Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

^
Siis mitä ihmettä, sairastaneet koronan monta kertaa??
Eihän sen pitänyt olla mahdollista kuin ihan joissain poikkeustapauksissa, palstan lääketieteen ja immunologian asiantuntijathan ovat moneen kertaan päätyneet pitkällisissä tutkimuksissaan siihen lopputulokseen että saamalla tartunnan saa lähes 100% immuniteetin uusia tartuntoja vastaan.
Rokotuksestahan sen sijaan seuraa lähes varma äkkikuoleman riski ja kaikki sydämenpysähdykset rokotusten aloittamisen jälkeen johtuvat itse asiassa rokotteesta, viimeisimpänä nyt nämä hakulinen ja loiri, ihan takuulla heidätkin oli rokotettu ja siksi kuolivat.

Itse olen jokin poikkeustapaus, olen saanut kolme rokotetta mutta sinnittelen edelleen hengissä, en ole tietääkseni edes koronaa vielä sairastanut, tuttavapiirissäni on kyllä koronan jo kahteen kertaankin sairastaneita tieteen ihmeellisyyksiä joita ei siis käytännössä pitäisi olla, kun se superimmuniteetti piti tulla siitä ensimmäisestä koronasta.

Mutta onhan tuo korona toisaalta hyväkin asia, ilman koronaa ja rokotuksiahan eräät palstalaiset todennäköisesti tylsistyisivät ja voisivat menettää elämänhalunsa täysin, kun ei olisi aihetta jota pohtia päänsä kipeäksi päivästä toiseen, heillä on sentään aihe jonka puolesta taistella ja koittaa pelastaa ihmiskunta kuolemasta sukupuuttoon massarokotusten johdosta. :lol:

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Alkaa vaikuttaa entistä enemmän siltä, ettei rokotteiden haitallisuudesta pitkällä tähtäimellä ole muuta kuin foliohattumaisia teorioita, mutta rokotteet ovat ainoa keino estää väkiluvun merkittävää vähentymistä seuraavina vuosikymmeninä, kun koronavirus kiertää maailmaa ja joka kierroksella niittää lisää väkeä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

damfin kirjoitti:
La Elo 13, 2022 9:48 am
^
Siis mitä ihmettä, sairastaneet koronan monta kertaa??
Eihän sen pitänyt olla mahdollista kuin ihan joissain poikkeustapauksissa, palstan lääketieteen ja immunologian asiantuntijathan ovat moneen kertaan päätyneet pitkällisissä tutkimuksissaan siihen lopputulokseen että saamalla tartunnan saa lähes 100% immuniteetin uusia tartuntoja vastaan.
Rokotuksestahan sen sijaan seuraa lähes varma äkkikuoleman riski ja kaikki sydämenpysähdykset rokotusten aloittamisen jälkeen johtuvat itse asiassa rokotteesta, viimeisimpänä nyt nämä hakulinen ja loiri, ihan takuulla heidätkin oli rokotettu ja siksi kuolivat.

Itse olen jokin poikkeustapaus, olen saanut kolme rokotetta mutta sinnittelen edelleen hengissä, en ole tietääkseni edes koronaa vielä sairastanut, tuttavapiirissäni on kyllä koronan jo kahteen kertaankin sairastaneita tieteen ihmeellisyyksiä joita ei siis käytännössä pitäisi olla, kun se superimmuniteetti piti tulla siitä ensimmäisestä koronasta.

Mutta onhan tuo korona toisaalta hyväkin asia, ilman koronaa ja rokotuksiahan eräät palstalaiset todennäköisesti tylsistyisivät ja voisivat menettää elämänhalunsa täysin, kun ei olisi aihetta jota pohtia päänsä kipeäksi päivästä toiseen, heillä on sentään aihe jonka puolesta taistella ja koittaa pelastaa ihmiskunta kuolemasta sukupuuttoon massarokotusten johdosta. :lol:
Heh, kuten siis nyt tiedetään jo varmuudella niin Coronaan sairastuu toistuvasti nimenomaan rokotetut yksilöt. :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

sikakoira kirjoitti:
La Elo 13, 2022 1:08 pm

Höpsis, tuttavapiiristänikin löytyy yksi teräsmies joka ei tarvitse rokotuksia, ja on sairastanut koronan kahteen kertaan, eikä viimeisimpien tietojen mukaan voi kovin hyvin.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

sikakoira kirjoitti:
La Elo 13, 2022 1:08 pm
Heh, kuten siis nyt tiedetään jo varmuudella niin Coronaan sairastuu toistuvasti nimenomaan rokotetut yksilöt. :wink:
Olisko tuolle väitteelle jotain muuta lähdettä kuin päänsisäiset äänet. Niinku tilasto tai tutkimus?

