla täyttä rokotussuojaa, se riittää epidemian etenemiseen. Vauhti on jopa vähän yllättänyt; rokotetut eivät aina kykene katkaisemaan tartuntaketjuja aivan niin hyvin kuin kuviteltiin, hän kertoi.

Syökö korona terveydenhoidon tason?
Koronapandemian rasitus terveydenhoitojärjestelmälle kärjistyy tehohoidossa. Tilannetta HUSissa on helpottanut se, että tehohoitopotilaat jakautuvat Suomessa aiempaa tasaisemmin, mutta aika rajoilla mennään, kertoi Järvinen.

– HUSissa on jouduttu jo avaamaan näille eristystä vaativille potilaille uusi yksikkö. Se vähentää jo muuta leikkaushoitoa.

Koronapotilaiden hoito ylipäätään on kallista. Kanadalaisen laskelman mukaan hoitojakson kustannukset ovat samaa luokkaa kuin munuaissiirrossa.

Kestääkö Suomen terveydenhoito koronaepidemian pitkittymistä ja hoitotarpeiden muuttumista jopa pysyviksi, kun resurssit on mitoitettu koronaa edeltäneen ajan mukaan?

– Sen huolen takia on tehty laskelmia. Olemme nähneet, että vaikka rokottamattomat saataisiin ottamaan rokote ja pois sairaalahoidosta, niin meille jää silti pysyvää sairaalahoidon tarvetta, joka johtuu rokotussuojan läpäisevistä tartunnoista, Järvinen kertoi.

Hän arvioi, että Suomessa joudutaan lisäämään kapasiteettia niin teho- kuin muussakin hoidossa. Yksi ongelma on iso: henkilöstön riittävyys. Pahimmillaan voi käydä jopa niin, että terveydenhoidon yleinen taso heikkenee.

– Niin isoista potilasmääristä ei puhuta, että se vaikuttaisi koko terveydenhoitoon kovin voimakkaasti, mutta jossakin määrin voi vaikuttaa. Ellei resurssia kyetä takaamaan, jonot voivat kasvaa ja terveydenhoidon toimenpiteet hidastua, ja arviovirheitäkin voi tulla hieman enemmän.

"Toivottavasti hoitohenkilökunnan pinna kestää"
Kapasiteetin rakentaminen vie jonkin verran aikaa. Asko Järvinen toivoo, että pinna kestää odottamisen.

– Ennen kaikkea toivon, että pinna kestää hoitohenkilökunnalla, joka tuntuu nyt olevan sangen kovilla. Kaikkialla on henkilöstöstä pulaa, ja ihmiset joutuvat tekemään usean työt ja ottamaan paikkausvuoroja, Järvinen sanoi.

Järvinen peräsi kaikilta myös sopeutumista siihen, että seuranamme on uusi tauti. Sopeutuminen tarkoittaa hänen mukaansa pitkälti rokottautumista. Sen sijaan joidenkin ryhmien velvoittaminen rokotteen ottamiseen on vaikea kysymys, hän myönsi.

– Sillä saadaan aika vähän hyvää aikaan. Ihmisten asenteita ei saada sillä muutettua vaan ehkä kärjistettyä. Toki terveydenhoidossa sitä joudutaan pohtimaan, koska ihmiset altistavat siellä muita taudin riskille hoitaessaan heitä. Näin on toimittu influenssan osalta.

Lasten rokotuksiin vinkkiä Yhdysvalloista
Suomessa keskustellaan parhaillaan siitä, tulisiko rokotukset laajentaa 5–12-vuotiaiden ikäryhmään, ja toisaalta siitä, missä iässä olisi paikallaan kolmas koronarokotus.

Asko Järvinen toivoo työrauhaa kansalliselle rokotusasiantuntijaryhmälle KRARille sen punnitessa hyötyjä ja haittoja kertyneen tiedon perusteella.

– Toivon, että ulkopuolinen paine, tuleepa se meiltä asiantuntijoilta, yleisöltä tai poliitikoilta, olisi harkinnasta mahdollisimman irti. Mutta kyllä siltä näyttää, että kolmas rokotuskierros on tulossa ainakin ikääntyneille, puhutaanko sitten 40:stä tai 50 ikävuodesta.

Lasten rokottaminen on Euroopan lääkevirastossa ja myös Yhdysvalloissa arvioitu turvalliseksi ja tehokkaaksi.

