Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Kössi
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Joulu 09, 2020 2:16 pm

Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Kössi »

"Kansanedustajaan on käyty käsiksi eduskunnan edustalla, ja asiasta on tehty rikosilmoitus.

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola vahvisti asian Iltalehdelle tiistaina.

– Tekijä on ollut pahantuulinen. Hän on käyttänyt karkeaa kieltä ja koskettanut edustajaa, Savola kertoo.

Savola ei kerro välikohtauksen tarkkaa ajankohtaa mutta sanoo sen tapahtuneen ”lähiaikoina.” Iltalehden saaman vinkin mukaan kansanedustajaan käytiin käsiksi viime viikolla.

Savolan mukaan hän ei voi kertoa edustajan nimeä.

– Se on puhtaasti hänen asiansa.

Kansanedustaja ei turvallisuusjohtaja Savolan mukaan halua kommentoida tapahtunutta. Hänen henkilöllisyytensä ei ole Iltalehden tiedossa."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... 988fe2c459


Mitä mitä...

Otsikkoa täsmöitetty kun tietoa tapahtuneesta saatiin lisää.
-NILS-

Kummisetä
Neuvoja-Jack
Viestit: 536
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Juha Sipilä Iltalehden mukaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... 988fe2c459
-Joten ei siis mikään ihme. Oikeastaan ihme kun selvisi mustelmilla.
Asiallinen kirjoitti:
Ma Marras 02, 2020 4:23 pm
Varmaa on luultavasti vain se, että päihteet liittyivät asiaan.

H.Moilanen
Javier Pena
Viestit: 1874
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm
Paikkakunta: Vammala

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Kummisetä kirjoitti:
Ti Tammi 12, 2021 1:41 pm
Juha Sipilä Iltalehden mukaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... 988fe2c459
-Joten ei siis mikään ihme. Oikeastaan ihme kun selvisi mustelmilla.
Sanopa muuta! Kuulemma kiehuu ja kuohuu Sipilän bisnespiireissä. Ei ihme, että "tekijä on ollut pahantuulinen". Tietääkö muuten kukaan tai jaksaako selvittää, saiko Sipilä Sipoon kämppänsä kaupaksi?
Wannabe Rita Tainola:
"Olen tavannut prinssi Charlesin moneen kertaan, mutta Buckinghamin palatsin teekutsuilla juutuin nurmikkoon koroillani ja toisessa kädessä oli teekuppi ja toisessa pikkuleipälautanen."

spinal
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: Ma Syys 07, 2020 2:01 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja spinal »

Edustajaa solvattu ja koskettu
lähde

Antifa jälleen asialla? :o

napalanko
Hetty Wainthropp
Viestit: 465
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Tämähän voi olla periaatteessa kumpi vaan, lupauksiin pettynyt matu, taikka lauralaisiin kuuluva PerSU nähnyt kommunistin🤷
Nojaa, ensinmainitun kohdalla Juhan pää kierisi portailla..
Viimeksi muokannut napalanko, Ti Tammi 12, 2021 2:23 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
poikani
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4894
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kummisetä kirjoitti:
Ti Tammi 12, 2021 1:41 pm
Juha Sipilä Iltalehden mukaan.
Aika vähällä pääsi. Harmi.
????? ?? ??????.

Morapuukko
Nikke Knakkertton
Viestit: 188
Liittynyt: La Elo 13, 2011 5:54 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Morapuukko »

Hyökkääjää anottiin animaaliseksi
Oliko minkä eläimen turkki niskassa? Sarvet päässä ameriikan hullujen malliin?

Avatar
Tarkastaja Levisi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

SDP ja Keskusta sentään ovat tuominneet törttöilyn. Vahva värinä on siitä, että joku on innostunut Capitol Hilliin hyökänneiden apinoiden toimista ja lähtenyt sitten leveillen leuhottamaan eduskuntatalolle.


https://yle.fi/uutiset/3-11732555

IL: Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskunnan edustalla – Marin: Loukkaus koko eduskuntaa kohtaan

Henkilö tönäisi edustajaa ohikulkiessaan ja poistui paikalta.



Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola sanoo Ylelle, että kansanedustaja oli ylittämässä suojatietä, kun häntä vastaan tullut henkilö tönäisi edustajaa ohikulkiessaan ja poistui paikalta.

– Hän käytti sellaista kieltä, jota ei kannata enempää lainata, Savola sanoo.

Savola ei vahvista, kenestä kansanedustajasta on kyse.

Iltalehden tietojen mukaan Sipilälle tuli välikohtauksessa ainakin mustelmia. Välikohtaus tapahtui torstaina 7. tammikuuta keskellä päivää.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Slaikka
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Olisiko kuitenkin Kemal tai Yusuf ollut asialla? Taustalla pettymys ja padotetut tunteet luvatusta Kempeleen omakotitalosta?

Knalaya
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: La Marras 14, 2020 10:56 am

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Knalaya »

Ei hyvää päivää, tästäkö nyt sitten piti uutisoida kansanedustajaan kohdistuneena väkivaltana oikein isoin otsikoin, ja Marinkin tullut julkisuuteen kommentoimaan asiaa :lol:
– Kyse on suojatiellä tapahtuneesta ohitustilanteesta, missä ohittaja on tönäissyt edustajaa ja antanut voimakasta poliittista palautetta, eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kommentoi IS:lle.
Kuinka moni on onnistunut Helsingin keskustassa kulkemaan kävellen niin että ei ole kertaakaan joutunut ohittajan tönäisemäksi :mrgreen:

Wokpannu
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Kesä 13, 2018 3:55 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Wokpannu »

Tainnut Antifa taas olla puuhissa. Milloin tuo terrorijärjestö kielletään?

Rubiskreebeli
Martin Beck
Viestit: 791
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Kansanedustajaan käytiin käsiksi.

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

Tosi yllättävää, että Marin ja kumppanit perustaa heti kaikki ulostulonsa sille, että A) tuo hyökkääjä on ylipäätään tunnistanut uhrin Sipiläksi ja B) on hyökännyt Sipilän kimppuun jostain sellaisesta syystä joka on sidoksissa siihen, että hän on kansanedustaja.

Säälittävää. Sipilälle voimia.

Avatar
Villeri
Javier Pena
Viestit: 1729
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Slaikka kirjoitti:
Ti Tammi 12, 2021 4:37 pm
Olisiko kuitenkin Kemal tai Yusuf ollut asialla? Taustalla pettymys ja padotetut tunteet luvatusta Kempeleen omakotitalosta?
Se olikin miljardiluokan lupaus. Olisi oikeastaan ihan hienoa, jos tönijä olisi ollut juuri kehitysmaamuslimi - edes pikkasen olisi joutunut itsekin kokemaan politiikkansa tuloksia. Normaalisti työnantajalle aiheutettu jättilasku toki käsiteltäisiin (valtakunnan)oikeudessa.
sipila_fahad_thumb.jpg
sipila_fahad_thumb.jpg (235.2 KiB) Katsottu 7101 kertaa

Late6
Sofia Karppi
Viestit: 405
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja Late6 »

spinal kirjoitti:
Ti Tammi 12, 2021 1:59 pm
Edustajaa solvattu ja koskettu
lähde

Antifa jälleen asialla? :o
puna-vihreä antifa hyvinkin, kaukana ei olla tästä puna-vihreästä mellakoinnista ja terrorismista. Näillä joutilailla on aikaa käydä keskellä päivää kansanedustajan ja entisen pääministerin kimppuun.. ei tarvita edes USA:n tai Ruotsin kaltaisia BLM mellakoita joissa ihmisiä listitään hengiltä, mutta tuskin kaukana on sekään aika
Viimeksi muokannut Late6, Ti Tammi 12, 2021 5:38 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

VastarannanKiiski
Jack Bauer
Viestit: 944
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kansanedustaja Juha Sipilään kohdistui väkivaltaa

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

Alkaako Suomessa poliittinen väkivalta kepun edustajista?
Nyt Sipilä ja eikö myös Mauri Pekkarinen ole aiemmin tuupattu hankeen, että tupeekin lennähti päästä?

Syyllinen saattaa olla omiakin. Käsittääkseni keskustalaiset ovat pettyneitä puolueeseensa ja kapinahenki elää. Oikeastaan haluaisin nähdä trakatorimellakan ja tonnitolkulla paskaa eduskuntatalon edessä ja kunnon mylvintää ja pettyneiden kepulaisten temmellystä.

Vastaa Viestiin