Ahmaud Arbery ammuttiin USA:n Georgiassa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Doctor Lecter
Agentti Mulder
Viestit: 12553
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Ahmaud Arbery ammuttiin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter » Pe Touko 08, 2020 10:41 am

Tästä yksittäistapauksesta tuli huomattava mediatapahtuma. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että tekeväthän mustaihoisetkin henkirikoksia.
Yhdysvalloissa pidätettiin isä ja poika maata kuohuttaneesta murhasta epäiltynä – musta mies ammuttiin kuoliaaksi lenkkipolulle

Tapaus nousi otsikoihin tällä viikolla, kun surmatun miehen viimeisistä hetkistä tuli julkisuuteen kännykkävideo.

Yhdysvalloissa pidätettiin myöhään torstai-iltana kaksi miestä, isä ja poika, epäiltynä maata kohahduttaneesta mustan lenkkeilijän helmikuisesta ampumisesta, kertovat yhdysvaltalaismediat.

Vasta 25-vuotias Ahmaud Arbery ammuttiin kuoliaaksi helmikuun 23. päivänä Brunswickin kaupungissa Georgian osavaltiossa.

Arbery oli ollut perheensä mukaan lenkillä ennen kuolemaansa. Hänet tapettiin lähiöalueella, joka sijaitsee lyhyen matkan päässä hänen omasta kodistaan, kertoo New York Times.

Arberyn kerrotaan kohdanneen lenkkipolulla kaksi valkoihoista miestä, joista vanhempi oli 64-vuotias ja nuorempi tämän 34-vuotias poika. Kumpaakin miestä syytetään nyt muun muassa murhasta, ja heidät on otettu kiinni.

Osavaltion poliisin tiedotteen mukaan nuorempi miehistä ampui Arberyn tappaneen laukauksen.

Toinen pidätetyistä on entinen poliisi
New York Timesin mukaan pidätetyistä miehistä vanhempi on Glynnin piirikunnan entinen poliisi ja teki ennen eläköitymistään töitä tutkijana paikallisessa syyttäjäntoimistossa.

Uutiskanava CBS:n mukaan pidätyspäätös tuli vain muutamaa päivää sen jälkeen, kun Arberyn viimeisistä hetkistä kuvattu kännykkävideo nousi julkisuuteen.

Aiemmin tutkinnan yhteydessä tehdyn poliisiraportin ainoa silminnäkijä oli teosta nyt pidätetty mies.

CBS:n mukaan entinen lainvalvoja kertoi tapausta tutkineille etsiville, että hän oli luullut Arberyn olevan murtovaras ja oli käskenyt tätä pysähtymään. Mies väitti Arberyn hyökänneen hänen poikansa kimppuun "väkivaltaisesti" ja väitti kaksikon tapelleen haulikosta, kunnes hänen poikansa ampui Arberya kahdesti.

Julkkikset vaatineet oikeutta
Tapaus on herättänyt suurta huomiota sosiaalisessa mediassa, ja lukuisat julkisuuden henkilöt ovat myös vaatineet surmatulle Arberylle oikeutta.

Arberyn kohtalon ovat ottaneet esille viime aikoina muun muassa maan entinen varapresidentti ja demokraattien nimitystä vaille varma presidenttiehdokas Joe Biden sekä koripallotähti LeBron James.

Eniten tapauksessa on kauhistuttanut se, ettei ketään ollut otettu tähän mennessä kiinni. New York Timesin mukaan tilanne eteni entisestään tiistaina, kun tapahtumista tuli julki video.

Videolla tummaihoisen miehen, oletettavasti Arberyn, nähdään joutuvan kahakkaan haulikkoa kädessään pitävän miehen kanssa. Arberyksi oletettu mies kaatuu lopulta maahan, minkä jälkeen haulikko laukaistaan kolmesti.

Aiemman syyttäjän mukaan pidätykseen ei ollut riittävää syytä
Arberyn tapaus on herättänyt New York Timesin mukaan jälleen ilmoille keskustelua siitä, miten epätasa-arvoisesti maan oikeusjärjestelmä kohtelee tummaihoisia.

Lehden näkemät asiakirjat osoittavat, että tapausta viikkoja käsitellyt georgialaissyyttäjä ohjeisti asiaa tutkinutta Glynnin piirikunnan poliisilaitosta, ettei miesten pidätysmääräyksen kirjoittamiseen ole riittäviä syitä.

Syyttäjän mukaan nyt pidätetyllä kaksikolla oli oikeus kantaa heidän mukanaan olleita aseita. Hän myös viittasi lakiin, joka oikeuttaa kansalaisen tekemään tarvittaessa pidätyksen sekä itsepuolustusasetuksiin. Syyttäjän mielestä Arbery oli aloittanut tappelun nuoremman miehen kanssa ja näin tällä oli osavaltion lakien mukaan oikeus puolustaa itseään kuolettavaa voimaa käyttäen.

Lopulta samainen syyttäjä jääväsi itsensä eturistiriitojen vuoksi. Tapaus on kulkeutunut kevään aikana eturistiriitojen vuoksi yhteensä kolmen syyttäjän työpöydälle. Vasta viimeisin heistä oli kertonut CBS:n mukaan vaativansa miehiä syytteeseen.

New York Timesin mukaan tapausta tällä hetkellä käsittelevä syyttäjä pyysi tällä viikolla myös osavaltion poliisia puuttumaan tapaukseen.

Arberyn äidin mukaan kännykällä kuvattu video todistaa, ettei hänen poikansa tehnyt mitään rikosta.
– Hän oli ulkona päivittäisellä lenkillään, ja hänet metsästettiin kuin eläin ja tapettiin, Arberyn äiti kuvaili tapahtunutta CBS:n mukaan.
YLE
8.5.2020 klo 08.35
...sekä koripallotähti LeBron James.
Ottaakohan tämä pallonheittelijä yhtä innokkaasti kantaa myös silloin kun uhrina on valkoihoinen henkilö. Vai onko hänen kiinnostus asiaan siksi, koska uhri on musta. Jos ei, niin tällöin kyseessä on rasismi; ei huolta kalpeanaaman kuolemasta.

Video täällä

Ahmaud_Arbery.jpg
Ahmaud_Arbery.jpg (29.31 KiB) Katsottu 6768 kertaa
Kuvakaappaus videolta.
Kuvakaappaus videolta.
isäjapoika.jpg (52.33 KiB) Katsottu 6768 kertaa
Mustaihoisen ampuminen USA:ssa valkoihoisen toimesta on uutinen, josta nousee aina kohu. Mustat nousevat kapinaan. tarkoittaa sitä, että vallataan, rikotaan liikehuoneistojen ikkunat ja varastetaan sieltä kaikki minkä mukaan saa. Ja se mitä ei saada, se rikotaan. Myös kaduilla olevat autot rikotaan ja poltetaan.
- Tuloksena helvetimoinen sotku, taloudelliset tappiot - sekä median ymmärrys riehujille; arjen rasismi ja puuvillapeltojen orjuus.

Jos käy niin, ettei epäiltyjä tuomita, niin yleensä tälläisissä tapauksissa mustien joukkio ja joku sikäläinen Paleface lähtevät uudestaan riehumaan kaduille, koska epäoikeudenmukaisuus. Onkohan olemassa maata/maanosaa, missä mustilla olisi hyvä olla? Afrikassa vainotaan, kiusataan, sorretaan ja soditaan, Euroopassa ja Ameriikassa arjen rasismi.
- Mutta syyt aina muissa kuin heissä itsessään.

Jos ajatellaan tämä uutinen toisinpäin, niin se ei kiinnostaisi ketään. Mutta kun uhrina mustaihoinen, niin jopas meedia innostuu. Jos nämä median jo tuomitsemat todetaan syyllisiksi, niin annetaan sitten kerrankin kunnon tuomio. Ihan vaan siksi, ettei tule mitään liikehuoneistojen ikkunoiden rikkomisia ja loputonta voihketta siitä kuinka mustan ihmisen surmaamisesta ei saa "kunnon" tuomiota.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

B€st
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 186
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 9:58 am

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja B€st » Pe Touko 08, 2020 1:04 pm

Minusta tapaus on vähän samantyyppinen kuin ne tapaukset, joissa naislenkkeilijöitä on raiskattu ja murhattu. Ei ole puolusteltavissa miten joku voi hyökätä kenenkään lenkkeilijän kimppuun, on tämä lenkkeilijä minkä rotuinen tai sukupuolinen hyvänsä. Vastaa vähän karhujen hyökkäyksiä eli jonkinlaista villiä wildlife meininkiä.

Avatar
poikani
Sherlock Holmes
Viestit: 3473
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja poikani » Pe Touko 08, 2020 1:19 pm

Näin tästä aiemmin artikkelin yhdysvaltalaisella uutissivustolla ja mietin, avaisinko aiheesta ketjun tänne. Päätin olla avaamatta, koska mielestäni kyseessä ei ollut mitenkään erityisen poikkeuksellinen tai kiinnostava tapaus, muuta kuin ehkä siinä suhteessa, että kerrankin valkoinen ampui mustan, eikä toisin päin. Artikkelissa oli sattumalta samalla tiellä ajaneesta autosta kuvattu video, jolla kuului epämääräistä huutelua ja näkyi kahden ihmisen pystypaini, joka loppui toisen painijan ampumiseen.

Uhrin neekerirotuisuudella ei ollut mitään muuta osaa tapahtuneessa kuin se, että hän vastasi ulkonäöltään alueella nähtyä murtovarasta. Parhaimman saatavilla olevan tiedon perusteella murtovarasta etsineet kansalaiset olisivat halunneet jututtaa sittemmin ammuttua miestä, mutta tämä yritti pakoon ja syntyi painiottelu.
????? ?? ??????.

MohammedMohammed
Columbo
Viestit: 2293
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed » Pe Touko 08, 2020 1:35 pm

CBS:n mukaan entinen lainvalvoja kertoi tapausta tutkineille etsiville, että hän oli luullut Arberyn olevan murtovaras ja oli käskenyt tätä pysähtymään.
Kuvista päätellen paikallisia "persuja". Rasistinen murha.

Mitäpä se Dr. Lecterille kuuluu mihin LeBron ottaa kantaa? Sun mielestä mustan tappaminen epäilyn perusteella on ihan ok.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

MohammedMohammed
Columbo
Viestit: 2293
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed » Pe Touko 08, 2020 1:37 pm

poikani kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 1:19 pm
Näin tästä aiemmin artikkelin yhdysvaltalaisella uutissivustolla ja mietin, avaisinko aiheesta ketjun tänne. Päätin olla avaamatta, koska mielestäni kyseessä ei ollut mitenkään erityisen poikkeuksellinen tai kiinnostava tapaus, muuta kuin ehkä siinä suhteessa, että kerrankin valkoinen ampui mustan, eikä toisin päin. Artikkelissa oli sattumalta samalla tiellä ajaneesta autosta kuvattu video, jolla kuului epämääräistä huutelua ja näkyi kahden ihmisen pystypaini, joka loppui toisen painijan ampumiseen.

Uhrin neekerirotuisuudella ei ollut mitään muuta osaa tapahtuneessa kuin se, että hän vastasi ulkonäöltään alueella nähtyä murtovarasta. Parhaimman saatavilla olevan tiedon perusteella murtovarasta etsineet kansalaiset olisivat halunneet jututtaa sittemmin ammuttua miestä, mutta tämä yritti pakoon ja syntyi painiottelu.
Jos pyydät jotain ihmistä joka osaa lukea avustamaan sinua? Jutussa lukee, että aseeton tummemman värin omaava lenkkeilijä kaatui maahan ja hänet ammuttiin sitten. Sekin on selvää mikset juttua tänne esille tuonut, murhan uhri oli vääränvärinen.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

B€st
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 186
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 9:58 am

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja B€st » Pe Touko 08, 2020 1:46 pm

poikani kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 1:19 pm

Uhrin neekerirotuisuudella ei ollut mitään muuta osaa tapahtuneessa kuin se, että hän vastasi ulkonäöltään alueella nähtyä murtovarasta. Parhaimman saatavilla olevan tiedon perusteella murtovarasta etsineet kansalaiset olisivat halunneet jututtaa sittemmin ammuttua miestä, mutta tämä yritti pakoon ja syntyi painiottelu.
Tämähän on epäiltyjen kertoma tarina. Ainoa todistaja alkuperäisessä tilanteessa ennen videoiden esilletuloa oli ollut tämä vanhempi epäilty, joka on entinen poliisi. Tuon todistuksen perusteella tapausta ei tutkittu. Toinen tulkinta lienee se, että tyypit yrittivät tehdä tässä tapauksessa laittoman kansalaispidätyksen ilman kyselyjä aseella uhaten. Tilanne päätyi käsirysyyn tai pakoyritykseen, jolloin päättivät täräyttää hänet kylmäksi. Ilman videota asia olisi painettu villaisella.

Gentle
Alibin satunnaislukija
Viestit: 143
Liittynyt: To Maalis 12, 2020 3:19 pm

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja Gentle » Pe Touko 08, 2020 1:48 pm

Kyllähän tämä murhalta vaikuttaa. Rasistista motiivia voi olla vaikea tähän liittää ainakaan nykyisillä tiedoilla. Eipä sillä tosin jenkkilässä ole väliäkään, murhaajat kun istuvat ainakin sen verran joka tapauksessa, että elämä oli käytännössä siinä. Mikä on tietenkin oikeudenmukaista.

Avatar
poikani
Sherlock Holmes
Viestit: 3473
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja poikani » Pe Touko 08, 2020 1:57 pm

B€st kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 1:46 pm
Tämähän on epäiltyjen kertoma tarina. Ainoa todistaja alkuperäisessä tilanteessa ennen videoiden esilletuloa oli ollut tämä vanhempi epäilty, joka on entinen poliisi.
Mainitsemani paras saatavilla oleva tieto perustuu a) näkemääni videoon ja b) aktiivisen murtovarkaan olemassaoloon. Jos neekerirotuinen murtovaras ei olisikaan alueella riehunut, asia olisi varmasti tuotu esiin jo kauan aikaa sitten.

Huomasin muuten, että ketjuun on jo pesiytynyt vakiotrolleja, mm. eräs tuplanikkeilystä käräyttämäni. Kehotan muitakin järkeviä ihmisiä ohittamaan heidän oksennuksensa noin vain. Niihin ei pidä kommentoida mitenkään. Näin Murha.infon taso säilyy totutun korkeatasoisena.
????? ?? ??????.

Anom
Ran-tan-plan
Viestit: 368
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja Anom » Pe Touko 08, 2020 2:17 pm

poikani kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 1:57 pm
Huomasin muuten, että ketjuun on jo pesiytynyt vakiotrolleja, mm. eräs tuplanikkeilystä käräyttämäni. Kehotan muitakin järkeviä ihmisiä ohittamaan heidän oksennuksensa noin vain. Niihin ei pidä kommentoida mitenkään. Näin Murha.infon taso säilyy totutun korkeatasoisena.
Saman olen huomannut ja liian monta kertaa olen ruokkinut trollia. Täytyy ryhdistäytyä ja antaa noitten tiettyjen trollien mellestää niin kauan kunnes tulee banaania tai kyllästyvät, kun kukaan ei lähde ruokkimaan heitä.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

JohanPomppas
Ran-tan-plan
Viestit: 391
Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja JohanPomppas » Pe Touko 08, 2020 3:59 pm

Melko kevyesti vaatetettuna ja ilman mitään kantamuksia tämä mies lenkkeili, joten itsellä ei mene läpi jutut "tunnusmerkkejä vastaavasta" murtovarkaasta. En pysähtyis itsekään, jos jotkut ventovieraat punaniskat (tai mustaniskat) suhais autolla viereen ja alkais vaatia pysähtymistä. Mistä tietäis minkä kaltaisen sodomian kohteeksi joutuis... Lisäksi nykyisin monella on kuulokkeet korvilla juostessa, joten ei välttämättä edes huomaa jos joku auton ikkunasta jotain mökeltää.

Jenkeissä nuo rotusuhteet on kyllä päin persettä. Sitä on iän kaiken kaupiteltu jonain kaikkien kansojen sulatusuunina, ja siitä huolimatta ne kaikki kansat jotka sinne on aikojen saatossa persauksensa kuskanneet, elää hyvinkin erillistä elämää omissa rinnakkaisissa todellisuuksissaan. Kyräilevät ja pelkäävät toisiaan. Olenkin sitä mieltä, että kaikkien kansojen olisi hyvä olla isiensä mailla, kaltaistensa keskellä. Valkoisten euroopassa, mustien afrikassa, aasialaisten aasiassa ja amerikan alkuperäisväestön amerikassa jne. jne... Parempi kun valkoiset ei olis valloittaneet tuotakaan kolkkaa koskaan ja vielä kuskanneet sinne näitä vastentahtoisia afrikkalaisia.

Monta videota tullut katsottua näistä tilanteista, kun poliisi ampuu ilman syytä mustaihoisen miehen. Niissä merkille pantavaa on se, että molemmat osapuolet tuntuvat pelkäävän kuollakseen toista. Poliisi rääkyy ääni väristen ja kädet täristen komentojaan mustalle miehelle peloissaan ja musta mies hikoilee ja tärisee peloissaan ja toisinaan tekee jonkun pienen pienen virheen käskyjä totellessaan, koska pelkää. Järjettömän pelon vallassa oleva poliisi vetää liipaisimesta heti.

Mitä tulee näihin toisinaan poliisejakin pakeneviin mustiin miehiin, on siellä taustalla usein mm. maksamattomia elareita. Jenkeissä kun siitä voi joutua tiilenpäitä lukemaan. Siellä on voimissaan mustien naisten keskuudessa ns. baby mama -kulttuuri ja naiset tekeytyvät paksuksi kelle tahansa. Usein papereihin merkataan isäksi väärä mies, joka ei ole naista edes tuikannut. Silti hän joutuu maksamaan elarit. Hetki sitten juutuupista katsoin videota, jossa tästä puhuttiin (siinä oli myös valkoisia miehiä, joilta rahaa vailla valkoiset naiset). Vaikka dna -testeillä todennetaan, ettei mies ole lapsen isä, velvoite ei poistu. Jos viimein oikeudenkäynnin seurauksena velvoitteestaan pääsee eroon, ei rahoja palauteta. Kun oon lukenut poliisia pakenevista ja ammutuksi tulleista mustista miehistä, on taustalla ollut usein syynä nuo maksamattomat elarit ja pelko häkkiin joutumisesta.

Jenkeissä myös poliisit on hämmentävän liipaisinherkkiä. Juutuupista löytyy videoita tästäkin jos johonkin lähtöön. Mm. sellainen missä poliisi on pysäyttänyt pick upin. Kuski tekee virheen astuessaan autosta ulos, vaikka poliisi on käskenyt pysyä autossa. Kuljettaja on vanha valkoinen pappa, joka hädin tuskin jaloillaan pysyy. Ojentaa kätensä pick upin lavalle hamuillakseen kävelykeppiään ja poliisi ampuu hänet. Pappa ei vaikuta vaaralliselta tai aggressiiviselta. Toinen video mitä aikoinaan katselin oli, kun hotellihuoneesta on komennettu ulos seurue valkoisia ihmisiä. Heidän käsketään kontata nilkat ristissä jne. käytävää pitkin yksi kerrallaan poliisien luo. Tämä porukka on hieman humalassa ja todella peloissaan. Silti he eivät käyttäydy uhkaavasti vaan ovat rauhallisia. Yksi näistä ojentaa kätensä nostaakseen kontatessa alas valuvia housujaan. Poliisit ampuvat hänet siihen sen enempiä varoittelematta. Useita laukauksia. Yksi uutinen muutama vuosi sitten oli, kun jostain laitoksesta oli karannut pahasti autistinen poika. Hoitaja - mustaihoinen mies, istui maassa pojan lähellä ja yritti saada hänet mukaansa. Poliisit oli paikalle soittanut joku naapuruston asukas, koska autistisella pojalla oli joku esine kädessään ja hän tietysti luuli sitä aseeksi. Hoitajalla oli työpuku päällä ja hän paikalle tulleille poliiseille selitti mistä kyse. Tilanne on täysin rauhallinen, autistinen poika ja laitoksella töissä oleva hoitaja istuvat maassa ja tilanteessa ei ole mitään uhkaavaa. Silti toinen poliiseista ampui hoitajaa jalkaan. Hoitaja kysyy videolla "miksi ammuit minua" johon poliisi vastaa "en tiedä". En tahtois asua jenkeissä ja jos joskus jostain syystä sinne joutuisin, pelkäisin poliiseja. Pelkäisin myös ihan ns. kanssaeläjiä, koska siellä on niin monella se ase mukana ja sitä myös käytetään mitä vähäpätöisimmistä syistä.

URSA
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4831
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja URSA » Pe Touko 08, 2020 5:18 pm

Jalkaan ampumisesta puheenollen, minkähän takia punaniskapoika ampui heti kuolettavasti maassa makaavaa aseetonta miestä? Miksi ei ampunut jalkaan? Tilanne kuulostaa enemmän teloitukselta KKK hengessä.

En ihmettele tapauksen saamaa huomiota, koska uhri on tuon yhden kuvan perusteella näyttänyt tervehenkiseltä ja mukavaluonteiselta nuorukaisella, eikä miltään nistiltä, ja hyvännäköisille saa helpommin median huomiota. Vaikea kuvitella tuosta uhrista paljastuvan, että hän olisikin ollut etsitty murtovaras.

Avatar
Villeri
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1250
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja Villeri » Pe Touko 08, 2020 6:04 pm

MohammedMohammed kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 1:35 pm
CBS:n mukaan entinen lainvalvoja kertoi tapausta tutkineille etsiville, että hän oli luullut Arberyn olevan murtovaras ja oli käskenyt tätä pysähtymään.
Kuvista päätellen paikallisia "persuja". Rasistinen murha.

Mitäpä se Dr. Lecterille kuuluu mihin LeBron ottaa kantaa? Sun mielestä mustan tappaminen epäilyn perusteella on ihan ok.
MohammedMohammedin kommentointi on ollut pitkään jo niin ala-arvoista, että hänet voisi heittää pihalle. Jatkuvaa muiden kommentoijien päälle käymistä perustelemattomiĺa syytteillä.

Avatar
meitzi
Sledge Hammer
Viestit: 1613
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja meitzi » Pe Touko 08, 2020 7:06 pm

URSA kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 5:18 pm
Miksi ei ampunut jalkaan?
Riippuen mistä roikkuu, eli varmaan vähintään missä on valistusta saanut ja keneltä, mutta keskivartaloon yli yhden laukauksen ratkaisua pysäyttäväksi voimaksi on opastettu jo varmaan koko 2000-luvun. Jalkaan ampumisista on puhuttu toki paljon joskus kasarilla ja ysärillä, mutta en osaa sanoa varmaksi että puhuttiinko silloinkin vain tavisten kesken, joita asia ei ikinä tai milloinkaan olisi edes voinut koskea.

Itse tilanteesta, enää ei puutu kuin että noi olisi kuuluneet johonkin katupartioon, niin olisi trayvon martin-flashbackejä tyrkyllä

https://en.wikipedia.org/wiki/Trayvon_Martin
(en kopioi tähän enklanninkielistä juttua sivustolta, jonka sisältö tuskin katoaa)
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

JammuSetä
Matlock
Viestit: 835
Liittynyt: Ti Syys 25, 2018 8:50 pm

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja JammuSetä » La Touko 09, 2020 5:28 am

Doctor Lecterin aloitusviestiin kommentoisin:

Joku kuuluisa mustien altivistihan sanoi vuosia sitten että mustien pitää lopettaa muiden syyttely ja katsoa peiliin. Pitäö alkaa opiskella, mennä töihin ja lopettaa jengiytyminen. Pitää ottaa vastuu oman elämänsä parantamisesta.

Jenkeissäkin on miljoonia mustia arvostetuissa ammateissa jne. Eli jotkut ovat valinnan tehneet.

Porin
Charlien Enkeli
Viestit: 1925
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 6:50 pm

Re: Ahmaud Arbery ammuttiin kesken juoksulenkin USA:n Georgiassa

Viesti Kirjoittaja Porin » La Touko 09, 2020 6:44 am

MohammedMohammed kirjoitti:
Pe Touko 08, 2020 1:35 pm
CBS:n mukaan entinen lainvalvoja kertoi tapausta tutkineille etsiville, että hän oli luullut Arberyn olevan murtovaras ja oli käskenyt tätä pysähtymään.
Kuvista päätellen paikallisia "persuja". Rasistinen murha.
Avaa silmät. Kuvissa on kaksi Vihreiden edustajan mallikuvaa.
-

Vastaa Viestiin