– Amerikassa on jo aloitettu. Me voimme katsoa, tuleeko sieltä haitallisia tai vaarallisia signaaleja, Järvinen sanoi.

Koronavuodet ovat olleet lapsille pitkät
Asko Järvinen uskoo, että uudelleen kiristymässä olevilla rajoituksilla on merkitystä, etenkin ravintoloiden rajoituksilla. Kahden vuoden aikana on tullut se ymmärrys, että rajoitteita on tarvittu, Järvinen kertoi omasta suhtautumisestaan.

– Tämä on siinä mielessä myös poliittinen epidemia. Tiedämme, että siellä missä rajoituksia on uskallettu tehdä, tautitaakka on ollut vähän vähäisempi. Mutta mikä milloinkin on oikea aika ja oikea rajoitus? Siihen ei vieläkään ole hirveän hyviä vastauksia.

Lasten elämään kohdistuvat rajoitukset ovat hankalia ja ehkä tehottomiakin, Järvinen sanoi.

– Muutama ikäluokka lapsista on joutunut kasvamaan aika toisenlaisissa oloissa. Vuosi, puolitoista on lapsen elämässä pitkä aika. Nyt on kertynyt tietoa siitä, että koulut ovat harvoin merkittävä tartunnanlähde.

Rajoitusten haitat ovat olleet suuremmat kuin hyödyt, Järvinen sanoi. Lisäksi kouluihin on satsattu hyvin paljon jäljityskapasiteettia, minkä hyödyt Järvinen niin ikään kyseenalaisti haastattelussaan Ylen Ykkösaamussa.
https://yle.fi/uutiset/3-12206145

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

ScamJaffa kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:18 pm

Ihmisten ja eläinten lääkkeiden välinen ero on ainoastaan annostus.
Kiitos asiallisesta valaisimisesta, ketju kaipaa välillä totuuksiakin lääkeyhtiöiden huorien trollaamisen sekaan.
Luuletko sinä, että ivermektiiniä ei valmista ja myy lääkeyhtiöt? :mrgreen:

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Ivermectin: How false science created a Covid 'miracle' drug


Ivermectin has been called a Covid "miracle" drug, championed by vaccine opponents, and recommended by health authorities in some countries. But the BBC can reveal there are serious errors in a number of key studies that the drug's promoters rely on.

For some years ivermectin has been a vital anti-parasitic medicine used to treat humans and animals.

But during the pandemic there has been a clamour from some proponents for using the drug for something else - to fight Covid and prevent deaths.

The health authorities in the US, UK and EU have found there is insufficient evidence for using the drug against Covid, but thousands of supporters, many of them anti-vaccine activists, have continued to vigorously campaign for its use.


Ivermectin was approved for Covid treatment in Peru in May 2020
Members of social media groups swap tips on getting hold of the drug, even advocating the versions used for animals.

The hype around ivermectin - based on the strength of belief in the research - has driven large numbers of people around the world to use it.

Campaigners for the drug point to a number of scientific studies and often claim this evidence is being ignored or covered up. But a review by a group of independent scientists has cast serious doubt on that body of research.

The BBC can reveal that more than a third of 26 major trials of the drug for use on Covid have serious errors or signs of potential fraud. None of the rest show convincing evidence of ivermectin's effectiveness.

Dr Kyle Sheldrick, one of the group investigating the studies, said they had not found "a single clinical trial" claiming to show that ivermectin prevented Covid deaths that did not contain "either obvious signs of fabrication or errors so critical they invalidate the study".

Major problems included:

The same patient data being used multiple times for supposedly different people
Evidence that selection of patients for test groups was not random
Numbers unlikely to occur naturally
Percentages calculated incorrectly
Local health bodies unaware of the studies
The scientists in the group - Gideon Meyerowitz-Katz, Dr James Heathers, Dr Nick Brown and Dr Sheldrick - each have a track record of exposing dodgy science. They've been working together remotely on an informal and voluntary basis during the pandemic.

They formed a group looking deeper into ivermectin studies after biomedical student Jack Lawrence spotted problems with an influential study from Egypt. Among other issues, it contained patients who turned out to have died before the trial started. It has now been retracted by the journal that published it.

The group of independent scientists examined virtually every randomised controlled trial (RCT) on ivermectin and Covid - in theory the highest quality evidence - including all the key studies regularly cited by the drug's promoters.

RCTs involve people being randomly chosen to receive either the drug which is being tested or a placebo - a dummy drug with no active properties.

Participants protest during the Legalise Ivermectin to fight COVID-19 demonstration on January 11, 2021
IMAGE SOURCE,GETTY IMAGES
Image caption,
Some South Africans took to the streets to demand that the authorities allow ivermectin to be used
The team also looked at six particularly influential observational trials. This type of trial looks at what happens to people who are taking the drug anyway, so can be biased by the types of people who choose to take the treatment.

Out of a total of 26 studies examined, there was evidence in five that the data may have been faked - for example they contained virtually impossible numbers or rows of identical patients copied and pasted.

In a further five there were major red flags - for example, numbers didn't add up, percentages were calculated incorrectly or local health bodies weren't aware they had taken place.

On top of these flawed trials, there were 14 authors of studies who failed to send data back. The independent scientists have flagged this as a possible indicator of fraud.

The sample of research papers examined by the independent group also contains some high-quality studies from around the world. But the major problems were all in the studies making big claims for ivermectin - in fact, the bigger the claim in terms of lives saved or infections prevented, the greater the concerns suggesting it might be faked or invalid, the researchers discovered.

While it's extremely difficult to rule out human error in these trials, Dr Sheldrick, a medical doctor and researcher at the University of New South Wales in Sydney, believes it is highly likely at least some of them may have been knowingly manipulated.

A recent study in Lebanon was found to have blocks of details of 11 patients that had been copied and pasted repeatedly - suggesting many of the trial's apparent patients didn't really exist.

The study's authors told the BBC that the "original set of data was rigged, sabotaged or mistakenly entered in the final file" and that they have submitted a retraction to the scientific journal which published it.


Another study from Iran seemed to show that ivermectin prevented people dying from Covid.

But the scientists who investigated it found issues. The records of how much iron was in patients' blood contained numbers in a sequence that was unlikely to come up naturally.

And the patients given the placebo turned out to have had much lower levels of oxygen in their blood before the trial started than those given ivermectin. So they were already sicker and statistically more likely to die.

But this pattern was repeated across a wide range of different measurements. The people with "bad" measurements ended up in the placebo group, the ones with "good" measurements in the ivermectin group.

The likelihood of this happening randomly across all these different measurements was vanishingly small, Dr Sheldrick said.

Dr Morteza Niaee, who led the Iran study, defended the results and the methodology and disagreed with problems pointed out to him, adding that it was "very normal to see such randomisation" when lots of different factors were considered and not all of them had any bearing on participants' Covid risk.

But the Lebanon and Iran trials were excluded from a paper for Cochrane - the international experts in reviewing scientific evidence - because they were "such poorly reported studies". The review concluded there was no evidence of benefit for ivermectin when it comes to Covid.

The largest and highest quality ivermectin study published so far is the Together trial at the McMaster University in Canada. It found no benefit for the drug when it comes to Covid.

Member of a pro-ivermectin Facebook group asks for advice on how to buy ivermectin online from India
Ivermectin is generally considered a safe drug, though there have been some reports of side effects.

Calls over suspected ivermectin poisonings in the US have increased a lot but from a very small base (435 to 1,143 this year) and most of these cases were not serious. Patients have had vomiting, diarrhoea, hallucinations, confusion, drowsiness and tremors.

But indirect harm can come from giving people a false sense of security, especially if they choose ivermectin instead of seeking hospital treatment for Covid, or getting vaccinated in the first place.

Dr Patricia Garcia, a public health expert in Peru, said at one stage she estimated that 14 out of every 15 patients she saw in hospital had been taking ivermectin and by the time they came in they were "really, really sick".

Large pro-ivermectin Facebook groups have turned into forums for people to find advice on where to buy it, including preparations meant for animals.

Some groups regularly contain posts about conspiracy theories of ivermectin cover-ups, as well as pushing anti-vaccine sentiment or encouraging patients to leave hospital if they aren't getting the drug.

The groups often provide a gateway to more fringe communities on the encrypted app Telegram.

Facebook post complains that a hospital won't treat a very ill patient with ivermectin despite the drug being safe and effective and the patient asking for it.
These channels have co-ordinated harassment of doctors who fail to prescribe ivermectin and abuse has been aimed at scientists. Dr Andrew Hill, from the University of Liverpool, wrote an influential positive review of ivermectin, originally saying the world should "get prepared, get supplies, get ready to approve [the drug]".

Now he says the studies don't stand up to scrutiny - but after he changed his view, based on new evidence emerging, he received vicious abuse.

