Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Sillä lailla.
Yksi Stortervon onnettomuuden uhreista menehtyi

27.05.2020 klo 13.49
Lounais-Suomi

Stortervossa Paraisilla sattui viime lauantaina liikenneonnettomuus, jossa autosta putosi kolme henkilöä. Heistä yksi on menehtynyt vammoihinsa.

Onnettomuus tapahtui Gunskogantiellä. Autossa oli vuonna 1964 syntyneen kuljettajan lisäksi seitsemän muuta, 50- ja 60-luvuilla syntynyttä, miestä. Miehistä kolme oli takaluukussa, takaluukkua ei ollut suljettu. Kuljettajan kiihdyttäessä liikkeelle miehet putosivat takaluukusta asfalttiin. Kaksi heistä sai vakavia vammoja ja heistä toinen, 1964 syntynyt mies, menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Kolmannen vammat olivat lievempiä.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta. Kyydissä ollutta auton omistajaa epäillään lisäksi kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... anguage=fi
Aiempi:
Onnettomuus Stortervossa Paraisilla

25.05.2020 klo 11.23
Lounais-Suomi

Lauantai-iltana Paraisilla Stortervossa tapahtui liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti kaksi miestä.

Poliisi ei tutkinnallisista syistä voi vielä kertoa tapahtumien kulusta tarkemmin, mutta osallisena onnettomuudessa oli ainoastaan yksi auto, jossa oli kuljettajan lisäksi seitsemän muuta henkilöä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Kaksi uhreista on sairaalahoidossa, heidän vammansa ovat vakavia.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... illa_90418
Tsemppiä toiselle vakavasti loukkaantuneelle.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Åke
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Heinä 11, 2019 11:38 am

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja Åke »

Onko tästä lisää tietoa, ilmeisesti yksi koomassa tällä hetkellä ( Raisiolaisen autoliikkeen omistaja tai entinen sellainen)???

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Attu saareen varmaa olivat menossa? Ikäviä tapauksia tälläset, saaristotiellä kyllä aina kaahaillaan, tuttua vuosien takaa.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Mikä lie auto ollut kyseessä, mietin tähän törmätessäni, että melko huterat fiilikset ja ahtaat, ainakin olisi keskivertosedanin takakontissa? Ja miten lie istuneet tai olleet siellä, naamat menosuuntaan vai taakse? Epäilen, että menosuuntaan ja kiihdytyksestä tiputtu pää edellä tiehen.

Pickup olisi helpompi ymmärtää, mutta silloin olisi varmaan mainittu ja puhuisivat lavasta. Surkea loppu varmaankin hauskalle päivälle.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Åke
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Heinä 11, 2019 11:38 am

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja Åke »

Taisi olla joku escalade tai vastaava isompi auto ja vissiin mökin pihassa sattunut, ei yleisellä tiellä.

annaanna

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja annaanna »

On Anoi Kaa kirjoitti:
To Touko 28, 2020 6:48 pm
...

Pickup olisi helpompi ymmärtää, mutta silloin olisi varmaan mainittu ja puhuisivat lavasta. Surkea loppu varmaankin hauskalle päivälle.
Vahvasti värisee. Kotimaiselta.

Lajityypillistä vähä-älyistä toimintaa kuusikymppisiltä makkaranmussuttajilta.
Ei löydy yhtään ymmärrystä näille. Kännisekoilua. Järjettömien riskien ottoa sitten humalahakuisen juomisen jälkeen alentuneen käsitys- ja hahmotuskyvyn kanssa. Niin kantasuomalaista.
Geeneissä vikaa. Käytöksen lisäksi. Kulttuurin mukaista käytöstä.
Kaikkea on yritetty, jo keskiajalta lähtien. Pidetty kierto- ja rippikouluja. Kansakoulut ja yleiset asevelvollisuudet järjestetty näiden sivistämiseksi, mutta ei näistä tolloja kumpaa saada aikaan vuosisatojenkaan aikana.

Aina nämä vaan riehuu ja ryyppää, koko ikänsä.

Vapaa-ajalla saavutettujen, täysin turhien kuolemien variaatiot ovat loputtomia. Ympärivuoden. Maalla, merellä ja ilmassa. Talvisin kaikkea mahdollista siltojen alla oleviin suliin moottorikelkalla kiitämisistä ja autoilla itseauratuilla jääteillä hukkumisista avaintoihin vajoamisiin. Moottoripyörillä, polkupyörillä, sähköpotkulaudoilla, Segway-laitteilla, päälläistuttavilla ruohonleikkureilla, kaikilla saadaan oma henki lähtemään.

Kiivetään junien katoille, ahtaudutaan, heittäydytään ja hypitään milloin mihinkin, sukelletaan luoliin, kiivetään vuorille kuolemaan, kuollaan otteluissa tai kilpasaunomisissa. Tai ainakin käydään kuoleman porteilla oman tyhmyyden takia.

Ei yllättänyt.

Kunnon yleistäminen ja ihmisryhmien estoton verbaalinen halveksunta ennen iltapalaa virkistää :D

Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja Krum »

annaanna kirjoitti:
To Touko 28, 2020 8:47 pm

Kunnon yleistäminen ja ihmisryhmien estoton verbaalinen halveksunta ennen iltapalaa virkistää :D
Ettei vain olisi ollut suomenruotsalainen porukka kyseessä, harvemmin heihin kyllä on mainitsemiasi ominaisuuksia liitetty.

annaanna

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Krum kirjoitti:
To Touko 28, 2020 9:03 pm
annaanna kirjoitti:
To Touko 28, 2020 8:47 pm

Kunnon yleistäminen ja ihmisryhmien estoton verbaalinen halveksunta ennen iltapalaa virkistää :D
Ettei vain olisi ollut suomenruotsalainen porukka kyseessä, harvemmin heihin kyllä on mainitsemiasi ominaisuuksia liitetty.
Kotimaisia miehiä ne on nuokin. Ainakin laskennallisesti ja teoreettisesti. Vasemmistoradikaaleja? Burleskiesiintyjiä? Autokauppiaita? Suomen vanhimpia narkki-nistejä? Mustalaisveljessarja? Roolipelaajia?

Jotain outoa tässä on uutisoinnin perusteella joka tapauksessa.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Eihän vasemmistoradikaalit voi pitää hauskaa auton parissa. Jos sattuu kuulumaan sillä saralla siihen vähemmistöön, jolla on varaa autoon, niin sehän saastuttaa ja kaikkea.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

annaanna

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja annaanna »

meitzi kirjoitti:
To Touko 28, 2020 9:27 pm
Eihän vasemmistoradikaalit voi pitää hauskaa auton parissa. Jos sattuu kuulumaan sillä saralla siihen vähemmistöön, jolla on varaa autoon, niin sehän saastuttaa ja kaikkea.
Sinä se ääripäänmiehenä nämä tiedät, etkä vain luule ja öyhötä.

Mitä hauskaa voi pitää taloudellisessa autoilussa, jos henkilöautossa on kuljettajan lisäksi seitsemän muuta partaradikaalia.
Yksinautoilua tuossa on vastustettu, hiilidioksidipäästöjä vähennetty ja vasemmistoradikaalikimppakyydillä menty varsin ekologisesti joukkoliikenteen puuttuessa.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja meitzi »

annaanna kirjoitti:
To Touko 28, 2020 10:11 pm
Yksinautoilua tuossa on vastustettu, hiilidioksidipäästöjä vähennetty ja vasemmistoradikaalikimppakyydillä menty varsin ekologisesti joukkoliikenteen puuttuessa.
Se on tosi positiivista, että ääriliikkeessä olevasta autoiluun varaa olevasta vähemmistöstä löytyy oma pieni vähemmistönsä, jotka osaavat käyttää sekä autoa, että järkeä, mutta aina vaan pienempään marginaaliin mennään. Mikäli nämä löytyvät kyseisen marginaalin marginaalista, niin on entistäkin harmillisempaa, koska uhanalaisen lajin edustaja.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

RonnieVan
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Loka 04, 2014 10:20 pm

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja RonnieVan »

Kuinka te kusipäät kehtaatte sönköttää täällä tietämättä asiasta yhtään mitään?
Vastenmielistä.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja meitzi »

RonnieVan kirjoitti:
Pe Touko 29, 2020 12:33 am
Kuinka te kusipäät kehtaatte sönköttää täällä tietämättä asiasta yhtään mitään?
Vastenmielistä.
Oikein helposti, kiitos kysymästä.

Jos palstan idea on ennestään tuntematon, niin ideana on lähinnä spekuloida taustoista, ja mikäli idea olisi ottaa osaa vain silloin, kun kaikki on jo tiedossa, niin tulisikin aika lyhyet ketjut ja keskustelun sijasta tähtäimenä olisi tiedotus.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Kaikkiookoo
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Su Joulu 09, 2018 6:36 pm

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja Kaikkiookoo »

meitzi kirjoitti:
Pe Touko 29, 2020 2:38 am
RonnieVan kirjoitti:
Pe Touko 29, 2020 12:33 am
Kuinka te kusipäät kehtaatte sönköttää täällä tietämättä asiasta yhtään mitään?
Vastenmielistä.
Oikein helposti, kiitos kysymästä.

Jos palstan idea on ennestään tuntematon, niin ideana on lähinnä spekuloida taustoista, ja mikäli idea olisi ottaa osaa vain silloin, kun kaikki on jo tiedossa, niin tulisikin aika lyhyet ketjut ja keskustelun sijasta tähtäimenä olisi tiedotus.
Niin siis palstan idea on selvittää minkävärinen, rotuinen, maalainen tekijä/uhri/joukko on ja poliittinen suuntaus/mielipide.
Vastenmielistä, kuten Ronnie tuossa kertoi.

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1879
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Parainen: Kolme miestä tippui auton peräkontista, yksi kuoli

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Vahvasti värisee. Kotimaiselta.

Lajityypillistä vähä-älyistä toimintaa kuusikymppisiltä makkaranmussuttajilta.
Ei löydy yhtään ymmärrystä näille. Kännisekoilua. Järjettömien riskien ottoa sitten humalahakuisen juomisen jälkeen alentuneen käsitys- ja hahmotuskyvyn kanssa. Niin kantasuomalaista.
Tämä selvä. Eli kun ei ole ulkomailta tuoduille roduille lajinominaista käytöstä tämä niin ihan oletettavasti kotimaisia ovat. Idiootit meillä on aina keskuudessamme, ja ihan oman sisäsiittoisuudemme ansiota tämäkin.

Mutta jos lähdetään siitä faktasta että kulttuuriimme liittyy kaikenlaista hölmöilyä viinan kanssa, eukonkantoa navetan taakse ym. niin tämän pöllöpääkansan hallinnointiin on tässä sata vuotta panostettu. Jotenkin melkein kuosiinkin saatu. Niin miksi tähän soppaan pitää raahata tänne vielä vahvemmin pöllömmistä kulttuureista tulevia, joiden näkökulma on että kun menkat alkaa niin tyttö on pantavissa, ja vääräuskoisilla saa harjoitella? Minä vaan kysyn.
Mens malus in corpore sano

Vastaa Viestiin