Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
LongTimeNoSee
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: Pe Elo 03, 2018 10:03 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja LongTimeNoSee »

Alex Smith kirjoitti: Ma Elo 17, 2020 10:25 pm Kaksi uhreista Tredulta. Muutaman vuoden sisällä kahdeksan Tredulaista on kuollut huumeisiin. Mikä tuossa koulussa on vikana?
Tuskinpa koulussa vikaa on, kuolleita on kolmelta eri toimipisteeltä jotka eivät sijaitse mitenkään vierekkäin ja useammalla huumeidenkäyttö alkanut jo ennen kun Treduun ovat jalallaan astuneet. Ongelma on siinä että jokunen vuosi sitten Tampereen seudulle ja ympäristökuntiin alettiin tuuppaamaan isoja määriä huumeita ja niitä kaupattiin lapsille ja nuorille aika aggressiivisestikin. Aina noissa sitten joku jää koukkuun. Nykyään jokaiselle yläkoulusta pääsevälle nuorelle pyritään löytämään opiskelupaikka (ja kun se ensimmäinen yritys jää kesken niin etsitään toinen, kolmas ja vaikka neljäskin), jos kyse on rankasti päihteitä käyttävästä nuoresta niin ehkä lukio ei ole kovin todennäköinen osoite - siksi ne on siellä Tredussa eikä vaan ilman opiskelupaikkaa jossain notkumassa.

Itsellä ei ole tietoa liittyykö huumeet miten vahvasti tämän topicin tapaukseen.

Mutta, Ranta-Ahon sanoin, voimia hei omaisille.
B€st
Olivia Benson
Viestit: 721
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 9:58 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja B€st »

Hermione kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 12:32 am Siis oliko kuski alaikäinen?

Tämän kesäisten uutisten perusteella ( mm. 17 vuotias lapsi kyydissään ajoi tutkaan jotain 120 km/h 60 alueella, motiivi oli jotain älytöntä) kyseenalaistan sen, että auton ajolupa voidaan myöntää alaikäiselle. Aivot ja ymmärrys ovat tuolloin edelleen kehittymässä.
Siinä kyllä ei ole mitään eroa, onko henkilö 17 vai 18 -vuotias, sillä kehityksessä on paljon henkilökohtaisia erojakin. Olennaista on kotikasvatus. Jonkinlainen ongelma on se, että vaikka autot ovat turvallisempia kuin ennen, ne samalla kulkevat entistä kovempaa. Kun minä sain ajokortin 90-luvun alussa, ostin auton, joka hädin tuskin kulki 120 km/h ja kun kiihtyvyys oli hidas, niin ei edes tehnyt mieli kiihdytellä. Sitä paitsi siihen aikaan oli 80-lätkä takaikkunassa, joten en edes uskaltanut ajaa yli tuon, koska se näkyi, että on uusi kuljettaja liikenteessä ja ajattelin, että jos saan sakot, niin se vaikeuttaa 2. vaiheen suorittamista. Minusta siis se 80-lätkä olisi parempi asia kuin päätös, etteikö ajokorttia voisi saada 17-vuotiaana, sillä joillain voi olla aitoja tarpeita ajaa kouluun tai harrastuksiin. Se, että jossain ammattikouluissa on kaahaajia, niin en tiedä auttaisiko siihen, vaikka olisivat 25-vuotiaita. Sama koskee humalassa ajamista. Siinä missä kaupungissa mennään taksilla tai kävellään, maalla ajetaan jurrissa. Niin se on aina ollut, eikä siihen auta mitkään sääntömuutokset. Suomessa ei ole koskaan onnistuttu estämään työväestön, eikä maalaisten väkiviinan käyttöä millään raittiuskampanjoilla, eikä muillakaan konsteilla. Edes kieltolaki ei auttanut, pikemminkin päinvastoin.
Aivokasvain
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 02, 2020 8:41 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Aivokasvain »

Oli taas eilen poikkeuslupa kortilliset hurjastellu...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006605129.html

Näitä on kyllä luvattoman paljon ollu että poikkeusluvalla kortti saatu ja sitten sitä korttia ei arvosteta vaan hurjastellaan se hyllylle. Harmillista niiden puolesta jotka oikeasti korttia tarvis, mutta jotenkin sitä ennenkin pärjättiin ilman korttia sinne 18vuotiaaks asti. En tiedä sitten pitäiskö tuota poikkeusluvalla kortin saamisen ehtoja kiristää vai millä nää karsittais joilla lähtee kaahaamiseks. Noh, menee jo vähän ohi aiheesta jos kuski oli täysi-ikäinen.
Aivokas Vain
evelyna
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Joulu 28, 2018 10:43 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja evelyna »

"Mä tapsn itteni" snäppivideota(?) kuvatessa autolla ollut mittarissa 140km/h.
Avatar
WhiskeyLullaby
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Heinä 28, 2020 10:50 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja WhiskeyLullaby »

Aivokasvain kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 11:34 am Oli taas eilen poikkeuslupa kortilliset hurjastellu...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006605129.html

Näitä on kyllä luvattoman paljon ollu että poikkeusluvalla kortti saatu ja sitten sitä korttia ei arvosteta vaan hurjastellaan se hyllylle. Harmillista niiden puolesta jotka oikeasti korttia tarvis, mutta jotenkin sitä ennenkin pärjättiin ilman korttia sinne 18vuotiaaks asti. En tiedä sitten pitäiskö tuota poikkeusluvalla kortin saamisen ehtoja kiristää vai millä nää karsittais joilla lähtee kaahaamiseks. Noh, menee jo vähän ohi aiheesta jos kuski oli täysi-ikäinen.
Ihan yhtälailla näistä löytyy kaahaajia kuin täysi-ikäisistäkin. Ne täysi-ikäiset ei vaan ylitä uutiskynnystä. Tunnen itsekkin poikkeusluvalla täällä maaseudulla kortin saaneita ja hyvinkin vastuullisia kuskeja ovat.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5061
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Aivokasvain kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 11:34 am Oli taas eilen poikkeuslupa kortilliset hurjastellu...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006605129.html

Näitä on kyllä luvattoman paljon ollu että poikkeusluvalla kortti saatu ja sitten sitä korttia ei arvosteta vaan hurjastellaan se hyllylle. Harmillista niiden puolesta jotka oikeasti korttia tarvis, mutta jotenkin sitä ennenkin pärjättiin ilman korttia sinne 18vuotiaaks asti. En tiedä sitten pitäiskö tuota poikkeusluvalla kortin saamisen ehtoja kiristää vai millä nää karsittais joilla lähtee kaahaamiseks. Noh, menee jo vähän ohi aiheesta jos kuski oli täysi-ikäinen.
Kiitos linkistä. Uskomatonta.

Jos kaahaa kortin hyllylle 3 päivää ajoluvan saamisen jälkeen, toinen kaahaa kortin takaisin hyllylle pian aiemman ajokiellon päättymisen jälkeen, niin mielestäni koko kortti joutaisi tällöin odottamaan täysi-ikäistymistä jonka jälkeen sitten autokoulu uusiksi kaikkine kokeineen. Toiminta osoittaa, että ajoluvan myöntäminen on ollut suuri virhe.

Ei ole hyväksyttävää, että poikkeusajoluvan saanut hurjastelee itsensä ja / tai kaverinsa jauhelihaksi, kuten tässä tapauksessa saattaa olla käynyt.

Miten uusiin autoilijoihin saisi takaraivoon sen, miten vakavat seuraukset piittaamattomalla toiminnalla liikenteessä voi olla? Ainakin Vantaan liukkaan kelin ajoradan yhteydessä on turvatalo, jossa pääsee tutustumaan miltä tuntuu äkkipysähdys turvavöissä, millaista on roikkua turvavöissä ylösalaisin, muutama autonraato esimerkkinä jne.

Noissa voisi olla myös esillä niitä vähän pahempiakin autonraatoja, jos kaikki lihat vain saataisiin raavittua niistä kunnolla pois haisemasta. Ja tutustuttavana omaisten tarinoihin surusta, minkä rakkaan ihmisen menetys toi mukanaan.
Aivokasvain
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 02, 2020 8:41 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Aivokasvain »

WhiskeyLullaby kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 12:10 pm
Ihan yhtälailla näistä löytyy kaahaajia kuin täysi-ikäisistäkin. Ne täysi-ikäiset ei vaan ylitä uutiskynnystä. Tunnen itsekkin poikkeusluvalla täällä maaseudulla kortin saaneita ja hyvinkin vastuullisia kuskeja ovat.
Tietenkin löytyy, en ole missään väittänytkään ettei löytyisi. Mutta jos ajokortin saa poikkeusluvalla niin luulisi että sillon sitä korttia varjellaan eikä hurjastella sitä samantien hyllylle.
Aivokas Vain
Avatar
WhiskeyLullaby
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Heinä 28, 2020 10:50 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja WhiskeyLullaby »

Aivokasvain kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 12:41 pm
WhiskeyLullaby kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 12:10 pm
Ihan yhtälailla näistä löytyy kaahaajia kuin täysi-ikäisistäkin. Ne täysi-ikäiset ei vaan ylitä uutiskynnystä. Tunnen itsekkin poikkeusluvalla täällä maaseudulla kortin saaneita ja hyvinkin vastuullisia kuskeja ovat.
Tietenkin löytyy, en ole missään väittänytkään ettei löytyisi. Mutta jos ajokortin saa poikkeusluvalla niin luulisi että sillon sitä korttia varjellaan eikä hurjastella sitä samantien hyllylle.
Siinäpä se ero varmaan lienee, ne jotka todella tarvitsevat ja saavat kortin poikkeusluvalla ajavat enimmäkseen fiksusti. Toisaalla taas ne jotka hakevat sen, koska sen voi saada. Hyvähän se olisi jos ei olisi näitä kaahaajia ja sivullisia uhreja, mutta se lienee utopiaa.
Edit. Meni lainaa ja muokkaa nappula sekaisin :D
Tovi
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Su Marras 22, 2015 12:18 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Tovi »

Hermione kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 12:28 pm Ainakin Vantaan liukkaan kelin ajoradan yhteydessä on turvatalo, jossa pääsee tutustumaan miltä tuntuu äkkipysähdys turvavöissä, millaista on roikkua turvavöissä ylösalaisin, muutama autonraato esimerkkinä jne.
Näitä varmaan on noilla radoilla ympäri Suomea, kuten Nokiallakin n. kilometrin päässä tästä onnettomuuskohdasta.
Vähän kyllä ihmetyttää tämä valtiovallan suhtautuminen turvallusuusasioihin, ensin jouduttiin hylkäämään kevytautot ja sitten alennettiin kortinsaannin mahdollistavaa ikärajaa. Mitäs jos kevytautot (tai mitä ne oikeat peltikuoriset nopeusrajoitetut autot nyt nimeltään olivatkaan) runtattais läpi EU-hermanneista välittämättä ja ikäraja rajoittamattomaan nostettais vaikka 20:een? 😎
Ruotsissa on mopoikäiset saaneet vuosikymmenien ajan ajaa oikeista autoista muokatuilla EPA-traktoreilla joiden nopeus on rajattu.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11436
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kiva kun rattijuopolla on vielä ystävä. Rattijuopon voi olla hankalaa selittää kolmen uhrin omaisille, miksi tuli kaahattua humalassa ja vielä ihan sattumalta uhkailtua itsemurhalla hetkeä aikaisemmin. En itse usko sattumaan tässä tapauksessa vaan tahalliseen ulosajoon. Kaikki viittaa siihen.

Rattijuoppo halusi aiheuttaa onnettomuuden, joka muistetaan. Onneksi rattijuoppo on itse vielä elossa.
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja khl »

No eiköhän tää hyppää taas auton rattiin kun kynnelle kykenee ja parempi ois valita yksin se kallion seinä!
Noste
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: Ti Touko 14, 2019 5:19 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja Noste »

^^ tai ihan vaan hirttoköysi tai partaterä, jottei tule mitään spin offia sivullisten niskaan. 😠
mrs.Lansbury
Remington Steele
Viestit: 211
Liittynyt: Ke Heinä 03, 2013 9:30 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja mrs.Lansbury »

Oon hiukan hämmentynyt. Ylilaudalla oltiin täysin varmoja, että kuollut poika on J.I-M.
Kuitenkin pojan äiti laittoi faceen, että haluaa leikata huhuilta siivet ja kertoa, että heidän J on ihan kunnossa 🤔
No kaipa se sit jossain vaiheessa selviää keitä siellä autossa on ollut. Kuva mulla kyllä on ja pakko sanoa, että ylilaudalla on on ollut väärä nimi. (tosin ei se nyt mikään luotettavin foorumi olekaan)
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10763
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja damfin »

jos J on kunnossa, niin melko kornia porukkaa kaverinsakin kun ovat käyneet Jeremiakselle muistoviestin ja kynttilöitä viemässä puun juurelle, vai oliko se kuva niistä kynttilöistä ja kortistakin jokin yliksen pila...?
Toki jos poliisi eikä omaiset ei ole tiedottaneet kuka on hengissä, niin onhan tuolla kaveripiirilläkin voinut olla väärää tietoa, ehkä se itsensä tappaja Alex sitten onnistuikin tappamaan itsensä, vieden vaan kaksi tyttöä mukanaan.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3147
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Kolme ihmistä kuoli Nokialla ulosajossa 16.8.2020

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

damfin kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 3:59 pm jos J on kunnossa, niin melko kornia porukkaa kaverinsakin kun ovat käyneet Jeremiakselle muistoviestin ja kynttilöitä viemässä puun juurelle, vai oliko se kuva niistä kynttilöistä ja kortistakin jokin yliksen pila...?
Toki jos poliisi eikä omaiset ei ole tiedottaneet kuka on hengissä, niin onhan tuolla kaveripiirilläkin voinut olla väärää tietoa, ehkä se itsensä tappaja Alex sitten onnistuikin tappamaan itsensä, vieden vaan kaksi tyttöä mukanaan.
Sen nimi oli Jasper, ja on kuollut.
Jasper Iso-Mustajärvi taasen ei ole kuollut.
it's my car !
Vastaa Viestiin