A small number of qualified doctors have had an exaggerated influence on the ivermectin debate. Noted proponent Dr Pierre Kory's views have not changed despite the major questions over the trials. He criticised "superficial interpretations of emerging trials data".

Dr Tess Lawrie - a medical doctor who specialises in pregnancy and childbirth - founded the British Ivermectin Recommendation Development (Bird) Group.

She has called for a pause to the Covid-19 vaccination programme and has made unsubstantiated claims implying the Covid vaccine had led to a large number of deaths based on a common misreading of safety data.


When asked during an online panel what evidence might persuade her ivermectin didn't work she replied: "Ivermectin works. There's nothing that will persuade me." She told the BBC: "The only issues with the evidence base are the relentless efforts to undermine it."

Around the world it was originally not opposition to vaccines but a lack of them that led people to ivermectin.

The drug has at various points been approved, recommended or prescribed for Covid in India, South Africa, Peru and much of the rest of Latin America, as well as in Slovakia.

Health authorities in Peru and India have stopped recommending ivermectin in treatment guidelines.

In February, Merck - one of the companies that makes the drug - said there was "no scientific basis for a potential therapeutic effect against Covid-19".

In South Africa, the drug has become a battleground - doctors point out the lack of evidence but many patients desperately want access as the vaccine rollout has been patchy and problematic. One GP in the country described a relative, a registered nurse, who didn't book a coronavirus vaccine she was eligible for and then caught the virus.

"When she started getting worse, instead of getting proper assessment and treatment, she treated herself with ivermectin," she said.

"Instead of consulting a doctor, she continued with the ivermectin and got home oxygen. By the time I heard how low her oxygen saturation levels were (66%), I begged her daughter to take her to casualty.

"At first they were reluctant, but I convinced them to go. She passed away a few hours later."
https://www.bbc.com/news/health-58170809

ScamJaffa
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2021 8:37 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ScamJaffa »

Rauhaa&Rakkautta kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:20 pm
ScamJaffa kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:18 pm

Ihmisten ja eläinten lääkkeiden välinen ero on ainoastaan annostus.
Kiitos asiallisesta valaisimisesta, ketju kaipaa välillä totuuksiakin lääkeyhtiöiden huorien trollaamisen sekaan.
Luuletko sinä, että ivermektiiniä ei valmista ja myy lääkeyhtiöt? :mrgreen:
Mainitsikin varmaan jossain kohdassa lääkeyhtiöt?
Tyhmä ei opi, hullu saattaa parantua :mrgreen:
Lopetin idiooteille vittuilun turhana, se johti vain toistuviin banneihin eikä saa olmia ajattelemaan.

ScamJaffa
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2021 8:37 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ScamJaffa »

Calabash kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:05 pm
Tehohoitopaikat ovat kohta täynnä. Nyt ei passaisi tulla suuronnettomuutta.

Rokottaminen olisi ollut kyllä hyvä juttu, ei vain niille 600 000:lle, jotka ovat piikkipelkoisia, vaan koko yhteiskunnalle.

Tosin koronasta ei päästä ilman maailmanlaajuista ohjelmaa. Uutta mutaatiota pukkaa vielä monta kertaa kaukomailla. Niihin pitää aina kehittää uutta. Jatkuva kehitystyö kuten influenssarokotteiden kanssa.

Asiasta toiseen. Mitenkä se suomalainen nenäsumute etenee? Onko sen kehitystyössä huomioitu variantit? Siitä on oltu viime aikoina aika hiljaa.
Ei lopu nuha ei, mutta lääkkeitä siihen voidaan myydä seuraavat sata vuotta ellei enemmän.
Follow the money.. :lol:
Lopetin idiooteille vittuilun turhana, se johti vain toistuviin banneihin eikä saa olmia ajattelemaan.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Rauhaa&Rakkautta kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:15 pm
Ministeri Kiuru MTV:n Uutisextrassa: Koronapassin valmistelu aloitettiin liian myöhään – "Viimeinen aika ymmärtää, ettei positiivisia uutisia ole"
10:15

MTV

Uutiset

Ministeri Kiuru MTV:n Uutisextrassa: Koronapassin valmistelu aloitettiin liian myöhään – viranomaisilla oli liian valoisa tilannekuva

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru myöntää MTV:n Uutisextrassa, että koronapassin valmistelu aloitettiin myöhässä. Syy tälle oli liian valoisa kuva koronatilanteesta. Kiuru vaatii myös muita toimia kuin rokotekattavuuden nostamista, jotta epidemiatilanne saadaan haltuun.

