Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
stefuaxu

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja stefuaxu »

Juuri tällä viikolla poliisit soittivat meidän keissistä ,että kolmea on kuulusteltu ja yhtä vielä kuulustellaan.
Yksi ryöstäjistä ottanut kaiken syyn niskoilleen, mutta neljä oli ja puukko takaapäin kurkulle, rahat vietiin ja lyötiin puukolla mahaan,
mutta onneksi pystyi hyppäämääm taaksepäin ja vetäisi vain rotsin halki.

Kaikki alle 15 v. eli eivät saa tuomiota tästä. Mahdollisuus pyytää fyrkkaa.....(Heiltä eli varmaan siirtyy Valtiolle??) aineellisista sekä henkisestä vahingosta ja kärsimyksestä..
Valtio sitten kuulemma perii näiltä mutaperseiltä ,kun menevät joskus duuniin.. En tiedä meneekö näin?'

Paljon noilta voi pyytää ja miten muotoilla se?

Mä tästä ole fyrkkaa itselle tekemässä vaan mahdollisemman paljon vahinkoa noille kusipäille. Rahat voi lahjoittaa ,vaikka Somaliaan ,jos sillä saisi pidettyä enemmän porukkaa siellä.

Olen ehdottanut pojalle ,että kertoo ne nimet mullekkin ,mutta ei uskalla. Kävin jo etsimässä ,kun tiedän kahden kutsumanimen..
Kaksi puikulaa ainakin juuri kyseisessä Koivukylän koulussa missä kanssa Etnoepisodia ja kiusattu joutui vaihtaa koulua.

TUUS NEITSYT NYT PUOLLLLUSTELEMAAN!

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3916
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

^
Puikulapäät mitään töitä tule tekemään. Ainakaan verokortilla, joten veronmaksajat kiittää taas.
"Those who want respect, give respect."

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3697
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Meidän totuusmedia ja rakkaat vasemmistolaiset ne vaan jaksaa keksiä selityksiä tilanteelle:

Sanallakaan ei mainita ongelman todellista syytä, eli haittamaahanmuuttoa.



totuusmedia vauhdissa.jpeg
totuusmedia vauhdissa.jpeg (108.13 KiB) Katsottu 3884 kertaa

Aina aktiivinen Soldiers of Odin, on myös huomannut että ilmassa on selittelyn makua.
Ihan ok kirjoitus niiden sivuilla aiheesta, ja olivat näkäjään käyneet paikan päällä.



Poliisi + sossu partiossa
Poliisi + sossu partiossa
poliisi-ja-sossu-rautartieasemalla.png (281.45 KiB) Katsottu 3870 kertaa

https://soldiersofodin.fi/monikulttuuri ... telemalla/


Jengiväkivalta, raiskaukset, ryöstöt, murhat ja terrori-iskut ovat tietenkin vain se uutisissa päällimmäisenä näkyvä osa, kun yhteiskuntaa johdetaan monikulttuurisuus- ja globalismiaate edellä.
Kun näistä ilmiöistä puhutaan, varsinkin nykyinen vasemmistohallitus keksii ratkaisujen sijaan selityksiä tilanteelle.


Muoks: Otin tuon kuvan tänne talteen, kun ei se linkin takaa näköjään aina näy.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3916
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Ennen kuin asioista puhutaan oikeilla nimillä, niin mikään ei tule muuttumaan.

"Tietylle joukolle kasautuu häiriökäyttäytymistä". :roll:

Voishan ton sanoa kiertelemättäkin. Mamunuorten riehuminen kasvaa vuosi vuodelta samalla kun kantisnuorten riehuminen on vähentynyt vuosi vuodelta. Häiriökäyttäytyminenkin on aikamoista valkopesua. Rikoksia noi on eikä mitään muuta.
"Those who want respect, give respect."

tasaraha
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Ti Loka 06, 2020 7:22 pm

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja tasaraha »

Niinpä, mutta oikeille nimille keksitään lieventäviä kiertoilmauksia. Mun nuoruudessa häirikkökäyttäyminen oli pulisemista oppitunnilla, ei puukolla uhaten toisen rotsin ryöstämistä.
– Jos ihonväri on syy sulkea nämä ihmiset pois sivuun tästä yhteiskunnasta, se on vakavaa ja huolestuttavaa. Miten näistä ihmisistä ikinä voi tulla osa tätä yhteiskuntaa, jos osa ihmisistä on valmiina työntämään heitä ulkopuolelle. Rasismin ja syrjinnän kitkeminen on yksi keino siihen, miten kaikki saadaan samaan veneeseen tässä yhteiskunnassa.
https://yle.fi/uutiset/3-11648073
Näin sanoo Ohisalo ja ottaa taas kaiken vastuun pois mamuilta ja sysää vastuun natiiveille. Eikö Ohisalolla edes pientä ajatusta käy mielessä, että ei tässä ihonväristä ole kyse. Ihan omalla perseilyllään ja valinnoillaan nämä sulkevat itse itsensä sivuun yhteiskunnasta.

Korona on kyllä lahja päättäjille, kun sen piikkiin voidaan laittaa ihan kaikki.

Tosta Marokon Kauhun postaamasta kuvasta herää kysymys, että keitä asiantuntijoita sisäministeri uskoo? Vastaan itselleni, että jälkimmäistä porukkaa, koska pitää korostaa, että moni asiantuntija....saisiko vielä nähdä näiden asiantuntijoiden lausuntoja, kun niitä kerran niin runsaasti riittää.

Ja miksi tätä riehuvaa roskasakkia ei käydä joukolla myllyttämässä johtuu vain siitä, että länsimaisessa kulttuurissa ajatellaan myös tekojen seurauksia. Oikeuslaitos löytäisi sisäministeriön ohjauksella yhden jos toisen koventamisperusteen. Eikä niitä vitun marssejakaan polvisteluineen jaksa loputtomiin katsella.
Haluja olisi varmasti monella kouluttaa maan tavoille, mutta seuraukset jarruttaa.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3916
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

^
Juu, toi on vekkulia että kun mamu onnistuu, niin se on sen omaa mahtavuutta. Kun mamu epäonnistuu, niin se on muun yhteiskunnan vika. Ei ihme että mamuja ei kiinnosta edes yrittää kun niille Ohisalot sun muut toitottaa koko ajan että mitään eivät voi tehdä väärin ja kaikki on rasismin syytä. :roll:
"Those who want respect, give respect."

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Islamilaiset nuoret rettelöi ja ikioma Sisäministeri suorastaan valehtelee.
Ei hyvältä kuulosta asiat siellä pääkaunkiseudulla.

Muslimit ovat vaarallisia, se on fakta.
Allahia ei ole olemassa.

Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Siirretty parin sivun verran viestejä Muut rikokset alueella olevaan ketjuun: viewtopic.php?f=11&t=1513

Tämä ketju on tarkoitettu otsikon aiheelle, ei yleiseen keskusteluun ja kinaamiseen uolkomaalaisten sekä maahanmuuttajien mahdollisesta väkivaltakäyttätymisestä.
-NILS-
Ne tietää, jotka tietää...

Averell
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja Averell »

Eilen 22.11 oli hesarissa juttu nuorisoväkivallasta menneiltä vuosikymmeniltä. Jutussa oli haastateltu mm Dannya ja Kirkaa. Hieman kömpelösti toimittaja selitti jutun jääneen pöytälaatikkoon mutta viimeaikaisten tapahtumien johdosta juttu on taas ajankohtainen. Jutussa ilmeni nuorisoväkivaltaa ilmenneen ennenkin eikä sen suhteen ole asiat muuttuneet. Jostain syystä toimittaja ei ollut lisännyt juttuunsa minkäänlaista tilastostatistiikkaa nuorten tekemistä väkivallasta?
Oleskelulupa, tarkoittaako se lupaa oleskella ilman velvollisuuksia?

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Mä en tartte dannyä tai kirkaa voidakseni todeta nuorisoväkiltaa olleen huomattavasti tätä päivää enemmän ainakin 80-90 luvun taitteessa, kuin missään välissä omien lasten teiniaikoina ihan tähän päivään asti.

En olisi arvannut, että toi olisi asia jonka maahanmuuttajien oli tarkoitus korjata. Silloinkin kyllä sivullisetkin saivat osumaa, mutta ryöstely ei kuulunut kuvioihin, ja selkeästi nuoremmat sekä aikuiset jätettiin rauhaan. Ilmeisesti myös asioita, joihin haluttiin korjausta.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Tässä on myös se aspekti että muslimi siirtolaisille sanotaan silakoiden yms. toimesta että älä ajattele että maassa maan tavalla, vaan ole ylpeä = ylimielinen.

Äläkä alistu Suomen valtion tavoille, vaan ole ylpeästi islamilainen, äläkä väistä ja pyydä anteeksi kuten sivistynyt länsimaalainen.

Eikös presidentti Niinistökin sanonut että maassa maan tavalla? Mitäköhän Niinistön mielipiteelle nyt kuuluu.
Allahia ei ole olemassa.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Jassoo, Pyllytär-Taponen on huomisaamuna kiistämässä maikkarin aamuteeveessä ettei ole mitään nuorisojengejä eikä mitään muutakaan...

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

jepulis82 kirjoitti:
La Marras 21, 2020 12:47 pm
Ennen kuin asioista puhutaan oikeilla nimillä, niin mikään ei tule muuttumaan.

"Tietylle joukolle kasautuu häiriökäyttäytymistä". :roll:

Voishan ton sanoa kiertelemättäkin. Mamunuorten riehuminen kasvaa vuosi vuodelta samalla kun kantisnuorten riehuminen on vähentynyt vuosi vuodelta. Häiriökäyttäytyminenkin on aikamoista valkopesua. Rikoksia noi on eikä mitään muuta.
Jos ei myönnetä ongelmaa, niin vaikeaa siihen on puuttua millään tavalla. Ne keinotkin on usein hyvin vähäpätöisiä.

Suomessa on vaikeaa puuttua vastaaviin ongelmiin, koska puuttuu poliittinen tahtotila. Väitän jos tekijät olisivat äärioikeistolaisia, niin resursseista ja poliisin toiminnasta ei olisi pulaa. Nyt kun kyseessä on entistä yleistyvämpi etnojengien väkivaltaisuus- ja ryöstelyongelma valtamedian ja poliitikkojen tukeman BLM:n hengessä, niin asialle ei voi tehdä mitään poliittisten tahtotilan puutteen takia.
Viimeksi muokannut holmesin haamu, To Marras 26, 2020 12:27 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

dippainssi kirjoitti:
Ma Marras 23, 2020 9:13 pm
Tässä on myös se aspekti että muslimi siirtolaisille sanotaan silakoiden yms. toimesta että älä ajattele että maassa maan tavalla, vaan ole ylpeä = ylimielinen.

Äläkä alistu Suomen valtion tavoille, vaan ole ylpeästi islamilainen, äläkä väistä ja pyydä anteeksi kuten sivistynyt länsimaalainen.

Eikös presidentti Niinistökin sanonut että maassa maan tavalla? Mitäköhän Niinistön mielipiteelle nyt kuuluu.
Sauli Niinistö vaihtoi täysin mielipiteensä viime vuosina. Ei kannata puhua nykyisin mistään "tolkun presidentistä". Enemmänkin "tolkuttomasta presidentistä".

SDPn eurooppaministeri Tytti Tuppurainen sanoi näin.
Ministeri, toveri Tytti Tuppurainen (sdp) vakuutti taannoin: ”Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.”

https://www.nykysuomi.com/2020/08/28/om ... arallista/
ToKuKo.jpg
ToKuKo.jpg (80.66 KiB) Katsottu 1016 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu. Nyt alkaa keskustelu taas livetä pois aiheesta.
-NILS-

Agentti-F
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: To Huhti 02, 2020 12:07 am

Re: Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko

Viesti Kirjoittaja Agentti-F »

holmesin haamu kirjoitti:
To Marras 26, 2020 12:18 am
...
Jos ei myönnetä ongelmaa, niin vaikeaa siihen on puuttua millään tavalla. Ne keinotkin on usein hyvin vähäpätöisiä.

Suomessa on vaikeaa puuttua vastaaviin ongelmiin, koska puuttuu poliittinen tahtotila...

Samaa mieltä.

Eipäs ole kuulunut tästäkään jutusta nyt mitään uutta. Voisivat vähän ilmoitella, että mikäs on tilanne :roll:
”A winner is a dreamer who never gave up."
— Nelson Mandela

Vastaa Viestiin