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Näitä on nyt tänne postailtu varmaankin kymmeniä sivuja OnAnoiKaa:n loistavan panostamisen ansiosta. :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1103
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Samira »

sikakoira kirjoitti:
La Elo 13, 2022 2:38 pm
Näitä on nyt tänne postailtu varmaankin kymmeniä sivuja OnAnoiKaa:n loistavan panostamisen ansiosta. :wink:

Sinun keskeisin teesi oli pitkän aikaa, että korona kannattaa sairastaa ilman rokotusta, jolloin saa super-immuniteetin ja näin ollen uudelleen sairastuminen on käytännössä mahdotonta. Hienosti vanheni tämäkin oma pähkäilysi.

Rokotteet ovat osoittautuneet turvallisiksi ja estävät vakavaa tautimuotoa erinomaisesti. Suoja infektiota vastaan on nykyisten varianttien kohdalla tosin 30-50%, joka ei ole kovin hyvä mutta toki parempi kuin ei mitään. Suojan ei tarvitse olla täydellinen ollakseen hyödyllinen.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1103
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Samira »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Pe Elo 12, 2022 12:40 pm
Heille, jotka eivät niin seuraa, niin sama Fauci sanoi joskus syksyllä haastattelussa, että "jos kyseenalaistat Faucia, kyseenalaistat tiedettä". Tämä viimeistään kertoi kaikille vähänkään kärryillä oleville, että tämä on megalomaaninen idiootti. Tieteeseen kun juuri kuuluu kyseenalaistaa kaikki ja erityisen tärkeää on avoin…
Niin siis, tiede tutkii ja tekee päätelmiä. Se että mitään mistään tietävät maallikot kyseenalaistavat vajaavaisella ymmärryksellä, ei ole mikään arvo. Ketään ei ole myöskään sensuroitu millään lailla. Maailmalla julkaistaan paljon tutkimuksia, joista osa on heikkolaatuisia. Niiden mukaan ei lähdetä pomppimaan. Et ymmärrä miten tiede toimii.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Samira kirjoitti:
La Elo 13, 2022 3:25 pm
On Anoi Kaa kirjoitti:
Pe Elo 12, 2022 12:40 pm
Heille, jotka eivät niin seuraa, niin sama Fauci sanoi joskus syksyllä haastattelussa, että "jos kyseenalaistat Faucia, kyseenalaistat tiedettä". Tämä viimeistään kertoi kaikille vähänkään kärryillä oleville, että tämä on megalomaaninen idiootti. Tieteeseen kun juuri kuuluu kyseenalaistaa kaikki ja erityisen tärkeää on avoin…
Niin siis, tiede tutkii ja tekee päätelmiä. Se että mitään mistään tietävät maallikot kyseenalaistavat vajaavaisella ymmärryksellä, ei ole mikään arvo. Ketään ei ole myöskään sensuroitu millään lailla. Maailmalla julkaistaan paljon tutkimuksia, joista osa on heikkolaatuisia. Niiden mukaan ei lähdetä pomppimaan. Et ymmärrä miten tiede toimii.
Missähän sinä olet elellyt viimeiset kaksi ja puolivuotta :lol:
"#KoronaPiikitetyt:ille tulee pitkä syksy ja talvi!

#Piikkilampaat eivät pysy terveinä edes keskellä kesää.

Entäs, kun #flunssakausi syksyllä alkaa?