Krista Kiurun mukaan hallituksessa on aikalailla yhteinen näkemys koronatilanteen vakavuudesta, mutta yleisesti ottaen riskiä terveydenhuollon ylikuormittumisesta ei ministerin mielestä ymmärretä.

– Nyt on viimeinen aika ymmärtää, että positiivisia uutisia ei ole. Meillä on jouluun neljä viikkoa aikaa. Jouluna sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitus on erittäin raskaassa tilanteessa, koska ihmisiä ei ole etulinjassa niin paljon kuin normaalipyhinä. Tässä tilanteessa on tehtävä kaikki, jotta saadaan epidemia hallintaan.

Kiurun mukaan tärkeintä olisi nyt, että aluehallintovirastot ottavat käyttöön kaikki mahdolliset rajoitustoimet mihin tartuntatautilaki antaa myöten.


"Uudenmaan osalta mennään lepsulla linjalla"
– Nyt pitäisi ottaa käyttöön kaikkia toimia käyttöön, jotka liittyvät tiloihin ja tapahtumien järjestämiseen. Pistää silmään, että esimerkiksi Uudenmaan osalta mennään aika lepsulla linjalla, Kiuru toteaa.

Kiuru myöntää, että rokotepassin valmistelu aloitettiin liian myöhään. Syy tähän oli viranomaisten liian valoisa kuva koronavirustilanteesta.

– Asiantuntijoiden ylipositiivinen käsitys epidemiatilanteen jatkosta johti siihen, että koronapassista tuli vapautumisen väline. Me ajamme nimenomaan sitä, että Suomessa käytössä rokottamattomien kontaktien suitsemiseksi.

Tällä hetkellä hallitus valmistelee koronapassin laajempaa käyttöä. Kiurun mukaan työ voi olla valmis jo joulukuun alussa.


Kiuru uudesta Etelä-Afrikan virusmuunnoksesta: On pidettävä kiinni tiukasta rajaturvallisuudesta
Kiuru: Eteläisestä Afrikasta Suomeen saapuneet ohjataan karanteeniin ja koronavirustesteihin
Historia kertoo rokotusten voimasta
Mainos

EU-komissio haluaa rajata nykyisen kahden rokotuksen koronatodistuksen voimassaoloajan yhdeksään kuukauteen. Jatko vaatisi kolmannen rokotuksen.

Tarkoittaako tämä, että on jatkuva rokotuskierre päällä. Tarvitaanko aina uusia rokotuksia, jotta passi on voimassa?

– Historia osoittaa, että kaikkiin tartuntatauteihin liittyy se, että tarvitaan suojaa. Rokotuksilla tätä suojaa on saatu. Olipa sitten kyse vesirokosta, tuhkarokosta, tai mikä tahansa polio tai muu. Me suojelemme itseämme rokotuksilla, ei tämä korona siitä erilaisempi tauti ole.

Alle 12- vuotiaita voidaan myös rokottaa, kunhan suomalaiset asiantuntijaviranomaiset näyttävät sille vihreää valoa.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu ensi viikolla pohtimaan Suomen rokotelinjauksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/min ... #gs.h7iipc
Pienenä muistutuksena muistinsa hukanneille että "Coronapassin" valmistelu aloitettiin 2018 EU projektilla. :lol:

https://ec.europa.eu/health/sites/defau ... map_en.pdf
ROADMAP FOR THE IMPLEMENTATION OF ACTIONS BY THE EUROPEAN COMMISSION BASED ON THE COMMISSION
COMMUNICATION AND THE COUNCIL RECOMMENDATION ON STRENGTHENING COOPERATION AGAINST VACCINE
PREVENTABLE DISEASES
Viimeksi muokannut sikakoira, La Marras 27, 2021 9:54 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Don MC

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Don MC »

sikakoira kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:00 pm
Heh aikamoinen Don tämä MC kun tulee Minfoon esittämään että senaattori Rand Paul on Ryssätrolli :lol:
Aikamoinen koira tämä sika kun sanoo tommosta.
Missä kohtaa väitin hänen olevan ryssätrolli? Sanoin että hän ajaa ryssien agendaa (voi olla ihan tietämättäänkin). Se ei ole sama asia. Jos hän olisi oikea ryssätrolli, niin silloin kyseessä olisi maanpetos ja hän joutaisi loppuiäkseen vankilaan. Hyödyllisenä idioottina olemisestakin pitäisi jonkinlainen kakku antaa.
Viimeksi muokannut Don MC, La Marras 27, 2021 9:50 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

kotiteurastaja
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Su Syys 05, 2021 11:45 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja kotiteurastaja »

