Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Nainen puri poliisia – paksu haalarikaan ei estänyt vammaa

Vuonna 1980 syntynyt nainen riehaantui 7. elokuuta 2020 yksityistiloissa niin, että hänet jouduttiin lopulta viemään putkaan käsi- ja jalkaraudoissa. Siitä huolimatta hän onnistui puremaan poliisia käsivarteen niin, että käsivarsi aluksi turposi paksusta työhaalarista huolimatta.

Tapahtumat käynnistyivät Raaseporissa, kun nainen yksityistilassa kaatoi toisen naisen maahan ja hakkasi tämän päätä lattiaan. Muut paikallaolijat puuttuivat tilanteeseen, ja tässä yhteydessä riehuja puri yhtä miestä ja löi tätä ylävartaloon.

Paikalle kutsuttu poliisipartio antoi riehujalle aikaa koota tavaransa, mutta tämä vastusteli voimakkaasti poliisiautoon menoa.

Tammisaaressa nainen putkaan vietäessä puri naispoliisia käsivarteen ja onnistui potkaisemaan myös vartijaa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen kahdesta pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Koeaika päättyy 22.6.2022.

Lisäksi nainen tuomittiin maksamaan pahoinpitelemälleen naiselle 300 euroa korvauksia ja 173 euron oikeudenkäyntikulut. Puremalleen poliisille hän joutuu korvaamaan kivusta ja särystä 400 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuomiosta kertoi aiemmin Länsi-Uusimaa-lehti.

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4422588

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Potilas meni sairaalaan ja halusi säilyttää 5 530 euroa kirjekuoressa lukitussa kaapissa – poliisi tutkii nyt harvinaista rikosepäilyä

Potilas kirjautui huhtikuun lopulla osastolle Porvoon kaupungin terveydenhuollon yksikössä. Hänellä oli käsilaukussaan ja lompakossaan peräti 5 530 euroa käteistä rahaa.

Kun potilas oli jättämässä osaston, oli rahoista kadonnut 3 928 euroa eli jäljellä oli vain 1 602 euroa.

Kaupungin selvityksen mukaan kaikki rahat oli saapumisen yhteydessä laitettu potilaan lompakkoon ja lompakko edelleen suljettuun kirjekuoreen. Kirjekuori, käsilaukku ja potilaan vaatteet oli laitettu potilaan huoneessa olevaan lukolliseen vaatekaappiin.

– Tämä tehtiin potilaan vaatimuksesta. Kaikki potilaat eivät halua luovuttaa arvotavaroitaan henkilökunnalle turvallista säilyttämistä varten, todetaan kaupungin viranhaltijapäätöksessä.

Kun rahojen katoaminen huomattiin, loput rahat olivat kaupungin mukaan irrallisina käsilaukussa, käsilaukku oli potilaalla ja tyhjä lompakko oli kaapissa.

Kaupunki teki poliisille tutkintapyynnön tapahtuneesta elokuussa pian sen jälkeen kun huomattiin, että rahat olivat kadonneet. Tapahtunutta tutkitaan varkautena ja tutkinta on vielä kesken.

Potilas haki puolestaan marraskuussa kaupungilta vahingonkorvausta kadonneista lähes 4 000 eurosta. On riidatonta, että rahat ovat kadonneet sinä aikana kun potilas on ollut osastolla. Potilaan mukaan hän ei itse ole niitä käyttänyt.

Vs. kaupunginlakimies Johanna Päivärinta on hylännyt vahingonkorvaushakemuksen, sillä tehdyn selvityksen mukaan henkilökunta on noudattanut asiassa erityistä huolellisuutta.

– Asiassa ei ole osoitettu, että käteisvarojen katoaminen olisi seurausta kaupungin työntekijöiden laiminlyönnistä tai virheestä. Näin ollen kaupunki ei ole asiassa korvausvelvollinen, todetaan päätösperusteluissa.

Tapauksesta kertoi ensin Uusimaa-lehti.

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4422579

Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Swedbankin entiselle toimitusjohtajalle talousrikossyytteet

Birgitte Bonnesenia epäillään törkeästä petoksesta ja törkeästä arvopaperimarkkinarikoksesta.

Ruotsalaisen Swedbankin entinen toimitusjohtaja Birgitte Bonnesen on saanut rikossyytteet maan talousrikosviranomaiselta.

Bonnesenia epäillään törkeästä petoksesta ja törkeästä arvopaperimarkkinarikoksesta.

Syyttäjän mukaan Bonnesen yritti peitellä pankin Viron-toiminnassa tapahtunutta epäiltyä rahanpesua. Syyttäjä Thomas Langrotin mukaan Bonnesen levitti vuosina 2018 ja 2019 väärää tietoa pankin toimista rahanpesun torjumiseksi.

Lisää https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008518026.html
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Murtomies nukahti kesken hämärähommien rappukäytävään

Nuorukainen pääsi unien jälkeen poliisin hellään huomaan.

HIEMAN yli parikymppisen miehen rikolliset puuhailut saivat yllättävän käänteen Lahden keskustassa keskiviikkona.

Mies nukahti kesken hämärähommien.

Poliisit saapuivat kerrostalon luokse. Poliisit herättivät nuorukaisen, joka makasi kerrostalon rappukäytävällä. Kello oli hieman yli 12 päivällä.

HÄMEEN poliisin lähettämästä tiedotteesta ei selviä, minkälaisia unia mies mahdollisesti näki. Siitäkään ei ole selkoa, kuorsasiko mies tai nukkuiko mies sikeästi. Mies oli mahdollisesti päihtynyt.

Joka tapauksessa miehen hallusta löytyi murtovälineitä, kääntöveitsi ja vähäinen määrä huumausainetta. Poliisi epäilee, että mies olisi yrittänyt murtautua rappukäytävän varastotiloihin. Murtojälkiä oli kahdessa ovessa.

Miestä epäillään varkauden yrityksestä, murtovälineen hallussapidosta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008522080.html
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

^ Lahtelaiset hönöt on vissiin heikkokuntoista porukkaa, nukahtavat missä sattuu, oikeussalissa ja kesken murtokeikan.
Yöllä kuuluu nukkua eikä vetää mömmöjä.

Avatar
Rasvamaha
Neuvoja-Jack
Viestit: 561
Liittynyt: Ti Loka 13, 2020 2:05 pm

Ruotsi: Räjähdys sähkölaitoksella, pommiryhmä paikalla

Viesti Kirjoittaja Rasvamaha »

Räjähdys sähkölaitoksella Ruotsissa – poliisi tutkii sabotaasin mahdollisuutta

Räjähdys tapahtui yöllä Kolbäckissä Västeråsin länsipuolella.

Pian puolen yön jälkeen torstaina Kolbäckissä asukkaat hälyttivät poliisin kuultuaan voimakkaan pamauksen.

Paikalle tullut poliisi totesi, että äänen aiheuttaja on jonkinlainen räjähdys sähkölaitoksella.

– Poliisi on eristänyt alueen ja tutkimme sabotaasin mahdollisuutta. Kansallinen pommiryhmä on myös paikalla teknisiä tutkimuksia varten, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/146 ... 3594c87edc

Tänään klo 13:11


Nyt kokeilevat pikkupommien vaikutusta sähkölaitoksilla. Seuraavaksi räjäyttävät pari tärkeää muuntoasemaa, ja saavat valtakunnan verkon alas, samaan aikaan terroristi isku johonkin julkiseen paikkaan, ja saavat aikaiseksi joukkohysteerian. Ensimmäisiltä paikalle saapuvilta poliiseilta ryöstävät liivit, aseet radiot, jolloin ovat etulyöntiasemassa. Isku seuraavaan kohteeseen, sähköt edelleen pois, kaupungit pimeinä, kaikki on paniikissa, virkavalta ei tiedä ketkä on asialla ja miltä näyttää, erikoisjoukot vasta matkalla, puhelimet ei toimi.....
Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paskemman Suomen.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ruotsi: Räjähdys sähkölaitoksella, pommiryhmä paikalla

Viesti Kirjoittaja poikani »

Mitään tietoahan pommista ei ole, mutta jos sellainen on ollut räjähdyksen takana, syyllisiä voivat olla mielestäni todennäköisimmin (ei missään järjestyksessä):
- ryssät
- muslimit
- ekoterroristit/anarkistit/vastaavat

Tietysti kyseessä voi olla vaikka vittuuntuneen ex-työntekijän "kosto". Odotellaan nyt kuitenkin tietoa siitä pommista.
????? ?? ??????.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Ruotsi: Räjähdys sähkölaitoksella, pommiryhmä paikalla

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Olisiko muuntaja kosahtanut :wink:

https://www.youtube.com/watch?v=OwLj1D66kds
Muuntajan räjähdys - Transformer explotion
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Mies jysäytti päänsä poliisiauton ikkunaan Hollolassa – ikkuna hajosi

Hätäkeskukseen ilmoitettiin torstai-iltana epäillystä rattijuoposta Hollolan Salpakankaalla. Poliisi sai pysäytettyä kuljettajan Ala-Okeroistentiellä.

Ratin takana oli kolmekymppinen mies. Hän puhalsi alkometriin rattijuopumusrajan ylittävät lukemat. Kun miehelle tehtiin turvallisuustarkastusta, hän ryhtyi poliisin mukaan vastustamaan virkavallan toimia. Lisäksi epäilty oli heitellyt tavaroitaan.

Mies jouduttiin ottamaan hallintaotteeseen. Kun epäiltyä laitettiin poliisiauton takatilaan, hän löi niin lujaa päällään takaoven lasiin, että se hajosi. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena, vahingontekona ja haitantekona virkamiehelle.

https://alibi.fi/uutiset/mies-jysaytti- ... na-hajosi/

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Isä yritti myydä lapsensa Liberiassa – tarvitsi rahat varastetun moottoripyörän korvaamiseksi

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Mies yritti myydä lapsensa saadakseen rahat moottoripyörän korvaamiseksi. Asiasta uutisoi BBC.

Liberian poliisi on pidättänyt 29-vuotiaan sierraleonelaisen miehen ja nostanut häntä vastaan syytteet poikansa myymisestä.

Mies yritti myydä 10-vuotiaan poikansa saadakseen kerättyä noin 880 euroa varastetun moottoripyörän korvaamiseksi. Miehen ystävän pyörä oli varastettu tämän kotoa.

Mies kertoo kuulleensa, että ainoa tapa nopeasti suuren summan keräämiseksi olisi matkustaa Liberiaan ja etsiä hänen pojalleen ostaja.

Poikaa kutsuttiin kanaksi

Pojan myynti järjestettiin joulukuussa välittäjän kautta.

Neuvotteluissa poikaa kutsuttiin ilmeisesti kanaksi ihmisen sijaan, jotta ulkopuoliset eivät huomaisi asiaa. Poliisi sai kuitenkin asiasta vihjeen, jonka myötä isä pidätettiin ennen kuin hän ehti luovuttaa poikansa ostajalle.

Liberialaisen verkkojulkaisun Global News Networkin mukaan lapsi on tällä hetkellä tasa-arvoministeriön hoidossa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isa ... #gs.lw94pd

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

vuoden isä tottatosiaan....
"If you aim for a king, you better not miss"

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Rikollisten hölmöilyt, yksi nukahti kesken murtokeikan ja toinen nukahti varastamassa autossa keskelle tietä, koittakaa nyt sentään skarpata tää on aika noloo jo. Eikö äiti ole neuvonut, että väsyneenä ei mennä keikalle? :mrgreen: :mrgreen:

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Kanye Westin mustasukkaisuudella järkyttävät seuraukset: Myöntää käyneensä nimikirjoitusta pyytäneen miehen kimppuun

Kanye West myöntää lyöneensä nimikirjoitusta häneltä pyytänyttä fania ja syyttää reaktiostaan ex-vaimoaan.

Ye-nimeä nykyään käyttävää rap-artisti Kanye Westiä epäillään Los Angelesissa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Nyt mies on avannut sanaisen arkkunsa asian suhteen.

TMZ-viihdesivuston mukaan räppäri oli ajautunut väittelyyn miehen kanssa, joka oli pyytänyt muusikolta nimikirjoitusta. Lehden tietojen mukaan räppäri kimpaantui tilanteessa ja alkoi töniä miestä. Tilanne päättyi lopulta siihen, että artisti löi miestä. Paikallinen poliisi vahvisti aiemmin CBS:lle, että rap-artisti on tapauksen pääepäilty.

Mustasukkaisuutta

Kanye on myöntänyt Entertainment Tonight -lehdelle lyöneensä nimikirjoitusta pyytänyttä miestä, mutta syyttää tapahtuneesta välillisesti Kim Kardashiania. Lehden mukaan Kanye kokee, että Kim sai hänet huonolle tuulelle suutelemalla nykyistä kumppaniaan Pete Davidsonia Kanyen nähden.

Lisäksi Kanyen kerrotaan loukkaantuneen siitä, että hän ei ole päässyt Kimin kanssa yhteisymmärrykseen pariskunnan lasten tapaamisoikeuksiin liittyvistä asioista. Muusikkoa on loukannut muun muassa se, että hän ei itse ole tervetullut ex-vaimonsa kotiin samalla, kun Kimin uusi kumppani viettää talossa aikaa.

Entertainment Tonight -lehdelle Kanye kommentoi myös pahoinpitelyä. Muusikko kertoi kohdanneensa tutun miehen kolmen aikaan aamuyöllä. Kanyen mukaan mies provosoi häntä ja oli pyytänyt häneltä jo usean päivän ajan nimikirjoituksia.

Muusikon omien sanojen mukaan nimikirjoitusta pyytänyt mies oli koetellut hänen hermojaan ja myynyt nimikirjoituksia eteenpäin.

– Sanon vain, että te ette tiedä, millaisten asioiden kanssa painin juuri nyt, Kanye totesi.

Muusikko on pidätetty kahdesti aiemmin liittyen välikohtauksiin paparazzien kanssa. Pidätykset ovat tapahtuneet vuosina 2008 ja 2014.

Lähteet: Entertainment Tonight, TMZ

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... bf946ae309

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Asiakas ei halunnut maksaa extraa kastikkeesta – ryhtyi käsittämättömään tekoon

Yhdysvaltain Phoenixissa tapahtui perjantaina järkyttävä ampumistapaus. 27-vuotias mies oli asioinut pikaruokapaikassa. Myyjä oli kertonut, että barbecue-kastikkeesta pitäisi maksaa ylimääräistä. Asiakas oli raivostunut asiasta.

Hetkeä myöhemmin hän oli ampunut pikaruokaravintolan ulkopuolelta kohti drive in -luukkua. Luoti oli osunut 16-vuotiaan työntekijän päähän. Nuorukainen makaa henkihieverissä sairaalassa, mutta kaikeksi onneksi luoti ei osunut hänen aivoihinsa.

Uhri ei ollut palvellut ampunutta asiakasta. Teon jälkeen mies hyppäsi autoon, joka kaasutti pois paikalta. Epäilty saatiin kuitenkin myöhemmin kiinni.

Lähde: The Sun.

https://alibi.fi/uutiset/asiakas-ei-hal ... an-tekoon/

artreini
Sofia Karppi
Viestit: 444
Liittynyt: Ma Heinä 29, 2019 8:25 pm

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Viesti Kirjoittaja artreini »

Villeri kirjoitti:
Ke Maalis 17, 2021 1:50 pm
B€st kirjoitti:
Ke Maalis 17, 2021 11:56 am
Villeri kirjoitti:
Ti Helmi 23, 2021 11:46 am
Triplan paikallahan oli vuosikymmeniä VR:n toimintaa ja sinne on varmaan lorahdellut sitä sun tätä.

Mutta miten ajetaan 150 000 kuorma-autollista jätemaata keskellä pääkaupukiseutua ilman, että kellään syttyy lamppu?
golfkentän rakentaminen vaatii aina paljonmaanrakennustöitä, joten mistä sivulliset voisivat tietää, mitä maata sinne kipataan? Pilaantunut maa-aines ei näytä ulospäin välttämättä erilaiselta.
Eipä sitä pakosti päältä katsomalla myrkkymaata huomaa, mutta lähinnä ajattelin, että maanomistaja, Vantaa, olisi hieman vahtinut, mistä tuodaan 150 000 kuormallista maata. Mutta ilmeisesti on riittänyt, että sopimuksessa on Vantaan näkökulmasta ollut asiasta joku maininta.

Vantaalta on tullut sen verran tiheään korruptiotuomioita, ettei yllättäisi, vaikka jätemaasta olisi joku ollut tietoinen myös kaupungin suunnassa.
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1486126 .3.2020 16:54 | Päivitetty 12.4.2020 19:05
Tuomio: Vastaanottokeskuksen majoitustiloja laajennettin luvattomasti – lisäksi järvenrantaa täytettiin metrotyömaan louheella vastoin lakia
toimitus
Kirtkkonummella entisen Aavaranta-opiston luvaton käyttäminen vastaanottokeskuksena ja Vitträsk-järven ranta-alueen täyttö metrotyömaalta tuodulla kivilouheella toi kiinteistöstävastaavalle miehelle 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.
Tuomiossa oli kaksi erillistä syytekohtaa, jotka liittyivät molemmat Aavarannan kiinteistön alueeeseen ja rakennuksiin.
Toinen asia juontaa juurensa vuoteen 2015, jolloin Aavaranta muutettiin nopeasti vastaanottokeskukseksi.
Entisessä opistossa tehtiin muutostöitä, jolla majoituskapasiteettia lisättiin ja muun muassa pihalle rakennettiin kontteihin suihkutiloja.

Kirkkonummen rakennusvalvonta puuttui jo tuolloin tilanteeseen ja piti muutostöitä laittomina ja ilmaan lupaa suoritettuina. Myös pelastusviranomaiset totesivat, että majoitustoimintaa oli laajennettu ilman lupaa.
Vastaanottokeskus toimi Aavarannassa noin puolitoista vuotta. Enimmillään keskuksessa oli 400 turvapaikanhakijaa.
Vastaanottokeskuksesta vastannutSPR ei ole ollut oikeudessa millään muotoa syytteessä eikä asianosainen, vain kiinteistön ylläpitäjä.
Toinen syyte, jota käräjäoikeus käsitteli koskien saamaa henkilöä, liittyy Vitträskin ranta-alueen täyttöön Aavarannassa.
Rannan tuntumaan on ajettu syytteen mukaan noin 1000 kuormaa metrotyömaalta tuotua kivilouhetta ilman asianmukaisia lupia.
Rantaan johtanut rinne on sortunut maamassojen painosta Vitträsk-järveen siirtäen rantaviivaa 40-60 metriä vesialueen suuntaan.
Syyttäjän mielestä kyseessä on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutunut ympäristön muuttaminen.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus yhtyi syyttäjän näkemyksiin ja varsin poikkeuksellisesti myös syytteessä ollut mieshenkilö on myöntänyt teot sellaisenaan.Hän ilmoitti käräjäoikeudelle luopuvansa oikeudestaan puolustautua rikosväitteitä vastaan.
Käräjäoikeus määräsimiehelle8 kuukauden ehdollisenvankeustuomion. Syyksi luetut rikokset ovat rakentamisrikkomus ja törkeä ympäristön turmeleminen.
Korvauksena määrättiin maksamaan 6300 euroa oikeudenkäyntikuluja asianosaisena olleelle kiinteistöosakeyhtiölle.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Lisäksi korvausasoiden käsittely jatkuu vielä myöhemmin.

Länsisatamaa täytettiin metron työmaa louheella. Miksi ei enää jatko vaiheessa Kivenlahteen?

Vastaa Viestiin