Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Ikean tietty "kaatuva kaappi" taas aiheuttanut vakavan loukkaantumisen?
Poliisi tutkii: Pikkupoika maannut jo viikon sairaalassa – jäi koulussa kaapin alle

Tänään klo 20:17

Raumalla käydään hiihtolomalla läpi muidenkin koulujen turvallisuus.

Pieni raumalaispoika on ollut jo yli viikon sairaalassa jäätyään kaapin alle Pohjoiskehän koulun leikki- ja iltapäiväkerhohuoneessa.

Poliisi tutkii tapauksen, vahvistaa rikoskomisario Pekka Filppula.

Poika jäi lattialla seisseen lelukaapin alle leluja hakiessaan. Kyseessä oli puinen, viisihyllyinen pariovinen kaappi. Iltalehden saamien tietojen mukaan poika loukkaantui vakavasti. Pojan tarkasta voinnista ei ole tiedotettu.

– Semmoinen kaatui nokilleen. Edelleen hän on sairaalahoidossa. Minun tietojeni mukaan hänen tilansa on vakaa.

Poliisi on tutkinut säädöksiä liittyen siihen, onko tapauksessa mahdollisesti epäiltävissä rikosta.

– Jos on syytä epäillä, katsotaan, mitä syyttäjä on mieltä. Kun on lapsista kysymys, jonkun täytyy valvoa ja katsoa.

Koulut käydään läpi

Pohjoiskehän koulun osalta tiedotusvastuu on tapauksessa rehtori Jukka Raiskinmäellä. Iltalehden tavoittaessa hänet hän kertoi, että koulun tiloja tarkistetaan paraikaa.

Myös vanhemmat ovat olleet Iltalehteen yhteydessä ja kritisoineet niukkaa tiedotusta.

Raiskinmäki lupasi kertoa asiasta lisää torstaina ja tiedottaa myös vanhempia.

Myös muita kuin viime vuonna valmistunutta Pohjoiskehän koulua käydään nyt läpi turvallisuusmielessä.

– Kaupunki käynnisti täyttä höyryä koulujen läpikäynnin, kertoo opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto.

Meneillään on hiihtolomaviikko, jolloin muidenkin koulujen turvallisuustilanne on hyvä tutkia.

– Teknisen toimialan ja koulujen henkilöstöä tutkii kaappien kiinnityksiä ja kaikkea mahdollista. Tehdään turvallisuuskierroksia ja nyt erityistarkasti sitten.

Asiasta on aiemmin uutisoinut Satakunnan Kansa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b0a4 ... 151eca83a9
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Ettei taas olisi Ikean tuotantoa. Ikeallahan oli joku todella suosittu, maailmanlaajuisesti miljoonia myynyt lipasto joka oli aiheuttanut parin lapsen kuoleman kaatumalla kiipeilevien lasten päälle. Taisi olla myös joku Ikean sälekaihdin, jonka säätönaruihin pari lasta oli kuristunut. Ikea maksoi uhrien omaisille miljoonakorvaukset.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Naattori
Sofia Karppi
Viestit: 428
Liittynyt: Su Syys 05, 2010 8:05 pm

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja Naattori »

Koulu on tosiaan ensimmäistä lukuvuotta käytössä. Kaappien toimittaja oli kuulemma nimenomaan sanonut, että kaappeja ei tarvitse kiinnittää seinään, sillä ne eivät kaadu. En tiedä onko tämä sanottu kirjallisesti vai suullisesti, mutta koulusta silti väittivät, että kaappien seinään kiinnitys oli silti to do - listalla.
Lasta kuulemma pidetään "tajuttomana" , en tiedä tarkottaako se koomaa vai onko se joku lievempi versio.
Conan kirjoitti:Naisvihaa pitäisi alkaa ymmärtämään. Kyllähän naiset on ihan vitun ärsyttäviä, on täysin ok vihata niitä.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Naattori kirjoitti: To Helmi 20, 2020 1:25 am Lasta kuulemma pidetään "tajuttomana" , en tiedä tarkottaako se koomaa vai onko se joku lievempi versio.
Aivovammojen ollessa kyseessä, pidetään potilasta usein lääkkeellisesti keinotekoisessa koomassa. Tämä estää lisävaurioiden syntymistä ja parantaa ennustetta. Taitaa liittyä aivopaineeseen, sen ei haluta nousevan, ja liika toiminta aivoissa nostaa painetta. Tämä on ollut käypä hoito jo pitkään, muistan Mika Häkkistä pidetyn aiheutetussa koomassa 1995 sattuneen Adelaiden onnettomuuden jälkeen.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