ScamJaffa kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:44 pm

Ei lopu nuha ei, mutta lääkkeitä siihen voidaan myydä seuraavat sata vuotta ellei enemmän.
Follow the money.. :lol:
Siellä punikilta meinaa kateudesta verisuoni päästä katketa, kun ajattelee, että joku saattaa vaurastua. :roll:

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Don MC kirjoitti:
La Marras 27, 2021 6:26 pm
holmesin haamu kirjoitti:
La Marras 27, 2021 6:01 pm
BLM on rauhanliike ja wokeajattelu pelastaa maailman ja toimii kaikkien hyväksi.
Mitä ihmeen tekemistä noilla on koronaketjun kanssa?


Noilla on enemmän tekemistä sen kanssa kuin millään ryssäjauhamisella.

Kummatkin aatteet ovat globalistieliitin mieleen ja kumpaankin on ajettu ja ajetaan yhtä voimakkaasti valtamediassa kuin pakollisia koronatoimenpiteitä, olipa kyse sitten koronapassista ja koronarokotteista. Onko mitään negatiivisia seurauksia tai onko toiminta järkevää niin sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Koronapassikaan ei perustu oikein mihinkään, mutta pakkopakkopakko.

Nämä samat järjettömyydet ovat aivan samojen tahojen ajamia. Eikä niissä suunnilleen koskaan kysytä kriittisiä kysymyksiä.
Don MC kirjoitti:
La Marras 27, 2021 6:26 pm
Ehkä kannattaisi keskittyä myös siihen, mitä muilla kuin MV:llä, offguardianilla ja zerohehhellä on sanottavaa. Ei olisi pienessä elämässä niin paljon sitä "ihmetystä" jos ottaisi ja avartaisi maailmankatsomustaan hitusen.
Ongelma on siinä, että valtamedia HS, YLE ja CNN julkaisee samaa sanomaa. UMV ja muut julkaisevat joitakin kriittisiä kommentteja tuohon. Somessakin on paljon hyviä kommentteja, mutta niitä ei julkisesti koskaan käsitellä.

Mutta pelkästään yleisellä järjellä ei pystytä perustelemaan nykyisiä asioita, niin se on hyvin ongelmallista

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

sikakoira kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:47 pm
Rauhaa&Rakkautta kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:15 pm
Ministeri Kiuru MTV:n Uutisextrassa: Koronapassin valmistelu aloitettiin liian myöhään – "Viimeinen aika ymmärtää, ettei positiivisia uutisia ole"
10:15

MTV

Uutiset

Ministeri Kiuru MTV:n Uutisextrassa: Koronapassin valmistelu aloitettiin liian myöhään – viranomaisilla oli liian valoisa tilannekuva

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru myöntää MTV:n Uutisextrassa, että koronapassin valmistelu aloitettiin myöhässä. Syy tälle oli liian valoisa kuva koronatilanteesta. Kiuru vaatii myös muita toimia kuin rokotekattavuuden nostamista, jotta epidemiatilanne saadaan haltuun.

Krista Kiurun mukaan hallituksessa on aikalailla yhteinen näkemys koronatilanteen vakavuudesta, mutta yleisesti ottaen riskiä terveydenhuollon ylikuormittumisesta ei ministerin mielestä ymmärretä.

– Nyt on viimeinen aika ymmärtää, että positiivisia uutisia ei ole. Meillä on jouluun neljä viikkoa aikaa. Jouluna sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitus on erittäin raskaassa tilanteessa, koska ihmisiä ei ole etulinjassa niin paljon kuin normaalipyhinä. Tässä tilanteessa on tehtävä kaikki, jotta saadaan epidemia hallintaan.

Kiurun mukaan tärkeintä olisi nyt, että aluehallintovirastot ottavat käyttöön kaikki mahdolliset rajoitustoimet mihin tartuntatautilaki antaa myöten.


"Uudenmaan osalta mennään lepsulla linjalla"
– Nyt pitäisi ottaa käyttöön kaikkia toimia käyttöön, jotka liittyvät tiloihin ja tapahtumien järjestämiseen. Pistää silmään, että esimerkiksi Uudenmaan osalta mennään aika lepsulla linjalla, Kiuru toteaa.

