Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto - nyt oikeuskäsittelyssä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
Hyperion
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 4:08 am

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Asiallinen kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:18 pm
Taidat fantasioida nyt itse vähän liikaa.
Ja sinä kalastelet nyt suoraa vastausta siihen olenko kyseisiin tietoihin perehtynyt vai en. Jokainen voi sitä arvuutella mielessään, mutta yksityiskohtaisia tarinoita näistä tulee varmasti leviämään muuallakin kuin DW:ssä, muualla tosin ns. sanitoituina eli tunnistettavat henkilötiedot poistettuina.
Asiallinen kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:18 pm
Eiköhän suurin osa potilaskertomuksista ole kuitenkin tapauksia joissa apua on haettu apua esim.läheisen kuolemaan, masennukseen, itsemurha ajatuksiin yms. Suomessa on noin 500 tuhatta masennuslääkkeiden käyttäjää.
Kyllä. Suurin osa on niitä. Mutta joukossa on myös äärimmäisen ns. hevyä shittiä jonka nöyryyttävyys on erittäin suurta.

Tätä tilannetta ei kannata nyt yhtään väheksyä vaikka olisi kuinka tunnekylmä tai ”asteikolla”. Joukossa on siis tosiaan useita kertoja itsemurhia yrittäneitä ja sairaalahoidossa olleita. Paljon vakavasta masennuksesta kärsiviä. Mitäs luulet henkilön, jonka jaksaminen on muutenkin ns. hiuskarvan varassa, reagoivan että perhe, kaverit ja työpaikalla (jos sellaista enää edes on) saavat viidakkorummun kautta tietoonsa kaikki sellaiset asiat mitä ei ole uskaltanut kertoa kenellekään läheiselle?

Minusta tässä on ilmeinen riski kuolonuhreille, eli itsemurhan tämän takia tekeville. Siksi en lähtisi nimeämään ketään tietomurron uhria, vaikka kuinka vastemmielisiä ihmisiä saattaisi joukossa ollakin. Heille kaikille tulee nyt antaa aikaa hankkia kunnollinen terapeutti, kertoa läheisilleen ja kaikille sisällön kannalta tärkeille ihmisille itse mitä tulee pian paljastumaan kaikille. Joku hetun paljastuminen ja luottokieltojen yms. tilaaminen on aika pientä kauraa verrattuna terapeutin potilaskertomukseen jossa selostetaan terapiaistuntojen sisältöä yksityiskohtaisesti.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja poikani »

URSA kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:22 pm
En vähättele henkilökohtaisten tietojen vuotamista vaan yritän selventää, ettei siellä ole kuitenkaan esim. tietoa rikoksista tai tietoa, jota voisi julkisesti käyttää ketään vastaan.
Voi hyvinkin olla tietoa rikoksista, vieläpä erittäin tuomittavista sellaisista.
URSA kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:22 pm
Ei ole yleisesti hyväksyttävää käydä lukemassa niitä tietoja tai paljastaa tietävänsä mitä tiedoissa on.
Mitä sitten? Luuletko, että esimerkiksi jotakuta stalkkeria kiinnostaa jokin yleinen hyväksyttävyys? Tietoja voi myös lähetellä anonyymisti vaikka uhrin omaisille, työnantajalle, jne.
URSA kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:22 pm
Joten mitä niillä voi tehdä? Viihdyttää itseään?
Esimerkiksi lehdistö voi kaivaa julkkiksista esiin arkaluontoisia tietoja ja sitten niitä hyväksikäyttäen selvittää samoja asioita muita, hyväksyttäviä reittejä pitkin. Puoliso voi ottaa eron luettuaan kauhistuttavia asioita kumppanistaan - ilman, että koskaan paljastaa syytä erolle. Käytä mielikuvitusta.
????? ?? ??????.

Avatar
Hyperion
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 4:08 am

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

URSA kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:22 pm
En vähättele henkilökohtaisten tietojen vuotamista vaan yritän selventää, ettei siellä ole kuitenkaan esim. tietoa rikoksista tai tietoa, jota voisi julkisesti käyttää ketään vastaan. Ei ole yleisesti hyväksyttävää käydä lukemassa niitä tietoja tai paljastaa tietävänsä mitä tiedoissa on. Joten mitä niillä voi tehdä?
Tietoa rikoksistahan siellä on vaikka kuinka, paitsi uhreista, myös tekijöistä. Lisäksi on myös tekijästä itsestään. Terveydenhuollon ammattihenkilöllähän on velvollisuus vaieta potilaan kertomista rikosasioista pääsääntönä, poikkeukset on sitten kirjattu erikseen. Ja taas miltä osin niitäkään on pilkuntarkasti noudatettu, on sitten ihan eri tutkimuksen paikka.

Ihmisiä myös kiristetään monenlaisilla asioilla niin, ettei kiristys tapahdu julkisesti. En ymmärrä mitä tekemistä sillä on asian kanssa. Nöyryyttävän tiedon julkaiseminen tai vaikka kertominen jollekin tietylle henkilölle voi tapahtua niin ettei kiristäjän henkilöllisyys paljastu uhrille, ei ainakaan riittävällä varmuudella. Samoin tietoja voi levitellä vahingoittamistarkoituksessa niin, ettei alkulähde ole helposti selvitettävissä.

Tässä rikoksen uhrit ovat uhreja jo Vuotamon laiminlyöntien takia, sitten tietomurron tehneen ja nyt ainakin yhden kiristäjän. Kiristäjiä tulee varmasti lisää samoin muita tietojen väärinkäyttäjiä. Näin se nyt vaan on.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja URSA »

"Heavya shittiä" mutta kuka sitä lähtee levittämään torverkon ulkopuolelle? Ja jos henkilötiedot on poistettu keskusteluista, ketä se enää nöyryyttää? Tilanne vaikuttaa tällä hetkellä pahalta, mutta lukeeko potilastietoja loppujen lopuksi juuri muut kuin ylilaudan pahamaineiset jonnet?

Miten joku tietty henkilö onnistuu löytämään sieltä kymmenien tuhansien potilaiden potilaskertomusten joukosta jonkun tietyn henkilön potilaskertomuksen? Johan niitä lukiessa menisi järki ennen kuin löytää kenenkään tutun tietoja.

Avatar
Hyperion
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 4:08 am

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

URSA kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:38 pm
Miten joku tietty henkilö onnistuu löytämään sieltä kymmenien tuhansien potilaiden potilaskertomusten joukosta jonkun tietyn henkilön potilaskertomuksen? Johan niitä lukiessa menisi järki ennen kuin löytää kenenkään tutun tietoja.
Kyseessä on potilastietorekisteri. Sieltä löytää kenet tahansa esim. nimellä, hetulla, työpaikan verkkotunnuksella (jos työsähköpostinsa antanut), kotiosoitteella tai puhelinnumerolla.

Mainitaan nyt vielä tähän muokkauksena, että tuo työsähköpostin antaminen on ollut yleinen virhe useille viranomaisille. Vähääkään tietosuojaa tai IT-alaan tunteva ymmärtää, ettei työsähköpostiosoitetta anneta mihinkään yksityisasian hoitamiseen, niihin on ihan eri osoitteet (tarkoituksella monikossa).

Kuitenkaan esim. poliisien löytämiseen tietokannasta ei tarvitse kohdistaa hakuja potilaskertomuksen tekstistä löytyviin poliisiin viittaaviin sanoihin, jotta jo useita poliiseja löytyy. Siihen riittää sähköpostin verkkotunnus. Samaa voi soveltaa halutessaan hakea minkä tahansa organisaation työntekijöitä. Poliisinkin osalta tilanne on se, että sieltä saattaa tämän asian tutkinnassa tulla jääväytymisiä, koska eräs uhri on entinen juuri tämän tyyppistä rikollisuutta tutkinut viranhaltija ja entisiä työkavereitaan saattaa olla edelleen samassa yksikössä hommissa.
Viimeksi muokannut Hyperion, Ma Loka 26, 2020 6:07 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

thinker2
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ma Elo 13, 2018 9:56 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja thinker2 »

Harmaasusi kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 2:17 pm
VastarannanKiiski kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 2:08 pm
Harmaasusi kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 1:44 pm
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta ihmisen pitää voida riittävän hyvin voidakseen käydä terapiassa.
Terapia on ilmeisen rankka prosessi ja sen aikana nousee mielen syövereistä kaikenlaista paskaa ja vointi voi alkuun jopa huonontua, kun kipukohtia kaivellaan. Siinä mielessä ihan loogista, että sen alkaessa täytyy olla riittävän hyvässä kunnssa kestääkseen sen.
Tuskinpa Vastaamossa on hyvin huonokuntoisia ja psykoottisia potilaita hoidettu, ei kai sen kuntoisena pysty terapiaan saati hyödy siitä. Asiakkainahan on ollut ihan töissäkäyviäkin ihmisiä. Eiköhän kela-korvausiinkin edellytetä oletusarvo kuntoutumisesta työ- tai opiskelukykyiseksi. Kroonikoille on sitten jotain muita arjessa selviytymistä auttavia ja tukevia palveluja.
Juuri näin.
Kelahan ilmoitti viikonloppulla, että osa potilaista on vaativan kuntoutuksen potilaita ja Nk.kelan kustantamia psykoterapiassa kävijöitä taisi ollavain noin 100, mikä on todella pieni määrä, kun ottaa huomioon, että yksittäinen terapeutti voi hoitaa vähintään 50 säännöllisesti käyvää asiakasta kuukaudessa. Hyvin suuri osa lienee ollut itse maksavia asiakkaita, joilla käynnit ovat olleet yksittäisiä tai muutamman kerran käyntejä. Tämä selittää sen, että puhutaan tuhansista potilaiden tiedoista.

Harmaasusi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Pe Marras 17, 2017 11:50 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Harmaasusi »

https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/ ... 00336.html

17:04

Vastaamo: Toimitusjohtajalle potkut – toinenkin murto vuonna 2019, epäillään pimittäneen tietoja

Vastaamo kertoo irtisanoneensa toimitusjohtajansa. Hallituksen puheenjohtaja ottaa yhdessä johtoryhmän kanssa Vastaamon johdettavakseen. Samalla alkavat oikeustoimet.

Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtaja pimitti tiedon yhtiön palvelimille tehdystä tietomurrosta yli puolentoista vuoden ajan. Vastaamon hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kahri kertoo Ilta-Sanomille, että yhtiön toimitusjohtajana sen perustamisesta asti toiminut Ville Tapio on vapautettu tehtävistään.

Tämän lisäksi Vastaamon omistava Intera Partnetsin holding-yhtiö PTK Midco Oy on aloittanut siviilioikeudelliset toimenpiteet. Kahri on vaitonainen toimenpiteistä.

Toimenpiteen saattavat olla esimerkiksi omaisuuden turvaamistoimia. Käytännössä tämä voi tarkoittaa takavarikkoja ja hukkaamiskieltoja.

Tapio on ollut sivussa tehtävistään nyt noin puolentoista viikon ajan. Varsinainen irtisanominen tapahtui tänään maanantaina.

Tietoturvayhtiö Nixun tekemässä selvityksessä on käynyt ilmi, että Vastaamoon kohdistui myös toinen tietomurto. Tämä tapahtui maaliskuussa 2019.

– Tuossa kohtaa on hyvin todennäköistä, että asiasta on toimitusjohtaja tiennyt.

Vastaamo vaihtoi omistajaa. Kesäkuussa 2019. Intera Partnets osti Vastaamon osake-enemmistön. Kahrin mukaan toimitusjohtaja ei kertonut tietomurrosta uusille omistajille.

– Jos asiasta ovat muut Vastaamon sisällä tienneet, se on ollut hyvin pieni porukka.

Ostajataho Intera Partners toteutti keväällä Vastaamossa due diligence -tarkastuksen, eli suunnitellun yrityskaupan osapuolen suorittaman kohteen tarkastuksen. Tietojen vuotaminen ei käynyt ilmi tarkastuksessa.

– Tarkastuksen perusteella sijoitus uskallettiin tehdä.

Kahri sanoo Vastaamon toiminnan jatkuvan. Hän johtaa operatiivista toimintaa itse yhdessä johtoryhmän kanssa.

– Pyrimme tarjoamaan palveluita asiakkaille keskeytymättä.

Miten on luottamuspääoman takaisin saamisen kanssa?

– Vain jatkamalla työtä yhtiössä saamme luottamuspääoman palautettua.

Sanotte tarjoavanne ilmaista keskusteluapua asiakkaille. Avaatko tätä?

– Asiakkailla on mahdollisuus käydä keskustelemassa oman terapeutin kanssa ja saada kriisitukea itselleen.

Jos asiakkaat haluavat, ettei tapaamisista tehdä rekistereihin tulevia merkintöjä, onnistuuko tämä?

– Ne ovat keskusteluja, joista ei tarvitse tehdä merkintöjä. Ne eivät ole varsinaisia terapiakäyntejä. Ne ovat kriisiaputyyppistä keskustelua.

Oletteko nostamassa syytettä entistä toimitusjohtajaa vastaan?

– Ollaan käynnistämässä toimenpiteitä kauppaan liittyvissä asioissa.

Teillä oli IT-projekti 2020. Mistä oli kysymys?

– Siinä oli kysymys normaalista IT:n kehittämisestä. Suurin osa siitä liittyy muihin asioihin, vaikka mukana oli myös tietoturvan kehittämistä. Siinä oli esimerkiksi asiakasapplikaation ja laskutusrajapinnan kehittämistä.

– Toki tietoturvassakin on asioita, joita on pitänyt kehittää. Siitä tarpeesta myös tietoturva-asiat ovat nousseet roadmapille .

Tiedossa ei ollut, että tietoturva olisi ollut retuperällä ja sitä olisi korjattu?

– Ei. Minkäännäköistä indikaatiota menneisyyden ongelmasta ei ollut.

Asia tuli julki keskiviikkona. Miten tarjositte tukitoimia?

– Asiakaspalvelusta, jossa tarjottiin apua ja tukea kerrottiin heti, kun tämä on tapahtunut. Tukipuhelin lanseerattiin perjantaina.

Vaikka teillä on viestintästrategia mietitty kuntoon, onko asiakkaiden auttamisstrategiassa ollut viivettä ja onko päätöksiä tehty julkisen paineen alla?

– Tässä vaiheessa haluaisin kehua Vastaamon porukkaa, joka on tehnyt mielettömän määrän työtä. Normaalioloissa tulee noin 100 puhelua ja tiimissä on noin 10 hallinnollista henkilöä. Tämä tilanne ylittää resurssimäärän moninkertaisesti.

– Tiimi ei vaan kerta kaikkiaan ole pystynyt tuottamaan palvelua enemmän. Olemme vedonneet henkilökuntaamme, sieltä on saatu kivasti apua. Sieltä saatiin myös ehdotus ilmaisista keskusteluista. En ole kanssasi samaa mieltä siitä, että niihin on julkisen paineen alla suostuttu. Olemme yrittäneen miettiä tapoja ihmisten auttamiseen.

Mitkä ovat konkreettiset keinot, joilla Vastaamo auttaa asiakkaitaan?

– Tietosuojalainsäädäntöön liittyvät viestit lähetettiin heti ja toteutusmallista keskusteltiin tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa. Se toteutettiin heti, kun poliisin asettama ilmaisukielto oli poistunut.

– Kun kiristys tuli julki, aloimme kerätä nettisivuillemme tietoa siitä, millaisia palveluja on tarjolla ja miten tulee toimia. Tarjolla on myös tietoa siitä, miten omia tietoja pääsee tarkastelemaan.

– Tämän lisäksi olemme ottaneet käyttöön terapeuttikeskustelut. Olemme pyrkineet siihen, että joka yksikössä olisi ihminen, jonka kanssa keskustella. Tämän työn määrä on niin suuri, että sitä on vaikea käsittää. Olemme kertoneet halukkuutemme tehdä työtä Punaisen ristin ja Rikosuhripäivityksen kanssa.

Antavatko terapeutit keskusteluapua ilman palkkaa?

– Olemme tekemässä mallin, josta he saavat pienen palkkion. Se ei ole samanlaista kuin täällä tehtävä terapiatyö.

Kuinka pitkälle tämä tuki kantaa? Onko ihminen oikeutettu useampaan keskustelukertaan?

– Tähän en pysty ottamaan kantaa. Se on terapeutin ratkaisu.

Teillä oli siis valmis auttamissuunnitelma, mutta terapeuttien apu kehitettiin myöhemmin?

– Meillä oli heti asiakastuki, josta sai prosessineuvoja ja sen jälkeen kriisipuhelin, josta sai muuta apua. Sen lisäksi lisättiin mahdollisuus, että terapeutti ottaa asiakkaitaan vastaan.

Pitääkö Vastaamo tätä riittävänä?

– Tutkimme vielä sitä, saammeko apua luottotietoja tarkastavista yhtiöistä, jotta voisimme tarjota palvelumallia [luottojen ottamisen estämiseen].

Muutto- ja luottotietoestot vaativat vaivaa ja ovat määräaikaisia. Nyt uhrit joutuvat maksamaan ajallaan ja rahallaan. Miten Vastaamo tulee vastaan?

– Pyrimme saamaan tämän palvelun [luottojen ottamisen estäminen] käyttöön ihmisille veloituksetta.

Entä muut estot, kuten Postin muuttotieto? Tarjoatteko toistaiseksi vain luottotietopalvelua?

– Toistaiseksi muta estoja ei ole käyty läpi.

Aiotteko tarjota niitä?

– Tässä vaiheessa sitä on liian aikaista sanoa.

Netissä olevaa tietosuojaselostettanne on muutettu ja nimiä poistettu. Miksi?

– Tässä on suojeltu ihmisiä ja siihen on lisätty asioita, joita halutaan ihmisten löytävän.

Onko teille tullut uhkailuja?

– Esimerkiksi minulle tulee henkilökohtaisesti jonkin verran uhkauksia.

Miten menettelet niiden kanssa?

– Olen ilmoittamassa ne poliisille könttänä.

Onko tämä koskettanut sinua muuten henkilökohtaisesti?

– Läheisiäni on ollut tietokannassa ja heille on tullut kiristysviestejä.

Oletko ollut missään yhteydessä toimitusjohtajaan keskiviikon jälkeen?

– Olen. Olemme kantaneet huolta myös siitä, että hän pysyy henkisesti voimissaan. Olemme pyrkineet tukemaan myös häntä.

Vastaamon brändi on ottanut melkoisen iskun. Miten saatte sen rakennettua takaisin?

– Keskitytään tässä vaiheessa siihen, että saadaan apua ihmisille.

Viestintästrategianne on ollut varsin maltillinen. Klassisen kriisiviestinnän neuvo on: kerro kaikki ja kerro heti.

– Tiimimme on pieni ja olemme työskennelleet koko ajan saadaksemme ihmisille apua. Lisäksi tieto, jonka nyt kerromme, on nyt vasta siinä kunnossa että sen voi julkaista.

Meillä on tiedossamme että työskentelette [viestinnässänne] Tekirin kanssa.

– Emme kommentoi, kenen kanssa työskentelemme. Meidänkin oppimme on, että kerro heti ja kerro kaikki. Mutta kerro kaikki vasta, kun tiedät. Olemme tehneet kaikki asiat niin nopeasti ja avoimesti kuin sen voi tehdä.

Tuolla ulkona on paljon vihaa ja raivoa. Miten kommentoit tätä?

– Kaikkien tulisi keskittyä siihen, että kiristyksen ja tietomurron tehnyt tehnyt taho saataisiin kiinni. Lisäksi selvitetään, mitä on tapahtunut niin yhtiön toiminnassa kuin koko konaisuudessa.

Mikä on Vastaamon vastuu tapahtumassa? Kiristäjä syytteli Vastaamoa. Millainen osavastuu teillä on?

– Rikollisen vastuu on huomattavan suuri. Haemme vielä tietoa sitä, mitä on tapahtunut. Se määrittelee myöhemmin vastuukysymyksiä.
Kantaako Vastaamo vastuunsa laiminlyönneistä, vaikka ne olisivat tapahtuneet edellisen johdon aikana?

– Selvitetään ensin, mitä on tapahtunut. Tässä kohden pyydän anteeksi, että tietoturvassa on ollut puutteita, joiden inhimmillinen hinta on tullut äärimmäisen raskaaksi.

Seinänaapuri
Poliisikoira Rex
Viestit: 288
Liittynyt: To Loka 22, 2015 6:50 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Seinänaapuri »

Harmaasusi kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 6:14 pm

Vastaamo: Toimitusjohtajalle potkut – toinenkin murto vuonna 2019, epäillään pimittäneen tietoja
Vastaamo kertoo irtisanoneensa toimitusjohtajansa. Hallituksen puheenjohtaja ottaa yhdessä johtoryhmän kanssa Vastaamon johdettavakseen. Samalla alkavat oikeustoimet.
Tulihan se sieltä.

Harmaasusi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Pe Marras 17, 2017 11:50 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Harmaasusi »

Hermione kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 5:26 pm
harmaasusi ym uhrit, olisiko syytä tehdä rikosilmoitukset myös niistä terapeuteista, jotka kovin arkaluontoisia keskusteluja ovat dokumentoineet tietojärjestelmiin?
Itse en ajatellut. Rajasin hänet rikosilmoituksesta ulos, sillä laki määrää ylläpitämään tiedostoa siitä, mistä tapaamisissa jutellaan. Oma terapeuttini ei kuulu omistajiin eikä johtoryhmään. Toki jos jotakin outoa ilmenisi, asia olisi toinen, mutta lähtökohtaisesti en tällä hetkellä (onneksi) joudu epäilemään häntä minkäänlaisesta rikoksesta.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja poikani »

Syöksy sementtiin, Ville Tapio.

Kuva
- Mulla on salaisuus.
Viimeksi muokannut poikani, Ma Loka 26, 2020 6:26 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
????? ?? ??????.

Harmaasusi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Pe Marras 17, 2017 11:50 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Harmaasusi »

Seinänaapuri kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 6:21 pm
Harmaasusi kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 6:14 pm

Vastaamo: Toimitusjohtaja pimitti tietoja murrosta yli 1,5 vuotta – potkut ja oikeustoimia
Vastaamo kertoo irtisanoneensa toimitusjohtajansa. Hallituksen puheenjohtaja ottaa yhdessä johtoryhmän kanssa Vastaamon johdettavakseen. Samalla alkavat oikeustoimet.
Tulihan se sieltä.
Sas se.
Melkoinen hometalojuttu joo. Homma on niin paksu ja sumuverho niin raskas että - joo. Sanattomaksi vetää.

Avatar
Hyperion
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 4:08 am

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Henrik Kärkkäinen kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 6:14 pm
Miten on luottamuspääoman takaisin saamisen kanssa?

– Vain jatkamalla työtä yhtiössä saamme luottamuspääoman palautettua.
Ette saa. Hulluja on toki monenlaisia, mutta tuskin löytyy kovinkaan monta palaamaan asiakkaaksenne kun ”luottamuspääomanne” saisi toxic-luokituksen ja pörssissä kaupankäynti osakkeillanne olisi keskeytetty jo viime viikolla.
Henrik Kärkkäinen kirjoitti:
Ma Loka 26, 2020 6:14 pm
– Asiakkailla on mahdollisuus käydä keskustelemassa oman terapeutin kanssa ja saada kriisitukea itselleen.

Jos asiakkaat haluavat, ettei tapaamisista tehdä rekistereihin tulevia merkintöjä, onnistuuko tämä?

– Ne ovat keskusteluja, joista ei tarvitse tehdä merkintöjä. Ne eivät ole varsinaisia terapiakäyntejä. Ne ovat kriisiaputyyppistä keskustelua.
Just joo, luottamuspääomamme meni kun ***seraiskasimme teidät asiakkaat kuivana kakkoseen, mutta hyvitykseksi saatte pari suppoa Cardizemiä! :shock:

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Harmaasusi kirjoitti: https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/ ... m=promobox

Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtaja pimitti tiedon yhtiön palvelimille tehdystä tietomurrosta yli puolentoista vuoden ajan.

... toimitusjohtajana sen perustamisesta asti toiminut Ville Tapio on vapautettu tehtävistään.
Ville Tapio kertoo näkemyksiään vuokrajohtamisesta.jpg
Ville Tapio kertoo näkemyksiään vuokrajohtamisesta.jpg (38.69 KiB) Katsottu 1677 kertaa
Ville Tapio Psykoterapiakeskus Vastaamo - Miksi vuokrajohtaja eikä esimerkiksi konsulttia?
2 524 katselukertaa
•28.5.2014
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Harmaasusi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Pe Marras 17, 2017 11:50 pm

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja Harmaasusi »

Sanokaas nyt - mä meen työpäivän päälle kohta saunaan miettimään tätä samaa asiaa - että minkälaisia syitä Tapiolla olisi ollut tehdä / teettää tuo itse? Voisiko se olla mahdollista? Jos tyyppi on pahasti sekaisin jotenkin esim? Mulla ei just nyt riitä mielikuvitus. Herää vaan kysymyksiä.

Ja toi video aiheuttaa oksennusrefleksin. Ei pysty. Hyi, hyh.

Jokohan se on ulkomailla?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Psykoterapiakeskus Vastaamo tietomurron kohteena - kiristäjät vaativat 450 000 euroa!

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ehkä Tapio on itse koko jutun takana, mutta sotkeutui omaan nokkeluuteensa.
????? ?? ??????.

Vastaa Viestiin