BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

nipsunapsu kirjoitti: Pe Loka 07, 2022 7:36 am
holmesin haamu kirjoitti: To Loka 06, 2022 8:15 pm ...
ADL on hyvin erikoinen puolueellinen järjestö, jonka täysin käsittämättömistä feikkitilastoista uutisoidaan jatkuvasti. Kyseessä on tälläinen extremismirikollisuudesta tilastoja pitävä vaikutusvaltainen taho, jonka ainoa tehtävä on julkaista kusetustilastoja liittyen "Äärioikeistoon". Samalla kaikki muut mm. äärivasemmistoon liittyviä rikoksia ei käytännössä ole ja ääri-islamistit esitellään myös marginaaliasemassa.
Kanye West kohautti asullaan: Paidassa rasistinen teksti


Yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö ADL määrittelee verkkosivuillaan sloganin ajavan valkoisten ylivaltaa. Tunnus nousi julkisuuteen vuonna 2015 rasistisena vastalauseena Black Lives Matters -liikkeelle, joka vastusti afroamerikkalaisten kokemaa poliisiväkivaltaa.
....
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... bf0dedd0fd
Parasta antia uutisissa oli myös Kanye Westin mustuuden kyseenalaistaminen, koska hän piti vääränlaista paitaa :lol:
...
Joo, tästä ADL:stä oli jo pari vuotta sitten tässä ketjussa puhetta...
John Kimble kirjoitti: Su Loka 18, 2020 9:16 pm
nipsunapsu kirjoitti: Su Loka 18, 2020 4:21 pmADL:n "erikoisosaamisia" ovat mm. täysin päin helvettiä yhdistää rikoksentekijät "äärioikeistoon" (ja luultavasti eritoten siihen "valkoiseen ylivaltaan" :lol: natsit saatana...), alla esimerkkiä yleisesti:


https://thenewamerican.com/faking-hate- ... st-threat/
Mielenkiintoista. Äärioikeiston väkivalta onkin siis tilastoissa mustan ylivallan kannattajien tekemää väkivaltaa. Muslimien väkivalta lukeutunee siten myös äärioikeistolaiseksi väkivallaksi.
Yksi tämän päivän huolestuttavia uutisia tuohon liittyen on, että ADL ja PayPal on pistänyt hynttyyt yhteen ja estää toiminnan "vihapuheen" perusteella (tai mikä helvetti nyt heidän määritelmä vihapuheesta onkaan) erinnäisiltä tahoilta. Ensimmäisten joukossa oli 'Gays against Groomers' - yhteisö, joka on vastaan tuota lgbtqia+ lapsiin kohdistuvaa tuputusta :roll:
Paypal, Venmo Ban Gays Against Groomers, the Anti-Trans Hate Group
https://www.advocate.com/business/2022/ ... hate-group
muuutta, taitaa olla eri ketjuun nuo jutut...jonkinasteinen virstanpylväs mitä se sosiaalinen pisteytys mahdollistaa tulevaisuudessa.
ADL sopii ihan hyvin tähän ketjuun, koska se on merkittävä taho pimittämään ja väärentämään näitä rikoksia ja rikossarjoja.
Toki ei tuo ole millään tavalla luotettava taho millään mittareilla mitattuna, mutta valtamedia uutisoi usein ADLn feikkitilastoja.
PayPalin yhteistyön kertominen hyvä nostaa esiin.
Avatar
acp
Christopher Lorenzo
Viestit: 1514
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja acp »

https://www.tmz.com/2022/10/07/sharon-o ... oney-back/
Sharon Osbourne doesn't totally understand the controversy with Kanye West and his "White Lives Matter" shirt ... but she agrees with his view on BLM being a "scam."
Ozzy's wife says the couple gave $900,000 to BLM -- presumably in 2020 -- and told us she would like her money back
Lainaus videolta:
“I don’t understand why white lives don’t matter”
Avatar
nipsunapsu
Axel Foley
Viestit: 2001
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