Elämä ilman #LuonnollinenImmuniteetti:a on viheliäinen ja lyhyt:"

https://twitter.com/HuuhtanenPanu/statu ... Pq5PMoBETQ
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1103
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Samira »

Eli oliko lainauksesi hash tagit esimerkki sensuurista? Hämärää.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Heh, piikkiporukka pölähti tiedevastaisen denialisminsa kanssa. Aistin ilmassa "ostajan katumusta", vähän sama kuin olisi investoinut elämänsä säästöt mersuun, josta tuli savut pihalle vain kuukausia autoliikkeestä ulosajon jälkeen, ellei sitten kuulunut siihen vielä epäonnisempaan ryhmään minkä auto aiheutti kuolonkolarin vain päiviä/kuukausia ostosta.
URSA kirjoitti: Vai on sana "tiede" jo tässä ketjussa kirosana.

Aamun uutisesta:
Tuore yhdysvaltalaistutkimus antaa syytä vältellä uutta koronatartuntaa edelleenkin.
...
Tieteessä itsessään ei olisi mitään vikaa, jos tieteellistä metodia kunnioitettaisiin ja sallittaisiin avoin keskustelu totuuden ja parhaiten ratkaisujen löytämiseksi. Nyt elämme faucilaisen tieteen aikaa, missä Dr. Fauci itse senoi, että "jos kyseenalaistat Faucia, kyseenalaistat tiedettä", vaikka tieteessä juuri kuuluukin kyseenalaistaa kaikki, koko ajan. Nämä ovat kuin pimeän keskiajan ylipapit, jotka pyrkivät estämään Kopernikuksen, Galileon ja Newtonin kaltaisten tutkijoiden sanan esiintulo.

Miksi rokotetut sitten sairastuvat helpommin yhä uudelleen ja uudelleen?
- Osasyynä on "rokotteen" haittaava vaikutus viruksen neutralisoivien, ytimeen kohdistuvien, vasta-aineiden muodostumiseen, mikä siis luo puhdasverisille tartunnan jälkeen liki aina tukevan immuniteetin. Tästä oli tieto jo Modernan kliinisten kokeiden ajalta, kun vielä Wuhan-variantti.

- Toinen on vasta-aineiden voimistamat tartunnat ja myös itse tauti.

ADE/ADEI-ilmiön tiedettiin olevan käynnissä jo viime vuonna, mutta tämä alkoi näkymään kunnolla vasta omikron-varianttien tultua. Juuri vasta-aineiden voimistamat tartunnat ovat aiheuttaneet korkealle tasolle asumaan jääneen tartuntakuorman, kun taas vähän injektoiduissa maissa vasta-aineet eivät voimista tartuntoja, ihmiset kehittävät immuniteetin ja korona ei enää aiheuta juuri kuolemia. Mikäli katsotte tartunta-aaltojen muotoja, ovat ne aivan erinäköisiä Afrikan maissa ja vaikkapa Palestiinassa kuin missä tahansa kattavasti mRNA- tai adenovirusvektori-injektoidussa maassa (jälkimmäiset siksi yhtä huonossa asemassa, koska molemmat laittavat elimistöt reagoimaan esihistoriallista ja vaarallista piikkiproteiinia tuottamalla, mikä taas vain voimistaa sekä tartuntaa että tautia).

Siis jo viime vuonna tiedettiin että tämä ilmiö oli jo käynnissä (ei toki kaikilla, koska osalla elimistö kykenee vielä neutralisoimaan ilmiön).

Pääsananvuoro Yahi & Fantini et al -tutkimuksesta:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8351274/
“enhancing (facilitating) antibodies reinforce the binding of the spike trimer to the host cell membrane by clamping the NTD to lipid raft microdomains. This stabilizing mechanism may facilitate the conformational change that induces the demasking of the receptor binding domain. As the NTD is also targeted by neutralizing antibodies, our data suggest that the balance between neutralizing and facilitating (enhancing) antibodies in vaccinated individuals is in favor of neutralization for the original Wuhan/D614G strain (original antigenic sin).

Thus, ADE may be a concern for people receiving vaccines based on the original Wuhan strain spike sequence (either mRNA or viral vectors).

Pääsananvuoro Liu et al (tartuttavuudesta, vasta-aineiden voimistamasta tartunnasta eli ADEI, mikä alkoi muodostua todelliseksi ongelmaksi vasta omikronvarianttien tultua), tämä jo toukokuulta -21:
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34139176/
“found that some of antibodies against the N-terminal domain (NTD) induced the open conformation of RBD and thus enhanced the binding capacity of the spike protein to ACE2 and infectivity of SARS-CoV-2.”

Lisää kiinnostuneille:
Yahi et al.:
Antibody dependent enhancement (ADE) of infection is a safety concern for vaccine strategies. In a recent publication, Li et al. (Cell 184 :4203–4219, 2021) have reported that infection-enhancing antibodies directed against the N-terminal domain (NTD) of the SARS-CoV-2 spike protein facilitate virus infection in vitro, but not in vivo. However, this study was performed with the original Wuhan/D614G strain. Since the Covid-19 pandemic is now dominated with Delta variants, we analyzed the interaction of facilitating antibodies with the NTD of these variants. Using molecular modeling approaches, we show that enhancing antibodies have a higher affinity for Delta variants than for Wuhan/D614G NTDs.

We show that enhancing antibodies reinforce the binding of the spike trimer to the host cell membrane by clamping the NTD to lipid raft microdomains. This stabilizing mechanism may facilitate the conformational change that induces the demasking of the receptor binding domain. As the NTD is also targeted by neutralizing antibodies, our data suggest that the balance between neutralizing and facilitating antibodies in vaccinated individuals is in favor of neutralization for the original Wuhan/D614G strain. However, in the case of the Delta variant, neutralizing antibodies have a decreased affinity for the spike protein, whereas facilitating antibodies display a strikingly increased affinity. Thus, ADE may be a concern for people receiving vaccines based on the original Wuhan strain spike sequence (either mRNA or viral vectors).

Under these circumstances, second generation vaccines with spike protein formulations lacking structurally-conserved ADE-related epitopes should be considered.
Liu et al.:
Antibodies against the receptor-binding domain (RBD) of the SARS-CoV-2 spike protein prevent SARS-CoV-2 infection. However, the effects of antibodies against other spike protein domains are largely unknown. Here, we screened a series of anti-spike monoclonal antibodies from coronavirus disease 2019 (COVID-19) patients and found that some of antibodies against the N-terminal domain (NTD) induced the open conformation of RBD and thus enhanced the binding capacity of the spike protein to ACE2 and infectivity of SARS-CoV-2.

Mutational analysis revealed that all of the infectivity-enhancing antibodies recognized a specific site on the NTD. Structural analysis demonstrated that all infectivity-enhancing antibodies bound to NTD in a similar manner. The antibodies against this infectivity-enhancing site were detected at high levels in severe patients. Moreover, we identified antibodies against the infectivity-enhancing site in uninfected donors, albeit at a lower frequency. These findings demonstrate that not only neutralizing antibodies but also enhancing antibodies are produced during SARS-CoV-2 infection.
^
Ilmiö ei näy terveellä ihmisellä mitenkään, jos henkilö on saanut tartunnasta laajan immuniteetin eli elimistö osaa tuottaa muutakin kuin piikkiproteiinia S1. Piikkiproteiinin reagointi viruksen kanssa, siis sitoen virusta vain osittain, selittää miksi osa kokeellisen injektion ottajat sairastavat toistuvasti, kun injektiovasta-aineita, siis sitä piikkiproteiinintuotantoa, käytetään hyväksi tartunnan voimistamisessa (ne uudet boosterit eivät muuten tule sammuttamaan vanhan piikkiproteiinin tuotantoa, mikä on siis solutoksista tavaraa).

Osalla rokotevasta-aineet myötävaikuttavat myös taudin muuttumisessa vakavaksi, kun nykyinen virus aiheuttaa rokottamattomalle muutaman päivän lievät oireet, jos sitäkään.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Itselleni tämä ei ole ainakaan enää pitkään aikaan ollut mikään kilpailu siitä kuka on oikeassa, koska tiedän sekä tilastojen että lukemieni tutkimusten, kuuntelemieni tähänkin asti oikeassa olleiden asiantuntijoiden puheiden mukaan, että olemme tehneet valtavan virheen. Siksi haluan jakaa tietoa sekä neuvoja mitä tehdä, kun tilanne taas syksyllä pahenee vielä tästä.

