Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1374
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

poikani kirjoitti: Su Helmi 21, 2021 2:27 amEt näköjään ymmärtänyt. Ihan riippumatta siitä, mitä CNN sanoo - oli "uudelleenkoulutusleireillä" kiduttamista ym. tai sitten ei - jokainen kyllä ymmärtää, että ON. Ei siis tarvitse sokeasti luottaa näihin uutisiin tai intohimoisesti kiistää niitä, kun asia on aivan selvä muutenkin.
Minä en ymmärrä sitä, että mitä ihmeellistä siinä on. Jos ollaan sellaisessa tilanteessa, että suurella joukolla ihmisiä on ehdoton määräysvalta suureen joukkoon muita ihmisiä, niin myös seksuaalinen väkivalta tulee tällöin mukaan kuvioihin ennemmin tai myöhemmin. Ja voisin kuvitella että Kiinan orjaleireillä sen kitkeminen ei ole ensimmäisenä mielessä vaikkei sitä olisi erityisesti sallittukaan.

Jonkin tutkimuksen mukaan eräänä vuonna jopa Yhdysvaltain armeijan palveluksessa ollessaan noin 26 000 sotilasta tuli seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ("sexually assaulted") ja tapauksista vain reilu 3000 raportoitin eteenpäin.

Se ei tietenkään oikeuta valehtelemaan asiasta. Minunkin korvaani särähti tuo, että asiasta kertovat ihmiset eivät ole itse nähneet tai kokeneet mitään vaan kertovat välikäden kautta saatuja tietoja. "Kuulemma kuoli." No aha, eipä paljoa kiinnosta.

Myös se on selvää, että noilla leireillä olot ovat aika karut ja ihmiset sairastelevat ja vuotavat verta muustakin syystä kuin tultuaan joukkoraiskatuiksi. On aika paksua lähteä automaattisesti olettamaan, että velttona paareilla makaava nainen on ollut seksileluna jossain varastossa...

Samoin kännipäisten vartijoiden nuotiojuttujen kertominen eteenpäin faktoina on epäilyttävää.
zzrgg
Hetty Wainthropp
Viestit: 458
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2020 7:30 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja zzrgg »

Salailuun ja "virallisen" totuuden vääristelyyn pyrkivien yhteiskuntien toimista on ulkopuolisilla tahoilla vaikeuksia saada tietoa - varsinkin, jos kyseessä on totalitaristinen valtio, jonka yhteiskuntarakenteisiin on pesiytynyt vahva kasvojen menettämisen pelko, ja yksittäisen henkilön eteneminen puoluehierarkiassa tai muutoinkin yksilön omassa elämässä riippuu siitä, kuinka hyvin henkilö on omaksunut ja sisäistänyt keskushallinon ideologian ja pystyy toimimaan keskushallinnon ideologian mukaisten, osin mielivaltaistenkin, sääntöjen mukaan. Iso-Britanniassa liikenteessä voi menettää pisteitä. Kiinassa kansalaisten pisteytysjärjestelmää on laajennettu liikenteen ulkopuolelle koskemaan laaja-alaisesti kansalaisten arkitoimia, ja Kiinan pistejärjestelmässä pisteiden menettäminen on helpompaa kuin niiden kartuttaminen varsinkin heille, jotka eivät kuulu eliitin/puolueen sisäpiiriin.

Kiinan lähinnä Xinjiangin autonomiselle alueelle rakentamat keskitysleirimäiset olosuhteet eräälle kansanosalleen, jonka pelkkä olemassaolo sotii Kiinan "virallisen" totuuden mukaista Kiinan kansan historian narratiivia ja yhtenäistä kiinalaista etnistä taustaa vastaan, muistuttavat minusta Pohjois-Korean toisinajattelijoilleen sekä "rikkomuksista" ja vääristä mielipiteistä tuomituille rakentamia vankilakomplekseja. Kiinalla tosin on enemmän resursseja ja sitä kautta myös Pohjois-Koreaa laajempi tekninen keinovalikoima epäsopivaksi katsotun kansanosan alistamiseen ja hallintaan mobiilisovelluksineen, kansalaisten tekoälyvalvontoineen ja ihmisten 3D-mallinnuksineen.

Kiinan uiguurien kaltoinkohtelusta Xinjiangin autonomisella alueella sekä erikseen heitä varten rakennetuista ja vuosien saatossa laajennetuista vankilan- tai keskitysleirinkaltaisista olosuhteista on kerrottu muuallakin kuin vain nuotiotulilla. Lieneisi aika toimia, ennen kuin on liian myöhäistä. Itseäni ainakin häiritsevät myös kuvaukset uiguurinaisten pakkosterilisaatioista ja maininnat tuntemattomien lääkkeentapaisten aineiden pakkosyötöstä uiguurinaisille, jolloin pelkän kulttuurisen kansanmurhan lisäksi myös varsinaisen kansanmurhan kriteerit alkaisivat jo täyttyä.
Viimeksi muokannut zzrgg, Su Helmi 21, 2021 11:23 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

zzrgg kirjoitti: Su Helmi 21, 2021 10:54 am
Kiinan uiguurien kaltoinkohtelusta Xinjiangin autonomisella alueella sekä erikseen heitä varten rakennetuista ja vuosien saatossa laajennetuista vankilan- tai keskitysleirinkaltaisista olosuhteista on kerrottu muuallakin kuin vain nuotiotulilla.
Totta, tästä on lukuisia kiistattomia todisteita. Kansanmurhaa noilla teurustusluvuilla mitkä luotettavina tietoina on saatu voidaan pitää jo todistettuna
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

NiinLähiö kirjoitti: Su Helmi 21, 2021 12:50 am
poikani kirjoitti: Su Helmi 21, 2021 12:42 am
NiinLähiö kirjoitti: Su Helmi 21, 2021 12:31 am Heh, CNN. Oliko nää ne naiset, jotka oli antaneet aiemminkin haastatteluja medioille, mutta unohtaneet mainita joukkoraiskaukset? No, muisti on jännä juttu. Kaikkia pikkujuttuja ei aina vaan voi muistaa.
Vaikka lähde onkin tuo Clown News Network, en itse ainakaan edes tarvitse mitään suurempia todisteita siitä, että nämä uhanalaisia eläimiä erektio-ongelmiinsa ahnehtivat mulkut raiskaavat ja alistavat ihmisiä telkien takana. Eiköhän se ole aika selvä asia.
Siihenhän nää mediat luottaakin. Että ihmiset on sen verran jo ohjelmoituja, etteivät kysele mitään vaan uskovat mukisematta.
Nämä naiset ovat juurikin samat henkilöt jotka aikaisemmin eivät mitään joukkoraiskauksia maininneet kun haastatteluita jakelivat. :wink:

Tuolta hieman tästä propagandaoperaatiosta.

https://www.moonofalabama.org/2021/02/t ... ontin.html
Why Do These Uighur Witnesses' Stories Constantly Change?
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

sikakoira kirjoitti: Su Helmi 21, 2021 11:42 am

Nämä naiset ovat juurikin samat henkilöt jotka aikaisemmin eivät mitään joukkoraiskauksia maininneet kun haastatteluita jakelivat. :wink:
Mitäpä muuta enää voisi odottaakaan.. idiotismia, mutta surullista
hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 12:46 am
Kiinasta tullaan jatkossa kuulemaan yhä vaan enemmän P-Korea -tyylisiä valeuutisia.
Onko myös Kiinan kommunistisen hallinnon toimien johdosta kuolleet/tapetut 65 miljonaa kuollutta kiinalaista myös valeuutinen?
Kirjan toimittaja Stéphane Courtois toteaa esipuheessa: "Yksittäisiin ihmisiin kohdistuneiden rikosten ja erillisissä kohteissa toimeenpantujen summittaisten joukkomurhien lisäksi kommunistiset vallanpitäjät pystyttivät valtansa tueksi hallitusjärjestelmän, jonka varsinaisena toimintatapana on ollut joukkotuhonta."

Vähimmäisarviona uhreista hän esittää seuraavan suuruusluokan:

Neuvostoliitto: 20 miljoonaa kuollutta
Kiina: 65 miljoonaa kuollutta
Vietnam: miljoona kuollutta
Pohjois-Korea: 2 miljoonaa kuollutta
Kambodža: 2 miljoonaa kuollutta
Itä-Eurooppa: miljoona kuollutta
Latinalainen Amerikka: 150 000 kuollutta
Afrikka: 1,7 miljoonaa kuollutta
Afganistan: 1,5 miljoonaa kuollutta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kanadan edustajainhuone tuomitsee uiguurien kohtelun Kiinassa kansanmurhaksi

Tänään klo 3:26

Kanadan edustajainhuone oli yksimielinen kansanmurhaa koskevassa äänestyksessä, mutta hallituksen edustajat eivät osallistuneet äänestykseen.

Oppositio vaatii Kanadan hallitukselta kovempia otteita Kiinaa kohtaan.

Kanadan edustajainhuone on yksimielisesti äänestänyt sen puolesta, että uiguurien kohtelu Kiinassa julistettaisiin kansanmurhaksi. Aloite meni edustajainhuoneessa läpi äänin 266-0.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau ja suurin osa hänen hallituksestaan pidättyivät äänestyksestä. Ulkoministeri Marc Garneau oli ainoa hallituksen edustaja, joka oli läsnä äänestyksessä. Myös hän pidättäytyi äänestämästä.

Oppositiojohtaja Erin O’Toole on kovaäänisesti vaatinut hallitusta koventamaan otteitaan Kiinaa kohtaan.

– (Aloite oli tarpeellinen) selkeän ja yksiselitteisen merkin lähettämiseksi, että olemme ihmisoikeuksien puolella, vaikka se tarkoittaisikin joidenkin taloudellisten mahdollisuuksien uhraamista, O’Toole sanoi ennen äänestystä.

Aloitteen hyväksymisen myötä Kanadasta on tulossa vasta toinen valtio, joka tunnustaa Kiinan toimet kansanmurhaksi. Ainoastaan Yhdysvallat on tehnyt sen aikaisemmin.

Lisäksi edustajat vetoavat Kanadan hallitusta vaatimaan, että Kansainvälinen olympiakomitea vetää vuoden 2022 talviolympialaiset pois Pekingistä, ”mikäli Kiinan hallitus jatkaa kansanmurhaa”.

Ulkomaalaisten asiantuntijoiden mukaan yli miljoona uiguuria on teljetty ”poliittisille uudelleenkoulutusleireille”. Kiina kiistää asiantuntijoiden väitteet. Kiinan mukaan leirit ovat vapaaehtoisia harjoituskeskuksia, joiden tarkoituksena on opastaa uiguureja pois terrorismin ja separatismin parista.

Asiantuntijat uskovat, että uiguureilla teetetään leireillä pakkotyötä. Raporttien mukaan kiinalaiset ovat myös tuhonneet Xinjiangin uiguurien autonomisella alueella kulttuurisesti merkittäviä kohteita. BBC:n raporttien mukaan keskitysleireillä uiguurinaisia on raiskattu järjestelmällisesti.


Viime viikonloppuna Kiinan suurlähettiläs Cong Peiwu sanoi kanadalaislehdistölle, että aloite on sekaantumista Kiinan sisäisiin asioihin.

– Vastustamme sitä (aloitetta) tiukasti, sillä se ei perustu faktoihin. Mitään kansanmurhan tapaista ei tapahdu Xinjiangissa lainkaan, Peiwu sanoi
.

Lähteet: BBC, AFP, Reuters

ATTE LEHTONEN
[email protected]
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/08e ... 86a2da8509
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

putsari kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 4:42 am
Kanadan edustajainhuone on yksimielisesti äänestänyt sen puolesta, että uiguurien kohtelu Kiinassa julistettaisiin kansanmurhaksi. Aloite meni edustajainhuoneessa läpi äänin 266-0.
Oikein Kiinan rasistiset ja ihmisoikeuksia loukkaavat toimet on saatava kuriin, eikä niin että he voivat talouttaan kasvattaa näillä epäeettisillä keinoilla joka revitään kansan selkänahasta
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 12:46 am
Noihan yrittää vieläkin pyörittää jotain "covid-19 karkasi laboratoriosta" -linjaa - ihan Trumpin tyyliin. Ihan New York Timesia myöten.

Jos et ole huomannut, niin Yhdysvallat on nyt jo useaan otteeseen julistanut Kiinan merkittävimmäksi vihollisekseen. Biden kävi juuri kerjäämässä EU:lta tukea anti-Kiina toimille. Kiina on painamassa taloutensa kanssa ohi Yhdysvalloista eikä Yhdysvallat suostu siihen.

Kiinasta tullaan jatkossa kuulemaan yhä vaan enemmän P-Korea -tyylisiä valeuutisia.
En nyt kyllä ollenkaan ymmärtänyt sinun pointtiasi. Kiina hakee talouskasvua repien sen kansalaistensa selkänahasta. Sinustako on oikein tuo naisten ja lasten ja vähemmistöjen epäinhimillinen kohtelu. Mitä oikeutusta voi olla sille että jopa 6 vuotiaat lapset pakotetaan työskentelemään kännykkätehtaissa 16 tuntisia työpäiviä ilman palkkaa.. Tai sille että näitä kansallisia vähemmistöjä kuten Uiguureja teurastetaan ja raiskataan surutta. Moni valtiohan on todennut sen paitsi ihmisoikeusrikkomukseksi niin myös kansanmurhaksi. Tässä ei nyt ole kysymys mistään salaliittoteorioista vaan raa'asta faktasta
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja poikani »

Drebin! kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 2:36 pm
NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 12:46 am
Noihan yrittää vieläkin pyörittää jotain "covid-19 karkasi laboratoriosta" -linjaa - ihan Trumpin tyyliin. Ihan New York Timesia myöten.

Jos et ole huomannut, niin Yhdysvallat on nyt jo useaan otteeseen julistanut Kiinan merkittävimmäksi vihollisekseen. Biden kävi juuri kerjäämässä EU:lta tukea anti-Kiina toimille. Kiina on painamassa taloutensa kanssa ohi Yhdysvalloista eikä Yhdysvallat suostu siihen.

Kiinasta tullaan jatkossa kuulemaan yhä vaan enemmän P-Korea -tyylisiä valeuutisia.
En nyt kyllä ollenkaan ymmärtänyt sinun pointtiasi.
Ehkä siksi, että siinä ei ollut mitään pointtia?
????? ?? ??????.
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

poikani kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 3:57 pm Ehkä siksi, että siinä ei ollut mitään pointtia?
no totta ei tuosta muuta johtopäätöstä voikaan tehdä
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 11:23 pm
Vai raakaa faktaa kaikki nämä huhupuheet? Kai luit edes ton CNN:n jutun jossa toteavat kolmeen kertaan, etteivät pysty vahvistamaan mitään kirjoittamaansa? Sekö on nykyään faktaa? Tiedätkö, että tämä Adrian Zenz, jonka raporttiin nämä kaikki massaraiskaus- ja kansanmurhauutiset perustuu ja jota mm. Pompeo ahkerasti lainasi, on äärioikeistolainen ääriuskovainen, joka on omien sanojensa mukaan suorittamassa Jumalalta saatua tehtävää kommunismia ja Kiinaa vastaan? Uskotko todella, että tällainen ukko pukkaa jotain raakaa, objektiivista faktaa maailmalle? :)

Kiina ei varmasti ole syytön kaikkeen, mutta ei sentään pidä lähteä ajamaan omaa asiaansa valeuutisten pohjalta.
Todellakin on.. ei sun kannata nyt yhdestä yksittäistapauksesta mesuamaan alkaa.. riittävästi on faktaa esitetty ja useat maat tuominneet nämä touhut. Se jos yksi tuhannesta lähteestä yliampuu ei kuitenkaan voi leimata kaikkia hyllykaupalla kirjoitettua faktoja. Eli jätetään nämä valeuutiset ja pitäydytään vain raa'assa faktassa koska sieltä noi kaikki löytyy
Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 440
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 11:37 pm
Drebin! kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 11:31 pm useat maat tuominneet nämä touhut.
Mitkä maat? Esimerkiksi kuinka monta islaminuskoista valtiota on tuominnut Kiinan väitetyt toimet maansa muslimivähemmistöä kohtaan?
No eipä ole yksikään muslimimaa tuominnut, kuten jo aiemminkin kirjoitin, nehän pitävät Kiinaa suurena jumalana joka antaa heille vastapainon USA.lle ja Länsi-Euroopan väärauskoisille
hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 11:17 pm
LOL! "Kommunismin musta kirja" lähteenä.
LOL! Maon punainen kirja lähteenä.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: CNN: Kiinan koulutusleirit - vankeja kimpparaiskattu, kidutettu ja kahlehdittu

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

hutkivajournalisti kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 2:45 am
NiinLähiö kirjoitti: Ti Helmi 23, 2021 12:46 am
Kiinasta tullaan jatkossa kuulemaan yhä vaan enemmän P-Korea -tyylisiä valeuutisia.
Onko myös Kiinan kommunistisen hallinnon toimien johdosta kuolleet/tapetut 65 miljonaa kuollutta kiinalaista myös valeuutinen?
Kirjan toimittaja Stéphane Courtois toteaa esipuheessa: "Yksittäisiin ihmisiin kohdistuneiden rikosten ja erillisissä kohteissa toimeenpantujen summittaisten joukkomurhien lisäksi kommunistiset vallanpitäjät pystyttivät valtansa tueksi hallitusjärjestelmän, jonka varsinaisena toimintatapana on ollut joukkotuhonta."

Vähimmäisarviona uhreista hän esittää seuraavan suuruusluokan:

Neuvostoliitto: 20 miljoonaa kuollutta
Kiina: 65 miljoonaa kuollutta
Vietnam: miljoona kuollutta
Pohjois-Korea: 2 miljoonaa kuollutta
Kambodža: 2 miljoonaa kuollutta
Itä-Eurooppa: miljoona kuollutta
Latinalainen Amerikka: 150 000 kuollutta
Afrikka: 1,7 miljoonaa kuollutta
Afganistan: 1,5 miljoonaa kuollutta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja
Ei se ei ole valeuutinen (tuosta listasta muuten puuttuu muutama maa jotka olisivat päässeet melko korkealle)

Uiguurien tilannetta se ei kuitenkaan miksikään muuta ja nämä CNN uutiset ovat silkkaa propagandaa pitkälti. Paikanpäältä on saatavissa paljonkin materiaalia ihan puolueettomilta tahoilta :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Vastaa Viestiin