BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Floydin kuolemantapausta käsittelevässä ketjussa näistä luonnollisesti onkin, mutta mellakoinnin raaistuessa ja levitessä yhä laajemmalle on ehkä paikallaan tehdä niille oma ketju, jotta Greg Floydin tapaus on aiemmasta paremmin luettavissa. Tätä kirjoittaessa mielenosoituksia on ainakin Berliinissä ja Torontossa Usan ulkopuolellakin, joskin väkivaltaisuudet ja tuhoat ovat pysyneet toistaiseksi Yhdysvalloissa.

Ketju on paikallaan myös siitä syystä, että tämänkaltaiset mellakat ovat toistuneet pienemmässä mittakaavassa aiemminkin, mutta Usan valtamedia on uutisoinut näistä hyvin nihkeästi. On hyvin oletettavaa, että olmiö jää yhä kytemään ja tämänkertainen täydellinen kontrollin menetys tulee aiheuttamaan tietysti lisäjännitteitä, kun väkivaltainen tuhoaminen vaikuttaa laajalti. Nämä "mielenosoittajat" näyttävät sitä juuri haluavankin ja aiemmin neutraalitkin ihmiset alkavat huomata, että kaikki eivät ansaitse samanlaista kunnioitusta tai kohtelua kuin muut. Raja on nyt ylitetty?

Mietin aiemmin, että mitäpä jos tuhopolttajat, poliisien murhaamista ja näiden perheenjäsenten raiskaamista sun muuta vaativat, "toisen rodun tuhoajat" (ovat uhkailleet valkoisia ihmisiä, heidän asuinalueiden tuhoamisia) ja muuta elukkamaista käytöstä näyttävät, olisivatkin olleet natseja, mikä olisi sävy demokraattipuolueella ja heitä laajasti tukevalla valtamedialla kuten CNN:llä? Sitten luin, että parhaat ovatkin innostuneet jo syyttämään tästäkin natseja ja väittävät tuhoajien olevan naamioituneita natseja, häh mitä paskaa! Todisteita tästä ei tietystikään ole kuin se, että ilmeisesti Minneapolisiin saapui paljon "ulkopaikkakuntalaisia taistelijoita", jotka ovat mitä todennäköisimmin antifa- ja BLM -taistelijoita, siis demokraattipuolueen militanttisiipeä. Näistä esimerkki alimpana.

Murhanhimoisessa tuhoamisessa on mielenkiintoista paitsi itse tapahtumat, myös niistä uutisointi. Muun muassa ja etunenässä CNN, Washinton Post, NY Times ja MSNBC ovat jo vuosia lietsoneet poliisivihaa ja rasismia perättömillä ja puolueellisella uutisoinnilla. Barack Obaman ja Hillary Clintonin (sekä lukemattomien muiden) harrastama identiteettipolitiikka, missä mustat maalataan avuttomiksi ja sorretuiksi uhreiksi ilman minkäänlaista perustetta, meni läpi valtamedian että paukkui. Ja miksi ei olisi mennyt, koska he ajattelevat samoin. Nyt saavat sitten uutisoida itse rakentamastaan hirviöstä ja pesevät käsiään ja hakevat syyllisiä kaikkialta muualta kuin sieltä mistä niitä löytyy.
USA:ssa kymmeniin kaupunkeihin ulkonaliikkumiskielto yön ajaksi laajojen protestien takia – ainakin neljä kuollut väkivaltaisuuksissa

Poliisiväkivallan vastustamisesta alkunsa saaneet mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viidettä päivää.

mielenosoitukset 31.5.2020 klo 02.32päivitetty 31.5.2020 klo 10.04
(Kuvaa ei tuotu/OAK) Riehuja ja poltettu poliisiauto

Yhdysvalloissa poliisiväkivallan vastustamisesta alkunsa saaneet mielenosoitukset jatkuvat viidettä päivää. Eri puolilla maata on osoitettu mieltä afroamerikkalaisten kohtaamaa väkivaltaa vastaan.

Mielenosoitukset saivat alkunsa, kun George Floyd, 46, kuoli maanantaina. Valkoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuutin ajan, vaikka Floyd valitti kipua ja anoi armoa.