Ainoa vaihtoehto pienentää katastrofin riskiä, olisi keskeyttää injektointikampanja ja tarjota ihmisille käyttöön laajasti antiviraalisia lääkkeitä, mikä on ainoa keino ajaa tartuntamäärät alas ja estää tulevien, mahdollisesti erittäin vaarallisten, virusvarianttien syntyminen. "Tappajamutantti" kuulostaa elokuvatermiltä, mutta sille ollaan luotu nyt unelmaolosuhteet (korkea tartuntamäärä samaan aikaan ei-neutralisoivalla, ns. vuotavalla rokotteella, käsitellyn populaation kanssa).

Tilanteen kehittymistä erittäin tarkasti alusta asti seuranneen Dr. Vanden Bosschen (jättäkää ad hominem, kritisoikaa asiaa) mukaan on kaksi asiaa, joihin meidän kannattaa kiinnittää suurta huomiota:

If you’re C-19 vaccinated: Make sure you’ve access to antivirals and antibiotics and that you’ve established a contact with an MD you can trust.
Jos olet C19-rokotettu: Varmista että saat haltuusi antiviraaleja sekä antibiootteja ja että sinulla on yhteys lääkäriin, johon voit luottaa.
(Tarkoittaa, että joka osaa hoitaa koronatautia niin, että et sairastu vakavasti/OAK)

If you’re not C-19 vaccinated: You should under no condition get the seasonal Flu shot as vaccination with inactivated Flu vaccines will dramatically increase the risk of catching ADEI in the event you get exposed to avian flu.
Jos et ole C19-rokotettu: Älä missään nimessä ota myöskään kausi-infuenssarokotetta, sillä flunssarokotteet tulevat dramaattisesti lisäämään vasta-aineiden voimistaman tartunnan (ADEI) riskiä, jos satut altistumaan liikkeellä oleville lintuflunssille.
(Useita eri lintuflunssavarianttia kiertää maapalloa/OAK)

Lähde: Dr. GWB:n artikkeli 4.6.22
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Sumeilematonta koronarokotteiden vastustamista viiden tunnin verran.
Mukana lääketieteen ja median 'ammattilaisia' kuten Bodi, Olli Posti ja Ilkka Tiainen.
Ekstroina tietenkin Vapauden liiton Ossi Tiihonen, näyttelijä Antti Launonen, haminalainen 'Harri Voimapuoti' sekä muutamia muita.
Tiainen jopa vaatii YLE:n lopettamista ja lafkan täyttämistä kokonaan uusilla - todennäköisesti Putinille ja Kremlille uskollisilla - työntekijöillä.
Perusteluna Yleisradion suursiivoukseen Tiaisen itsensä järjetön väite siitä kuinka Yle levittää 'koronapropagandaa' jota sitten seuraavana päivänä
toitotetaan 'totuutena' poliittisten päättäjien toimesta.
Jokainen toki saa puolellaan päättää uskooko julkisen palvelun mediaan vai vaikkapa Bodin tai Olli Postin kaltaisiin mielenterveyspuolen avohoitotapauksiin.

https://www.youtube.com/watch?v=NrcY0sqqCkE

Avopotilaiden_koronakeskustelu.jpg
Avopotilaiden_koronakeskustelu.jpg (97.73 KiB) Katsottu 413 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Bodi? Siis sama "lääpin ruumiita" hautausurakoitsija?
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tietoa, jonka mukaan hautausurakoitsijana työskentelevä mies on yrittänyt tartuttaa itseensä koronan koskettelemalla ruumiita. Keskusteluissa kerrotaan, että mies on itse kertonut tekemisistään videostriimeillä, ja että häntä uhkaavat nyt syytteet.

Iltalehti on nähnyt heinäkuun alussa julkaistun videostriimin, jossa kyseinen mies kertoo olleensa tekemisissä useiden ruumiiden kanssa 6 kuukautta sitten, ja kosketelleensa niitä, jotta saisi koronavirustartunnan. Hän myös kertoo tartuttaneensa tautia tahallaan kavereihinsa ja ystäviinsä.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ ... 384da8c4da

Ei juma. Se ei todista mitään vaikka ei saanut tartuntaa kuolleilta ruumiilta. Varsinainen asiantuntija.

Tieteessä on sellainen jännä juttu, että tieteellinen kredibiliteetti syntyy koulutuksen ja julkaisujen kautta. Ei siitä millaisia ääniä kuulee päässään tai miten hulluja salaliittoteorioita keksii. Siksi kuka tahansa ei voi esittää tieteessä edes teorioita, vaan pitää olla edes vähän jotain tieteellistä taustaa, jolla osoittaa ettei ole randomhihhuli.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^
Kannattaisi varmaankin aloittaa siitä, että uskoo omia silmiään ja miettii kuka lähipiirissä, työpaikalla tms. on sairastunut vakavasti tai kuollut vai onko kukaan. Selvittää itselleen, että auttaako maskit tai rajoitustoimet ilmateitse leviävää hengitysvirusta vastaan.

Jos "rokotteen" toimivuutta haluaa ihan itse tulkita, niin katsoo Suomen koronakuolemien kokonaismäärää ja missä kohtaa ne alkoivat piiikata. Katsoo myös kaikkien syiden kuolleisuutta ja missä kohtaa ne alkoivat piikata. Vertaa vaikkapa Uttar Pradeshin valitsemaan strategiaan, joka ei ole antanut ainuttakaan mRNA-annosta. Heitä voit verrata Suomeen esim. tuosta:
https://covid19.healthdata.org/india/ut ... ab=compare

Tilanne koronakuolemissa per 100 000 ihmistä oli tällä hetkellä se, että Uttar Pradeshissa oli kuollut 9,7/100 000 ja Suomessa 90,0/100 000 ihmistä (24.6.22 mennessä raportoidut). Tilanne räjähti käsiin Intian Uttar Pradeshissa keväällä -21 ja he reagoivat siihen jakamalla WHO-tiimien avustuksella varhaisen vaiheen hoitoon ja tartuntojen ehkäisyyn tarkoitettuja covid-kittejä. Sen jälkeen korona ei ole aiheuttanut heillä ongelmia.

Suomi taas alkoi kuolla massoittain vasta loka-marraskuun -21 vaihteessa ja sen jälkeen on tullut jo 4100 koronakuolemaa. Voit tarkastella Suomen koronakuolemia esimerkiksi tuolta:
https://ourworldindata.org/coronavirus# ... -situation
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
On Anoi Kaa kirjoitti:
La Elo 13, 2022 8:26 pm
...
Jos et ole C19-rokotettu: Älä missään nimessä ota myöskään kausi-infuenssarokotetta, sillä flunssarokotteet tulevat dramaattisesti lisäämään vasta-aineiden voimistaman tartunnan (ADEI) riskiä, jos satut altistumaan liikkeellä oleville lintuflunssille.
(Useita eri lintuflunssavarianttia kiertää maapalloa/OAK)

Lähde: Dr. GWB:n artikkeli 4.6.22
Lisään vielä tuoreimman tutkimustiedon influenssarokotetta koskien.

Anderson et al.: "The Effect of Influenza Vaccination for the Elderly on Hospitalization and Mortality, An Observational Study With a Regression Discontinuity Design"
https://www.acpjournals.org/doi/abs/10. ... alCode=aim

Data sisälsi 170 miljoonaa hoitotapausta ja 7,6 miljoonaa kuolemaa; ei todisteita, jotka indikoisivat flunssarokotteen vähentäneen sairaalatapauksia tai kuolleisuutta influenssaan. Henkilöiden ikä vaihteli 55 ja 75 vuoden välillä ja data kerättiin ajalta 2000-2014 Englannissa ja Walesissa. Tiedot olivat riittävän tarkkoja kumoamaan aiempien tutkimusten tulokset.
"The data included 170 million episodes of care and 7.6 million deaths. Turning 65 was associated with a statistically and clinically significant increase in rate of seasonal influenza vaccination. However, no evidence indicated that vaccination reduced hospitalizations or mortality among elderly persons. The estimates were precise enough to rule out results from many previous studies.

Current vaccination strategies prioritizing elderly persons may be less effective than believed at reducing serious morbidity and mortality in this population, which suggests that supplementary strategies may be necessary."
Että sellaisia rokotteita THL suosittelee riskiryhmille. Olenkin ihmetellyt, että miten influenssakuolleisuus ei ole tippunut, vaikka annetut rokoteannokset ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin