Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
JammuSetä

Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Törkeä lapsenraiskaus Tampereella: Kaksi epäiltyä otettu kiinni

11.03.2020 klo 0:15

Vuosina 1992 ja 1993 syntyneet henkilöt otettiin kiinni rauhallisesti Tampereen ulkopuolella.

Poliisi otti kiinni Jämsänkoskella kirjoilla olleet henkilöt helmikuun lopulla. 27.2. poliisin haaviin jäi vuonna 1992 syntynyt, päätekijäksi epäilty mies ja 28.2. kiinni otettiin avunannosta epäilty, vuonna 1993 syntynyt nainen.

– Kiinniotot tapahtuivat poliisin näkökulmasta rauhallisesti, kertoo rikoskomisario Hannu Kallioniemi.

Epäilty rikosnimike on Tampereella tapahtunut törkeä lapsenraiskaus. Se on vuonna 2019 rikoslakiin tullut rikosnimike, jonka rangaistusasteikko on neljästä vuodesta 12 vuoteen vankeutta.

Kallioniemi vahvisti että kiinniotot tapahtuivat Tampereen ulkopuolella, mutta on muuten vaitonainen tutkinnan kulusta. Kallioniemi vahvisti Iltalehdelle tiedon yhdestä alaikäisestä asianomistajasta.

Törkeä lapsenraiskaus on sovellettavissa tapauksissa, missä tekijä syyllistyy samaan aikaan törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Törkeäksi raiskaus lasketaan niissä tapauksissa, kun uhrille aiheutetaan ruumiinvamma, tekijöitä on useampia tai sen tekotapa on erityisen nöyryyttävä, raaka tai julma. Törkeä raiskaus voi olla myös kyseessä, kun käytetään hengenvaarallista välinettä tai uhataan sellaisen käytöllä. Lisäksi teon pitää olla kokonaisuutena arvioiden törkeä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9652 ... 75a1445e95

Aiheesta oli avattu uusi ketju tuomion tultua julki. Ketjut yhdistetty ja otsikko päivitetty.
-NILS-

Jenku
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: Su Syys 01, 2019 3:03 pm

Re: Törkeä lapsenraiskaus Tampereella

Viesti Kirjoittaja Jenku »

Uutta tietoa tästä?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Törkeä lapsenraiskaus Tampereella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Mitäköhän vaaditaan törkeän lapsenraiskauksen avustamiseen? Riittääkö "silmien ummistaminen"?
????? ?? ??????.

Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Törkeä lapsenraiskaus Tampereella

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

poikani kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 3:35 pm
Mitäköhän vaaditaan törkeän lapsenraiskauksen avustamiseen? Riittääkö "silmien ummistaminen"?
Edellyttää aktiivista toimintaa ja tahallisuutta. Passiivinen oleminen ei ole avunantoa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Törkeä lapsenraiskaus Tampereella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Gagarin kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 5:24 pm
poikani kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 3:35 pm
Mitäköhän vaaditaan törkeän lapsenraiskauksen avustamiseen? Riittääkö "silmien ummistaminen"?
Edellyttää aktiivista toimintaa ja tahallisuutta. Passiivinen oleminen ei ole avunantoa.
Niin, mutta tuo juuri on veteen piirretty viiva. Jos vaikkapa nainen kutsuu miesystävänsä kylään, vaikka tietää, että yöllä saattaa taas alkaa tenavan sänky kutsua, oikeuden pitää harkita linjanvetoa.
????? ?? ??????.

Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Törkeä lapsenraiskaus Tampereella

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

poikani kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 5:49 pm
Gagarin kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 5:24 pm
poikani kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 3:35 pm
Mitäköhän vaaditaan törkeän lapsenraiskauksen avustamiseen? Riittääkö "silmien ummistaminen"?
Edellyttää aktiivista toimintaa ja tahallisuutta. Passiivinen oleminen ei ole avunantoa.
Niin, mutta tuo juuri on veteen piirretty viiva. Jos vaikkapa nainen kutsuu miesystävänsä kylään, vaikka tietää, että yöllä saattaa taas alkaa tenavan sänky kutsua, oikeuden pitää harkita linjanvetoa.
Näkemyksesi on helppo ymmärtää. Mutta epäilemättä tiedät ja tunnet rikoslain tarkkarajaisuuden ja ns. analogiakiellon. Siinä ei ole veteen piirrettyä viivaa, siinä on muuri. Oikeudella on hyvin ohuet eväät "harkita linjanvetoa" rikostapauksessa. Jos näin tapahtuisi, seuraava oikeusaste kaataisi tuomion joka tapauksessa lakiin perustumattomana.

voi-voi
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: To Syys 13, 2012 6:06 pm

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja voi-voi »

Aviopari houkutteli 14-vuotiaan tytön hotelliin, missä tämä huumattiin, raiskattiin ja teko videoitiin – molemmille vuosien vankeus­rangaistukset

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi maanantaina avioparin ehdottomaan vankeuteen jutussa, jossa 14-vuotias tyttö houkuteltiin hotelliin, huumattiin, raiskattiin ja teot videoitiin.

27-vuotias mies ja 14-vuotias uhri sopivat Snapchatissa kaksi kertaa tapaamisesta eri hotelleissa Tampereella helmikuussa. Ensimmäistä tapaamista koskevat syytteet hylättiin, koska käräjäoikeuden mukaan siltä osin jäi osoittamatta, että mies olisi tiennyt uhrin alle 18-vuotiaaksi.

Noin viikkoa myöhemmin mies ja uhri tapasivat taas, jolloin mies oikeuden mukaan jo tiesi tytön iän. Mies ja uhri olivat sopineet Snapchatissa, että näkevät hotellissa ja että mies antaa uhrille seksistä 100–300 euroa rahaa, alkoholia ja kannabissuklaata.

Miehen 26-vuotias vaimo varasi ja maksoi hotellihuoneen. Huoneessa mies tarjosi uhrille runsaasti alkoholia sekä bentsodiatsepiineihin kuuluvia Rivatril-tabletteja, minkä seurauksena uhri päihtyi voimakkaasti.

Mies nuoli uhrin sukupuolielimiä ja rintoja sekä työnsi sormen, vibraattorin ja peniksensä tämän emättimeen. Välillä mies vei uhrin suihkuun ja jatkoi sen jälkeen sukupuoliyhteyksiä, tuomiossa kerrotaan.

Koko tilanne kuvattiin tytön tietämättä ja häneltä lupaa kysymättä kännykkäkameralla, jonka vaimo oli antanut miehelleen tätä tarkoitusta varten. Oikeuden mukaan vaimo käynnisti kuvausohjelman omalla puhelimellaan ja pystyi seuraamaan tilannetta etäyhteydellä.

Mies perusteli tekoja avioliiton väljähtymisellä
Syytetyt myönsivät syytteet osin. Mies selitti, että pariskunta oli aiemmin harrastanut pornoelokuvia, seksileikkejä ja toisille esiintymisiä, mutta sittemmin parisuhde-elämä oli "taantunut", minkä takia vaimo oli antanut hänelle luvan seksiin toisen naisen kanssa.

Vaimo sanoi kuvanneensa seksiä vain varmistaakseen mitä huoneessa tapahtui ja ettei mies valehtelisi hänelle. Myös vaimo oli viestitellyt uhrin kanssa mutta väitti, ettei osannut suomea tarpeeksi ymmärtääkseen, mitä viesteissä ollut numero 14 tarkoitti.

Oikeus piti pariskunnan tekoja kokonaisuutena arvioiden törkeinä. Hotellihuoneessa sukupuoliyhteyksiä oli lukuisia eikä uhri pystynyt puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan päihtymyksen takia. Uhria kohdeltiin hyvin nöyryyttävällä tavalla, kun häntä kuvattiin ja kolmannen ihmisen annettiin katsoa tapahtumia, oikeus sanoi.

Oikeus katsoi, että James Ruben Hughes käytti 14-vuotiasta uhria tarpeidensa tyydyttämiseen ja roolileikkinsä kohteena tämän haavoittuvuudesta välittämättä. Hänet tuomittiin muun muassa törkeästä lapsenraiskauksesta, seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta sekä törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä seitsemän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen.

Oikeus katsoi, että miehen vaimo Aisling Maria Hughes auttoi miestään tietäen suurimmasta osasta tämän aikeista ja teoista. Oikeuden mukaan selitys, ettei nainen olisi ymmärtänyt, mitä luku 14 tarkoittaa tai että hän olisi luullut sen tarkoittavan kellonaikaa, rahamäärää tai vastaavaa, ei ollut uskottava.

Oikeus viittasi myös pariskunnan uhrista käyttämiin, alaikäisyyteen viittaaviin nimityksiin "teenage sassy queen" ja "brat", jotka ilmeisesti kuuluivat heidän roolileikkiinsä.

Vaimo tuomittiin avunannosta törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä sekä salakatselusta neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006542143.html

Julkaistu: 16:53

Utelo
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Loka 30, 2014 12:09 pm

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Utelo »

Näyttäisi olevan pariskunta jonka miehellä on kaksoiskansalaisuus (äiti suomalainen, isä jenkki) ja vaimo on jenkki. Vaimo esittelee tissivakoa Facebook-profiilikuvassa ja kertoo vanhoissa päivityksissä ”me too” ja jakaa #metoo päivityksiä. Sanon vaan että voi vittu niin teinille joka on menossa harrastamaan seksiä rahasta kuin näille jurpoille jotka käyttivät lasta panolelunaan. 🙄 Luulisi että rahalla olisi saanut nuorelta näyttävän mutta täysi-ikäisen ammattilaisen.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja aga »

Utelo kirjoitti:
Ma Kesä 15, 2020 5:56 pm
Näyttäisi olevan pariskunta jonka miehellä on kaksoiskansalaisuus (äiti suomalainen, isä jenkki) ja vaimo on jenkki. Vaimo esittelee tissivakoa Facebook-profiilikuvassa ja kertoo vanhoissa päivityksissä ”me too” ja jakaa #metoo päivityksiä. Sanon vaan että voi vittu niin teinille joka on menossa harrastamaan seksiä rahasta kuin näille jurpoille jotka käyttivät lasta panolelunaan. 🙄 Luulisi että rahalla olisi saanut nuorelta näyttävän mutta täysi-ikäisen ammattilaisen.
Se vaan tuntuu valitettavasti olevan monen miehen ykkösunelma, päästä panemaan alaikäistä...

JammuSetä

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Kaivakaas lisää että mitä tämä jätekasa teki Suomessa? Linkkejä?

JohanPomppas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1374
Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja JohanPomppas »

^^^Ämmän fb -profiilin löydän, mutten tuolla nimellä olevista miehistä oikein ketään sellaista löytänyt, joka vois olla tää... #MeToo... Voi vittu mitä touhua tuolta akalta. Ja ylipäänsä - että onkin "vakka kantensa valinnut" tämän pariskunnan kohdalla. Lieneekö teininä alkaneet seurustelemaan - ja yhdessä mieltymyksensä "roolileikkeihin" kehitelleet, vai onko vasta aikuisemmalla iällä löytäneet toisensa, ja jos näin - niin mistähän pedari-tinderistä on toisensa bonganneet? Ja kyllä on hukassa nämä pikkulikat, kun lähtevät rahasta ja huumeista panemaan. Se asia erikseen, jos olis ollut se "perinteinen" tapaus, että luvattu vain päihteitä pennulle ja hän tyhmyyksissään luottanut ja mennyt kivan setäihmisen kanssa päihteitä kokeilemaan ja tullut raiskatuksi - mutta että tietoisesti lähtenyt tällaiseen touhuun. Mitä täytyy lapselle tapahtua, että valitsee tuollaisen tien. :(

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Tyypillinen nimi makkaraa mussuttavalle persulle.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Minfottava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Su Elo 25, 2019 8:56 pm

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Minfottava »

Kuulostaa jo noilla tiedoilla tervetuloa maailmakylään tyypeiltä, siiderivalas ja spr, viherpiiperrys? Osuko joku? Lisätään nyt vielä lähetystyö..

Hjallis
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Kesä 15, 2020 6:52 pm

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Hjallis »

Tissivako Aisling Hughesin FB-profiilikuvan tykkääjistä löytyy James Hughes myös. Kummallakin suomalaisia ystäviä tykkääjien joukossa.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Tampere: Aviopari tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Hjallis kirjoitti:
Ma Kesä 15, 2020 6:57 pm
Tissivako Aisling Hughesin FB-profiilikuvan tykkääjistä löytyy James Hughes myös. Kummallakin suomalaisia ystäviä tykkääjien joukossa.
Linkkiä et kuitenkaan uskalla laittaa, koska?
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Vastaa Viestiin