Esimerkiksi Nashvillessä Tennesseessä nähtiin viime päivistä tuttu kaava: rauhanomaisena alkaneet mielenosoitukset kärjistyivät iltaa kohden levottomuuksiksi ja ilkivallanteoksi.

Nashvillen pormestari John Cooper julisti tänään kaupunkiin hätätilan.

Illan pimetessä mellakoitsijat rikkoivat rakennusten ikkunoita ja esimerkiksi Nashvillen oikeustalo sytytettiin palamaan ja rasistisista näkemyksistä tunnetun poliitikon patsas kaadettiin.

Poliisi vastasi mellakointiin kyynelkaasulla. Tennesseen kuvernööri Bill Lee määräsi kansalliskaartin kaduille rauhoittamaan tilannetta.
(Kuvaa ei tuotu/OAK)
Mielenosoittajan kasvoille kaadetaan Minneapolisissa maitoa sen jälkeen kun poliisi suihkutti häntä kohti pippurisumutetta 30. toukokuuta 2020.Tannen Maury / EPA

Minnesotan koko kansalliskaarti hälytettiin apuun
Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kansalliskaartin on määrä liittyä rauhoittamaan protesteja.

Näin on tehty jo esimerkiksi Washingtonissa, jossa joukkoja on lähetetty Valkoisen talon turvaksi, kertoo uutiskanava CNN.

Minnesotassa koko osavaltion kansalliskaarti määrättiin Minneapolisiin ja St. Pauliin tilanteen takia. Myös poliisi kovensi otteitaan ja hajotti lauantai-iltana Minneapolisiin kerääntyneitä mielenosoitusjoukkoja kyynelkaasulla ja kumiluodein. Viranomaisten mukaan tilanne Minneapolisissa on saatu hallintaan.

Myös Georgia, Kentucky, Wisconsin, Colorado ja Ohio ovat pyytäneet kaartilaisia apuun.

Monin paikoin on määrätty ulkonaliikkumiskieltoja lauantai-illasta sunnuntaiaamuun. CNN:n mukaan ulkonaliikkumiskielto on voimassa ainakin 25 kaupungissa.

Uutistoimisto AP:n laskelmien mukaan lähes 1400 ihmistä on pidätetty 17 eri kaupungissa torstain jälkeen.

Kuva
Valkoisen talon edustalla mielenosoittaja on kohottanut kyltin, jossa lukee "Lopettakaa meidän tappamisemme" 30. toukokuuta 2020.Jim Lo Scalzo / EPA

Ainakin neljä kuollut ampumisissa

Sunnuntaina yksi ihminen kuoli ja neljä loukkaantui ampumisessa Indianapolisissa varhain sunnuntaiaamuna, kertoo The New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan kyseessä on neljäs protesteihin liittyvä kuolemantapaus.

Kalifornian Oaklandissa poliisi kuoli perjantaina laajojen protestien yhteydessä tapahtuneessa ampumisessa.

On epäselvää, liittyikö ampuminen suoraan poliisiväkivaltaa vastustaviin mielenosoituksiin.

Viranomaiset antoivat lauantaina ymmärtää, että ampuminen saattaa liittyä ilmiöön, jossa ääriryhmät kaappaavat rauhanomaiset mielenosoitukset omiin tarkoituksiinsa.

Viranomaiset kuvailivat tapahtumia kotimaan terrorismiksi. Toinen poliisi haavoittui vakavasti ampumisessa.

Ensimmäinen kuolema sattui Minneapolisissa keskiviikkona, kun 43-vuotias mies ammuttiin panttilainaamon edustalla. Perjantaina Detroitissa 21-vuotias mies ammuttiin autoonsa lähellä mielenosoitusaluetta.

Trump ja Biden tyrmäävät tuhotyöt

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on syyttänyt väkivaltaisuuksista äärivasemmistoa. Trumpin mukaan mellakat tahraavat Floydin muistoa.

– Emme voi sallia sitä, että pieni rikollisten ja vandaalien ryhmä tuhoaa ja hävittää kaupunkejamme ja yhteisöjämme, Trump sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Trumpin mukaan maan hallinto tulee lopettamaan väkivaltaisuudet.

Myös demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden on ottanut kantaa laajoihin levottomuuksiin.

