Jämsä: PS:n vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - hovioikeudesta 6 vuotta, KKO vapautti

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Kyrsi
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Elo 13, 2020 8:36 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Kyrsi »

Entäpä jos onkin niin että todellakin terveiset ja materiaali tuli sieltä mistä tuojat sen kertoivat olevan, ja homma on mennyt ihan suunnitelman mukaan koska...

Kaverit ovat osanneet tulla oikealle ovelle mutta tilaajan evästeeksi antama, tai Googlella löytynyt mediakuva poikkeaa hieman tämän hetken tilanteesta, ja varmistuakseen ettei väärä mies saa juurihoitoa, kaverit pyysivät todistamaan henkilöllisyytensä.

Uhri ehkä tunnisti kaverit tai ryhmän jonka jäseniä he olivat, ja siksi sepitti ensin tarinan matuporukasta, ja korjasi asian myöhemmin ettei sittenkään väärä taho saisi hänen puheittensa perusteella pataan tai sitten tuntomerkit saattoivat osua oikeaankin, mutta ei maturyhmään.
Jos tarkoitus olisi ollut päästää kaveri päiviltä olisi se onnistunut. Mutta mitäpä sillä kuolleella kaverilla tekee, varsinkin jos siltä pitää vielä jotain saada.

Tuo 1400 euroa on jänis. Olkoonkin kaverin kk.palkka mutta sillä ei ole merkitystä, ellei se puutu jostain kassasta tällä kertaa ja ilman kuittia ja olisi syy tapahtumiin.

Ensireaktio jossa Halla-Aho toteaa teon olevan suunattu puoluetta vastaan on myös kohtuu hämmentävä. Kenellekkään tai ainakaan itselleni ei kyseinen skenaario tulisi ensimmäisenä mieleen, olkoonkin tekijä kuinka kaupunginvaltuutettu hyvänsä. Ja hetiperään perutaan tämä kun selviää että asiaa tutkitaankin siltä kantilta. Ja murhan yrityksenä koska se ei vanhene kuten normi illan istujaisten jäsenten väliset, jossa alkuillasta vaihdetaan mielipiteitä, loppuillasta parit läpsyt ja aamuyön tunteina laukaukset tai muut iskut.

Myös kommentit ettei asiaa uutisoida, vaikutti etukäteen suunnitelluilta, kaikki kanavat suolti tätä uutista koko ajan ja isolla fontilla, paitsi Suomen uutiset.

Lopuksi kun uhri on Puolueen toimesta haettu ns.parempaan turvaan, otettu puhelin pois ja nyt lienee defebrinki käynnissä eli muistellaan tapahtumia, hoidetaan haavoja ja kerrataan kerta toisen jälkeen että miten se asia nyt menikään, välillä otetaan hieman mustikkasoppaa ja muistellaan lisää, niin saadaan ne muistikuvat viritettyä oikean suuntaisiksi.

Tähän vielä lisäksi tuo EU:n koronapaketti josta koko Oppositio kiehuu kuin viimeistä päivää. Toinen jänis. Sillä koitetaan hetkeksi saada lehdistölle muuta kirjoitettavaa kuin Puolueen sisäiset epäselvyydet.

Poliisia kun pidetään ns.valkoisten leirissä vassareina, niin voinee tarkistaa ihan vaalien alla oman kaupan pihalta kuinka monta poliisia on vassareitten listoilla versus ns.valkoisten, eli sinikeltaisten listoilla.
Ja tässä lienee syy miksi Krp.otti jutun pois paikallispolliiseilta...
Tekijät lienevät tiedossa tai ihme on jos eivät ole. Siitä ei vaan ole mitään hyötyä jos pari juoksupoikaa otetaan pahnoille, ja jätetään itse suunnittelijataho vapaaksi.

Se että tutkinnan johtajaa on vaihdettu jo useaan otteeseen voisi viitata siihen että sillä koitetaan varmistua ettei ko.hemmoilla ole mitään poliittisia kytköksiä tutkittaviin tahoihin.

Tietäen puolueen nokkamiehen etniset arvot, suhteen alkoholiin, ja ongelmanratkaisutapojen monipuolisuuden. Ja Lisäksi kun kannatusluvut ovat olleet hyvässä vauhdissa alaspäin, niin miksi ei hieman palauttaisi ruotuun sakkia joka tanssii paskaisilla varpailla kaikkien niiden arvojen päällä jotka ovat puolueen nostaneet hetkellisesti suurimmaksi puolueeksi, tai ainakin lähelle sitä...

Tai sitten ilta vaan vierähti hyvässä seurassa pitkäksi, ja aamulla se seura ei enää ollutkaan miellyttävää..

Schumi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Su Tammi 26, 2014 4:21 am

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Schumi »

Samana päivänä kun tämä keissi tapahtui, alkoi pyörimään tv:ssä Perussuomalaisten kuntavaalimainos. Sattumaahan se oli, mutta ei siitä ainakaan haittaa persuille ollut, että ensimmäisen päivän lukijat olivat siinä uskossa, että kyseessä oli maahanmuuttajien, tummaihoisten suorittama poliittinen hyökkäys. Arabinnäköiset.
Tiedemiehillä on aina silmälasit ja huumekauppias panee aina kun se ratsataan

B€st
Olivia Benson
Viestit: 718
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 9:58 am

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja B€st »

meitzi kirjoitti:
To Elo 13, 2020 11:22 pm
Marokon Kauhu kirjoitti:
To Elo 13, 2020 11:11 pm
Tätä kuvaa kun katsoo, niin mielestäni alkaa näyttää yhä selvemmältä (pun intended Katajan tapauksessa), että pataan on tullut ihan lähisuhdeväkivallan seurauksena.
Tuolla jossain aiemmin on tullut harvinaisen selväksi, että toinen osapuoli ei ole ollut ihan lähellä.
Eli kätevästi alibi? Eikö tuo ole klassinen tapaus mahdollisesta tilaustyöstä.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Marokon Kauhu kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 9:42 am
Jätän vielä 9% mahdollisuuden antifoille ja 1% kuunatseille.
90% tod.näk sai ihan kotioloissa daijuun, ulkopuolisten auttamatta.
Mies asuu yksin. Eli siis mielestäsi tämä on selkeä itsemurhan yritys? Venäjällä noita tapahtuu paljon, joten mikseipä Suomessakin. Sarjahukuttajan uhritkin täällä kuolivat tapaturmaisesti kunnes uhreja oli vaan liikaa, jolloin tutkittiin.

Uhri asuu kerrostalossa. Naapurit eivät muka olisi kuulleet ennen tapahtumaa kovaäänistä riitelyä, joka eskalloitui väkivallaksi, jos kyseessä olisi ollut uhrin läheinen tekijä?

Mikään esilletulleesta ei puolla, etteikö uhrin kertomus pitäisi paikkaansa. Kuitenkin poliittisten intohimojen takia uhri leimataan syylliseksi vailla sitä tukevia faktoja. Tätä epäilen vahvasti tapahtuvan myös poliisin tutkinnassa asian tiimoilta. Polpo tutkii vain rikoksia, joissa uhreina ovat oikeinajattelijat.

Anom
Jane Marple
Viestit: 1048
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Anom »

Kyrsi kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 11:52 am
Poliisia kun pidetään ns.valkoisten leirissä vassareina, niin voinee tarkistaa ihan vaalien alla oman kaupan pihalta kuinka monta poliisia on vassareitten listoilla versus ns.valkoisten, eli sinikeltaisten listoilla.
En muuten puutu oksennukseesi, mutta tuo pisti silmään. Mistä tuommoinen mielikuva tulee päähäsi, että poliisit olisivat vassareita "valkoisten" mielestä?
Toivottavasti pilaan päiväsi paljastamalla että se on aivan toisinpäin. :lol:
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Ai nytkö tämä tapaus on huutoäänestyksellä varmistettu false flag-operaatioksi joka takaa Perussuomalaisten edelleen jatkuvaa kansansuosiota. Aikovat ottaa kuntavaaleissa merkittävän määrän pikkukuntia ja isompiakin.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Anom kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 1:18 pm
Kyrsi kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 11:52 am
Poliisia kun pidetään ns.valkoisten leirissä vassareina, niin voinee tarkistaa ihan vaalien alla oman kaupan pihalta kuinka monta poliisia on vassareitten listoilla versus ns.valkoisten, eli sinikeltaisten listoilla.
En muuten puutu oksennukseesi, mutta tuo pisti silmään. Mistä tuommoinen mielikuva tulee päähäsi, että poliisit olisivat vassareita "valkoisten" mielestä?
Toivottavasti pilaan päiväsi paljastamalla että se on aivan toisinpäin. :lol:
Poliisia saattoi vielä 90-luvun lopulla pitää lähtökohtaisesti rasistisena voimankäytön valtiollisena nyrkkinä. "Kyttä on natsisika" piti usein paikkaansa. Parissakymmenessä vuodessa poliisista on tullut suvakki, sateenkaariväen ja maahanmuuttajien paras kaveri. Manneakaan ei enää sanota tiedotteessa romaniksi vaan pitää etsiä tiedotteista avainsanoja kuten "seurue".
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Anom
Jane Marple
Viestit: 1048
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Anom »

Jack the Ripper kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 1:53 pm
Anom kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 1:18 pm
Kyrsi kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 11:52 am
Poliisia kun pidetään ns.valkoisten leirissä vassareina, niin voinee tarkistaa ihan vaalien alla oman kaupan pihalta kuinka monta poliisia on vassareitten listoilla versus ns.valkoisten, eli sinikeltaisten listoilla.
En muuten puutu oksennukseesi, mutta tuo pisti silmään. Mistä tuommoinen mielikuva tulee päähäsi, että poliisit olisivat vassareita "valkoisten" mielestä?
Toivottavasti pilaan päiväsi paljastamalla että se on aivan toisinpäin. :lol:
Poliisia saattoi vielä 90-luvun lopulla pitää lähtökohtaisesti rasistisena voimankäytön valtiollisena nyrkkinä. "Kyttä on natsisika" piti usein paikkaansa. Parissakymmenessä vuodessa poliisista on tullut suvakki, sateenkaariväen ja maahanmuuttajien paras kaveri. Manneakaan ei enää sanota tiedotteessa romaniksi vaan pitää etsiä tiedotteista avainsanoja kuten "seurue".
Jotkut taposet ja muut munattomat suvakkiämmät ei minun mielikuvaani poliisista muuta. Kyllä se (varsinkin kentällä) edelleen minun näkökulmasta on nuiva ja puolueeton. 8)
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.

Kyrsi
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Elo 13, 2020 8:36 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Kyrsi »

Oksennetaan hieman lisää.

Tekotapa ja aste mihin pisteeseen kaveri on pieksetty kertoo sadistisesta suunnitelmallisuudesta ja ehkä siitä että kiinnijäämistä ei tarvi, tai tekijät uskovat ettei tarvitse pelätä.
Uhri jätetään toisin sanoen lopuksi ikää pelkäämään että tämä voi toistua. Motiiviksi ei riitä minkään työttömienyhdistyksen yli kymmenen vuotta sitten väitetty kassan kavallus. Se olisi peritty jo aiemmin. Takana pitää olla jotain isompaa, jotain jonka takia tekijät, tai toimeksiantaja on valmis ottamaan riskin että menee hieman pitkäksi, tai että joku jää kiinni.

Onko joku vastaanottokeskus niin kova juttu, että sen varjolla kukaan lähtisi pieksemään jotain marginaalipoliitikkoa? Bisnesmiehet osaa tehdä bisnestä jollain muulla ja onko se mamuille juuri se paratiisi että vastaava tulisi edes mieleen?

1400€ käteisenä, jos sitä oli, on summa jolla rilluttelee aikansa, tai se saattaa mennä nopeastikin. Ja jota maksun hetkellä vaille jäänyt taho saattaisi tulla kyselemään.
Se että uhri jätettiin henkiin, voisi kertoa siitä että häneltä ollaan vielä jotain vailla. Jos tekijät olisivat vieneet lompakon ja kortit niin mitäpä niillä olisi tehnyt? Setelitkään ei ole täysin turvallisia, varsinkaan jos ovat isoja. Saattaa jäädä vaihingossa naama kassapojalle mieleen kun maksat kaljalaatikon satasella.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Jack the Ripper kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 1:49 pm
Ai nytkö tämä tapaus on huutoäänestyksellä varmistettu false flag-operaatioksi joka takaa Perussuomalaisten edelleen jatkuvaa kansansuosiota. Aikovat ottaa kuntavaaleissa merkittävän määrän pikkukuntia ja isompiakin.
Kerros tällaiselle munkaltaiselle tyhmälle, että millä mekanismilla false flag-operaatio takaisi persuille yhtikäs mitään nousua tai jatkuvaa suosiota
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Schumi kirjoitti:
Pe Elo 14, 2020 12:05 pm
Samana päivänä kun tämä keissi tapahtui, alkoi pyörimään tv:ssä Perussuomalaisten kuntavaalimainos. Sattumaahan se oli, mutta ei siitä ainakaan haittaa persuille ollut, että ensimmäisen päivän lukijat olivat siinä uskossa, että kyseessä oli maahanmuuttajien, tummaihoisten suorittama poliittinen hyökkäys. Arabinnäköiset.
Sattumaa on varmaan myös, että sekä tämä että Kaivopuiston tappo/murha ovat selvittämättä ja tekijät "tuntemattomia" ja teillä tietämättömillä.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Sinikka kirjoitti:
To Elo 13, 2020 12:03 pm
Uutta tietoa, minulle oli se, että thaimaalainen tyttöystävä on ollut Thaimaassa tapahtuma-aikana ja yhäkin.https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006600571.html
Paitsi ettei. Ei sanottu tapahtuma-ajan olinpaikasta mitään. Onhan tyttis voinut tapahtuma-aikaan olla Suomessa ja vaikka Jämsänkoskella, mutta huomattuaan, että Pekka vetäytyy johonkin piilopaikkaan nuolemaan haavojaan, on lähtenyt kotipuoleen moikkaamaan sukulaisiaan, kun koronarajoituksetkin sopivasti lievenivät.

Pistetääs koko juttu tähän siltä varalta että häviää joskus jonnekin:
Epäillyn murha­yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja on piileskellyt salaisessa paikassa – neljän viikon piilottelu saa riittää

Julkaistu: 13.8. 11:40

Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja aikoo palata julkisesti puoluetoimintaan.

Epäillyn murhayrityksen kohteeksi joutunut jämsäläispoliitikko Pekka Kataja (ps) palaa julkisuuteen ensi lauantaina. Väkivaltaisen iskun jälkeen Kataja on varmuuden vuoksi piileskellyt lähes neljä viikkoa. Nyt käytössä on kolmas piilopaikka.

Pekka Kataja pahoinpideltiin raa´asti 17. heinäkuuta kotiovellaan Jämsässä. Krp tutkii tekoa murhan yrityksenä. Poliisi ei ole saanut epäiltyjä kiinni. Sairaalasta päästyään Kataja vetäytyi maan alle, mutta ensi lauantaina hän aikoo palata julkisuuteen.

– Meinaan aloittaa julkisesti puoluetoimintaa, kiertämistä Keski-Suomessa. Jämsän torilta aloitetaan lauantaina kello 10, Pekka Kataja sanoo.

– Seuraavalla viikolla kierretään ympäri Keski-Suomea. Olen sairauslomalla, mutta eihän se harrastustoimintaa estä. Varsinainen palkkatyö minulla on eduskunnassa, ja sitä minä en voi sairausloman aikana tehdä. Eduskunta on istuntotauolla, joten ei avustajalla kauheita työpaineita olisikaan.

Pekka Kataja on kansanedustaja Jouni Kotiahon (ps) avustaja. Lisäksi hän on perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö sekä pitkäaikainen Jämsän kaupunginvaltuutettu.

Keskusrikospoliisi jatkaa epäillyn murhayrityksen tutkintaa muun muassa kuulustelemalla erinäisiä tahoja.

– Mitään uutta kerrottavaa ei ole, kertoi tapauksen tutkinnanjohtajaksi maanantaina ryhtynyt komisario Jussi Luoto IS:lle alkuviikolla.

– Ketään ei ole otettu kiinni. Tutkinta jatkuu, Luoto sanoo.

Ovatko henkivartijat paikalla, kun tulet piilosta ihmisten ilmoille, Pekka Kataja?

– Enhän minä yksin niitä kiertueita tee. Meitä on isompi porukka mukana, mutta ei varsinaisia henkivartijoita.

– En minä osaa pelätä. Puolueen turvallisuusorganisaatio esitti, että minun pitäisi piilotella noin kuukausi tai ainakin siihen asti, kunnes poliisi saa tekijät selville, mutta enhän minä voi määräänsä enempää piilotella. Lauantaina tulee neljä viikkoa täyteen, ja se on sopiva aika.

Mikä on puolueen turvallisuusorganisaatio?

– Siinä on ulkopuolinen firma, jota puolue on käyttänyt jo kauan. Ei meillä omaa muuta palkattua ole. En tiedä, missä kaikissa tilaisuuksissa ne ovat paikalla. Ilmeisesti, kun puoluejohto kiertää, siellä on salaisesti vahtijoita paikalla. Häiriköintiin on varauduttu ainakin isommilla paikkakunnilla.

Pekka Kataja on piileskellyt kolmella paikkakunnalla.

– Täällä olen käynyt kaupassa yksin. Täällä ei kovin moni minua tunne, kun laittaa vähän vaatetta ja hattua päähän. Kauppaan on matkaa 600 metriä. Sinne pystyn kävelemään, mutta ostosten kanssa palatessa pitää kolme kertaa pysähtyä. Niin nopeasti hengästyn. Verenhukka oli suuri, ja hemoglobiini meni alas, Pekka Kataja kertoo.

– En ole liikkunut kauhean paljon. Parissa paikassa olen käynyt syömässä, ja kaupassa pari kertaa viikossa. Siinä ne mun liikkumiset on.

Katajalla on naisystävä, mutta hän on Thaimaassa.

– Nyt odotellaan, saako se viisumin. Hänen pitäisi tulla Suomeen 25. päivä tätä kuuta. Katsotaan, saako se viisuin vai eikö saa. Huvimatkoja varten viisumia ei saa, mutta syyksi riittää pitkäaikainen seurustelusuhde, vaikka emme naimisissa olekaan, Pekka Kataja sanoo.
Hmm... En ole hoitoalan ihminen, mutta jotenkin nuo vammat eivät näytä siltä, että verenhukka olisi voinut olla kovin suuri. Isompia verisuonia ei päänahassa kulje. Aivoverenvuoto tietysti lisäksi, mutta tuskin sekään on kovin massiivinen voinut olla, kun ei tullut niitä neurologisia seurauksia.

taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Hmmm...melkeinpä luulen, että Kataja tietää motiivin ja pahoinpitelyyn lähettäneen henkilönkin. Eikä se ole thaimaalainen vaimo.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

OT, mutta nyt pääsee halvalla asumaan Pekan naapuriin: https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asu ... 4/15040809. Jollei sitten peräti ole pistänyt kämppäänsä myyntiin :shock:

Vähän vähemmän OT:nä, niin miten tämä juttu on alun perin tullut lehdistön tietoon? Ihanko sitä kautta, että Kataja ambulanssista soitti Keskisuomalaisen toimitukseen itse? Vai oliko lehti aloitteellinen, ja jos niin mistä tiesi olla?

Jos morsmaikkua epäillään, niin herää kysymys, onko esim. testamenttia ollut?

(Ja taas OT: Onkos muualla kuin Jämsässä kaupunginvaltuuston jäsenyys noin vaarallista? Siellähän se Paula Björkqvistkin vaikutti. Jarmo muuten olisikin juuri sopivasti päässyt ehdonalaiseen Pekankin hoitelemaan...)

Kyrsi
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Elo 13, 2020 8:36 pm

Re: Jämsä: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin - tutkitaan murhan yrityksenä

Viesti Kirjoittaja Kyrsi »

Rousku kirjoitti:
La Elo 15, 2020 1:48 am
OT, mutta nyt pääsee halvalla asumaan Pekan naapuriin: https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asu ... 4/15040809. Jollei sitten peräti ole pistänyt kämppäänsä myyntiin :shock:

Vähän vähemmän OT:nä, niin miten tämä juttu on alun perin tullut lehdistön tietoon? Ihanko sitä kautta, että Kataja ambulanssista soitti Keskisuomalaisen toimitukseen itse? Vai oliko lehti aloitteellinen, ja jos niin mistä tiesi olla?

Jos morsmaikkua epäillään, niin herää kysymys, onko esim. testamenttia ollut?

(Ja taas OT: Onkos muualla kuin Jämsässä kaupunginvaltuuston jäsenyys noin vaarallista? Siellähän se Paula Björkqvistkin vaikutti. Jarmo muuten olisikin juuri sopivasti päässyt ehdonalaiseen Pekankin hoitelemaan...)
Sittenkin sutinaa silloin joskus?

Vastaa Viestiin