Kiuru myöntää, että rokotepassin valmistelu aloitettiin liian myöhään. Syy tähän oli viranomaisten liian valoisa kuva koronavirustilanteesta.

– Asiantuntijoiden ylipositiivinen käsitys epidemiatilanteen jatkosta johti siihen, että koronapassista tuli vapautumisen väline. Me ajamme nimenomaan sitä, että Suomessa käytössä rokottamattomien kontaktien suitsemiseksi.

Tällä hetkellä hallitus valmistelee koronapassin laajempaa käyttöä. Kiurun mukaan työ voi olla valmis jo joulukuun alussa.


Kiuru uudesta Etelä-Afrikan virusmuunnoksesta: On pidettävä kiinni tiukasta rajaturvallisuudesta
Kiuru: Eteläisestä Afrikasta Suomeen saapuneet ohjataan karanteeniin ja koronavirustesteihin
Historia kertoo rokotusten voimasta
Mainos

EU-komissio haluaa rajata nykyisen kahden rokotuksen koronatodistuksen voimassaoloajan yhdeksään kuukauteen. Jatko vaatisi kolmannen rokotuksen.

Tarkoittaako tämä, että on jatkuva rokotuskierre päällä. Tarvitaanko aina uusia rokotuksia, jotta passi on voimassa?

– Historia osoittaa, että kaikkiin tartuntatauteihin liittyy se, että tarvitaan suojaa. Rokotuksilla tätä suojaa on saatu. Olipa sitten kyse vesirokosta, tuhkarokosta, tai mikä tahansa polio tai muu. Me suojelemme itseämme rokotuksilla, ei tämä korona siitä erilaisempi tauti ole.

Alle 12- vuotiaita voidaan myös rokottaa, kunhan suomalaiset asiantuntijaviranomaiset näyttävät sille vihreää valoa.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu ensi viikolla pohtimaan Suomen rokotelinjauksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/min ... #gs.h7iipc
Pienenä muistutuksena muistinsa hukanneille että "Coronapassin" valmistelu aloitettiin 2018 EU projektilla. :lol:

https://ec.europa.eu/health/sites/defau ... map_en.pdf
ROADMAP FOR THE IMPLEMENTATION OF ACTIONS BY THE EUROPEAN COMMISSION BASED ON THE COMMISSION
COMMUNICATION AND THE COUNCIL RECOMMENDATION ON STRENGTHENING COOPERATION AGAINST VACCINE
PREVENTABLE DISEASES
Tuota ei ole vieläkään yhdessäkään valtamediassa uskallettu mainita, että koko koronapassin idea on vuodelta 2018 eli yli vuosi ennen koronaa :lol:
Lisäksi se oli tarkoituksenakin ottaa käyttöön 2019-2022.

Kokoomuksen Ben Z vielä sekoilee urakalla, kun vaatii yrityksiä "kapinoimaan", että ottavat pakolla käyttöön tämän koronapassin ilman mitään yleistä viranomaisten ohjeistusta. Kokoomus on täysin sekaisin, mutta Samoin Krista Kiurun SDP.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Jep ei ainoassakaan valtamedian uutisessa asiasta ole kyllä mainittu käsittääkseni. Ainakaan ei itselleni ole vastaan tullut. Sen sijaan esitetään että uusi tilanne vaatii uusia toimenpiteitä :lol:

Tismalleen EU ohjeistuksen mukaan kuitenkin mennään ja tämä vuosi oli pyhitetty lainsäädännöllisten ongelmien ratkaisuun. :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

ScamJaffa
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2021 8:37 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ScamJaffa »

Don MC kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:47 pm
sikakoira kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:00 pm
Heh aikamoinen Don tämä MC kun tulee Minfoon esittämään että senaattori Rand Paul on Ryssätrolli :lol:
Aikamoinen koira tämä sika kun sanoo tommosta.
Missä kohtaa väitin hänen olevan ryssätrolli? Sanoin että hän ajaa ryssien agendaa (voi olla ihan tietämättäänkin). Se ei ole sama asia. Jos hän olisi oikea ryssätrolli, niin silloin kyseessä olisi maanpetos ja hän joutaisi loppuiäkseen vankilaan. Hyödyllisenä idioottina olemisestakin pitäisi jonkinlainen kakku antaa.
Maanpetoksesta saa pääministeri paikan ei tuomiota, höpsö
1918 ja SDP
Viimeksi muokannut ScamJaffa, La Marras 27, 2021 10:52 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lopetin idiooteille vittuilun turhana, se johti vain toistuviin banneihin eikä saa olmia ajattelemaan.

Sahkotuoli
Jack Bauer
Viestit: 993
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 2:42 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Sahkotuoli »

holmesin haamu kirjoitti:
La Marras 27, 2021 10:11 pm
.

Kummatkin aatteet ovat globalistieliitin mieleen ja kumpaankin on ajettu ja ajetaan yhtä voimakkaasti valtamediassa kuin pakollisia koronatoimenpiteitä, olipa kyse sitten koronapassista ja koronarokotteista. Onko mitään negatiivisia seurauksia tai onko toiminta järkevää niin sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Koronapassikaan ei perustu oikein mihinkään, mutta pakkopakkopakko.

Nämä samat järjettömyydet ovat aivan samojen tahojen ajamia. Eikä niissä suunnilleen koskaan kysytä kriittisiä kysymyksiä.
Don MC kirjoitti:
La Marras 27, 2021 6:26 pm
Ehkä kannattaisi keskittyä myös siihen, mitä muilla kuin MV:llä, offguardianilla ja zerohehhellä on sanottavaa. Ei olisi pienessä elämässä niin paljon sitä "ihmetystä" jos ottaisi ja avartaisi maailmankatsomustaan hitusen.
Ongelma on siinä, että valtamedia HS, YLE ja CNN julkaisee samaa sanomaa. UMV ja muut julkaisevat joitakin kriittisiä kommentteja tuohon. Somessakin on paljon hyviä kommentteja, mutta niitä ei julkisesti koskaan käsitellä.

Mutta pelkästään yleisellä järjellä ei pystytä perustelemaan nykyisiä asioita, niin se on hyvin ongelmallista
Mitä siellä pillität. Jos vaihtoehtomedia kertoo totuuden niin kyllä se sieltä esiin tulee. Tavalla tai toisella. Vai haluaisitko kieltää ”valtamediat” (mikä hvetin ”valta”? Sama valtahan kaikilla on uutisoida, länsimaissa, siitä vaan tuubaa tuutin täydeltä ihmisille)
Nyt vaan on niin että eipä ne vaihtoehtomedioiden totuudet oikein saa jalansijaa. Miksi ei? No miksikähän ei. No kun ei tuollainen uppoa normaalijärkisiin.
Viimeksi muokannut Sahkotuoli, La Marras 27, 2021 11:13 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Tähdet kertovat
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Tähdet kertovat »

hutkivajournalisti kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:04 pm
sikakoira kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:00 pm
Heh aikamoinen Don tämä MC kun tulee Minfoon esittämään että senaattori Rand Paul on Ryssätrolli :lol:
Miksi ei olisi? Onko todisteita, ettei olisi?
Vaikeaahan se on erottaa trollia ja sellaisten naiiveja opetuslapsia toisistaan. Lähdekriittisyys auttaa ainakin siinä, ettei sekaannu trollien avulla suunniteltuihin isompiin agendoihin :mrgreen:
https://yle.fi/uutiset/3-11316642
C7AEA1FC-E0C7-4348-86C6-1C632D932734.jpeg
C7AEA1FC-E0C7-4348-86C6-1C632D932734.jpeg (88.53 KiB) Katsottu 394 kertaa
..”kaikkia pitäisi pistää ainakin kolme kertaa ja eniten vastaan öyhöttäviä (jalkapuuhun kytkettynä) vähintään viisi”..

ScamJaffa
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2021 8:37 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja ScamJaffa »

kotiteurastaja kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:47 pm
ScamJaffa kirjoitti:
La Marras 27, 2021 9:44 pm

Ei lopu nuha ei, mutta lääkkeitä siihen voidaan myydä seuraavat sata vuotta ellei enemmän.
Follow the money.. :lol:
Siellä punikilta meinaa kateudesta verisuoni päästä katketa, kun ajattelee, että joku saattaa vaurastua. :roll:
Toisten ihmisten kusettamisella vaurastuminen :mrgreen:
Hyvä ideologia sulla, J.Katainen ja A.Stubido on nyt kateellisia sillä edes he eivät pystyneet näin massiiviseen ylikansalliseen kusetukseen :lol:
Lopetin idiooteille vittuilun turhana, se johti vain toistuviin banneihin eikä saa olmia ajattelemaan.

Vastaa Viestiin