– Mielenilmaukset tällaisen julmuuden jälkeen ovat välttämättömiä ja oikeutettuja. Tämä on amerikkalainen tapa vastata asiaan. Sen sijaan tuhopoltot ja järjetön hävitys eivät sitä ole. Väkivalta, joka vaarantaa muiden elämän ei ole. Väkivalta joka ajaa tuhoon liikeyrityksiä, jotka palvelevat yhteisöjä ei ole, Bidenin lausunnossa sanottiin uutiskanava CNN:n mukaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11377709
Varovaista uutisointia, ettei totuus vaan suututtaisi erityisherkkiä ryhmiä...
Esimerkiksi Nashvillessä Tennesseessä nähtiin viime päivistä tuttu kaava: rauhanomaisena alkaneet mielenosoitukset kärjistyivät iltaa kohden levottomuuksiksi ja ilkivallanteoksi.
Ylen uutisissa nähdään viime vuosilta tuttu kaava: käytetään lähteenä näissä asioissa hyvin puolueellista ja politisoitunutta CNN:ää ja uutisoidaan mahdollisimman miedosti sanavalintoja myöten. Rakennuksia, autoja, poliisin omaisuutta tuhotaan ja poltetaan, ihmisiä murhataan ja uhkaillaan, ryöstellään kaikkea mitä voidaan, mutta yle ja cnn puhuvat faktamediana protestista ja mielenosoituksesta!
Onneksi olkoon vaan teille taas!

Usassa on kerrottu murhatun poliisin yksikkö ja nimi, oli siis liittovaltion palveluksessa:
OAKLAND,Calif. (KRON) – A Federal Protective Service officer died Friday night after suffering from a gunshot wound in Oakland amid protests, according to authorities.

The man has been identified as 53-year-old Patrick Underwood of Pinole, according to a family member.
The family provided a picture of Underwood to KRON4. They plan to hold a news conference to discuss the shooting on Monday.
A second officer was also injured in the shooting and is currently in critical condition, the FBI said.

U.S. authorities say the killing of the officer who was watching over a protest in Oakland was an act of domestic terrorism. Authorities did not name a suspect and did not say whether the shooter had anything to do with the protest.


https://www.kron4.com/news/bay-area/fed ... n-oakland/
Poliiseja siis ammuttiin tappamistarkoituksessa pakusta Oaklandin protestien aikana ja FBI kohtelee tapausta maansisäisenä terrorismina. Poliisi ei ole vielä nimennyt ampujaa, eikä kommentoi tässä vaiheessa tämän liittymistä protestointiin/mellakointiin. Poliisimurhasta järjestetään tiedots-/uutistilaisuus maanataina. Nyt on poliisinvihaajien kulta-aika.

Syy siihen, miksi tätä murhaa ja murhanyritystä (toinen ammuttu on kriittisessä tilassa) kuin kuumaa perunaa eivätkä voi todeta liittyvänFloyd -protesteihin, vaikka tapahtukin protestoinnin ja tuhoamisen keskellä, johtunee siitä, että Patrick oli nimestään huolimatta musta! (tuho ja anarkia levisivät nopeasti Oaklandiin, koska siellä paljon mustia rikollisia ja löysästi rikollisuuteen suhtautuvat johtajat.)
Patrick-Underwood-courtesy-img_suvulta_saatu_kuva.jpg
Patrick-Underwood-courtesy-img_suvulta_saatu_kuva.jpg (41.71 KiB) Katsottu 21538 kertaa
Tapahtumasta fb:ssä näin:
wrote “His name is Patrick Underwood. He worked with a colleague of mine guarding a federal building in Oakland. Last night during a ‘protest’ a white van pulled up and opened fired on him and another guard. He was killed. Congrats you guys. Another life is taken, another family is devastated..” That post was later shared on Facebook by NTEU Chapter 20.

Underwood’s cousin Kisha Evans took to Facebook to mourn her family’s loss. In a status update, she wrote "My cousin was shoot & killed last night while on duty at the federal building Patrick Underwood I don’t get why black people are killing black people. A black person did not kill George. Please rest up I’m mad at myself for not taking you out because if it wasn’t for you I wouldn’t be working. Thank you for helping me Rest In Peace cousin please tell Tiffany Garcia I miss her so much.”
Eli protestin aikana sitä vartioimassa olleita poliiseja kohtaan avattiin tuli viereen pysähtyneestä valkoisesta pakusta. Uhrin serkku ihmettelee, että "miksi mustat ihmiset tappavat mustia ihmisiä". Joku toinen voisi ihmetellä myös sitä, miksi kukaan haluaa tappaa työtään tekeviä ihmisiä, jotka eivät liity millään lailla ainakaan kuolleeseen huumeidenkäyttäjään jolla sydänvika.

Lisää Underwoodin ampumisesta Oaklandissa:
https://abc7news.com/federal-officer-ki ... e/6221576/ (suositus, lisänä sukulainen kertoo)
[https://www.sfchronicle.com/crime/artic ... o-19474542 (Oaklandin tuhoamisesta kuvia)

New York City on paikka, missä poliisivihan on annettu yltyä jo vuosia ja sekä pormestari de Blasio, että osavaltionkuvernööri Cuomo (jonka veli muuten CNN:n tv-naama) ovat antaneet tälle jatkuvasti lisää siimaa. NY cityssä tapahtuneissa mellakoissa ehkä eniten julkisuutta saanut väkivaltaisuus on se, kun nainen yritti polttaa 4 poliisia merkittyyn poliisiautoon heittämällä sinne polttopullon eli molotovin koktailin. Poliisit pääsivät ulos autosta, kun räjähdysmäistä paloa ei syttynyt. Samat poliisit pidättivät vastustelleen naisen, joka mm. puri yhtä jalasta. Hänen siskonsa yritti vapauttaa siskoaan tietysti, koska olivat tunnettuja poliisivihamielisiä aktivisteja ja hänet otettiin vastustelusta ja haittaamisesta kiinni, voi olla että syytteet kovenevat, mikäli ollut siskonsa mukana eikä ole aktiivisesti estänyt siskoaan. Tällöin häntäkin tullaan syyttämään 4x poliisimurhanyrityksestä.

Molotovin sisarukset (mahtaa sukulaiset olla ylpeitä pikku nirppanokistaan, kohta saavat blm-rikkautta ja rakkautta kivitalossa, lesbaus on yleistä niissä):
Samantha Shader-molotov, raakaa neloismurhaa yrittänyt.jpg
Samantha Shader-molotov, raakaa neloismurhaa yrittänyt.jpg (34.75 KiB) Katsottu 21538 kertaa
Darian Shader-molotov.jpg
Darian Shader-molotov.jpg (32.76 KiB) Katsottu 21538 kertaa
Näiden sairaiden yliaktivistien kohdalla jää tuskin muita vaihtoehtoja kuin antifa-henkisyys, kun yhteydenottoja ollut aieminkin ja kaupunkiin tultiin kaukaa New Yorkin Catskil pikkukaupungista tuonne riehumaan murhanhimoisesti?

Lisää aiheesta:
https://nypost.com/2020/05/30/woman-cha ... -protests/
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... D-car.html
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Lontoossa on myös pöyristytty. Tästä isosta kuvasta voi katsella millaista joukkoa on kehdannut mennä nolaamaan itsensä: https://a57.foxnews.com/static.foxnews. ... otest.jpeg
????? ?? ??????.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Erittäin hyvä aloitus ja kirjoitus kokonaisuutena. Koko maa laitetaan sotatilaan, kun yksi musta pikkurikollinen ei noudata poliisikäskyjä vaan taistelee useita poliiseja vastaan. Poliisi käytti jälkeenpäin huonoa otetta tilanteessa, mutta sen johdosta lietsotaan laajamittaisesti väkivaltaisuuksia niin on sairas ilmiö.
On Anoi Kaa kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 12:36 pm
Murhanhimoisessa tuhoamisessa on mielenkiintoista paitsi itse tapahtumat, myös niistä uutisointi. Muun muassa ja etunenässä CNN, Washinton Post, NY Times ja MSNBC ovat jo vuosia lietsoneet poliisivihaa ja rasismia perättömillä ja puolueellisella uutisoinnilla. Barack Obaman ja Hillary Clintonin (sekä lukemattomien muiden) harrastama identiteettipolitiikka, missä mustat maalataan avuttomiksi ja sorretuiksi uhreiksi ilman minkäänlaista perustetta, meni läpi valtamedian että paukkui. Ja miksi ei olisi mennyt, koska he ajattelevat samoin. Nyt saavat sitten uutisoida itse rakentamastaan hirviöstä ja pesevät käsiään ja hakevat syyllisiä kaikkialta muualta kuin sieltä mistä niitä löytyy.
Tämä on tosiaan huvittavaa, että ensin kaikin keinoin lietsotaan väkivaltaisuuksia ja sen jälkeen kun niitä tapahtuu, niin pestään omia käsiään ja syytetään muita.