Jack the Ripper kirjoitti: To Helmi 20, 2020 1:09 am Ettei taas olisi Ikean tuotantoa. Ikeallahan oli joku todella suosittu, maailmanlaajuisesti miljoonia myynyt lipasto joka oli aiheuttanut parin lapsen kuoleman kaatumalla kiipeilevien lasten päälle. Taisi olla myös joku Ikean sälekaihdin, jonka säätönaruihin pari lasta oli kuristunut. Ikea maksoi uhrien omaisille miljoonakorvaukset.
Kyseessä on Ikean Malm-lipasto. Siis tämä tappajalipasto.
Naattori kirjoitti: To Helmi 20, 2020 1:25 am Koulu on tosiaan ensimmäistä lukuvuotta käytössä. Kaappien toimittaja oli kuulemma nimenomaan sanonut, että kaappeja ei tarvitse kiinnittää seinään, sillä ne eivät kaadu. En tiedä onko tämä sanottu kirjallisesti vai suullisesti, mutta koulusta silti väittivät, että kaappien seinään kiinnitys oli silti to do - listalla.
Lasta kuulemma pidetään "tajuttomana" , en tiedä tarkottaako se koomaa vai onko se joku lievempi versio.
Kiinnostavaa vastuukysymysten kannalta, onko kaappien toimittaja antanut lausuntonsa kirjallisena vai suullisena.
Ikea on tainnut ottaa sen linjan, että kaikissa kaatumisriskin huonekalujen käyttöohjeissa käsketään kiinnittää seinään ja mukana on tarvikkeet siihen. Tietty likikään kaikkihan ei tunnetusti käyttöohjeita lue. Kaatumisen lisäksi painorajojen ylittäminen voi aiheuttaa onnettomuuden, jos huteralle tasolla laitetaan kovin painavaa tavaraa.

Harmittava juttu lapsen kannalta. Kaikki tuommoiset ja leikkitelineiden kunto ja muu ympäristön turvallisuus pitäisi kyllä tarkistaa huolella. ,
Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

VastarannanKiiski kirjoitti: To Helmi 20, 2020 9:27 am Kiinnostavaa vastuukysymysten kannalta, onko kaappien toimittaja antanut lausuntonsa kirjallisena vai suullisena. Ikea on tainnut ottaa sen linjan, että kaikissa kaatumisriskin huonekalujen käyttöohjeissa käsketään kiinnittää seinään ja mukana on tarvikkeet siihen. Tietty likikään kaikkihan ei tunnetusti käyttöohjeita lue. Kaatumisen lisäksi painorajojen ylittäminen voi aiheuttaa onnettomuuden, jos huteralle tasolla laitetaan kovin painavaa tavaraa.

Harmittava juttu lapsen kannalta. Kaikki tuommoiset ja leikkitelineiden kunto ja muu ympäristön turvallisuus pitäisi kyllä tarkistaa huolella. ,
Ikea itse antaa ehdottoman käskyn kiinnittää lipasto seinään. Erityisen kiinnostavaa on, kuka/mikä on tämä salaperäinen "kaappien toimittaja". Onko tämä "toimittaja" jokin yksityinen kuljetusfirma, joka toi kamat sinne kouluun? Oliko kyseessä yksityinen asennusfirma, joka toi ja asensi Ikean roinat paikalleen? Oliko kyseessä joku Ikean palkkalistoilla oleva Ikealainen? Kuka ne lipastot kokosi?

Kyseessä on yksiselitteisesti asennusvirhe ja valmistajan antamien ehdottomien määräysten rikkominen. Asentaja tässä maksumieheksi joutuu.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja poikani »

Mistä tämä tieto on peräisin, että kyseessä olisi Ikean tuote? Ei ainakaan tuosta uutistekstistä. Nimimerkki VastarannanKiiski, entinen Kumminkaima, tuossa mainitsee, että tietty Ikean kaappi on aiheuttanut ongelmia, mutta ei kerro, että sellainen olisi tässä tapauksessa kyseessä.
VastarannanKiiski kirjoitti:Harmittava juttu lapsen kannalta. Kaikki tuommoiset ja leikkitelineiden kunto ja muu ympäristön turvallisuus pitäisi kyllä tarkistaa huolella.
Tietysti kalusteiden pitää olla ehjiä, mutta tuollainen idioottivarmuus on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos lapset kulkevat kypärä päässä ja kaikki ympärillä on aidattu, pultattu kiinni ja pehmustettu, miten he ikinä oppivat minkäänlaista omaa vastuuta? Virheistä kannattaa oppia mahdollisimman nuorena. Kuolemaan johtavat tapaturmat ovat äärimmäisen harvinaisia.
????? ?? ??????.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Mahtaakohan olla Ikean Malm, Länsi-Suomen mukaan kyseessä olisi pari metriä korkea kaappi. Ei taida Malmissa sellaista olla.
Kerrotaan myös valmistajan kehuneen että kaappi pysyy pystyssä ilman kiinnitystä. Ikea ei enää taida tuota vastuuta ottaa.
https://ls24.fi/raumalainen/pohjoiskeha ... en-osalta
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

John Kimble kirjoitti: Ke Helmi 19, 2020 11:38 pm

Poika jäi lattialla seisseen lelukaapin alle leluja hakiessaan. Kyseessä oli puinen, viisihyllyinen pariovinen kaappi. Iltalehden saamien tietojen mukaan poika loukkaantui vakavasti. Pojan tarkasta voinnista ei ole tiedotettu.

Aloitusviestissä on kuvailtu kaappi. Eiköhän se ole jostain laitoskalustetukusta/toimittajalta. Pariovinen, viisihyllyinen KAAPPI, ei siis lipasto. Joku vaan mietti, että lapsia on kuollut ikean lipastojenkin alle. Toisekseen en ole törmännyt laitoksissa, joka nyt koulukin kai on, mihinkään ikea-kalusteeseen.

Yhtäkaikki mokattu on ja pahasti jättämällä kaappi kiinnittämättä seinään. Vastuukysymysten kannalta on kiinnostavaa onko ohje jättää kiinnittämättä olemassa kirjallisena vai valehteleeko joku.. Jos on tilattu vain kaappi/kalusteita, muttei asennusta, tieto ei ole kulkenut, kukaan ei ole muistanut koko asiaa ja se on vaan jäänyt.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

poikani kirjoitti: To Helmi 20, 2020 6:49 pm
Tietysti kalusteiden pitää olla ehjiä, mutta tuollainen idioottivarmuus on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos lapset kulkevat kypärä päässä ja kaikki ympärillä on aidattu, pultattu kiinni ja pehmustettu, miten he ikinä oppivat minkäänlaista omaa vastuuta? Virheistä kannattaa oppia mahdollisimman nuorena. Kuolemaan johtavat tapaturmat ovat äärimmäisen harvinaisia.
No tämä nyt on totta. Omakin kalloni kolisi pentuna milloin kiviin ja kantoihin puusta putoillessa ja otin osumaa polkupyörällä kaatuillessa, nokkoset polttivat, kissa raapi, sain sähköpaimenesta hitonmoisen tällin ym. Ja kaikki tämä oli pelkästään opiksi omalla kohdallani. Pehmusteita ei ollut, enkä niitä osannut kaivata.
Tarkoitin lähinnä vaarallisia tai rikkoutuneita juttuja, siis juuri kaatuva kaappi, lahonnut leikkitelineen askelma tai liki poikki ruostunut keinun jalka. Jotain, mikä voi yllättäen pettää tai kaatua.
Osa nykylapsista on paljon kömpelömpiä motorisesti kuin lapset aiemmin. Se ketteryys ja varominen plus kehon hallinta ja kädentaidot kehittyy pikkuhiljaa. Ennen se itsensä telominen ja kolhiminen kehitti ja opetti ihan pienestä pitäen. Nyt osa varmasti tappaa itsensä päästessään/joutuessaan johonkin itselleen uuteen fyysiseen ponnistukseen tai vaaraan, mistä aiemmin olisi ehkä lapsi pelastunutkin nopean reagointikyvyn ansiosta. Tämä pätee uusavuttomiin aikuisiinkin.

Mutta niiden kolhujen soisi olevan sellaisia, ettei pennuilta niissä lähde henki tai jää pysyviä vammoja ainakaan ollessaan koulun tai päivähoidon piirissä kun siellä on pakko olla. No ehkä vähän samalla periaatteella kun huolehditaan työturvallisuudesta.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kaappi kaatui lapsen päälle - aiheutti vakavan loukkaantumisen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rauman Pohjoiskehän kaappionnettomuus hovioikeuteen – vastaajat ilmoittivat tyytymättömyyttä käräjätuomioon

Rauman Pohjoiskehän koulussa helmikuussa 2020 sattuneen kaapin kaatumisonnettomuuden oikeudellinen selvittely jatkunee Vaasan hovioikeudessa.

Vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta langettavan tuomion saaneet hallinnollinen rehtori ja iltapäivätoiminnan esimies ovat ilmoittaneet tyytymättömyyttä Satakunnan käräjäoikeuden 28. huhtikuuta antamaan ratkaisuun. Valitus on jätettävä erikseen hovioikeuteen 30 vuorokauden kuluessa.

Rauman kaupungin viranhaltijat tuomittiin sakkoihin Pohjoiskehän koulussa helmikuussa 2020 sattuneesta tapaturmasta, jossa loukkaantui 7-vuotias poika. Vastaajille käräjäoikeus määräsi rangaistukseksi kummallekin 25 päiväsakkoa.

Pohjoiskehän koulu valmistui loppukesällä 2019 ja Rauman kaupunki tilasi koulutilojen kalustamisen ja varustamisen niin sanottuna avaimet käteen toimituksena.

Iltapäiväkerhon tiloissa olleen 202 senttimetriä korkean kaapin seinäkiinnitys ja tarkistus laiminlyötiin, vaikka viranhaltijat pyysivät useasti sen korjaamista. Kaapissa säilytettiin lasten käytössä olevia pelejä.

Kaappi kaatui, kun poika tarttui kaappien ovenkahvoihin. Hän jäi kaatuneen kaapin alle ja sai sairaalahoitoa vaatineita vakavia päänvammoja.

Käräjäoikeus katsoi asiassa virkavastuullisiksi koulun hallinnollisen rehtorin ja iltapäivätoiminnan esimiehen.
Satakunnan Kansa
5.5.2022 16:09
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin