Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Reinchaos
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: To Marras 04, 2021 11:30 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Reinchaos »

teppo kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:11 pm
Smirre kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 7:33 pm Tästä voi tullakin siihen päätelmään että kehoitus ei tarkoita mitään. Se ei velvoita. Tähän voikin sitten vedota muissakin asioissa. Mitä herrat edellä jne.
Koitetaas rauhoittua taas. Kaksi rokoteannosta saaneet luetaan nykyohjeistuksessa pienen riskin altistuneiksi, joita ei aseteta karanteeniin. Eli normikansalainen voisi lähteä mainiosti radalle, vaikka töissä olisi ollut joku sairastunut. Etenkin nyt, kun rokottamattomat eivät ole siellä baarissa vaarantamassa itseään. Ministereillä on vähän eri juttu, koska ajatus on, että valtioneuvoston olisi hyvä olla toimintakykyinen jatkuvasti.

Hölmöä toimintaa sinänsä mutta ei hysteeriseksi kannata heittäytyä.
Ei kannata ei, vanhainkotiin vain vierailulle kun on ensin käynyt kaljalla naapurin koronapotilaan luona.
"There is nothing wrong with violence in itself. In any particular case, whether violence is good or bad depends on how it is used and the purpose for which it is used."
-Theodore Kaczynski-
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

teppo kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:11 pm
Smirre kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 7:33 pm Tästä voi tullakin siihen päätelmään että kehoitus ei tarkoita mitään. Se ei velvoita. Tähän voikin sitten vedota muissakin asioissa. Mitä herrat edellä jne.
Koitetaas rauhoittua taas. Kaksi rokoteannosta saaneet luetaan nykyohjeistuksessa pienen riskin altistuneiksi, joita ei aseteta karanteeniin. Eli normikansalainen voisi lähteä mainiosti radalle, vaikka töissä olisi ollut joku sairastunut. Etenkin nyt, kun rokottamattomat eivät ole siellä baarissa vaarantamassa itseään. Ministereillä on vähän eri juttu, koska ajatus on, että valtioneuvoston olisi hyvä olla toimintakykyinen jatkuvasti.

Hölmöä toimintaa sinänsä mutta ei hysteeriseksi kannata heittäytyä.
Toisaalta Marinin asemassa olevan henkilön luulisi ymmärtävän noudattaa niitä THL:n suosituksiakin vaikka ne eivät jyrkkiä määräyksiä olekaan, ja kun niissä suosituksissa ihan oikeasti sanotaan näin:
Jos olet altistunut koronalle ja saat oireita, sinun olisi hyvä mennä koronatestiin, vaikka olisit täysin rokotettu.

Suosittelemme vahvasti, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa asunnossa asuviin, kun odotat koronatestiin pääsyä ja koronatestin tulosta.
Tuon vahvan suosituksen mukaan normi kansalaisenkaan ei tulisi lähteä radalle jos on altistunut, vaikka olisi kuinka täysin rokotettu.

En tiedä mistä on lähtenyt liikkeelle tuo käsitys että rokotettuna voi altistumisen jälkeen painella menemään ilman huolen häivää, ehkä moni kuvittelee että kun ei määrätä virallista karanteenia niin se tarkoittaa ettei tarvitse välittää asiasta mitään.

Jos ihmiset todellakin ovat noin tyhmiä eivätkä osaa käyttää omaa järkeään niin ehkä olisi kuitenkin parempi että myös rokotetuille määrättäisiin se karanteeni, ettei tarvitse edes yrittää käyttää omaa järkeään.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Sahkotuoli kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 5:51 pm
Reinchaos kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 3:52 pm

Altistunut pääministeri yritti tahallaan levittää tautia kun olisi pitänyt pysytellä kotonaan. Idioottimaisin heitto oli Marinilta "me ollaan kaikki kahdesti rokotettuja" voi vittu jos altistun tai sairastun niin käytän samaa ja lähden kiertämään Prismat, baarit ja elokuvateatterit. Kaikki muutkin paikat missä on paljon ihmisiä paikalla.
No täsmennätkös vittu meille että missä 2 rokotuksen jälkeen saa kulkea?
Sanna?
Me muut?
Kaikki ne joita korona kiinnostaa on myös kahdesti rokotettuja.
Eikö se mene nyt jakeluun. Olit ottanut ne rokotteet tai et niin altistuttuasi sinun tulee pysyä kotona eikä mahdollisesti levittämässä tautia. Se Coronapassi kun ei ole mikään taikakalu joka estää taudin leviämisen vaikka nähtävästi useampikin näin täällä kuvittelee edelleen :lol:

Sillä passilla on ihan eri funktio kuin mitä eräät näyttävät kuvittelevan ja tietysti nuo on saatu joillekkin myytyä käyttämällä noita pätemättömiä argumentteja. ( lupa liikkua vapaasti jne... ) :mrgreen: :lol:

Kaippa nämä hitaimmillekkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Sahkotuoli kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 6:56 pm
Reinchaos kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 6:00 pm
Sahkotuoli kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 5:51 pm

No täsmennätkös vittu meille että missä 2 rokotuksen jälkeen saa kulkea?
Sanna?
Me muut?
Kaikki ne joita korona kiinnostaa on myös kahdesti rokotettuja.
Altistuneen ei pidä liikkua missään oli rokotettu tai ei tyhmempikin sen ymmärtää! Kaikki voi tartuttaa aivan jokainen sairastuihan Haavistokin tuplarokotuksesta huolimatta.
Katsohan nykyisiä tartuntalukuja niin uhomaat että nyt ollaan siinä vaiheessa, että taudin "annetaan levitä". Kyllä meillä muuten olisi edelleen baarit kiinni jne. Se levoäminen ei haittaa, koska rokotusten ansiosta se menee suht harmittomilla oireilla ohi.
Kaikki on mennyt suunitelmien mukaan.
:lol: Olet oikeassa. Rokotuksista huolimatta tauti leviää entistä tehokkaammin. Vaarallisuudesta vielä sen verran ettei tämä pöpö missään vaiheessa ole ollut mikään huolenaihe muuta kuin poliitikoiden ja median käsittelyssä.Toki myös kaiken nielleiden kansalaisten eli näiden propagandan uhrejen aivoituksissa. (30% populaatiosta)

Tätäkin nyt saanut täällä toistaa jo sen parivuotta. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja teppo »

damfin kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:59 pm Toisaalta Marinin asemassa olevan henkilön luulisi ymmärtävän noudattaa niitä THL:n suosituksiakin vaikka ne eivät jyrkkiä määräyksiä olekaan, ja kun niissä suosituksissa ihan oikeasti sanotaan näin:
Jos olet altistunut koronalle ja saat oireita, sinun olisi hyvä mennä koronatestiin, vaikka olisit täysin rokotettu.
Huomasitko ohjeessa kohdan ja saat oireita?
Reinchaos
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: To Marras 04, 2021 11:30 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Reinchaos »

teppo kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:16 pm
damfin kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:59 pm Toisaalta Marinin asemassa olevan henkilön luulisi ymmärtävän noudattaa niitä THL:n suosituksiakin vaikka ne eivät jyrkkiä määräyksiä olekaan, ja kun niissä suosituksissa ihan oikeasti sanotaan näin:
Jos olet altistunut koronalle ja saat oireita, sinun olisi hyvä mennä koronatestiin, vaikka olisit täysin rokotettu.
Huomasitko ohjeessa kohdan ja saat oireita?
Oireettomat ei voi tartuttaa? Eli vitut kaikille rajoituksille,asia pihvi.
"There is nothing wrong with violence in itself. In any particular case, whether violence is good or bad depends on how it is used and the purpose for which it is used."
-Theodore Kaczynski-
Maila
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2018 6:46 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Maila »

damfin kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:59 pm
teppo kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:11 pm
Smirre kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 7:33 pm Tästä voi tullakin siihen päätelmään että kehoitus ei tarkoita mitään. Se ei velvoita. Tähän voikin sitten vedota muissakin asioissa. Mitä herrat edellä jne.
Koitetaas rauhoittua taas. Kaksi rokoteannosta saaneet luetaan nykyohjeistuksessa pienen riskin altistuneiksi, joita ei aseteta karanteeniin. Eli normikansalainen voisi lähteä mainiosti radalle, vaikka töissä olisi ollut joku sairastunut. Etenkin nyt, kun rokottamattomat eivät ole siellä baarissa vaarantamassa itseään. Ministereillä on vähän eri juttu, koska ajatus on, että valtioneuvoston olisi hyvä olla toimintakykyinen jatkuvasti.

Hölmöä toimintaa sinänsä mutta ei hysteeriseksi kannata heittäytyä.
Toisaalta Marinin asemassa olevan henkilön luulisi ymmärtävän noudattaa niitä THL:n suosituksiakin vaikka ne eivät jyrkkiä määräyksiä olekaan, ja kun niissä suosituksissa ihan oikeasti sanotaan näin:
Jos olet altistunut koronalle ja saat oireita, sinun olisi hyvä mennä koronatestiin, vaikka olisit täysin rokotettu.

Suosittelemme vahvasti, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa asunnossa asuviin, kun odotat koronatestiin pääsyä ja koronatestin tulosta.
Tuon vahvan suosituksen mukaan normi kansalaisenkaan ei tulisi lähteä radalle jos on altistunut, vaikka olisi kuinka täysin rokotettu.

En tiedä mistä on lähtenyt liikkeelle tuo käsitys että rokotettuna voi altistumisen jälkeen painella menemään ilman huolen häivää, ehkä moni kuvittelee että kun ei määrätä virallista karanteenia niin se tarkoittaa ettei tarvitse välittää asiasta mitään.

Jos ihmiset todellakin ovat noin tyhmiä eivätkä osaa käyttää omaa järkeään niin ehkä olisi kuitenkin parempi että myös rokotetuille määrättäisiin se karanteeni, ettei tarvitse edes yrittää käyttää omaa järkeään.
Vaikka en mikään Marinin fani olekkaan, niin silti tämänlaiset tahallaan väärin luetut postaukset on syvältä ja aiheuttaa vain hämmennystä tässä muutenkin epävarmassa ajassa. Tuossa ohjeessahan lukee, että altistunut ja saa oireita. Jos siis on vain altistunut, mutta ei ole oireita, niin tuplarokotettu voi hyvin lähteä baariin.

Rokotus suojaa taudilta, joten jos on rokotettu ja altistuu, niin riski on paljon pienempi kuin rokottamattomilla.
Sahkotuoli
Jack Bauer
Viestit: 993
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 2:42 pm

Re: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin

Viesti Kirjoittaja Sahkotuoli »

sikakoira kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:00 pm
Eikö se mene nyt jakeluun. Olit ottanut ne rokotteet tai et niin altistuttuasi sinun tulee pysyä kotona eikä mahdollisesti levittämässä tautia. Se Coronapassi kun ei ole mikään taikakalu joka estää taudin leviämisen vaikka nähtävästi useampikin näin täällä kuvittelee edelleen :lol:

Sillä passilla on ihan eri funktio kuin mitä eräät näyttävät kuvittelevan ja tietysti nuo on saatu joillekkin myytyä käyttämällä noita pätemättömiä argumentteja. ( lupa liikkua vapaasti jne... ) :mrgreen: :lol:

Kaippa nämä hitaimmillekkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua :wink:
NYt onkin Igorilla paha tilanne kun ei oikein tiedä että vähättelisikö koronaa vai yrittäisikö saada suomalaiset vastustamaan pääministeriään.
:D Joko päätit kumpi on parempi päivän agenda.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

teppo kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:16 pm
damfin kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:59 pm Toisaalta Marinin asemassa olevan henkilön luulisi ymmärtävän noudattaa niitä THL:n suosituksiakin vaikka ne eivät jyrkkiä määräyksiä olekaan, ja kun niissä suosituksissa ihan oikeasti sanotaan näin:
Jos olet altistunut koronalle ja saat oireita, sinun olisi hyvä mennä koronatestiin, vaikka olisit täysin rokotettu.
Huomasitko ohjeessa kohdan ja saat oireita?
Eli Marinin flunssaoireet siis katosivat välittömästi kun hän kuuli olevansa altistunut. 👍

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... en-jalkeen
Käytä maskia ajantasaisten suositusten mukaisesti. Pidä tarvittaessa myös etäisyyttä muihin ihmisiin ja huolehdi muista suositelluista varotoimista.

Jotta saat tiedon mahdollisista altistustilanteista, pidä Koronavilkku päällä ja noudata sen ohjeita. Jos olet täysin rokotettu, suosittelemme, että menet tarvittaessa koronatestiin ja pysyt muuten kotona. Jos et ole vielä täysin rokotettu, toimi kuten olisit rokottamaton.
Viimeksi muokannut damfin, Ma Joulu 06, 2021 9:51 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maila
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2018 6:46 am

Re: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin

Viesti Kirjoittaja Maila »

Sahkotuoli kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:37 pm
sikakoira kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:00 pm
Eikö se mene nyt jakeluun. Olit ottanut ne rokotteet tai et niin altistuttuasi sinun tulee pysyä kotona eikä mahdollisesti levittämässä tautia. Se Coronapassi kun ei ole mikään taikakalu joka estää taudin leviämisen vaikka nähtävästi useampikin näin täällä kuvittelee edelleen :lol:

Sillä passilla on ihan eri funktio kuin mitä eräät näyttävät kuvittelevan ja tietysti nuo on saatu joillekkin myytyä käyttämällä noita pätemättömiä argumentteja. ( lupa liikkua vapaasti jne... ) :mrgreen: :lol:

Kaippa nämä hitaimmillekkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua :wink:
NYt onkin Igorilla paha tilanne kun ei oikein tiedä että vähättelisikö koronaa vai yrittäisikö saada suomalaiset vastustamaan pääministeriään.
:D Joko päätit kumpi on parempi päivän agenda.
Ihan hyvinhän trollikone on onnistunut yhdistämään molemmat agendat muutamalla lauseella. Herkullinen tilanne sinänsä asiaa ajaville.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Sahkotuoli kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:37 pm
sikakoira kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:00 pm
Eikö se mene nyt jakeluun. Olit ottanut ne rokotteet tai et niin altistuttuasi sinun tulee pysyä kotona eikä mahdollisesti levittämässä tautia. Se Coronapassi kun ei ole mikään taikakalu joka estää taudin leviämisen vaikka nähtävästi useampikin näin täällä kuvittelee edelleen :lol:

Sillä passilla on ihan eri funktio kuin mitä eräät näyttävät kuvittelevan ja tietysti nuo on saatu joillekkin myytyä käyttämällä noita pätemättömiä argumentteja. ( lupa liikkua vapaasti jne... ) :mrgreen: :lol:

Kaippa nämä hitaimmillekkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua :wink:
NYt onkin Igorilla paha tilanne kun ei oikein tiedä että vähättelisikö koronaa vai yrittäisikö saada suomalaiset vastustamaan pääministeriään.
:D Joko päätit kumpi on parempi päivän agenda.
Heh, mikä ongelma tässä nyt mielestäsi on. Eikös se nyt ole aika päivänselvää tässä asiassa kun taudin vakavuudesta parivuotta saarnannut osapuoli jää housut kintuissa kiinni omien ohjeidensa noudattamatta jättämisestä. Haavisto toisena sankarina. :lol:

Taudin vakavuuteen nämä asiat eivät vaikuta millään lailla. :wink:

Joka päättävien elinten toimista käytännössä on helposti havaittavissa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Kitarisa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1300
Liittynyt: La Tammi 09, 2021 7:31 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Kitarisa »

sikakoira kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 10:48 am Kuten jo viimevuoden puolella todettu niin ilman PCR testiä ei mitään "pandemiaa" olisi olemassakaan :wink:
Missä kaikki tehohoidossa olleet olisivat siinä tapauksessa hoidettu ja miksi? Oletettavasti teholla, mutta syyksi oltaisiin arveltu ihan perusflunssaa vai mitä?
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

Maila kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:31 pm
damfin kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:59 pm
teppo kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 8:11 pm
Koitetaas rauhoittua taas. Kaksi rokoteannosta saaneet luetaan nykyohjeistuksessa pienen riskin altistuneiksi, joita ei aseteta karanteeniin. Eli normikansalainen voisi lähteä mainiosti radalle, vaikka töissä olisi ollut joku sairastunut. Etenkin nyt, kun rokottamattomat eivät ole siellä baarissa vaarantamassa itseään. Ministereillä on vähän eri juttu, koska ajatus on, että valtioneuvoston olisi hyvä olla toimintakykyinen jatkuvasti.

Hölmöä toimintaa sinänsä mutta ei hysteeriseksi kannata heittäytyä.
Toisaalta Marinin asemassa olevan henkilön luulisi ymmärtävän noudattaa niitä THL:n suosituksiakin vaikka ne eivät jyrkkiä määräyksiä olekaan, ja kun niissä suosituksissa ihan oikeasti sanotaan näin:
Jos olet altistunut koronalle ja saat oireita, sinun olisi hyvä mennä koronatestiin, vaikka olisit täysin rokotettu.

Suosittelemme vahvasti, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa asunnossa asuviin, kun odotat koronatestiin pääsyä ja koronatestin tulosta.
Tuon vahvan suosituksen mukaan normi kansalaisenkaan ei tulisi lähteä radalle jos on altistunut, vaikka olisi kuinka täysin rokotettu.

En tiedä mistä on lähtenyt liikkeelle tuo käsitys että rokotettuna voi altistumisen jälkeen painella menemään ilman huolen häivää, ehkä moni kuvittelee että kun ei määrätä virallista karanteenia niin se tarkoittaa ettei tarvitse välittää asiasta mitään.

Jos ihmiset todellakin ovat noin tyhmiä eivätkä osaa käyttää omaa järkeään niin ehkä olisi kuitenkin parempi että myös rokotetuille määrättäisiin se karanteeni, ettei tarvitse edes yrittää käyttää omaa järkeään.
Vaikka en mikään Marinin fani olekkaan, niin silti tämänlaiset tahallaan väärin luetut postaukset on syvältä ja aiheuttaa vain hämmennystä tässä muutenkin epävarmassa ajassa. Tuossa ohjeessahan lukee, että altistunut ja saa oireita. Jos siis on vain altistunut, mutta ei ole oireita, niin tuplarokotettu voi hyvin lähteä baariin.

Rokotus suojaa taudilta, joten jos on rokotettu ja altistuu, niin riski on paljon pienempi kuin rokottamattomilla.
Toki sieltä THL:ltä löytyy selkeämpiäkin rokotetuille suunnattuja ohjeita...
Käytä maskia ajantasaisten suositusten mukaisesti. Pidä tarvittaessa myös etäisyyttä muihin ihmisiin ja huolehdi muista suositelluista varotoimista.

Jotta saat tiedon mahdollisista altistustilanteista, pidä Koronavilkku päällä ja noudata sen ohjeita. Jos olet täysin rokotettu, suosittelemme, että menet tarvittaessa koronatestiin ja pysyt muuten kotona. Jos et ole vielä täysin rokotettu, toimi kuten olisit rokottamaton.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... en-jalkeen

Olisiko tuo nyt jo riittävän selkeästi sanailtu suositus?

Toki Marinillahan oli varmaankin se koronavilkku juuri siinä puhelimessa joka sattui jäämään kotiin, mutta kyllä hän tiedon altistumisestaan oli saanut.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kitarisa kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 9:46 pm
sikakoira kirjoitti: Ma Joulu 06, 2021 10:48 am Kuten jo viimevuoden puolella todettu niin ilman PCR testiä ei mitään "pandemiaa" olisi olemassakaan :wink:
Missä kaikki tehohoidossa olleet olisivat siinä tapauksessa hoidettu ja miksi? Oletettavasti teholla, mutta syyksi oltaisiin arveltu ihan perusflunssaa vai mitä?
Jotakuinkin näin asia olisi mitä luultavimmin ollut. Tehohoidossa oltaisiin silloin oltu sen taudin perusteella mikä niitä oireita aiheuttaa eikä siis yksioikoisesti listattaisi kaikkia teho-hoito tapauksia Coronapotilaiksi sillä verukkeella että PCR testi on kyseiseen virukseen liitetyn molekyylin sinusta löytänyt.

Testin valmistajan sanojen mukaan: PCR testi löytää ihan mitä tahansa sillä haetaan. :wink:

Tilanne ei edes ole mikään uusi vaan aikaisemminkin tapahtunut näiden PCR testejen kanssa.

Maskivouhottajilta lisää vaatimuksia (kohta varmasti laki) :lol:

https://www.youtube.com/watch?v=U6LlIysIS2s
Maskers Now Demand You're Banned From TALKING While Eating
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Amnestia
Theo Kojak
Viestit: 1121
Liittynyt: Ma Touko 04, 2020 8:34 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Amnestia »

Kolme mun tapaamaani ihmistä on kuollut koronaan. 40, 45 ja 65-vuotiaat. Samoin useiden tuntemieni nuorten aikuisten vanhempi. Kaikki toki ulkomaalaisia. Mutta silti, minä vuonna viimeksi on lähes kahden kädet sormet kuolleet noin läheltä itseä flunssaan? En muista.

Milloin viimeksi vuodessa (Trumpin viimeisenä vuonna) kuoli flunssaan enemmän amerikkalaisia kuin ekassa ja tokassa maailmasodassa yhteensä? En muista.

Milloin viimeksi venäläisiä kuoli päivässä flunssaan 1 500 kappaletta, joka päivä, päivä toisensa jälkeen. En muista.

Koronan kanssa ongelma on se, ettei se tapa kaikkia. Eikä järjestä ihan superkuolleisuuttakaan. Tappaa sillain sopivissa määrin, että jotkut voivat jatkaa kuvitelmakuplassaan ja salaliittohoureissaan. No toivottavasti saadaan rokote- ja vasta-ainekattavuus joskus sille tasolle, että virukset alkavat häviämään.
Vastaa Viestiin