Vauva kuoli Kihniössä 9/2020 - isä ja äiti epäiltyinä, syytettä ei nostettu

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Adagia
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Su Heinä 01, 2018 10:15 pm

Vauva kuoli Kihniössä 9/2020 - isä ja äiti epäiltyinä, syytettä ei nostettu

Viesti Kirjoittaja Adagia »

Kaksi vangittiin epäiltynä taposta Kihniössä, yksityiskohdat epäselviä – tutkinnanjohtaja Aamulehdelle: "On sekin mahdollisuus, että rikosta ei ole lainkaan tapahtunut"

Käräjäoikeus on vanginnut kaksi henkilöä epäiltynä Kihniössä tapahtuneesta taposta. Kumpikin epäillyistä, 1967 syntynyt mies ja vuonna 1995 syntynyt nainen vangittiin kevyemmällä syytä epäillä -perusteella.

Syytä epäillä -peruste on todennäköisin syin vangitsemista lievempi vangitsemisperuste, eikä vaadi yhtä painavaa näyttöä rikollisesta teosta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja ei vastannut MTV Uutisten soittopyyntöön. Hän kertoi kuitenkin Aamulehdelle, että tapausta ei voida kommentoida toistaiseksi. Hän ei esimerkiksi kommentoi rikoksen uhria.

– Asia on epäselvä, ja vielä on sekin mahdollisuus, että rikosta ei ole lainkaan tapahtunut. En pysty tässä vaiheessa tiedottamaan asiasta, hän sanoo.

Käräjäoikeuden tietojen mukaan rikos on tapahtunut viime tiistaina tai keskiviikkona.

Miehellä ja naisella on sama sukunimi, ja nainen on saanut sukunimensä avioliiton myötä. Eri lähteistä yhdistettyjen osoitetietojen perusteella he ovat ainakin asuneet samassa osoitteessa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kak ... #gs.fmun8q

Lisätty uutisen otsikko ja linkki. Ketjun otsikkoa täydennetty ja päivitetty, Päivitetty 9.11.2021 klo 14:38 uusimpien uutisten myötä
-NILS-

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Tappo Kihniössä 9/2020

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Olen takavuosina opiskellut kyseisellä paikkakunnalla. En lainkaan ihmettele. Siellä on (ainakin aiemmin ollut) melkoista menoa.

Tuosta taposta ei ilmeisesti ole muualla uutisoitu ollenkaan.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Avatar
Geissimummo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1390
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm

Tappo Kihniössä 9/2020

Viesti Kirjoittaja Geissimummo »

jukuripää kirjoitti:
Ma Syys 14, 2020 10:16 pm
Olen takavuosina opiskellut kyseisellä paikkakunnalla. En lainkaan ihmettele. Siellä on (ainakin aiemmin ollut) melkoista menoa.
No jaa-a, mielestäni aina ollu ihan "normaali pikkukylän" meininki, kun asutaan ns. Jumalan seliän takana ja kaukana sivistyksestä. :wink:

Mikähän kumma, kun ei tämmönen uutinen oo tullu silmiin mistään muualta kuin vasta täältä? Ja linkki puuttuu myös aloituksesta. No, pienellä googlettelulla löysin:
MTV ja Aamulehti:
Kaksi vangittu taposta Kihniössä

Pir­kan­maan kä­rä­jä­oi­keus on van­gin­nut mie­hen ja nai­sen epäil­ty­nä ta­pos­ta Kih­ni­ös­sä, ker­too Mai­nos­te­le­vi­sio. Aa­mu­leh­den ta­voit­ta­ma tut­kin­nan­joh­ta­ja Ah­ti-Jus­si Ser­vo puo­les­taan ker­too, et­tä tap­po oli­si ta­pah­tu­nut vii­me vii­kol­la.

– Asia on epä­sel­vä, ja vie­lä on se­kin mah­dol­li­suus, et­tä ri­kos­ta ei ole lain­kaan ta­pah­tu­nut. En pys­ty täs­sä vai­hees­sa tie­dot­ta­maan asi­as­ta, ker­too Ser­vo Aa­mu­leh­den haas­tat­te­lus­sa.

MTV:n ja Aa­mu­leh­den kä­rä­jä­oi­keu­den asi­a­kir­joi­hin pe­rus­tu­vien tie­to­jen mu­kaan ri­kos oli­si ta­pah­tu­nut vii­me vii­kol­la tiis­tai­na tai kes­ki­viik­ko­na. Ta­pos­ta epäil­ty ja van­git­tu mies on syn­ty­nyt vuon­na 1967 ja nai­nen vuon­na 1995. Heil­lä on MTV:n mu­kaan sama su­ku­ni­mi.
https://www.ylasatakunta.fi/teksti/mtv- ... 8d4c204ba3

Mielenkiintoinen tekstin pätkä tuo punaiseksi muokkaamani Servon kommentti. :roll: Pitää varmaan hieman huudattaa puskaradiota nyt.
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ta­pos­ta epäil­ty ja van­git­tu mies on syn­ty­nyt vuon­na 1967 ja nai­nen vuon­na 1995. Heil­lä on MTV:n mu­kaan sama su­ku­ni­mi.
Isä ja tytär, on muutakin tietoa tästä kuin päättely. Joku ei millään halua uskoa heidän syyllistyneen, siitä en osaa virkkaa mitään.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Adagia
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Su Heinä 01, 2018 10:15 pm

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja Adagia »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ti Syys 15, 2020 8:55 am
Ta­pos­ta epäil­ty ja van­git­tu mies on syn­ty­nyt vuon­na 1967 ja nai­nen vuon­na 1995. Heil­lä on MTV:n mu­kaan sama su­ku­ni­mi.
Isä ja tytär, on muutakin tietoa tästä kuin päättely. Joku ei millään halua uskoa heidän syyllistyneen, siitä en osaa virkkaa mitään.
Huhut kertovat, että aviopari ja uhri olisi heidän lapsensa.

Avatar
Geissimummo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1390
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm

Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja Geissimummo »

Adagia kirjoitti:
Ti Syys 15, 2020 9:30 am
On Anoi Kaa kirjoitti:
Ti Syys 15, 2020 8:55 am
Ta­pos­ta epäil­ty ja van­git­tu mies on syn­ty­nyt vuon­na 1967 ja nai­nen vuon­na 1995. Heil­lä on MTV:n mu­kaan sama su­ku­ni­mi.
Isä ja tytär, on muutakin tietoa tästä kuin päättely. Joku ei millään halua uskoa heidän syyllistyneen, siitä en osaa virkkaa mitään.
Huhut kertovat, että aviopari ja uhri olisi heidän lapsensa.
Saman huhun kuulin myös minä.
Lapsi on ilmeisesti n. 2-3 vuotias.
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja poikani »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ti Syys 15, 2020 8:55 am
Ta­pos­ta epäil­ty ja van­git­tu mies on syn­ty­nyt vuon­na 1967 ja nai­nen vuon­na 1995. Heil­lä on MTV:n mu­kaan sama su­ku­ni­mi.
Isä ja tytär, on muutakin tietoa tästä kuin päättely. Joku ei millään halua uskoa heidän syyllistyneen, siitä en osaa virkkaa mitään.
Tuskinpa ovat isä ja tytär, koska
MTV kirjoitti:Miehellä ja naisella on sama sukunimi, ja nainen on saanut sukunimensä avioliiton myötä.
????? ?? ??????.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Sille vaikuttaa. Satuin kuulemaan joltain tuon alueen asioita "tietävältä". Mtv ei voi tapansa mukaan suoraan sanoa, vaan kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. Mikä lie tässäkin kohtaa mahtaa olla se vaikea osuus?

Paikkakunnalla kyllä taatusti tiedetään kaapissaolijat, mutta suoraanpuhuminen vaan ei kuulu hyveellisen median repertuaariin näissä tapauksissa. No, voidaan ainakin olla varmoja siitä, ettei kumpikaan epäilty ole tykännyt SOO fb-sivusta tai ole perusspositiivinen.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Kelppis
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2019 3:51 pm

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja Kelppis »

Aviopari ja heidän lapsi (n.2v) kuollut. Tahaton tai tahallinen teko, se nyt siis selvityksessä poliisilla.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja aga »

Pirkanmaalainen pariskunta vangittu taposta epäiltynä – poliisi äärimmäisen vaitonainen tapauksesta

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut pirkanmaalaisen miehen ja naisen taposta epäiltyinä.

Terho Vuorinen
14:25 | Päivitetty 14:25

Epäilty rikos on tapahtunut viime viikolla, mutta uhrista, tekotavasta tai motiivista Sisä-Suomen poliisi ei tässä vaiheessa kerro mitään.

– Tämä on sen luontoinen asia, etten kommentoi, tutkinnanjohtaja Ahti-Jussi Servo kertoi IS:lle.

Oikeuden mukaan kaksikon on syytä epäillä syyllistyneen tappoon. Syytä epäillä on lievempi peruste vangitsemiseen kuin vangitseminen todennäköisin syin.

IS:n tietojen mukaan kyseessä on pariskunta, jonka perheeseen kuuluu lisäksi alle kaksivuotias lapsi. Perhe on IS.n tietojen mukaan asunut paljolti omissa oloissaan.


https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 36452.html

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Uutisen myötä vahvistuu paitsi aviopari, myös itse kauhea teko, lapsenmurha.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Pirkanmaalainen pariskunta pidätetty taposta epäiltynä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Kopioidaanpa tänne lehtijuttuja, ettei jokaisen tarvitse itse käydä googlailemassa tai vaihtoehtoisesti kysellä typeriä tässä ketjussa.
14.9.2020
https://www.aamulehti.fi/a/e64560ec-d1a ... d43f786aae

Kahta esitetään vangittavaksi taposta – tutkinnanjohtaja: ”On sekin mahdollisuus, että rikosta ei ole lainkaan tapahtunut”

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee maanantaina vangitsemisasiaa, jossa poliisi esittää vangittavaksi kahta henkilöä epäiltyinä taposta.

Tutkinnanjohtaja Ahti-Jussi Servo kertoo, että epäilty henkirikos on tapahtunut viime viikolla Kihniössä.

Servo ei kerro tutkinnan tässä vaiheessa tietoja epäillyistä tai uhrista.
14.9.2020
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kak ... #gs.fnkvl6

Kaksi vangittiin epäiltynä taposta Kihniössä, yksityiskohdat epäselviä

Käräjäoikeus on vanginnut kaksi henkilöä epäiltynä Kihniössä tapahtuneesta taposta. Kumpikin epäillyistä, 1967 syntynyt mies ja vuonna 1995 syntynyt nainen vangittiin kevyemmällä syytä epäillä -perusteella.

Syytä epäillä -peruste on todennäköisin syin vangitsemista lievempi vangitsemisperuste, eikä vaadi yhtä painavaa näyttöä rikollisesta teosta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja ei vastannut MTV Uutisten soittopyyntöön. Hän kertoi kuitenkin Aamulehdelle, että tapausta ei voida kommentoida toistaiseksi. Hän ei esimerkiksi kommentoi rikoksen uhria.

– Asia on epäselvä, ja vielä on sekin mahdollisuus, että rikosta ei ole lainkaan tapahtunut. En pysty tässä vaiheessa tiedottamaan asiasta, hän sanoo.

Käräjäoikeuden tietojen mukaan rikos on tapahtunut viime tiistaina tai keskiviikkona.

Miehellä ja naisella on sama sukunimi, ja nainen on saanut sukunimensä avioliiton myötä. Eri lähteistä yhdistettyjen osoitetietojen perusteella he ovat ainakin asuneet samassa osoitteessa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Geissimummo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1390
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm

Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja Geissimummo »

Huhun (!) mukaan kyseessä olisi taiteilija-pariskunta, ns. hippejä. Suurimpana epäilynä itselle tuli mieleen jonkinlainen laiminlyönti tmv. Lapsi mahdollisesti sairastunut, uskovatko vanhemmat normaaleihin lääkehoitoihin? Ehkä joskus tämänkin selviää.
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.

Kelppis
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2019 3:51 pm

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja Kelppis »

Huhu kertoo, että isän uskonto on estänyt viemästä lasta saamaan apua terveydelliseen ongelmaan, ja näin ollen on sitten menehtynyt.

Avatar
Elpram
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 10:12 am

Re: Tappoepäily Kihniössä 9/2020 - poliisi pohtii tapahtuiko rikosta

Viesti Kirjoittaja Elpram »

Kelppis kirjoitti:
Pe Syys 18, 2020 10:02 pm
Huhu kertoo, että isän uskonto on estänyt viemästä lasta saamaan apua terveydelliseen ongelmaan, ja näin ollen on sitten menehtynyt.
Mitäs hihhuleita? Näitä tapauksia on käynyt ennenkin Suomessa. Aika hurjaa ajatella, että hyvinvointivaltioista löytyy vielä keskiajalla eläviä perheitä herran vuonna 2020. Lapsiparka. Ideologia voi olla kaunis, mutta käytäntö karu. Mies on kaiketi aivopessyt myös hyvin paljon nuoremman vaimonsa.
Rationaalinen tieto nojautuu luonnonlakeihin, mutta intuitiivinen tieto antaa selityksen sille, mihin luonnonlait lopulta perustuvat.

Vastaa Viestiin