holmesin haamu kirjoitti: Pe Loka 07, 2022 4:06 pm
nipsunapsu kirjoitti: Pe Loka 07, 2022 7:36 am
holmesin haamu kirjoitti: To Loka 06, 2022 8:15 pm ...
ADL on hyvin erikoinen puolueellinen järjestö..
...
Yksi tämän päivän huolestuttavia uutisia tuohon liittyen on, että ADL ja PayPal on pistänyt hynttyyt yhteen ja estää toiminnan "vihapuheen" perusteella (tai mikä helvetti nyt heidän määritelmä vihapuheesta onkaan) erinnäisiltä tahoilta. Ensimmäisten joukossa oli 'Gays against Groomers' - yhteisö, joka on vastaan tuota lgbtqia+ lapsiin kohdistuvaa tuputusta :roll:
Paypal, Venmo Ban Gays Against Groomers, the Anti-Trans Hate Group
https://www.advocate.com/business/2022/ ... hate-group
muuutta, taitaa olla eri ketjuun nuo jutut...jonkinasteinen virstanpylväs mitä se sosiaalinen pisteytys mahdollistaa tulevaisuudessa.
ADL sopii ihan hyvin tähän ketjuun, koska se on merkittävä taho pimittämään ja väärentämään näitä rikoksia ja rikossarjoja.
Toki ei tuo ole millään tavalla luotettava taho millään mittareilla mitattuna, mutta valtamedia uutisoi usein ADLn feikkitilastoja.
PayPalin yhteistyön kertominen hyvä nostaa esiin.
Sen verran vielä lisää tuohon, että mitä ilmeisemmin PayPal voi nykyään sitten myös ryöstää $2500 tililtä, mikäli tilinomistaja syyllistyy "misinformaation" levittämiseen.
New PayPal Policy Lets Company Pull $2,500 From Users’ Accounts If They Promote ‘Misinformation’
https://www.dailywire.com/news/new-payp ... nformation
Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Alabama, US: Mustiin kohdistunut rasistinen uhkausviesti paljastui "oman pojan" huijaukseksi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Myös Suomen jälkeen maailman toiseksi rasistisimmassa maassa Yhdysvalloissa näyttää olevan pula oikeista rasistisista teoista, kun teot paljastuvat lähes aina joko katkerien ja vihaisten ihmisten tekemiksi (esim. tapaus Jussie Smollett) tai liittovaltion poliisin käsittämättömiksi ylireagoinneiksi poliittisen paineen alla (tapaus Bubba Wallacen hirttoköysi).

Alabaman osavaltiossa järjestettäville messuille jouduttiin varautumaan mm. ylimääräisellä poliisipartioinnilla, koska valkoisen ylivallan nimissä oli lähetty rasistinen uhkausviesti, missä uhattiin "tappaa jokainen negridi, joka kohdataan". Alla linkki uutiseen, missä viestistä ja siihen reagoimisesta kerrotaan:
https://www.al.com/news/montgomery/2022 ... -fair.html

Poliisi toimi järkevästi, kun ei julkaissut viestiä symboliikkoineen, koska päättelivät tekijän halunneen huomiota mihin poliisi ei halunnut osallistua. Viestiä oli tehostettu mm. etelävaltioiden sotalipulla, mitä pidetään nykyään kamalana ja yhdistetään mm. Klaaniin.

Poliisi aloitti tutkinnan terroristisena uhkauksena, sillä kohteita oli useita satunnaisia ihmisiä, julkisella paikalla ja teolla olisi rasistinen sekä mahdollisesti poliittinen motiivi. Epäillyksi tekijäksi paljastui pahan valkoisen rasistin sijaan 18-vuotias musta mies, Pharrell Tayshawn Smith, joka otettiin kiinni toisaalla tästä irrallisesta vakavasta rikoksesta eli murhan yrityksestä ja siihen liittyvistä ampuma-aserikoksista ja kun asiat ovat selvillä toisaalla, hänet luovutetaan uhkausviestiä tutkivan poliisilaitoksen haltuun, joka tulee pidättämään Smithin terroristisesta uhkauksesta epäiltynä.

Alla uutinen aiheesta (linkki vaatii US ip-osoitteen, siksi kopioitu kuvakaappauksin kokonaisuudessaan):
Pharrell Tayshawn Smith 18v otettiin kiinni toisaalla eri rikoksiin liittyen.jpg
Pharrell Tayshawn Smith 18v otettiin kiinni toisaalla eri rikoksiin liittyen.jpg (84.6 KiB) Katsottu 2790 kertaa
Mies otettiin kiinni toisella seudulla murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksista, vaaran aihettamisesta, jne:
MIesta syytetaan jo murhan yrityksesta ja ampuma-aserikoksista muualla, rasistista viestihuijausta  tutkitaan terroristisena uhkauksena.jpg
MIesta syytetaan jo murhan yrityksesta ja ampuma-aserikoksista muualla, rasistista viestihuijausta tutkitaan terroristisena uhkauksena.jpg (50.8 KiB) Katsottu 2790 kertaa
https://www.wrbl.com/news/east-alabama- ... ource=t.co

Mikäli tuomari ei satu olemaan politbyroon jäsen, eikä vastaavaa löydy tutkivan poliisilaitoksen johtajistakaan, niin Pharrellia uhkaa pitkät tuomiot murhan yrityksestä minkä lisäksi erillinen terroristinen uhkaus.

Terroristinen uhkaus USA:n Alabamassa voisi kuvitella johtavan ankaraankin tuomioon läpimennessään, mutta Alabamassa tämä on "Class C"-tason rikos, mistä täytyy määrätä vähintään 2 vuotta vankeutta (max. 20) , mutta käytöksellä pääsee ulos suoritettuaan kolmasosan annetusta tuomiosta, jos ehdonalaislautakunta on samaa mieltä.

Viime vuosina Yhdysvalloissa on ollut erittäin kova paine päästää vaarallisiakin rikollisia ulos jopa ennen aikojaan, joten tämäkään tekijä tuskin tulee lusimaan vuosikausia, vaikka vaikuttaa siltä että on vasta "uransa" alkutaipaleella ja varsinaiset "saavutukset" ovat vielä tekemättä. Tietysti voi miettiä, että onko ehtinyt tehdä jo todella vakavia rikoksia, kun jäi lyhyen ajan sisällä kiinni kahdesta melko ikävästä teosta, joissa ei onneksi uhreja tullut.

Rasistiset huijaukset paitsi lietsovat kahtiajakoa ja lisäävät jännitteitä joidenkin (kuten VP Harris, monet muut rasismilla ratsastavat poliitikot ja valtamedia) uskoessa näihin kritiikittä, mutta johtavat toisaalta tilanteeseen, missä oikeat rasistiset rikokset voivat jäädä näiden varjoon. Ei ainakaan purematta voi niellä kuullessaan jotain tapahtuneen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomessa mainetta on niittänyt erään kansanedustajan tarinankerronta, mutta erityisesti tapaus Abdirahim Hussein "Husu "Mohammed, jolle on milloin lähetetty hirttoköysiä uhkausviesteineen postissa, milloin mitäkin. Yhdistävänä tekijänä Abdi Hussein Mohammediin "kohdistuneissa teoissa" on se, että niitä ei näyttäisi yleensä ole edes tapahtuneen tai sitten hän on tehnyt uhkaukset itse.

Siitä on johdettu uusi sana suomalaiseen käyttökieleen eli "teki husut" tai verbi "husuttaa" (kun vedättää rasistisella rikoksella huomiota ilman totuusperää).
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jotta ei ala liikaa sattumaan päähän rasistiset vedätykset ja vihanlietsonta, niin pieni kevennys loppuun. Ketjun epäillyn tekijän erikoisesta nimestä Pharrel (Farrell) Tayshawn tuli mieleen tämä tositarina nimeen Stephen (Steven) liittyen, mistä joku keksi hauskan meemiversion:
PHTEVEN.jpg
PHTEVEN.jpg (75.16 KiB) Katsottu 2790 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Matti Ja Maija
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am

Re: Alabama, US: Mustiin kohdistunut rasistinen uhkausviesti paljastui "oman pojan" huijaukseksi

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Alabamalaisesta katuojasta oli löytynyt todella kuolleen neekerin ruumis. Siinä oli 28 luodin reikää ja 74 puukon iskua. Paikalle tuli sheriffi. Hän tutki tilannetta ja sanoi: - pahin näkemäni itsemurha.
Slava Ukraini! <3
Masteri
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: To Syys 12, 2019 8:12 pm

Re: Alabama, US: Mustiin kohdistunut rasistinen uhkausviesti paljastui "oman pojan" huijaukseksi

Viesti Kirjoittaja Masteri »

Näyttää siltä, että rasismista vouhkaavat itse tekevät tekoja prosoimismielessä, joita he uhrautumisen toivossa toivoisivat valkoisten (maailman mittakaavassa pieni vähemmistö) kohdistavan heihin itseensä. Voisi joskus tutkia valkoisia tummempien toisiinsa kohdistamaa rasismia. Se taitaa olla paljon suurempaa kuin valkoisten harjoittama.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.zerohedge.com/political/bla ... ade-attack
Black Supremacist Guilty In Deadly Christmas Parade Attack

Elinkautinen paukahti kusipäälle

Kuva
Kuva



Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Kanye West sanoo faktoja ja suomalaisen valtamedian woketoimittajien ja toimitusten mielestä ne ovat "möläytyksiä", joita ei saisi sanoa.

Kanye Westin möläytykset George Floydin kuolemasta suututtavat – 250 miljoonan dollarin korvausvaatimus 8-vuotiaalta


Miljardööriräppäri Ye, aikaisemmalta nimeltään Kanye West, väittää George Floydin kuolleen fentanyylin yliannostukseen.

Nimensä laillisesti muotoon Ye muuttanut miljardööriräppäri väitti Drink Champs -podcast-sarjassa, että George Floyd olisi kuollut fentanyylin yliannostukseen eikä poliisiväkivallan seurauksena.

Nyt Floydin tyttären äiti on haastanut tähden oikeuteen 250 miljoonan dollarin edestä.

Asiasta kertoo The Guardian -lehti.

Black Lives Matter -liike sai vuonna 2018 laajan kansainvälisen huomion George Floydin murhan jälkeen.

Murhasta tuomittu poliisi Derek Chauvin painoi polvellaan Floydia maata vasten, kunnes uhri tukehtui hengiltä.
....
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... c760426fc0
Fentanyylin yliannostus on merkittävimpiä tai merkittävin huumekuolemien aiheuttajia myös Suomessa.
Valtamedia pyrki kaikin tavoin pimittämään George Floydin fentanyylin hengenvaarallisen yliannostuksen. Eikä siitä ole edelleenkään puhuttu oikein mitään.

Tätä voisi kai verrata siihen, jos kolarin yhden osapuolen parin promillen humala pimitettäisiin valtamedian toimesta ja kuskin jouduttua onnettomuuteen poliisin takia, niin hänestä maalattaisiin uhri.

Floydilla oli fentanyylin yliannostukseen lisäksi korona, jonka takia valtamedia ajoi pakkorokotteita ja lockdowneja.

Valtamediassa niin maailmalla kuin varsinkin Suomessa esitettiin tapaus kuin George Floyd joutui pidätetyksi ja hetimiten poliisi heitti hänet maahan ja kuristi hengiltä Floydin valitellessa hengitysvaikeuksia maassa. Valtamediassa näytettiin pari leikattua parin minuutin videota väitteen tueksi, vaikka videomateriaalia oli tarjolla kymmeniä minuutteja koko tilanteesta.

Se mitä ei näytetty uutisissa, niin Floyd pidätettiin hieman sekavana auton ratista ja hänet kävellytettiin kauemmas poliisiautoon. Matkan aikana Floyd valitti hengitysvaikeuksiaan kuuluisaa "I cant breathe", no vaikeaa on kai hengittää jos on niin hengenvaarallisesta tilassa. Lopulta hänet yritettiin saada poliisiautoon, mutta kaikin voimin taisteli vastaan ja lopulta kaatui maahan, jonka jälkeen poliittisen murhatuomion saanut poliisi laittoi polven Floydin pään päälle. Polviasento näytti itsessään vaaralliselta, mutta samaa asentoa on nähty myös muissakin kuvissa amerikkalaisten poliisien toimesta.

Toki hauska juttu uutisessa on sekin, että Kanye West tuki parilla miljoonalla ja rahastolla George Floydin lähipiiriä, mutta sieltä vaaditaan nyt vielä enemmän.

Floyd ei olisi elänyt todennäköisesti yhtäkään päivää enemmän ilman poliisin polven alle joutumista, mutta maailmanlaajuisena marttyyrina ja rahasampona häntä ei olisi voitu käyttää ilman valkoisen poliisin polven alle joutumista.

Valtamediassa on oltu kovasti "huolissaan" fentanyylin yliannostuksen omanneen George Floydin kohtelusta, mutta yhtään ei oltu huolissaan näiden BLM-aktivistien mm. mustien teinien murhista, muista murhista ja valtavista muista väkivaltaisuuksista, jotka pimitettiin isolta yleisöltä kaikin tavoin.

Yhtäkään uutista ei löydä suomalaisista valtamedioissa, joissa olisi kritisoitu näitä asioita yhtään, vaikka tässäkin keskustelufoorumin ketjussa on käyty asioita hyvin läpi vuosien aikana.

Kiinnitin aikoinaan huomiota siihen miksi kaikki valtamedian esiin ostamat BLM-marttyyrit olivat joitakin huumehörhöjä ja väkivaltahihhuleita (tosin näistäkin kun ei kerrottu tarkemmin taustoja ja faktoja niin iso kuva jäi ymmärtämättä isolta yleisöltä), niin syy oli yksinkertainen eli sopivien marttyyriuhrien määrä oli niin vähäinen Usassa, että piti käyttää niitä joita oli tarjolla.

Usassa aseettomia mustia joutuu poliisiväkivallan uhriksi todella vähäinen määrä, lukema lasketaan yksittäisessä kymmenessä henkilössä. Puhutaan ihan marginaalisista tapauksista ja näidenkin kohdalla poliisi voi olla monesti musta. Propagandaan kelpaa vain musta aseeton nainen tai mies ja valkoinen poliisi.

Floydin tapaus on esimerkki valtavan propagandakoneiston toiminnasta, jossa huomio pyritään faktoja pimittämällä ja tietoisella valehtelevalla uutisoinnilla siirtämään sopivaan poliittiseen agendaan ihmishenkien kustannuksella.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Tuostakin 250 miljoonan kanteesta näkee, että blm on vain ja ainoastaan rahastus- ja rikastumiskeino kuten se on ollut perustajilleenkin. Paskat välittävät "mustista elämistä" kuten vaikkapa Chicagon tai St. Louisin joka päiväisistä kuolonuhreista. Yen kannattaisi muuttaa äkkiä johonkin maahan joka ei luovuta jenkkeihin, kuten vaikka Ranskaan ja siirtää rahansa ja omaisuutensa jonnekin muualle.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Väkivaltarikollisuuden räjähdysmäinen yhtä-äkkinen lisäys tai ei niin yhtäkkinen, tai suurin osa muistaa vuoden 2020 kesän, kun oli näitä BLM mielenosoituksia. Suurin osa niistä oli rauhallisia, mutta myös 633 mellakkaa, joissa 25 tapettiin, yli 2 miljardin dollarin aineelliset vahingot. Ja joka paikassa, jossa näitä mielenosoituksia järjestettiin, niin väkivalta, rikollisuus järjestelmällisesti nousi.





Usan politiikan tutkija sanoo sellaisia faktoja, joita yksikään suomalainen valtamedia ei ole käsitellyt yhdessäkään uutisessa.
Kuolinluvut ovat pahasti laskettu alakanttiin BLMn mielenosoituksissa, koska niihin on laitettu lähinnä vain pakolliset tapaukset. Siellä oli kuitenkin monia BLMn mielenosoittajien tiesulkuja, joissa ammuttiin väkeä ja samoin laajoissa väkivaltaisuuksissa ja rikollisuudessa tuli uhreja, mutta näitä ei tietenkään laskettu "virallisiin tilastoihin".
Tässä yhteydessä puhutaan lähinnä noista alakanttiin lasketuista virallisista tiedoista, mutta siitä huolimatta nekin antavat hyvän kuvan tapahtumista.

Ilman tätä murhainfon aihetta käsittelevää ketjua, niin tuskin suomalaiset edes tietäisivät kenenkään kuolleen valtamedian ja Suomen ykköspoliitikkojen mm. Sanna Marinin ja Maria Ohisalon kannattamissa äärimmäisen väkivaltaisissa mielenosoituksissa, jotka myös Suomessa johtivat pariin hyökkäykseen poliiseja kohtaan.

Pidän aika härskinä miten suomalainen valtamedia on koko parin vuoden ja edelleen ylistänyt tälläistä toimintaa ja kehuu sitä vähän väliä uutisoinnissaan. Yhtäkään kriittistä uutista ei löydy.
dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Tuli mieleen että mitähän alkuperäiset amerikkalaiset eli intiaanit nyt ajattelevat kun neekerit saa kaiken huomion ja heistä ei puhu kukaan.
Mahtaa Seisovaa Jänistä vituttaa kun heidän maahan se alunperin oli.
Missä on ILM, indians lifes matter.
Allahia ei ole olemassa.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Markku Ruotsilan esiin tuoma väkivallan kasvuilmiö Usassa on ollut omanlainen salaliittoteoria, koska virallisesti siitä ei ole haluttu puhua mitään.

Se on ollut myös suoraan valtamedian ja Usan demokraattijohdon ja agendan ajajien poliittista käsialaa.

Tilanne on absurdi, kun Trumpin kohdalla riittää isoihin otsikoihin mikä tahansa ylitulkinta keksitystä vihapuheesta eli ei edes todellinen väkivallanteko, mutta toisissa yhteyksissä lukuisat murhat ohitetaan olankohautuksella "Täällä ei ole mitään nähtävää" - tyylillä.

Rikollisten glorifiointi äärivasemmiston ideologiassa näkyy myös Hollywoodin viihteessä. Lähinnä rikollisten katsotaan vastustavan vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä, jota vihataan yli kaiken aatteellisesti, koska poliisien katsotaan edustavan fasistihallintoa.

Yllättävän moni poliisi on mennyt tähän samaan aatteelliseen hulluuteen mukaan eli ironisesti he vastustavat omaa toimintaansa ja pyrkivät miellyttämään huligaaniporukkaa. Suomessakin Helsingin poliisi osallistui tukemaan BLM-mielenosoituksia kylttien kanssa, vaikka yksi liikkeen toimintamalli on ollut tappaa poliiseja ja vähentää poliisien määrää ja rahoitusta. Usassa tämä on tehnyt alueista turvattomampia.
Tuskin kaikki poliisit tuollaista toimintaa tukevat, mutta eipä ole näkynyt ollenkaan myöskään vastustusta.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

dippainssi kirjoitti: Ma Marras 07, 2022 6:31 pm Tuli mieleen että mitähän alkuperäiset amerikkalaiset eli intiaanit nyt ajattelevat kun neekerit saa kaiken huomion ja heistä ei puhu kukaan.
Mahtaa Seisovaa Jänistä vituttaa kun heidän maahan se alunperin oli.
Missä on ILM, indians lifes matter.
Siellä oli tälläinen "Pocahontas" episodi, kun yksi Usan demokraattien edustaja yritti esiintyä intiaanitaustaisena ja todellista taustaa ei löytynyt.
Suomessa sama ilmiö on näkynyt siinä miten, jotkut täysin kaupunkilaiset usein vihreisiin kytkeytyvät tahot esiintyvät saamelaisina.
Intiaanien tilanne on ollut tietääkseni aika huono eli vain hyvin pieni osa on sopeutunut nykyaikaiseen amerikkalaiseen elämäntyyliin.
Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2235
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

holmesin haamu kirjoitti: Ti Marras 08, 2022 1:51 am
Suomessa sama ilmiö on näkynyt siinä miten, jotkut täysin kaupunkilaiset usein vihreisiin kytkeytyvät tahot esiintyvät saamelaisina.
Intiaanien tilanne on ollut tietääkseni aika huono eli vain hyvin pieni osa on sopeutunut nykyaikaiseen amerikkalaiseen elämäntyyliin.
Tällaisessa ilmentyy hyvin vallalla oleva kulttuurimarxismi missä pudokkaiksi itsensä kokevat tai vain rotunsa taikka seksuaalisuutensa vuoksi uhriutuu ja tahtovat pönkittää vähemmistö asemaa hyödykseen vaikka oikea ja todellinen yksilön tasa-arvo on olemassa.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Hauska juttu liittyen "poliisiväkivaltaan Usassa" on siinä, että se on ollut oikeiden tilastojen perusteella todella vähäistä keskimäärin Usassa. Koko Usassa saattoi olla esimerkiksi n. 9-20- "aseettoman mustan" ampumistapausta vuodessa ja julkisuudessa esiteltyihin tapauksiin liittyi isoja epäselvyyksiä faktojen kohdalla.

Lukemalle antaa jotain taustaa sellainen tieto, että pelkästään yhdellä alueella Chicagossa nämä mustien katujengit ovat murhanneet vuosittain useita kymmeniä lapsia pelkästään vuodessa ampumisissa.

Varsinkin BLMn kohdalla kaikkiin julkisuudessa esiteltyihin tapauksiin liittyi asioita, joita ei käsitelty valtamediassa. Usein tekijöiden rikostausta, huumeiden käyttö, väkivaltaisuudet, aseiden käyttö, yksityiskohtaiset faktat tapauksista jne. olivat täysin irrallisia todellisuudesta eli tietoisesti faktat jätettiin mainitsematta agendan ajamisen nimissä.

BLM-terroristiliike tappoi kannattajineen myös useita mustia mm. lapsia eritason tiesuluissa ja kohdisti väkivaltaa keihin tahansa kaduntallaajiin tunnetuimpana esimerkkinä poliiseja murhattiin ja autoilijoita ryöstettiin ja pahoinpideltiin liikkuvista autoista ja oli laajoja tuhopolttoja, myös ihmisten mm. kodittomien päälle heitettiin polttopulloja. Näistä tapauksista ei vain uutisoitu yhtikäs mitään, vaikka somessa liikkui niistä videomateriaalia.

George Floydin tilanne nousi taas esiin Suomen turvallisuuspalvelu/vartijoiden kohussa ja näitä asioita on verrattu tässäkin Iltalehden jutussa, mutta on tietysti hyvä muistuttaa niistä oikeista faktoista, joita ei ole käsitelty yhdessäkään Iltalehden ja valtamedian jutussa.
Itselleni on jäänyt hyvin myös mieleen miten Iltalehti kertoi eräästä BLMn ja Antifan tekemästä laittomasta tiesulusta "Rakkauden kesänä" ja samaan aikaan paikan päällä tuli ruumiita.
Yhdysvaltain poliisin käytöstä on ihmetelty vuosia. Viimeksi poliisiväkivalta oli isosti tapetilla vuoden 2020 laajoissa BLM-mielenosoituksissa. Hyvin samaan tapaan vartijoiden perusteetonta väkivaltaa on Suomessa ihmetelty vuosia. Kyseessä ole millään muotoa uusi ilmiö, vaikka viime viikkojen tapaukset ovat tuoneet aiheen jälleen pinnalle. Iltalehteen onkin otettu Ison Omenan järkyttävien tapahtumien jälkeen yhteyttä ja haluttu kertoa muista vartijoiden väkivaltaisuuksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/afab ... d7e7e8c236
Valtamediassa unohdetaan mainita miten siinä missä poliisin väkivaltaisuudet olivat Usassa oikeasti hyvin harvinainen ilmiö, niin noiden tapahtumien ja BLM-terroristiliikkeen lietsonta johtivat useiden kymmenien ihmisten tappoihin ja murhiin, lukema taisi olla virallisesti yli 30, joissa mukana paljon poliiseja.
Tästä alkoi myös raju väkivallan määrä, kun poliiseja vähennettiin agendan nimissä, rikollisten toimintaa lietsottiin äärimmilleen, hälytysajoneuvojen liikkumista estettiin. Tämä ilmiö on jatkunut näin myöhemmin laajana ja siitä on kertonut myös Usan asioihin erikoistunut dosentti Markku Ruotsila.
Liitteet
Valtamedia aivopesee ihmisiä terroristiliikkeellä
Valtamedia aivopesee ihmisiä terroristiliikkeellä
e9338998b7e7eb18f93ad7c73d82b9f987dbcbabd2428f136191237211739101.jpg (46.55 KiB) Katsottu 1896 kertaa
Vastaa Viestiin