Suomessakin levisi FakeNews eli alueen demokraattikuvernööri olisi syyttänyt "valkoisen ylivallan kannattajia", kun mustat ja Antifa pahoinpitelee, tappaa ja ryöstää kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku.
Ylen uutisissa nähdään viime vuosilta tuttu kaava: käytetään lähteenä näissä asioissa hyvin puolueellista ja politisoitunutta CNN:ää ja uutisoidaan mahdollisimman miedosti sanavalintoja myöten. Rakennuksia, autoja, poliisin omaisuutta tuhotaan ja poltetaan, ihmisiä murhataan ja uhkaillaan, ryöstellään kaikkea mitä voidaan, mutta yle ja cnn puhuvat faktamediana protestista ja mielenosoituksesta!
Onneksi olkoon vaan teille taas!
Onhan tämä täysin naurettavaa.
Viimeksi muokannut holmesin haamu, Su Touko 31, 2020 6:02 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

poikani kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 5:35 pm
Lontoossa on myös pöyristytty. Tästä isosta kuvasta voi katsella millaista joukkoa on kehdannut mennä nolaamaan itsensä: https://a57.foxnews.com/static.foxnews. ... otest.jpeg
Tämä on juuri huolestuttava piirre, että mitä enemmän mustia niin sitä enemmän paikallista väkivaltaa ja keppostelua ja sitä enemmän tälläisiä sairaita protesteja, joilla oikeutetaan tuon ryhmän väkivaltaisuudet ja ryöstelyt.

jasso
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2020 7:29 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja jasso »

Onhan toi nyt jumankekka jo niin härskiä väittää näitä mellakka/mielenosoituksia "valkoisen ylivallan kannattajien" syyksi.

Ketä edes katsoo jotain ylen uutisia? Voin vaan kuvitella mikä siellä on tämän päivän pääuutinen, olisko yllätys yllätys al-holin lapset.

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 12:36 pm

Molotovin sisarukset (mahtaa sukulaiset olla ylpeitä pikku nirppanokistaan, kohta saavat blm-rikkautta ja rakkautta kivitalossa, lesbaus on yleistä niissä):
Samantha Shader-molotov, raakaa neloismurhaa yrittänyt.jpg
Darian Shader-molotov.jpg
Näiden sairaiden yliaktivistien kohdalla jää tuskin muita vaihtoehtoja kuin antifa-henkisyys, kun yhteydenottoja ollut aieminkin ja kaupunkiin tultiin kaukaa New Yorkin Catskil pikkukaupungista tuonne riehumaan murhanhimoisesti?
Ja sopivasti tulee terrorisyytteet päälle, kun näiden pikku pullamössö-BLM-lutkien järjestö laitetaan nyt terroriorganisaatiolistalle.
Ai vittu mä nautin tästä.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Frances-Fisher1.jpeg
Frances-Fisher1.jpeg (18.23 KiB) Katsottu 20451 kertaa
Frances-Fisher2.jpeg
Frances-Fisher2.jpeg (43 KiB) Katsottu 20451 kertaa

Pikkuisen mielenkiintoista porukkaa tuolla lietsomassa rotusotaa.
Aika jännä että Twitter päästää tuollaista läpi.

https://twitter.com/frances_fisher?lang=en
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

jasso kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 6:37 pm
Onhan toi nyt jumankekka jo niin härskiä väittää näitä mellakka/mielenosoituksia "valkoisen ylivallan kannattajien" syyksi.

Ketä edes katsoo jotain ylen uutisia? Voin vaan kuvitella mikä siellä on tämän päivän pääuutinen, olisko yllätys yllätys al-holin lapset.
No mitä muuta se on kuin valkoista ylivaltaa, kun yli 20 valitusta saanut valkoinen poliisi lopulta työtehtävissään sitten murhaa asiakkaan?

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Likeavirgin kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 11:22 pm
jasso kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 6:37 pm
Onhan toi nyt jumankekka jo niin härskiä väittää näitä mellakka/mielenosoituksia "valkoisen ylivallan kannattajien" syyksi.

Ketä edes katsoo jotain ylen uutisia? Voin vaan kuvitella mikä siellä on tämän päivän pääuutinen, olisko yllätys yllätys al-holin lapset.
No mitä muuta se on kuin valkoista ylivaltaa, kun yli 20 valitusta saanut valkoinen poliisi lopulta työtehtävissään sitten murhaa asiakkaan?
Mitäs ne lukuisat tapaukset, joissa neekerit ovat tappaneet valkoihoisen ovat? Onko poliisi rasisti vaikka hänellä on aasialainen vaimo? Eikö tämä kuollut neekeri edesauttanut omalla käytöksellään kohtaloaan? Ei tee rikoksia, eikä pullikoi poliisille vastaan, niin sillä säilyy jo hengissä, eikä tule rusikoiduksi.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Liito Narkki
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Huhti 28, 2020 5:53 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Liito Narkki »

Likeavirgin kirjoitti:
Su Touko 31, 2020 11:22 pm


No mitä muuta se on kuin valkoista ylivaltaa, kun yli 20 valitusta saanut valkoinen poliisi lopulta työtehtävissään sitten murhaa asiakkaan?
Tässä käytetään termejä "valkoinen ylivalta" ja "murha" mielestäni kohtalaisen laveasti, mutta mikäpä siinä. Who am I to judge?

Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Poistettu keskinäistä nokittelua
Pysykää asiassa
Ne tietää, jotka tietää...

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

On paljon niitä, joita mielenosoituksen muuttuminen väkivaltaisiksi mellakoiksi ympäri Usan ei juuri yllättänyt. On ollut vain ajan kysymys, kun jostain saadaan tekosyy sille, että riittävä määrä epävakaata ainesta saadaan aivopestyä siihen, että he ovat "oikeuden asialla" ja hyvän puolella. Valmistelevaa työtä on tehty paitsi BLM:ssa myös antifassa, jotka ovat lietsoneet vihaa vuosikaudet, samanhenkiset porukat jopa vuosikymmeniä. Ovat keksineet asetelman, missä paha valkoinen ylivaltoineen, fasismeineen ja patriarkaatteineen alistaa mustaa miestä ja rakentaa rasistisia järjestelmiä tukemaan rasismia, mikä on valkoisiin johtajiin ja menestyjiin miltei sisäänrakennettu. On niin, että valkoinen ihminen on rasisti, ellei hän ala suosimaan mustia muiden kustannuksella tai järjestelmä on rasistinen, jos se ei suosi mustia valkoisen kustannuksella.

Tämäkään ei tosin riitä, kun esimerkiksi koulutusjärjestelmää syytetään rasistiseksi, afrikkalaistaustaisia syrjiväksi ja sen vuoksi heidän koulumenestys sekä sitä myötä etenemismahdollisuudet elämässä ovat valkoihoisia huomattavasti huonommat. Tosi asiassa afrikkataustahenkilöllä on helpompi päästä yliopistoihin kuin vastaavalla valkonaamalla, mutta tätä faktaa ei myönnetä. Minoriteeteille tehdyt helpotukset ovat johtaneet ikäviin yllätyksiin kaikista kiimaisimmin ihmisiä rotujen, taustojen ja ihonvärin mukaan erotteleville porukoille, kun aasialaiset (lue älykkäät JA ahkerat, koulutusta arvostavat) jyräävät nyt yli afrikkataustaisten ja samalla myös valkoisten. Tästä syystä esimerkiksi rotusekoilun mallikaupungissa NYC:ssä ollaan lopettamassa pääsykokeiden perusteella tehtävää valintaa lahjakkaille JA ahkerille oppilaille suunnattuihin lukioihin. Tämän sijasta valinta aiotaan tehdä sen mukaan, mikä on ihmisten demografia ko. alueella ja samaa mallia pyritään käyttämään myös opettajien rekrytoinnissa. Tämä on tietysti esimerkiksi kiinalais- tai korealaistaustaisia syrjivää, mutta mitä väliä, kun he eivät ole mustia kehoja?

Seuraavassa reilun 10 min pätkässä kerrotaan omaani tukeva näkemys laajojen mellakoiden synnystä ja syntysyistä:
https://youtu.be/SglePsqEQwQ (mainitaan PC-culture, millä tarkoitetaan vaikkapa valtamedian harrastamaa "poliittista korrektiutta" sisältäen poliitiset näkemykset ja homo-/transuhommien pakkosyötöt jne.)

Melko nihkeästi olen törmännyt New Yorkin mellakoihin kotimaan mediassa, vaikka se on tuhon ja mellakkoinnin laajuuden takia ymmärrettävää. Ainakin 2500 ihmistä on otettu kiinni Usassa viikonloppuna ja poliisin resurssit ovat riittäneet vain pahimpien kiinniottoon, eikä varmaan haluttu provosoida lisää? Yleistynyt on myös näiden porukoiden kauan käyttämä tapa aukoa päätä, mahdollisesti heitellä jotain/räkiä poliisin suuntaan ja vsitten tuupataan someen sopiva video, kun "poliisi käyttää väkivaltaa syyttömiä kohtaan". Ja epävakaa vihajengi uskoo. On surkuhupaista seurata, kun media yhä raportoi joukkotuhoista mielenosoituksina, kun itse luomastaan hirviöstä yrittävät valkopesten nyt raportoida, hauskin tietty se, että tuhojen takana ovatkin valkoinen ylivalta!

Myös NYC pormestari de Blasiolla on kieli keskellä suuta yrittäessään hallita tilannetta, missä hänen suosikkinsa yrittävät polttomurhata ja muilla keinoin vahingoittaa poliiseja ja mukana mellakoinnissa on jopa omaa perhettä (miehen vaimokin on hyvin BLM-myönteinen aktivisti) ja yksi heistä otettiinkin kiinni, kun esti liikennettä paikalla, missä on jo poltettu/tuhottu useita poliisiautoja.
Isin pikku nöpönenä, kullannuppu.
Isin pikku nöpönenä, kullannuppu.
Chiara de Blasio, NYC pormestarin tytär pidätettiin NYC mellakoissa.jpg (59.27 KiB) Katsottu 19095 kertaa
https://nypost.com/2020/05/31/mayor-de- ... n-protest/#

Mellakointia on ollut myös Valkoisen talon nurkilla ja siellä ollaan sytytetty palamaan kaikkea mahdollista. Pelkästään lauantaina Washingtonissa loukkaantui 11 poliisia. Vain yksitoista ihmistä otettiin kiinni.
https://nypost.com/2020/05/31/several-f ... e-to-rage/

Väkivaltaisuudet ja ryöstelyt ovat aiheuttaneet useita kuolemantapauksia. Tässä joku rekkavaras tai pyromaani-wannabe saa kyytiä, kun kuski ei ole samaa mieltä ja laittaa FedEx 18-wheelerinsä Cummins/Caterpillar -turbodieselin hönkimään helvetinkatkuja taivaalle 4-tuumaisesta hormista. Epäilen, ettei tuo velton oloinen rekkarosvo "perässähiihtäjä" päässyt kuitenkaan niitä haistelemaan? Oheinen tullee poistumaan juupituupista, kun pc-porukka pöyristyy:
https://youtu.be/EwcDdedTwaQ (varoitus : parin min klippi voi aiheuttaa lämpimän tunteen ja lievää onnellisuutta siitä, että oikeuskin välillä tapahtuu ja ihan luonnollisesti... EI herkille väkivallan kannattajille!)
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

JohanPomppas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1374
Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja JohanPomppas »

Vai että natsit olis muka soluttautuneet tuonne sekaan ja orkestroineet koko riehumisen? Lieneekö tuo käänteisen psykologian yrittämistä riehuvaan apinalaumaan, että ne rauhoittuisivat ja lopettaisivat riehumisen, kun ei se olekaan heidän mellakka, vaan natsien? :mrgreen:

Sitten kun pojat ja tytöt on saaneet purkaa paineitaan ja patoutumiaan riittävästi kamppailulajien parissa ja saaneet kotiensa viihde-elektroniikan päivitettyä, sekä garderoobin sisällön ja haluavat kotiutua nauttimaan ryöstösaalistaan, pitäisi jälleenrakennuksen kohdistua kaikkialle muualle, paitsi ghettoihin. Korjatkoot itse sen minkä ovat rikkoneet. Ehkä se opettaisi arvostamaan ympäristöä vähän enemmän.

Avatar
Picaro
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: To Huhti 30, 2020 2:46 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Picaro »

Gretan perhe poseeraa avoimesti Antifa-paidoissa. Mites nyt suu pannaan kun heitä tuskin enää USAhan lasketaan?

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Oh my Lord, voi niitä Thunbergin neropatteja!? On kyllä täysin järkeenkäyvää tuo antifanisteys, koska tavalliset vanhemmat eivät onnistu pilaamaan lapsensa elämää tuolla tavoin.

NYC tuhopolttajista paljastuu taas mielenkiintoisia henkilöitä maskien alta. Eka nuo valkoiset antifasiskot ja nyt lakitutkinnon suorittanut ilmeisesti pariskunta. Kun poliisit olivat suojelemassa sivullisia, etsimässä rikollisia, suorittamassa poliisitehtäviä, niin Amerikan rasistisesti syrjimä pariskunta oli päättänyt luikkia selustaan ja suorittaa tuhotyönsä poliisiaseman pihalla, missä he tuhosivat ainakin yhden poliisiauton polttopullolla, joka oli tehty bud light -pullosta, bensasta ja rätistä. Toinen näistä huono-osaisista ja rasistien syrjimistä on Princeton (lakitutkinto New York University)huippuyliopiston kasvatti Colinford Mattis, 32v, joka toimi kuljettajana, kun taas itse polttoräjähteen linkoajana toimi tasa-arvoisesti samanlainen sorrettu vähemmistön edustaja Urooj Rahman, 31v, jolla on jo nimensä perusteella oikein hyvät geenit räjähdysmäiseen käytökseen ja yleiseen tuhoamiseen.
Jälkimmäistä on kuvailtu "enkeliksi" tai asuintalon edustaja sanoo näin dailynewsin mukaan (lehti siis newyorkin hyysari/hs)
Rasistisen järjestelmän tuote:
Rasistisen järjestelmän tuote:
Colinford Mattis, lakimies.jpg (31.96 KiB) Katsottu 18593 kertaa
Lakihenkilö Urooj Rahman, 31, valmistautumassa työtehtäväänsä.jpg
Lakihenkilö Urooj Rahman, 31, valmistautumassa työtehtäväänsä.jpg (30.92 KiB) Katsottu 18593 kertaa
Nyt heillä on sitten hetki aikaa miettiä josko olisi kannattanut jäädä kotiin hörppimään bud lightia ja jättää se lighterkin kotiin, kun peliin puuttui liittovaltio, joka ei anna näitä anteeksi kuten de Blasion NYC:llä on ollut pahana tapana. Onneksi heiltä ei lopu heti tekeminen ja kunhan omat jutut on saatu käsiteltyä, niin voivat alkaa auttamaan muiden vankien valitusten tehtailussa ja sieltä ei avustettavat syyttömät rotuihmiset ihan heti lopukaan. Oletan, että ovat sen laatuisia "parempia ihmisiä", etteivät valkoisia vankeja auta, mutta tämähän ei ole tietysti rasismia, niin meille kerrotaan! Näin se rasistinen yhteiskunta järjestää mieluisaa tekemistä intohimoihmisilleen.
https://nypost.com/2020/05/30/molotov-c ... -brooklyn/ (iskusta tuoreeltaan)
https://nypost.com/2020/05/31/accused-m ... ed-lawyer/ (isku, tekijät, hämmästelyä)
https://www.nydailynews.com/new-york/ny ... story.html (isku, tekijät, työstä tuntevien kommenttia - ny daily news on enemmänkin suvakkijulkaisu, joten heille on suurta tuskaa kertoa näistä ja siksi maalailevat "enkeliä" yms.)
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin