Sivu 1/3

Mikkeli: 72-vuotias mies kuoli rajun pahoinpitelyn jälkeiseen sydänkohtaukseen

Lähetetty: Ke Joulu 02, 2020 5:56 pm
Kirjoittaja Iivis
Mikkeliläisen kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis

Poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni. Juttua tutkitaan rikosnimikkeellä tappo.

Kaituentie.jpg
Kaituentie.jpg (102.64 KiB) Katsottu 10351 kertaa
Poliisi tutkii henkirikosta Mikkelin Kaituenmäen alueella.­KUVA: PERTTI HÄNNINEN

Monet Mikkelin Kaituenmäen alueella asuvat heräsivät keskiviikkoaamuna poliisin näkyvään läsnäoloon. Hätäkeskus sai keskiviikkona aamukahdeksalta ilmoituksen, jonka mukaan Mikkelissä sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä on verissään oleva mies.

Pian hälytyksen jälkeen paikalle saapunut poliisipartio totesi miehen elottomaksi.

– Poliisilla on ollut tehtävä alueella noin kello 8 aamulla. Rappukäytävästä on löytynyt vainaja. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena, Itä-Suomen poliisin yleisjohtaja, komisario Ilpo Kortelainen kertoo Ilta-Sanomille.

Paikkakunnalla asuva mies kertoo, että talossa asuvat koululaiset eivät päässeet aamulla lähtemään kouluun, kun rappukäytävässä oli poliiseja tutkimassa asiaa.

– Rappukäytävästä löytynyt menehtynyt on mies. Olemme ottaneet kiinni teosta epäiltyinä kaksi henkilöä. Juttua tutkitaan rikosnimikkeellä tappo, jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Häkkinen kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisi on tehnyt tapahtumapaikalla teknistä tutkintaa ja kuullut runsaasti ihmisiä.

Tutkinta asian parissa jatkuu epäiltyjen kuulemisella sekä teknisin toimenpitein

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007657425.html

16:48

Lisätty uutisen yhteydessä oleva kuva. 6.3.2024: Tapauksesta oli avattu uusi ketju tuomion myötä. Se ketju yhdistetty tähän alkuperäiseen ketjuun. Otsikko päivitetty.
-NILS-

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: Ke Joulu 02, 2020 6:42 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Aika lähellä Samin tappopaikkaa, Vihuritaival 7:ssa tapahtui tämä tappo.
En tiedä lähtikö joku valioyksilö, vai kuka.

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: Ke Joulu 02, 2020 11:53 pm
Kirjoittaja Crazy Horse
Kuulopuheita. Eli +70 olis uhri, harmiton heppu . Tekijä olis 20-30 vuotias narkki, tai muuten vaan sekasi. Hakattu kuoliaaks. Tosiaan, toisen käden tietoa, joten menköön spekun nimissä tämä postaus

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 9:36 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Pari pientä poikkeavuutta jutussa näyttäisi olevan.
Teon aika. Aamulla kasin maissa. Harvoin ryyppyremmissä aamupäivän tunteina kaveria listitään.
Teon paikka. Tapettu rappukäytävän tasanteella, ei asunnossa tai muissa suljetuissa tiloissa. Keskimäärin ryyppyremmissä tapetaan asunnossa, saunassa tai jossakin muussa vastaavassa.
Verta oli ollut sen verran reilusti rapuissa, tasanteella, seinissä ettei talon lapsukaisia laskettu kouluihin ennen paikkojen siivousta ja rikospaikkatutkintaa. Eli eivät olleet eilen koulussa.
Olisikohan kuollut verenhukkaan?

Mutta mikä on aamupäivällä kahdeksan maissa kaksi henkilöä saanut kiivastumaan niin paljon että listivät kolmannen?
Ja olivatko edes alun alkujaan samassa porukassa, vai tapahtuiko kohtaaminen siinä rappukäytävässä?
Kävikö vainaa mahdollisesti valittamassa metelistä ja siitä tuli tapon kimmoke, vai mitä?

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 9:39 am
Kirjoittaja Krum
No ei kyllä ryyppyporukoissa paljon kelloa katsota, kun veitsi heiluu.

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 10:19 am
Kirjoittaja Mopo-Ukko
Krum kirjoitti: To Joulu 03, 2020 9:39 am No ei kyllä ryyppyporukoissa paljon kelloa katsota, kun veitsi heiluu.
Ennen oli kello aina kanissa,ei tiennyt aikaa...

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 10:28 am
Kirjoittaja tokkaukko
kakkosurpo kirjoitti: To Joulu 03, 2020 9:36 am Pari pientä poikkeavuutta jutussa näyttäisi olevan.
Teon aika. Aamulla kasin maissa. Harvoin ryyppyremmissä aamupäivän tunteina kaveria listitään.
Teon paikka. Tapettu rappukäytävän tasanteella, ei asunnossa tai muissa suljetuissa tiloissa. Keskimäärin ryyppyremmissä tapetaan asunnossa, saunassa tai jossakin muussa vastaavassa.
Verta oli ollut sen verran reilusti rapuissa, tasanteella, seinissä ettei talon lapsukaisia laskettu kouluihin ennen paikkojen siivousta ja rikospaikkatutkintaa. Eli eivät olleet eilen koulussa.
Olisikohan kuollut verenhukkaan?

Mutta mikä on aamupäivällä kahdeksan maissa kaksi henkilöä saanut kiivastumaan niin paljon että listivät kolmannen?
Ja olivatko edes alun alkujaan samassa porukassa, vai tapahtuiko kohtaaminen siinä rappukäytävässä?
Kävikö vainaa mahdollisesti valittamassa metelistä ja siitä tuli tapon kimmoke, vai mitä?
Aamulla kahdeksaltahan ollaan vielä jatkoilla jolloin pää just onkin eniten kuutamolla. Ja jos on oikeen kovaa elämäntaparyyppy/huumejengiä niin ihan normaali aika ottaa loiventavaa jos meinaa lähipubiin menä 9-10 aikaan.

Huumeporukat voi olla päiväkausia hereillä,samoilla silmillä.Ja jos ovat hitaiden vetäjiä niin ei siellä kello katsota,nukutaan ku nukutaan ja ollaan hereillä kun ollaan. Aina ihmisiä on tapettu 24/7. "

Sinuslta vissiin "Tapan ihmisiä virka-ajan jälkeen klo 17-21 välillä" on päihdeporukassa tappoaika?

Sattuuhan näitä,jatkuvasti. tusinatapp,johon kuka tahansa meistä voi syyllistyä joko tekijänä tai uhrina minä päivänä tahansa.Jopa aamulla ennen töihin lähtöä.
Olihan se pari vuotta sitten missä selvästä päästä aamulla töihin lähtiessä on käyty leikkaamassa naapurissa tapetulta muna pois ja autettu ruumis kyytiin,Sitten jatkettu normaalisti töihin menoa.

Ei se ole sen kummempaa hommaa.Mitä näitä vakavasti ottamaan.

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 1:44 pm
Kirjoittaja slk
Alustavasti tapetun nimikirjaimet R.R. tieto vielä varmentantamatta.

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 7:08 pm
Kirjoittaja Kiisla
Nisti sekopää tappoi talon asukkaan. Eivät olleet samassa porukassa. Vanhempi mies raitis mukava heppu, asunut noilla kulmilla jo pitkään.

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 7:26 pm
Kirjoittaja MarkoS
Asunnon ovessa taisi olla P:llä alkava yleinen sukunimi.

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 7:31 pm
Kirjoittaja Heisenberg420
MarkoS kirjoitti: To Joulu 03, 2020 7:26 pm Asunnon ovessa taisi olla P:llä alkava yleinen sukunimi.


Uhrin?

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 10:29 pm
Kirjoittaja MarkoS
Heisenberg420 kirjoitti: To Joulu 03, 2020 7:31 pm
MarkoS kirjoitti: To Joulu 03, 2020 7:26 pm Asunnon ovessa taisi olla P:llä alkava yleinen sukunimi.


Uhrin?
En tiedä, mutta asunto liittyy tapahtuneeseen jollain tavalla

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: To Joulu 03, 2020 10:48 pm
Kirjoittaja trubaduuri
Olisko tällä kertaa joku normaali ihminen, eikä mustalainen?

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: Pe Joulu 04, 2020 12:51 am
Kirjoittaja Hello Piggy
Kiisla kirjoitti: To Joulu 03, 2020 7:08 pm Nisti sekopää tappoi talon asukkaan. Eivät olleet samassa porukassa. Vanhempi mies raitis mukava heppu, asunut noilla kulmilla jo pitkään.
Kukas "viihdekäyttäjä" se oli?

Re: Mikkeli: Kerrostalon rappu­käytävästä löytyi ruumis - Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Lähetetty: Pe Joulu 04, 2020 4:27 am
Kirjoittaja palokirves
Olisiko talon asukas huomauttanut jostain narkkarille, joka rohkeana poikana sitten pahoinpidellyt vanhuksen kuoliaaksi. Tältäkin olisi vältytty, mikäli kaikki elämänkoululaiset laitettaisiin uuniin peruskoulun päätteeksi.